|
LATVIAN KIELI
HISTORIAA
Balttilaiset kielet kuuluvat indoeurooppalaiseen kielikuntaan, jonka piirissä niiden lähisukulaisina ovat slaavilaiset kielet. Nykyään puhuttavia balttilaisia kieliä on kaksi, latvia ja liettua. Ne ovat eronneet toisistaan vasta noin 1500 vuotta sitten. Kielet poikkeavat nykyisin toisistaan jonkin verran enemmän kuin suomi ja viro, joten latvialaisten ja liettualaisten keskinäinen ymmärtäminen ei ole mahdollista.
Latvia, jonka puhujia on Latviassa noin 1 400 000, on liettuaan verrattuna muuttunut suuresti. Silti sitäkin voidaan indoeurooppalaisessa mittakaavassa pitää vanhakantaisena kielenä. Latvia on oikeastaan balttilainen sekakieli, sillä varsinaisen latvian lisäksi se koostuu jo kuolleiden balttikielten aineksista. Huomattava vaikutus kieleen on ollut myös itämerensuomalaisilla liiviläisillä, jotka aikojen kuluessa ovat latvialaistuneet.
Suomen kielessä on satoja hyvin vanhoja balttilaisia lainasanoja, jotka kuuluvat suomen kielen kaikkein keskeisimpään sanastoon. Näitä ovat mm. lukuisat sukulaisuutta ilmaisevat sanat, häihin liittyvät sanat sekä ruumiinosien nimitykset. Tällaisia ei hevin lainata kielestä toiseen, joten niiden olemassaolo suomen kielessä todistaa hyvin intensiivisistä suomalais-balttilaisista kielikontakteista muinaisuudessa. Suomen balttilaisten lainasanojen tutkimus on tällä hetkellä intensiivistä, ja lähivuosina on aiheesta luvassa useita laajoja julkaisuja.
Lähde: Helsingin yliopiston slavistiikan ja baltologian laitos, moniste: Balttilaiset ja slaavilaiset kielet (2002), josta Kari Liukkosen osuus: Balttilaiset kielet
LATVIAN KIELEN STANDARDISOINNISTA
Latvian kielen standardisointia tapahtui spontaanisti ennen kirjoitetun kielen aikaa (1500-luvulle asti). Kun ensimmäisiä kieliopillisesti ohjaavia tekstejä painettiin 1600-luvulla, esiintyi tarkoituksellista kielen standardisointia. Ensimmäisten latviankielisten kirjojen tekijät olivat baltiansaksalaista papistoa, jotka asettivat päämääräkseen kirjakielen luomisen julkaisten latvian kielioppeja ja sanakirjoja. Ensimmäinen latviankielinen teksti painettiin vuonna 1525. Ensimmäisistä painetuista kirjoista ovat nykyaikaan säilyneet katolinen katekismus (1585) ja evankelisluterilainen katekismus (1586). Ensimmäinen latviankielinen sanakirja ilmestyi vuonna 1638, ja ensimmäinen kielioppi vuonna 1644. 1800-luvun puoliväli oli kansallisen heräämisen aikaa, ja latvialaiset itse kiinnostuivat kielestään. Samoihin aikoihin balttikielten status muuttui. Aiemmin latviaa oli pidetty baltiansaksalaisten taholta "maalaiskielenä" ja sopimattomana ilmaisemaan yleviä ajatuksia. 1800-luvun lopulla latvialaiset ottivat vastatakseen latvian kielen tutkimuksesta ja standardisoinnista. Latviasta tuli vähitellen pitkälle standardisoitu kieli, jolla julkaistiin paljon teoksia. Jossain vaiheessa huomattiin, että balttikielistä voi löytää joitakin puuttuvista lenkeistä sanskriitin, klassisen kreikan ja latinan sekä modernien kielten välillä. Balttikielet (latvia, liettua ja hävinnyt muinaispreussi) saivat kansainvälisen lingvistiyhteisön huomion. Ensimmäisten merkittävien latvialaisten lingvistien, Kārlis Mīlenbahsin (1853-1916) ja Jānis Endzelīnsin (1873-1961) tutkimukset noteerattiin kansainvälisellä foorumilla. Vuodesta 1918 lähtien, jolloin Latvia itsenäistyi, aina vuoteen 1940 saakka, jolloin Neuvostoliitto miehitti Latvian, latviasta oli kehittynyt monipuolinen kieli, jolla voitiin ilmaista asioita useilla tyyleillä ja edistyneellä terminologialla. Neuvostomiehityksen aikana latvialaiset lingvistit eivät voineet estää latvian kielen sosiolingvistisen aseman heikkenemistä Latviassa. Niinpä latvian kielen säilyttäminen ja jopa kehittäminen asetettiin päätavoitteeksi. Latvian tiedeakatemian terminologiakomissio on ollut aktiivinen vuodesta 1946. Lukuisia sanastoja ja tutkimuksia on julkaistu, ja vuodesta 1965 lähtien on ilmestynyt vuosittain oikeakielisyyskäsikirjoja ja tiedotuslehtisiä toimittajille. Latvian uudelleenitsenäistymisen jälkeen Latvian kielen instituutti sekä Latvian yliopisto, Liepājan pedagoginen akatemia ja Daugavpilsin pedagoginen yliopisto ovat tehneet tutkimuksia latvian kielestä. Latviaa opetetaan ja tutkitaan useissa yliopistoissa eri puolilla maailmaa. Latvian kielen standardisoinnista vastaa Latvian valtion kielikeskuksen latvian kielen asiantuntijakomissio.
SOSIOLINGVISTINEN TILANNE JA KIELILAINSÄÄDÄNTÖ LATVIASSA TOISEN MAAILMANSODAN JÄLKEEN
Neuvostomiehityksen aikana (1940-1941 ja 1945-1991; 1941-1945 Latviaa miehitti Saksa) latvian kielen tuli sinnitellä valtion virallisen kielen venäjän rinnalla. Latvian kieli syrjäytettiin vähitellen useilta yhteiskunnan sektoreilta (mm. liikenne, pankkitoiminta, poliisi ja teollisuus). Johtuen harjoitetusta väestöpolitiikasta tuotiin maahan paljon venäläisiä, jolloin latvian puhujien prosentuaalinen määrä väheni. Vuonna 1989 21% muun kuin latvian kansallisuuden omaavista ilmoitti osaavansa latviaa, kun taas useimmat latvialaiset osasivat venäjää. Vaikkakaan latvian kielen puhujien määrän ja kielen sosiolingvististen funktioiden väheneminen ei kehittynyt niin pitkälle, että latvian kielen asemasta olisi tullut kriittinen, niin edellytykset sille oli luotu. Vuonna 1988 latvian kielestä tuli jälleen valtion virallinen kieli. Vuoden 1989 kielilaki (jota paranneltiin 1992) palautti latvian kielen aseman maan kansantaloudessa ja sosiaalisessa elämässä. Vuoden 1991 itsenäistymisen jälkeen on Latvian kielitilanteessa tapahtunut muutoksia. Kielipolitiikan päämääränä on kaikkien asukkaiden integroiminen valtion virallisen kielen eli latvian piiriin, samalla suojellen ja kehittäen latvialaisten vähemmistöjen kieliä. Tunnustaen yhteiskuntaan sisältyvät ongelmat on Latvian valtio käynnistänyt ohjelmia latvian kielen opettamiseksi. Vuonna 2000 noin 75% Latvian vähemmistöihin kuuluvista ilmoitti osaavansa jonkin verran latviaa. Valtio kustantaa eräille vähemmistöille kaksikielisiä kouluja, joissa latviaa opetetaan toisena kielenä tarkoituksena kannustaa kielen oppimiseen ja käytännön kielitaidon saavuttamiseen. Laki valtion kielestä hyväksyttiin 9.12.1999. Sittemmin on säädetty useita tähän lakiin liittyviä tarkennuksia. Lain noudattamista valvoo Oikeusministeriön alainen Valtion kielikeskus. Nykyisen lain tarkoituksena on latvian kielen säilyttäminen, suojelu ja kehittäminen, sekä kansallisten vähemmistöjen integroiminen Latvian yhteiskuntaan, samalla huomioiden niihin kuuluvien oikeus käyttää äidinkieltään, taikka jotain muuta kieltä.
Lähde: Latvian instituutti (Latvijas institūts)
KIELIOPISTA
Latviaa äännetään lähes samoin kuin kirjoitetaankin. Poikkeuksia on, eli e voidaan ääntää e:nä tai ä:nä, o ääntyy latvialaisissa sanoissa uo:na tai ua:na, ja vierasperäisissä sanoissa lyhyenä tai pitkänä o:na. C äännetään ts, ja z ääntyy soinnillisena. Suomalaiselle aakkostolle vieraita merkkejä ovat pitkää vokaalia merkitsevät ā, ē, ī ja ū, sekä konsonantin liudentumista merkitsevät ģ, ķ, ļ ja ņ. On myös suhuäänteet č, š ja ž. Sanojen paino on yleensä ensimmäisellä tavulla. Sukuja on kaksi, maskuliini ja feminiini. Sijoja on kuusi: nominatiivi, genitiivi, datiivi, akkusatiivi, lokatiivi ja vokatiivi. Verbit jaetaan kolmeen taivutustyyppiin, ja niillä on kuusi aikamuotoa: preesens, imperfekti, futuuri, perfekti, pluskvamperfekti ja liittofutuuri.
Lähde: Latvia-Suomi-Latvia -sanakirja, "Norden AB" 2001.
Latvialaisten erikoismerkkien käyttöä suositellaan seuraavien standardien mukaisesti: "ISO-8859-13", "ISO-8859-4", "CENTEURO", "CP1257" ja "CP775". Lisätietoa kirjainten käytöstä: www.eki.ee/letter/chardata.cgi?lang=lv+Latvian&script=latin
ULKOMAISTEN NIMIEN KIRJOITTAMISKÄYTÄNNÖSTÄ
Latvialaisilla on tapana latvialaistaa ulkomaiset etu-, suku- ja paikannimet, ja joskus ne saattavat vaikuttaa lähes tunnistamattomilta. Esimerkkejä: Žaks Širaks, Maikls Džeksons, Tarja Halonena, Pāvo Liponens, Somija... Ulkomaisten nimien latvialaistamisen periaatteet ovat latvialaisen kielitieteilijän Jānis Endzelīnsin 1900-luvun alkupuolella laatimat, ja ne ovat lähes sellaisinaan voimassa vielä nykyäänkin. Periaatteet ovat seuraavat: 1. ulkomaiset nimet latvialaistetaan pyrkien mukailemaan mahdollisimman läheisesti sanojen alkuperäistä ääntämistä, 2. ulkomaiset nimet kirjoitetaan latvialaisin kirjaimin, ja 3. latvialaistettuja nimiä taivutetaan latvian taivutussääntöjä noudattaen. Lisäksi ulkomaista nimeä tekstissä ensi kertaa käytettäessä tulisi sen viereen sulkeisiin merkitä nimen alkuperäismuoto. Ulkomaisten nimien latvialaistamispakko on mm. kirjattu Latvian lakeihin, ja käytäntö ei näytä olevan poistumassa.
Lähde: Risto Puha, Latvialaistamisopas, Relaxia Oy, 2000
|
