Kirja-arvostelu / René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan

René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan. Siltala, 2015, 224 sivua.

 Tuore kirja on sekä sukukronikka että sen havainnollistama katsaus historiaan: juutalaisten historiaan Venäjällä, Baltiassa ja Suomessa, Baltian ja Euroopan historiaan ja erityisesti Latvian ja Riian vaiheisiin. Tekijä on paneutunut runsaaseen lähdeaineistoon – kirjoihin, arkistoaineistoon ja haastatteluihin – asianmukaisin viittein. Omat muistelot jäävät tekijältä (s. 1946) vähemmälle, mutta hänen vanhempiensa tarina tuo omakohtaista tuntua kerrontaan. Isän elämänkerta valottaa myös Suomen urheiluelämän, varsinkin painonnoston, ja Neuvostoliitto-suhteiden historiaa.

Varsinainen holokaustin historia ei juuri koske Suomea sattuneesta syystä. Kirja keskittyykin henkilötarinoittensa osalta helsinkiläisen juutalaisperheen tyttären ja tämän Riiassa asuvan suvun kohtaloihin. Edellisestä kehkeytyy merkillinen tarina uskonnon sanelemasta hylkäämisestästä – tekijä nimeää sen jopa ”kunniamurhaksi”: eriuskoinen aviomies ja luterilaisuuteen kääntyminen tuottivat ekskommunikaation ja merkillisiä temppuja isän puolelta. Välirikon tuloksena juutalaisesta traditiosta erillään kasvanut poika kävi synagogassa ensi kertaa vasta 1971 Leningradissa! Antisemitismiä Suomessa kuvastaa äidin veljen, pikajuoksija Abraham Tokazierin mitätöity voitto, joka nousi julkisuuteen vasta viime vuosina Kjell Westön romaanissa ja lehdistössä. Äidin serkun Maschan ja hänen aviomiehensä Josefin tarina sen sijaan leikkaa läpi Riian sotaa edeltäneen ajan vuoden 1940 neuvostomiehitykseen asti, ja se antaa aiheen kirjan otsikolle, sillä he pakenivat saksalaisia viimeisellä Riiasta itään päin lähtevällä junalla välttäen siten sukulaistensa kohtalon Riian getossa. Neuvostopassin haltijoina he selvisivät pakolaisuudestaan kohtalaisen hyvin.

 Sujuvasti sukkuloiva kerronta vie lukijan Alma-Ataan, Ivanovoon ja taas Riikaan. Sinne palattuaan pariskunta asettui Maschan entiseen kotitaloon, tosin kommunalkaksi muunnettuun, ja sai työtä omalta alaltaan musiikin parista. Hankaluuksia alkoi ilmetä Neuvostoliitossa kehittyvän antisemitismin myötä, varsinkin niille, jotka halusivat Maschan ja Josefin tavoin muuttaa Israeliin. Tässä yhteydessä tekijä selvittää ytimekkäästi Israelin, Neuvostoliiton ja Saksan väliset poliittiset suhteet sekä Saksan maksamien korvausten taustan toteutuksen.

 Mascha ja Josef eivät kuitenkaan viihtyneet Israelissa, jonka oloja kuvastelee kiintoisasti myös tyttären elämä, johon yllättäen liittyvät Latvian valtion myöntämät restituutiot uuden itsenäisyyden jälkeen. Latvian lainsäädäntö oli tältä osin tekijän mukaan Baltian ja Itä-Euroopan maihin verrattuna hyvin pitkälle menevä, jopa radikaali. Tytär sai takaisin isovanhempiensa talon Ģertrūdes iela 4:n . Vanhusten toive päästä takaisin Eurooppaan, Berliiniin, toteutui, ja he saivat saksaa puhuvina baltianjuutalaisina Saksassa varsin mukavan eläkkeen ja kansalaisuuden. Näiden kohtaloiden täydennykseksi tekijä kertoo muusta suvustaan, joka jäi Neuvostoliittoon ja johon itse tutustui . Kirjan kuvituksena on suvun valokuvia (oma perhe, Tokazierit ja serkun perhe eri puolilla maailmaa, isä ja Kekkonen). Kirjan lopussa on pikkuserkun, tunnetun runoilijan Aleksandr Kušnevin runo Apollo lumessa. Kansien kääntöpuolia kuvittavat tekijän sukupuu ja kartta Euroopasta vuonna 1939 sekä Ilja Komovin muotokuva tekijästä. Muutama harhalyönti latvialaisissa nimissä ei lukemista haittaa.

 Tekijä on kirjan lopussa selostanut kirjansa taustaa. Itse tekstissä hän on erinomaisen selkeästi esittänyt tapahtumien poliittista historiaa, onhan hän diplomaatti, joka on toiminut mm. suurlähettiläänä Venäjällä ja Saksassa. Vaikka suomeksi onkin jo ilmestynyt muutamia Baltian ja Latvian historiaa käsitteleviä teoksia (Kari Alenius, Jukka Rislakki, Andres Kasekamp) ja Siperiaan kyydityksistäkin on kirjallisuutta käännetty (Latvian osalta Sandra Kalniete), juutalaisuuden aspekti tuo lisäyksen, joka on varmasti uutta monelle lukijalle. Kaiken kaikkiaan suositeltava tiivis tietopaketti!

Marja Leinonen

Vastaa