”Man nepatīk cilvēki” Naurahtaa Helēna.

Helēnasta olisi voinut tulla elokuvaohjaaja, mutta ei tullut. Hän ei koskaan lähtenyt Moskovaan opiskelemaan alaa.

Helēna on palkittu ja kiistatta lahjakas latvialainen taiteilija, joka on kuvittanut elämänsä teoksiinsa. Niiden on kerrottu olevan hänen päiväkirjansa. Kaikille avoin. Nainen, joka tervehtii pimeää kun päivä laskee yöksi, mutta joka silti nauttii kirkkaista väreistä. Voisi sanoa, että meno on maalauksissa väliin melko dekadenttia.

Hän nauttii työskennellä itsenäisesti, mutta ei ole kuitenkaan yksinäinen saari vaan jakaa elämänsä puolisonsa Ivarsin kanssa. Tämä on kuitenkin Helēnan tarina.

Omien sanojensa mukaan hän ei ole koskaan kokenut mitään vastaavaa ihmisten kanssa kuin viettäessään aikaa omien tai toisten maalausten kanssa. Videohaastattelussa tarinankerronta jatkuu vaikka taiteilija katoaa välillä suuren kirkkaan vihreän taulukankaansa taakse etsien sille sopivaa paikkaa siihen hetkeen. 

Helēna onkin suurten teosten nainen. Hän pitää suurikokoisten taulujen maalaamisesta.

Liian värikäs, liian paljas ja avoin. On hänen teoksiaan kritisoitu. Jos vaaleanpunaiseen mekkoon pukeutunut kuolema tai kevytpukeiset naiset eivät miellytä niin älkää suotta kääntäkö selkäänne Helenalle. 

Helēnan aiheita ovat myös luonto sekä olotilat ,” noskaņojumus” joita hän maalaa omalla persoonallisella tavallaan. Kukkia. Ruusuja. Meksikolaiset vaikutteet näkyvät toisinaan hänen teoksissaan. Matkoillaan Helēna inspiroitui muunmuassa Frida Kahlosta sekä Francisco Goyasta.( Mainittakoon jälkimmäisen olleen espanjalainen ).

Punainen näyttelee hänen teoksissaan miltei pääroolia kaikkine sävyineen. ”Ilman punaista olisi vaikeaa elää”, kertoo Helēna. 

Punainen on voimakas väri. Helēnan puhetyyli on rauhallinen mutta koko teos nimeltä Helēna uhkuu sisäistä voimaa hänen kertoessaan tarinaansa. Ilze Zeivate, taidegalleria Mäksla XO :n omistaja, puhuukin kauniisti taiteilijasta kuin tämä olisi itse ruusu.

Itseäni ihastuttavat kirkkaiden värien sekalainen pursuilu, mitkä muodostavat eri teoksissa tunnistettavia hahmoja. Nämä työt korvaavat mennen tullen kirkasvalolampun syksyn pimeyden aiheuttamissa ahdistuksissa!

Helēna sai oppinsa Riikan taideakatemiassa ( Rīga art akademy ) ja Jānis Rozentāls taidekoulussa Riiassa  ( Jānis Rozentāls Rīga art school ) kuusikymmentäluvulla. Hänen teoksensa eivät lopu kesken. Hänestä on kerrottu, jotta hän maalaa joka päivä. Miksipä ei tehdä sitä, mitä rakastaa niin joka päivä!

Mutta voi mikä on Helēnan suurin pettymys?! Hän itse kun on epäonnistunut maalaamisessa. Ihmisten kanssa ei koskaan synny samanlaista draamaa kuin maalausten kanssa. Ihmisfiguurit ovat hänen teostensa usein toistuva teema.

Vaikka Helēnasta ei tullut ohjaajaa työskenteli hän myös animaatioiden parissa ja niin menestyksekkäästi, että hänet on palkittu Lielais Kristaps elokuva-alan palkinnolla animaation Spēlēju , Dansoju! ( 2007 ) kuvittamisesta.

Lielais Kristaps ei jäänyt ainoaksi kunnianosoitukseksi vaan taiteilija on ollut sekä ehdolla että saavuttanut muitakin palkintoja.

Vuonna 48 syntynyt taiteilija on ehtinyt 73 vuoden ikään ja jatkanee edelleen maalaamista.

Haastattelu luettavissa kokonaisuutena alapuolella ja muita lähteitä

https://arterritory.com/en/gallery_supportissimo/gallery_supportissimo/24894-helena_heinrihsone

https://www.makslaxogalerija.lv/eng/artists/helena-heinrihsone-2/

Kirjoittanut Pauliina Sundqvist