Rainis: Joosef ja hänen veljensä

Esipuhe

Latvian suuri kirjailija Rainis (Jānis Pliekšāns, 1865-1929) eli kansansa myrskyistä historiaa, kävi läpi karkotuksen ja maanpaon ja nousi itsenäisessä Latviassa mm. eduskuntaan, opetusministerin asemaan, teatterin johtoon. Hänen erittäin laajassa kirjallisessa tuotannossaan, jossa runous ja draama ovat yhtä vahvasti edustettuina, näytelmällä Joosef ja hänen veljensä on erikoisasema, koska se on hänen kansainvälisesti tunnetuin kirjallinen saavutuksensa. Se perustuu yleismaailmallisesti tunnettuun ja suosittuun raamatulliseen aiheeseen, johon on liitetty sekä kristillistä että muinaisegyptiläistä ylösnousemisuskoa.

Rainis aloitti aiheen käsittelyn jo vuonna 1906, eli heti päädyttyään maanpakoon Sveitsiin. Hän työsti tekstiä usean vuoden ajan. Mikään hänen tuotannossaan ei ole vaatinut hänen sanojensa mukaan niin paljon energiaa, aikaa ja pohdintaa. Prosessi heijasti tekijänsä henkilökohtaisia ristiriitaisia tuntoja, sankari ei tyydy rauhallisesti korkeimman tahtoon, vaan horjuu koston ja anteeksiannon välillä, eikä lopultakaan noudata raamatullista käsikirjoitusta. Vaikka näytelmä oli valmiina jo vuonna 1914, sen viimeistely vei vielä joitakin vuosia, joten valmistumisvuodeksi merkitään 1919. Seuraavana vuonna 1920 hän palasi itsenäiseen Latviaan juhlittuna sankarina ja näkijänä. Näytelmää esitettiin Riiassa Kansallisteatterissa jatkuvasti, vuoteen 1929 mennessä jo sata kertaa. Vierailevat arvohenkilöt vietiin itsestäänselvästi katsomaan ”Joosefia”, niin myös Suomen eduskunnan valtuuskunta, joka vieraili Riiassa lokakuussa 1921.

Runomittaisen näytelmän kääntäminen vieraille kielille alkoi myös heti. Rainiksen vaimo, itsekin runoilija ja näytelmäkirjailijana jopa kuuluisampi Aspazija käänsi sen saksaksi. Joseph und seine Brüder ilmestyi jo vuonna 1921 riikalaiselta kustantajalta, joka ryhtyi määrätietoisesti levittämään sitä Saksaan, Englantiin ja muiden maiden lähetystöihin, myös vastaperustettuun Latvian lähetystöön Suomessa.

Rainiksen päiväkirjasta löytyy mainintoja näytelmän käännöksistä.

Toukokuun 6. päivänä 1924 hän kirjoitti: ”Joosefin käännös englanniksi valmis. Muita: saksa, venäjä, tulossa englanti, suomi, liettua, viro”. Myöhemmin Rainis mainitsi jo seitsemännen käännöksen, nimittäin tshekinkielisen. 25.1.1925 hän kirjasi: ”Joosef käännetään italiaksi ja ruotsiksi”. Samana keväänä, 24.5.1925 hän totesi: ”Ruotsinkielinen käännös on valmis”. Myöhemmin käännöksiä ilmestyi muillakin kielillä ja näytelmää myös esitettiin ulkomailla. Luonnollisesti kotimaassa näytelmä oli suosittu, ja erityisesti 1980-luvulla Daile-teatterin esitykset olivat ”mega-tapahtumia”, joihin jonotettiin lippuja. Rainiksen mainitsemasta ruotsinkielisestä käännöksestä ei ole tietoja, mutta 2000-luvulla ruotsalainen Orion-teatteri esitti viimein Juris Kronbergsin ruotsintamana näytelmän Josef och hans bröder.

Merkillistä kyllä, näytelmän suomennoksesta, puhumattakaan sen esityksestä, ei 2000-luvun Suomessa ollut kuullut kukaan Latvian kulttuurin tuntija., eikä Suomen varsin kattavissa teatterihistorioissa ja arvostelukokoelmissa ole mitään mainintaa sellaisesta, ei myöskään maamme ruotsinkielisissä arkistoissa. Näytelmän nimeä hakiessa saa säännöllisesti eteensä Thomas Mannin samannimisen neliosaisen romaanin. Latvialaisissa kirjallisuudenhistorioissa suomennos kyllä mainitaan ja viitataan Rainiksen päiväkirjamerkintään.

Lyijykynällä kirjoitettu Jooseppi ja hänen veljensä löytyy

Näyte alkuperäisestä Joosef ja hänen veljensä -käännöksestä ja Jussi Snellmanin käsialasta. Tekstintunnistusohjelmat eivät kyenneet tulkitsemaan käsialaa, joten puhtaaksikirjoitus käsin oli ainoa mahdollisuus saattaa teksti digitaaliseen muotoon.

 

Vuonna 2015 Latviassa vietettiin Rainiksen ja hänen vaimonsa Aspazijan juhlavuotta, ja sen merkeissä asiasta oli otettava juurta jaksain selvää. Teatterimuseon virkailija Pälvi Laine löysikin arkistomapin, jossa oli Josef ja hänen veljensä, 5-näytöksinen näytelmä, kirjoittanut J. Rainis, suomentanut Jussi Snellman. ‒ Rainis vaihteli kirjailijanimeään, joksi lopulta jäi pelkkä Rainis. ‒Käännös oli kirjoitettu lyijykynällä monin korjauksin useaan vihkoon. Asiassa oli päästy niin pitkälle, että mapissa oli lisäksi siististi kirjoitetut roolivihot. Aineisto oli päätynyt museoon nähtävästi Suomen Kansallisteatterista, jossa Jussi Snellman toimi eläkeikäänsä saakka näyttelijänä. Hän käänsi myös lyriikkaa ja myöhemmin teosofista kirjallisuutta. Paremmin hän on ehkä tunnettu ohjaajana ja varhaisten suomalaisten elokuvien komeana ensirakastajana.

Oli siis aiheellista jatkaa jäljitystä Kansallisteatterin puolelta. Katriina Pyrrö luki ystävällisesti läpi Kansallisteatterin johtokunnan pöytäkirjat 1920-luvun alkupuolelta ja löysikin maininnat sekä kääntämisestä että esityksen kohtalosta. Kansallisteatterin pöytäkirjassa 20.11.1922 pykälässä 13 todettiin, että ”herra Jussi Snellman oli suomentanut runomittaisen latvialaisen Jooseppi ja hänen veljensä kappaleen, josta hänelle päätettiin suorittaa suomennospalkkiota 2500 markkaa”. Seuraavana vuonna pöytäkirjan 11.5.1923 pykälässä 16 todetaan: ”Johtaja teki selvää kappaleista, joita hän yhdessä dramaturgien kanssa oli suunnitellut ensi näytäntökautta varten [luettelo näytelmistä]. Joosef ja hänen veljensä jätetään, kunnes teatterissa on enemmän herroja”. Teatteria johti Eino Kalima, jonka muistelmissa asiasta ei kuitenkaan mainita mitään. Ja näin näytelmä hautautui. ”Herroja” ilmeisesti puuttui jatkuvasti, eikä ihme, sillä Joosefin lisäksi rooleihin tarvitaan yksitoista veljeä, isä, appi, kaksi poikaa, Egyptin hovin ylimyksiä, sotilaita, vartijoita, kansaa ym.

Ei käy ilmi, kuka oli Snellmanille tehtävän antanut. Rainis mainitsi päiväkirjassaan 19.2.1921, että ”Suomen [lähettiläs] Zariņš oli antanut Joosefia kolme kappaletta saksaksi kolmelle teatterille – yhdelle ruotsalaiselle – lausuntoa varten. Ne olivat luvanneet esittää sen seuraavan puolen vuoden aikana, mutta eivät vielä olleet antaneet käännettäväksi. Se ei onnistu, puoli vuotta on liian vähän ja kääntäminen vie aikaa. Siis ei ole tehty mitään ‒ Itseni pitää hoitaa asiat. Kun painatus on ohi, minun pitää antaa käännettäväksi ruotsiksi.” Seuraavan vuoden tammikuussa (8.1.22) hän kirjoitti, että ”suomalainen teatteriohjaaja kuulemma haluaa nähdä Joosefin”, ja 23.1.22: ”Zariņš Suomesta kertoo, että suomalaiset tulevat katsomaan Joosefia”. (Kārlis Zariņš oli Latvian suurlähettiläs Suomessa 1921-25, Skandinaviassa, Virossa, ulkoministeri, lähettiläs Yhdistyneessä Kuningaskunnassa, jäi länteen 1940).

Valitettavasti Rainis ei yksilöi ”suomalaisia”, mutta tiettävästi ainakin Artturi Järviluoma vieraili useaan otteeseen Riiassa – hän ryhtyi viemään sinne näytelmäänsä Pohjalaisia, joka oli jo esitetty saksaksi. Siinä hän onnistuikin vuonna 1921, jolloin hän matkusti itse ensi-iltaan. Lisäksi hän vaimonsa Lyylin kanssa opetteli latviaa, ja Lyyli Järviluoma suomensi Rudolf Blaumanin Novelleja sekä Kārlis Skalben kertomuksia. Myöhemmin Järviluoma lomailikin Latviassa ja sai vastaanottaa Latvian valtiolta Kolmen Tähden Ritarimerkin. Järviluoma toimi vuosina 1923-26 toimitussihteerinä Iltalehdessä, joka uutisoi ahkerasti Latvian asioista. Niinpä Iltalehden numerossa 262 ilmestyi 12.11.1923 seuraava artikkeli:

 

Latvialainen

                      Itämeren etelärannalla on pieni maa, jonka nimi on Latvia. Siellä vallitsee mitä vilkkain, mitä tuotteliain ja mitä eurooppalaisin kirjallinen ja sivistyselämä. Vähän kuin hämmästyksekseen on mahtava ja itserakas Suomi joskus huomannut, että siellä osataan kirjoittaa hyvin, pyrkiä ja ponnistella hyvällä vauhdilla ylöspäin, että siellä taidetaankin olla pikkuisen lähempänä Eurooppaa kuin täällä. Viimeksi osoittivat sen Blaumannin novellit. Ne eivät kuitenkaan edustaneet nykyisintä Latviaa siinä määrin kuin moni muu nimi.  J. Rainisin tuotantoon ja runouteen, jopa elämäänkin keskittyy suurin määrä sitä, mitä nykyinen Latvia on tehnyt, toivonut ja taistellut. Pitkän maanpaon vuodet ovat kylväneet lunta runoilijan tukkaan, jättäneet hänen mieleensä lähtemättömän, surumielisen katkeruuden, mutta eivät silti estä häntä ajattelemasta suuresti ihmisistä, elämästä ja taiteesta. Hän on pukenut kokemansa ja tuntemansa draamoihin ja runoihin, antanut niille ilmauksen ja muodon, jossa hänen kansansa sydän sykkäilee mukana, milloin fantastisen ja tarunomaisen, milloin kipeästi todellisuutta koskevan.

                      Korkeimmilleen ovat hänen lahjansa leimahtaneet näytelmässä ”Josef ja hänen veljensä”, johon hän on pukenut pitkän elämän humaanin filosofian, käsityksensä yksilön vapauksista ja oikeuksista, sisäisen sielullisen elämän monet pulmat ja ennen kaikkea valtavat kauneuden näyt loistavine, hehkuvine väreineen ja voimakkaine tunnelmineen.

                      Rainis on kirjoittanut draaman, jonka mikä kansa hyvänsä Euroopassa mielellään haluaisi omakseen. Tuolla Latviassa ollaan meitä suomalaisia kohtaan kovin ystävällisiä, ystävällisempiä kuin ehkä missään muualla koko taivaan kannen alla. Meitä ihaillaan vähän yliarvioidenkin suomalaisen hengenelämän saavutukset. Hyvin nopeasti on koko joukko suomalaista kirjallisuutta käännetty Latvian kielelle, hyvin nopeasti ovat useimmat draamallisen tuotantomme parhaat saavutukset siellä kulkeneet näyttämön yli. Erinomaisella kohteliaisuudella on valmistettu esiintymistilaisuutta suomalaiselle taiteelle, suomalaisille mielipiteille. Me suomalaiset emme juroudessamme juuri ole kohteliaita ulkomaalaisille, emme jäykkyydestä ja välinpitämättömyydestä osaa vastata ystävyyteen ystävyydellä. Rainisin draamasta on kauan ollut olemassa Jussi Snellmanin oivallinen ja kaunis käännös, usein ovat teatterimme aikoneet ja luvanneet esittää sen, mutta vain aikoneet ja luvanneet, sitten on arvokas näytelmä taas hukkunut kaikenlaisen muun ulkomaalaisen tulvaan. Sen esittäminen olisi kuitenkin, etenkin kun otamme huomioon sen korkean taiteellisen arvon, velvollisuus, velvollisuus kohteliaisuudesta, velvollisuus vastavuoroisuuden takia kulttuurielämässä, käden ojennus ystävälliselle naapurille Itämeren takana. Tehtävä on vaikea ja vaatii teatterimiehiltä koko lailla taitoa ja mielikuvitusta näyttämölleasetuksessa, mutta se on myös perin kiitollinen ja tarjoaa tilaisuuksia hyvinkin suurille saavutuksille.

                      Kykyä kai täällä olisi näytelmän esittämiseen, mutta halu ja yksinkertainen kohteliaisuuden taju tuntuu puuttuvan.

                      Epée

 

Rainis haaveili Nobel-palkinnosta, joka jäi saamatta

Sopii lisätä, että Rainis olisi kernaasti vastaanottanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon, jota hänelle eri tahot sovittelivatkin vuosikausia. Mutta kuten hän totesi itsekin, kansainväliseen tietoisuuteen oli yltänyt vain Joosef ja hänen veljensä, olisi tarvittu jotakin muutakin. Ehkä syitä oli poliittisiakin. Joka tapauksessa Iltalehden artikkeli oli hänelle toimitettu, ja hän mainitsi päiväkirjassaan 24.11.1923: ”Suomalainen kirjoitus minusta on yksi askel Nobelia kohti”. Se olisi kruunannut hänen elämäntyönsä, siitä hän unelmoi kuolemaansa asti.

Suomen Kansallisteatteri päätti ottaa ohjelmistoonsa Joosef ja hänen veljensä sijasta lastennäytelmän, Anna Brigaderen Pikku-Matin seikkailut (Sprīdītis), jonka oli kääntänyt Toivo T. Kaila, Kaliman koulutoveri ja ystävä. Sitä esitettiin talvikaudella tammi-helmikuussa 1924, sitä paitsi se otettiin teatteriohjelmistoon myös Tallinnassa.

Joulukuussa 2016 Teatterimuseo toimitti suomennosvihkosista skannaukset, jotka olen puhtaaksi kirjoittanut alkuperäisessä kieliasussaan. Muutama sana saattaa olla nykysuomen puhujalle tuntematon, mutta nekin löytyvät Suomen murteiden sanakirjasta – Snellman oli kotoisin Oulusta ja ammensi joskus pohjoisen Suomen sanavarastosta. Runomitta on vaatinut ehk’ erikoisia ratkaisuja, mutta ne toimivat, kuten ne ovat klassisten runonäytelmien suomennoksissa toimineet sadan vuoden ajan.

Rozentāls-seura kiittää Jussi Snellmanin jälkeläisiä luvasta julkaista heidän isoisänsä käännös sekä käännöksen etsinnässä avustaneita Teatterimuseon ja Suomen Kansallisteatterin arkistojen tutkijoita.

Marja Leinonen

One thought on “Rainis: Joosef ja hänen veljensä

Vastaa