Keskikesän perinteet elävät Alūksnessa

Kaikki vuoden perinteiset juhlat Latviassa muodostuvat pitkälti samoista aineksista. Ikivanhat pakanuuden ajalta periytyvät elementit antavat niille merkityksen ja nykyisenkin ilmeen. Aurinkoa ja valon voittoa pimeydestä juhlitaan. Juhlan valmisteleminen ja sen vietto on aina yhteisöllistä; tämä on oleellista juhlan vietossa. Tuli ja vesi ovat tärkeimmät tekijät kesäpäivänseisauksen juhlassa.

Vasaras saulgrieži on myös tänä vuonna 21. kesäkuuta: juhlitaan vuoden pisintä päivää. Koska piirissä lauletaan ja leikitään yhdessä, ei tänäkään poikkeusvuonna voida järjestää yleisiä juhlia kuten ennen: oltaisiin liian lähekkäin.

Alūksnessa alettiin viettää kesäpäivänseisauksen juhlaa 2007, ensimmäisenä Latviassa, yleisötapahtumana. Juhlinnalla on niin pitkät perinteet, ettei niistä haluta luopua tänäkään vuonna. Siksi niitä on nyt muokattu yön yli kestäväksi taidetapahtumaksi Sauksim sauli.

Apen naiskuoron perinneryhmän naiset aloittavat juhlan.

Edellisinä vuosina juhla aloitettiin Alūksnessa aamulla jo kello 4, sen naapuripitäjässä vasta iltapäivällä ja jossain muualla vasta illalla. Aamujuhla on aito; halutaanhan tervehtiä aurinkoa sen noustessa.

Kesäpäivän seisausta juhlitaan paljolti samoin menoin kuin juhannusta. Jotkut sekoittavat nykyään nämä kaksi luullen niitä samaksi. Kesäpäivänseisausta on juhlistettu ikiajoista lähtien omana alkuperäisenä juhlanaan.

Katolinen kirkko sijoitti muutkin kristilliset juhlansa kansojen omien pakanallisten juhlien vieton aikoihin, jotta kansa vähitellen unohtaisi omat jumaluutensa ja niiden kunnioittamisen.

Vasaras saulgriežiin valmistautumiseen kuuluu puhdistautuminen: käynti saunassa ja mielen rauhoittaminen. Villiyrttejä ja kukkia käytetään Latviassa yleisesti ruokailussa, teenä ja rohtoina. Mutta keskikesän juhlassa ne auttavat myös puhdistautumaan. Niitä lisätään kokkoon, ja niillä myös virvotaan tai hierotaan Alūksnen juhlassa. Ison rannan nurmikolle pystytettiin jonain vuonna myös telttasauna. Uiminen luonnonvesissä tai edes kastautuminen on tärkeää keskikesän päivänä.

Tulelle uhrataan puun oksia.

Pyöreä kokko on aina kauniisti koristeltu. Sen ympärillä maassa on metrinen kehä kukkia, ja kukkia myös uhrataan tulelle.

Iso kukkaseppele lasketaan järveen. Se tervehtii aurinkoa sen noustessa. Seppeleenkin ympyrä on ikivanha symboli iättömyydelle ja täydellisyydelle.

Osallistujille tarjotaan leipää ja hunajaa ja juhannusjuustoa. Olut kaadetaan isosta keramiikkakannusta. Olut symboloi elämää: se tehdään elävästä viljasta kuten tarjoiluissa hyvin tärkeä leipäkin.

Ympyrä kuvaa ikuisuutta, sillä ei ole alkua eikä loppua. Siksi kokko ja seppeleet ovat pyöreitä, mutta myös juhannusjuusto tehdään pyöreäksi. Juusto symboloi muutosta ja kasvua: maidosta saadaan juustoa. Hunaja on luonnon ja mehiläisten antama lahja meille.

Musiikista huolehtii naapuripitäjän naiskuoro. Soittajat, myös osa yleisöstä, ovat pukeutuneet kansallispukuihin tai vanhakuosisiin pellavavaatteisiin. Kaikilla on päässään kukkaseppele.

Laulu ja piirileikit alkavat. Ensin piirissä kulkee kädestä toiseen pieni kello, jonka helinä puhdistaa koko ympäristön ja läsnäolijat kaikesta tarpeettomasta ja haitallisesta.

Piirissä kuljetaan laulaen ja aloitetaan sitten myös piirileikit.

Ihminen pyrkii kaikilla toimillaan takaamaan itselleen ja läheisilleen hyvän elämän: menestystä, onnea, terveyden. Vuodenkierron merkkipäivät antavat tähän erityisen tilaisuuden, kun irtaudutaan arkisesta työntouhusta. Juuri keskikesän yönä tulen ja veden puhdistava energia on voimakkaimmillaan. Vanhojen juhlaperinteiden noudattaminen saa meidät harmoniaan luonnon kanssa.

On ihailtavaa, kuinka latvialaiset noudattavat ikiaikaisia perinteitään ja kansa palaa omille juurilleen. Tästä on kiittäminen myös kouluja, joissa perinnekasvatus on nivottu opetussuunnitelmaan. Lapset oppivat tiedostamaan, keitä he ovat ja mistä oman kansan tavat kumpuavat.

Lec, saulīte, tu saulīte
Spīd ar mūsu sētiņā,
Ir mums tava gaišumiņa
Vajadzēti vajadzēja.

”Nouse, aurinko, aurinkoinen,
paista meidän pihaamme,
on meille valosi
tarpeen, kovasti tarpeen.”

Teksti: Liisa Wright
Kuvat: Alūksnen museo
Laulun suomennos: Jenni Kallionsivu

Ei kommentteja

Kommentoi ensimmäisenä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.