Latvian vaikea lento vapauteen – häkkikanoja, paarmoja ja paratiisilintuja

Historia on jälleen noussut ajankohtaiseksi Latviassa. Itsenäistymisen merkkivuosia on kolmen vuoden sisällä juhlittu kahdesti: satavuotisjuhlia vietettiin 18. marraskuuta 2018 ja uuden itsenäisyyden 30-vuotisjuhlia elokuussa 2021.

Satavuotisjuhlien alla julkaistiin Latviassa 1900-luvun historiaa käsittelevä 13-osainen romaanisarja, jossa on yksi teos kultakin kirjailijalta ja mukana tapahtumia kaikilta vuosikymmeniltä.

Vuosisadan alkua leimasivat vuoden 1905 vallankumous, ensimmäinen maailmansota ja sekasortoiset vapaustaistelut. Itsenäisen valtion elämän keskeyttivät miehitykset 1940–1991.

Sarja on saanut tunnustusta menneisyyden traumojen esille nostamisesta. Kirjoittajat ovat valinneet aiheikseen historian kipupisteitä: sortoa ja sekasortoa, vääryyksiä ja elämän varjopuolia.

Latvian PEN-klubin puheenjohtaja, kirjailija Inga Gaile luonnehtiikin kotimaataan lakonisesti: Olemme traumatisoitunut yhteiskunta. Terrorin traumatisoima.

Vuosisadan painolasti murtautuu näkyville myös sarjan ulkopuolella ilmestyneessä Māra Zālīten fiktiivisessä omaelämäkerrassa.

”Absurdia realismia” edustavissa romaaneissa ”Viisi sormea” ja ”Paratiisilinnut” Zālīte kuvaa elämää Neuvosto-Latvian maaseudulla 1950- ja 1960-luvulla.

Zālīte kuuluu Latviassa siihen kirjailijoiden ykkösketjuun, joka 1980-luvun lopulla nousi kansanrintaman kärjessä barrikadeille vaatimaan vallanvaihtoa, järjestelmän muutosta ja itsenäisyyttä. Teksteissään ja julkisissa esiintymisissään hän on toiminut hengennostattajana, ilmentänyt ja rakentanut latvialaisten kansallista itseymmärrystä.

Vähäeleisesti mutta elävästi kerrotuista romaaneista – kirjailijan perheen tarinasta – avautuu tarkasteltavaksi traumaattisen vuosisadan koko kuva. Pikkutyttö-päähenkilölle menneisyys näyttäytyy sukupolvien ketjuna. Sellaiseen on hienoa kuulua, mutta entäpä jos olet kahlittu ketjuun kuin hevonen niityllä paarma-aikaan?

Baltian ”paarma-aika” – miehitykset ja kyyditykset – tuli iholle, koetteli kaikkia, pirstoi ja tuhosi perheitä ja jatkui puoli vuosisataa. 

Mitä miehitysaika merkitsi? Terroria. Väkivaltaa, pakkovaltaa, vankeutta, karkotuksia. Kaikkia näitä, mutta ennen kaikkea menetettyjä mahdollisuuksia ja traumoja, jotka jäivät hiertämään vuosikymmeniksi.

Māra Zālīte

Māra Zālīten kirjoissa sukupolvien ketju yltää sadan vuoden taakse. Isoäidin äiti on suvun matriarkka, joka pitää pystyssä talon ja perheen rippeitä. ”Mammassa” on vanhan sukupolven emäntähenkeä. Hänelle yksityisen ja yhteisen rajat ovat pyhät.

Kotoisen elämänpiirin menetys ei tarkoittanut vain talojen ja tavaroiden tärveltymistä. Vieraat vallanpitäjät julistivat pannaan sukupolvien perinnön. Entinen elämäntapa perinteisine juhlapäivineen, lippuineen ja lauluineen kiellettiin. Vanhempien sukupolvien arvomaailma kaikkinensa työnnettiin tunkiolle. Kansalliset perinteet ilmenemismuotoineen tulkittiin vaaralliseksi ja tuomittavaksi nationalismiksi.

Menneisyyden traumat näkyvät Zālīten henkilöhahmoissa. Pimeään huoneeseensa sulkeutunut isoäidin isä ”Pappa” kieltäytyy uskomasta ainoan poikansa kaatuneen.

Mukana on monta originellia tyyppiä, todellisuuden mielettömyyttä pakenevia kylähulluja, kuten valkoisissa vaatteissa ja paljasjaloin kulkeva jumalinen houkka ”Pyhä Pietari”, resuinen ja tuoksahtava ”Syksyn Lehtien runoilija”, kotitonttua kattilassa kanniskeleva ”Latvialainen Tarkka-ampuja” ja totuuksia laukova viulisti ”Hurja-Kārlis”. Aika moni kylän asukkaista on alkoholisoitunutkin.

Henkilöhahmoissa ja heidän repliikeissään Zālīte paljastaa – harkitusti, mutta kuin ohimennen – paitsi yksityiskohtia Siperian leirielämän armottomuudesta ja kyyditysten toteuttamisesta myös olennaisen Neuvosto-Latvian tilasta. Varastelu, vastuunpakoilu, epäoikeudenmukaisuus, toisinajattelijoiden kohtalo, kirkon asema, vammaishuollon tila, ilmiannot ja toverituomioistuimet, kellareissa piileskelevät ”metsäveljet” ja heidän jahtaajansa saavat kaikki osansa kirjan jossakin luvussa.   

Kouluopetus tarkoitti ideologista kasvatusta, ”poliittista informaatiota” sosialistisen leirin ylivertaisuudesta ja kapitalismin mädännäisyydestä. Pioneerijärjestöön kuuluminen oli käytännössä pakollista. Rautaesirippu esti vapaan matkustelun ja opiskelun ulkomailla.

Kokoavana teemana Zālīten kirjoissa on vapaus. Vapautta ja vapauden puutetta käsitellään monesta eri näkökulmasta.  

Baltian maiden vapautuminen 30 vuotta sitten tapahtui miltei rauhanomaisesti. Jättiläinen kaadettiin laulun voimalla.

“Kansa voitti kuolemanpelon”, luonnehditaan tilannetta, jossa väkivallan vaara kuitenkin oli todellinen.  

Ehkäpä välttääkseen antamasta liian traumaattista kuvaa kotimaastaan Inga Gaile nimeää myös pienen kansakunnan voimavarat: oma valtio, oma kieli, rikas kansanrunous, omaleimainen ja vaikuttava nykykirjallisuus.

Laulavan vallankumouksen menestys osoitti kansallisen kulttuurin voiman; unelma vapaudesta eli ja muuttui toiminnaksi.

”Viiden sormen” ja ”Paratiisilintujen” pikkutyttö pakenee ihmispetoja irtoamalla maasta, nousemalla lentoon. Koulun pioneeriryhmä komennetaan joksikin aikaa töihin kolhoosin jättiläismäiseen kanalaan, jossa ”kannibaalikanat” nokkivat toisiaan tukahduttavassa kuumuudessa; lisää ilmaa saa vain iskemällä ikkunat sirpaleiksi. Vastakohdaksi häkkikanojen ahdingolle nousee taiteilijaystävän värityskirjoissa kuvattu Tyynenmeren saaren idylli värikkäine paratiisilintuineen.  

Zālīten valitsema kerrontatekninen ratkaisu toimii. Kuten kirjailija on itse todennut: mustalle pohjalle ei voi kirjoittaa mustalla. Kun ahdistavat muistot kerrotaan pikkulapsen näkökulmasta, kuvaan löytyy valoa ja huumoria. Kerronnan kepeys korostaa tapahtumien painoa.

Teksti: Hilkka Koskela
Kannen kuva: Arktinen Banaani
Kirjailijan kuva: Jānis Deinats
Artikkelikuva: Kristaps Ungurs, Unsplash

Māra Zālīte: Paratiisilinnut
Suomentanut Hilkka Koskela
Arktinen Banaani, 2021

Tilaa Paratiisilinnut seuran nettikaupasta!
Paratiisilinnut ja sarjan aiempi osa Viisi sormea pakettitarjouksena!

Ei kommentteja

Kommentoi ensimmäisenä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.