Latvialainen joulu. Minkälainen se on?

Latvialainen joulu. Minkälainen se on?

Pisimpään ovat säilyneet muinaiset pakanalliset perinteet: joulupölkkyä vedetään talon ympäri keräämään vuoden kuonaa (pahoja tekoja ja ajatuksia), joka sitten poltetaan. Syödään ainakin yhdeksää ruokaa, niiden joukossa tietenkin Latvian ystäville tuttuja ruskeita herneitä, joiden kanssa jouluna kannattaakin olla tarkkana. Jos syö kaikki herneet, samalla syö seuraavan vuoden kyyneleet eikä tule itkemisen tarvetta. Perinteisiin ruokiin kuuluu myös possun tai hanhen paisti, pitkään kypsytetty hapankaali, pīrāgi, leivoksia ja muita herkkuja.

Joulunajan laulut ja piirileikit keskittyvät valon ja pimeyden vuoropuheluun, joita usein symboloi vuohi ja susi (tässä voi opetella tunnetuimpiin piirileikkeihin kuuluvan Adat, bērni, ko adatat(i):

Kansanrunojen ja -laulujen puolelle voidaan kääntyä myös, jos haluamme selvittää sitä toista tärkeintä joulun komponenttia, eli tuleeko jouluna lunta?

Sidrabiņa lietiņš lija                 Hopeaista vettä satoi
Ziemassvētku vakarā.              Itse jouluaattona.
Visi sīki kadiķīši                         Kaikki pikku katajaiset
Sidrabiņu vizināja.                    Hopeaa kuljettivat.

Kaunis versio tästä laulusta kansanmusiikkiryhmä Maranan esittämänä:

Kansanlaulujen perusteella joulusää on ainakin välillä ollut samanlaista kuin tänä vuonna Helsingissä, harmaata ja kosteaa, joskin kauneus löytyy katsojan silmästä: harmaa voi hyvin näyttää hopeiselta. Tosin joulusta kertovien kansanrunojen joukosta löytyy myös toisenlaista joulusäätä kuvaileviakin:

Ziemassvētki sabraukuši                                  Joulu on saapunut
Rakstītām kamanām.                                        Kirjaillulla reellä.

Martin päivästä laskiaiseen kesti vierailukausi, jonka yhteydessä myös talvipäivän seisauksen aikoihin pukeuduttiin tuntemattomiksi (vuohi, susi, karhu, kuolema, mustalaiset, kurki, pitkä nainen ja lyhyt mies ovat suosituimpia perinteisiä hahmoja, joita kutsutaan budēļiksi), jotta pahat henget (ja epäilen, että myöskään kylän uteliaat vanhat emännät) eivät tunnistaisi, ja kuljetaan talosta taloon syöden, juoden, laulaen ja riemuiten. Suomen latvialainen kansantanssiryhmä Aurora esitti erästä budēļu-tanssia muutama vuosi sitten Annalassa:

Latviassa monessa paikkaa edelleenkin vietettävät uuden vuoden karnevaalit ovat saman perinteen perua. Esimerkiksi, kotikyläni Jaunpilsin yli 700-vuotta vanhassa linnassa uuden vuoden karnevaalia vietettiin aina 1. tammikuuta aivan viime vuosiin asti. Nyt juhla on siirretty lähimpään viikonloppuun, ja tänä koronavuonna toki peruttu kokonaan.

Oi tule joulu kultainen… hetkinen, Neuvosto-Latviassako?

Tämän monella tapaa erikoisen vuoden Helsingin joulukadun avajaisissa apulaispormestari Anni Sinnemäki sanoi näin: ”Outoina aikoina rakkailla perinteillä on vielä tavallistakin enemmän merkitystä. Joulukatu tuo elävästi mieleen oman lapsuuden ja sen, kuinka joulun odotuksen tunnelma on säilynyt samanlaisena läpi vuosikymmenten.” Minun joulussani ovat säilyneet ainoastaan sukuni laulamat laulut, joista moni on maailmalla tapaamilleni latvialaisille tuntematon.

Laulujen kautta olen ottanut haltuun minulle uusia jouluperinteitä ja alueita. Vuonna 1989 Jouluyö, juhlayö laulettiin jo koulussa, ja silloin vielä uuden vuoden kuusijuhlaan tuli mukaan valkoinen, seesteinen tunnelma, jonka myöhemmin opin yhdistämään nimenomaan jouluun. Sama laulu toi lähemmäksi myös suomalaisen ja 2000-luvun alkuvaiheessa myös kanadalaisen joulun: tämän ja monen muun laulun sävel on sama mantereesta huolimatta.

Entä mitä sitten, jos joulu ei olekaan säilynyt samankaltaisena läpi vuosikymmenten, edes viimeisen 30 vuoden?

Kirjoittaja äidin sylissä ensimmäisen kuusen vieressä.

Lapsuuteni käsitys joulusta synkkänä juhlana oli tuttu lähinnä Neuvosto-Latviassa sallituista kirjoista: köyhien perheiden lapset näkivät nälkää yltäkylläisten näyteikkunoiden edessä. Uteliaat suomalaiset lukijat voivat tutustua samanlaisiin tunnelmiin Mirja Hovilan suomentaman ja kustantaman Bille-trilogian kahdessa ensimmäisessä kirjassa. Perheessämme joulua ei vietetty eikä siitä edes puhuttu, ja sukuni oli kovin varovainen neuvostovallan suhteen. Joulua neuvostoaikaan viettäneet kaverini ovat myöhemmin kertoneet, että joulukynttilöitä sytytettiin vain suljettujen verhojen takana, joululauluja Ruotsin radiosta kuunneltiin salaa ja koko juhlinta oli korutonta. Uskonto julistettiin huumeeksi kansalle, joten kristillisen joulun viettäminen ei käynyt laatuun. Jo vuonna 1940 neuvostoliittolainen miehitysvalta julisti joulun menneisyyden jäänteeksi maailmanrauhoineen ja läheisen rakastamisineen ja ehdotti tilalle uuden vuoden aattoa. Joulukuusia ja kuusenkynttilöitä tuli myyntiin vasta joulun jälkeen, eikä jouluna saanut vapaata. Sekä koulussa että kotonani vietettiin uuden vuoden kuusijuhlaa, jossa yhdistyi sekä joulun kristillisiä perinteitä kuusenkynttilöineen että pakanallisen talvipäivän seisauksen budēļi ja nykypäivän joulupukin serkku, slaavilaisesta kansanperinteestä tuttu Pakkas-Ukko Salatētis. Koulun kuusijuhla oli vuoden kohokohta, johon valmistauduttiin koko syksyn ajan opettelemalla runoja, lauluja, tansseja ja muuta ohjelmaa.

Jaunpilsin koulun kuusijuhla vuonna 1985.

Työpaikat järjestivät työntekijöiden lapsille kuusijuhlia, joissa päästiin istumaan Pakkas-Ukon syliin ja esittämään oppimaansa ja josta mukaan sai lasten jouluherkkupusseja, jotka sisälsivät pyöreitä Selgan pipareita, joulukarkkeja ja marokkolaisia mandariineja – niitä sai joskus ostettua kaupungista, ja silloin vaikeinta oli odottaa kuusijuhlaan asti. Muistan eräänkin joulukuun, jonka aikana tarkastin mandariinien kuntoa sen verran säännöllisesti, että juhliin asti selvisi vain puolet alkuperäisestä määrästä. Valokuviin neuvostovuosien juhlinnasta voi tutustua näissä linkeissä: Fenikssfun ja Skaties.lv.

Elvīra Vainio Pakkas-Ukon sylissä vuonna 1979 tai 1980.

Suvussani lahjat jaettiin uuden vuoden aattona. Ne tulivat Pakkas-Ukolta, joka paikalle ehtiessään oli pukeutunut nurinpäin käännettyyn turkkiin, pellavapartaan ja myssyyn. Lahjasäkin lisäksi Pakkas-Ukko toi myös koivuvitsoja tuhmille lapsille. Tätä perinnettä en kaipaa! Pakkas-Ukko usein oli niin kiireinen, että soitti ovikelloa, jätti lahjasäkin ulkopuolelle ja ehti lähteä eteenpäin ennen oven avaamista. Yhteistyö naapurien kanssa siis oli saumatonta. Latviassa edelleenkin joululahjoja saa vain silloin, kun tekee jotakin: lausuu runon, laulaa laulun, kertoo vitsin tai esiintyy jotenkin muuten. Vaatimus koskee yhtä lailla lapsia kuin aikuisiakin. Sukuni juhlissa lahjojen jako edelleenkin kestää useita tunteja, ja tärkeintä on yhdessäolo, tuttujen laulujen laulaminen yhdessä ja suvun nuorimpien jäsenten taidokkuuden ihailu. Lapsuudessani suku kerääntyi tätini perheen luokse uuden vuoden aattona, ja muistan elävästi heidän kuusensa sähkövalot. Ensimmäisen tekokuusen taisin nähdä vasta 1990-luvun alussa Suomessa: latvialaiseen jouluun kuuluu edelleenkin aito joulukuusi. Jokainen latvialainen saa hakea valtion metsistä 1 joulukuusen vuodessa, ja kuusia saa toki nykyisin ostaa jo ennen joulua.

Joulu murroksessa

Muistan elävästi sen kerran 80-luvun lopussa, kun isoäitini poikkesi tutusta kuusijuhlan runorepertoaristaan ja lausui: ”Kad svētku līksmībā skan zvani/Un debess zvaigžņu pulkos mirdz/Bāls eņģelis pa ielām staigā/Aiz sāpēm sažņaudzas tam sirds…” (Kun juhlahumussa soi kellot/Ja taivas loistaa tähdissään/Kalpea enkeli vaeltaa kaduilla/Sen sydän kiristyy kivusta). Runo oli pitkä, liikuttava ja vaikuttava, ja heti joulun jälkeen pyysin isoäitiä lausumaan sen uudestaan ja kirjoitin muistiin. Vasta myöhemmin sain tietää, että se on Janis Poruksin runo Ziemas svētkos (Jouluna), joka oli kuulunut äidinkielen opetukseen 1930-luvulla. Sama murros näkyi muuallakin: koulussa ja kuorossa tuttujen uuden vuoden laulujen lisäksi opettelimme myös kristilliseen perinteeseen kuuluvia joululauluja, Jaunpilsin joulukirkko oli aaton jumalanpalveluksessa tupaten täynnä, ja yhtäkkiä kotikyläni kirkolla oli sekä seurakunta että pappi, ja amatöörikuoro toimitti kirkkokuoron virkaa.

Nyky-Latvian joulussa yhdistyvät kaikki tasot: kristillinen, pakanallinen, neuvostolainenkin (lapset saavat edelleenkin läpinäkyviin pusseihin pakattuja Laiman karkkeja, piparkūkas ja mandariineja). Sekä joulukuusia että kuusenkynttilöitä (suosittelen synnyinkaupungissani Dobelessa valmistettuja joulukuusenkynttilöitä: balticcandles.com/en/winter) nykyisin saa hyvin ajoissa, radiossa soi vanhoja ja uusia joululauluja. Nykyjoulua kuvaa mielestäni hyvin tämä Raimons Paulsin säveltämä latvialaisen klassikon Jānis Porietisin runo Balts sniedziņš snieg uz skujiņām (Valkea lumi sataa neulasille) vuodelta 2003:

Toinen kuvaava on Jānis Lūsēnsin Mazu brīdi pirms (Pieni hetki ennen), joka kuuluu kotikyläni joulunodotuksen kohokohtiin. Laulua Jaunpilsin kirkossa nyt jo perinteisesti esittää jaunpilsilainen mezzosopraano Kristīne Zadovska yhdessä Ingus Pētersonsin kanssa:

Ensimmäisestä 1980-luvun loppuvaiheessa vietetystä joulusta lähtien olen miettinyt, mitä jouluna oikein juhlitaan? Uusivuosi on selkeä pituudeltaan ja teemaltaan, entä mitä jää käteen joulusta, jos otetaan pois kirkko niin kuin lapsuuteni Neuvostoliitossa tehtiin? Jouluun mennessä muinaisten balttien juhlima talvipäivän seisaus on jo ohi. Onko joulu ja talvipäivänseisaus samantyyppinen parivaljakko kuin Halloween ja kekri? Jotkut asiat ovat kuitenkin – sittenkin – pysyviä. Vahnojen kansanlaulujen lisäksi niihin kuuluvat myös karkkitehdas Laiman uuden vuoden korianterin, maustepippurin, neilikan ja muskottipähkinänmakuiset suklaakohvehdit: https://laima.lv/product/jaungada-konfektes Myös tietyt perinteet toimivat yhä:

Eima bišu klausīties                Käydään kuuntelemassa mehiläisiä
Ziemassvētku vakarā.             Itse jouluaattona.
Ja bitīte daiļi dzieda,               Jos mehiläinen kauniisti laulaa,
Tad būs silta vasariņa.            Tulee kaunis kesä.

Teksti: Gunta Paavola, Vantaa
Kuvat: Gunta Paavolan ja Elvīra Vainion kotiarkistot

No comments

You can be the first one to leave a comment.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *