”Tyhmä sinä olet, vaikka et nätti olekaan” Vizma Belševica: Bille ja sota

Vizma Belševican (1931-2005)  ”Bille ja sota” avaa koskettavasti lapsen näkökulmasta sekä Baltian miehitysten aikaiset kauhut että karun äiti-tytär-suhteen. Teos on Latviassa klassikoksi muodostuneen omaelämäkerrallisen trilogian itsenäinen toinen osa.

Kirja on todellinen syväsukellus lapsen maailmasta katsottuun epäjohdonmukaisuuteen, jota myös elämäksi kutsutaan. Romaanin nimihenkilö, Bille, elää lapsuuttaan sodan arvaamattomuuden ja ihmisten umpimielisyyden keskellä, uhka näyttäytyy joka suunnassa: aikuiset eivät selitä ympärillä tapahtuvista asioita mitään, eivät osaa tai halua, ovat niin täynnä omaa selviytymistaistelua, psykologista keinottomuutta ja omaa tuskaansa. Lapsen tehtävä on olla hiljaa ja auttaa aikuista arjen puuhissa. Bille ei saa ilmaista vaikeita tunteita tulematta rangaistuksi, myös ojaan tipahtamisesta ja mekon kastumisesta maaseudun kesässä, samoin kuin luistimilla kaatumisesta Riian talvipakkasilla, seuraa sättimistä, nolaamista ja läpsäisyjä. Emotionaaliseen hylkäämiseen verrattava moittiminen ja jatkuva stressitila tahdittavat Billen päivien kulkua. Kukaan ei kysy mitä on tapahtunut, eikä lasta ainakaan lohduteta. Hän jää auttamatta yksin. 

Bille on aikansa lapsi, näkijä ja kokija, jota kasvatetaan niin kuin naapuruston lapsia 40-luvulla keskimäärin kasvatetaan: kannustamisen sijaan heille kerrotaan heidän virheistään ja huonoista puolistaan, opettamisen sijaan rangaistaan, ja tuloksena on kaikin puolin varautunut ja etäinen suhde kaikkein läheisimpiin, oman perheen ihmisiin. Billen ystävä Ausma saa selkäänsä vaikka vain isän huonon tuulen vuoksi, kun taas Billen isässä ilmenee yllättävää lämpöä ja empatiaa, mutta Billen äiti on omaa tuskastumistaan projisoiva ja armoton.

Äiti-tytär-suhde on sanalla sanoen ankea: äiti haukkuu tasaisesti tyttärensä ulkonäön, älyn ja toiminnan, toistaa mantran tavoin, että ”tyhmä sinä olet, vaikka et nätti olekaan”, kertoo, että ”muiden jalat ovat niin kuin jalkojen kuuluu, vain Billellä ne ovat pelkkää juurakkoa, repivät sukkia niin, ettei parsimaan kerkiä”. Äidin mielestä Bille tekee kaiken väärin, ja vaikka tekisi joskus oikein, sekään ei äidille riitä. Mikään ei riitä. Billen äiti on emotionaalisesti sabotoiva, kylmä ja tyly, mutta vastustaa saksalaisia miehittäjiä viemällä ruokaa yhdessä Billen kanssa pakkotyössä oleville sotavangeille, vaikka tällaisesta toiminnasta on säädetty kuolemanrangaistus. Tämä rohkea auttaminen vaikuttaa ainoalta asialta joka yhdistää äitiä ja tytärtä ja myös lähentää heitä.

Maailmassa jossa saksalaiset ja venäläiset miehittävät vuoronperään Latvian, ei ole kuin syyllisiä ja syyttömiä, vihamiehiä ja vihollisia. Kaikki kommunikaatio valtioiden ja ihmisten välillä on usein valtapeliä, jossa voitetaan tai hävitään, ja omat tunteet projisoidaan toisiin: vanhemmat siirtävät hankalat olonsa lapsiinsa, lapset toisiinsa tai eläimiin. Kaikki myös valehtelevat toisilleen, etenkin aikuiset lapsille ja lapset aikuisille. Jo varhain Bille oivaltaa, että valehtelemisella selviää kiperistä tilanteista, hän seuraa aikuisten oppia ja tulee taas kiinni jäädessään rangaistuksi.                                                                                                                                               

Bille on herkkävaistoinen ja lahjakas tyttö, joka havainnoi aikuisten valheellisuutta ja henkistä laiskuutta tarkasti. Kummallisella tavalla, vailla tukea, hän löytää kuitenkin omia rajojaan, tunnistaa tarpeitaan ja tunteitaan, vaikka ei tohdikaan niitä ilmaista. Sotien runtelemassa Latviassa lapsista suitsitaan sopeutuvia, vaivattomia ja helppoja hallita, mutta Bille säilyttää sisäisen – ja toisinaan ulkoisenkin – kapinahengen ja rohkeuden. Hän puolustaa sanktioista piittaamatta vaikkapa vaikeuksiin joutunutta luokkakaveria, hänen oikeudentuntonsa on vahva ja ehdoton, valehtelu vain selviytymiskeino.  Mutta miten käy Billen kehityksen, mikä on nuoruuteen kasvavan tytön mielenterveyden saati onnellisuuden laita? Sen näyttänee trilogian viimeisin osa.

Bille ja sota koostuu 30 luvusta, jotka nivoutuvat kronologisesti toisiinsa, mutta muodostavat samalla novellimaisen koherentit, itsenäiset kokonaisuudet sisältöineen ja draaman kaarineen. Ratkaisu on rakenteellisesti kiinnostava, ja Belševican kieli elää sujuvana, täsmällisenä ja ilmaisuvoimaisena Mirja Hovilan suomennoksessa.

Yhteiskunnalliset olot ja luokkayhteiskunnan tila tihkuvat lukijan tietoisuuteen Billen ja hänen kavereidensa puheista, lasten havaintojen ja johtopäätösten siilaamina. Suuret historialliset siirtymät, eli sotilaspoliittiset miehitykset, näyttäytyvät nekin Billen katseen kautta ja lähinnä maalaavat Billelle sen miljöön ja taustan, jossa tytön toiminta ja ajattelu tapahtuu. Päähuomio on kuitenkin arjen sattumuksissa ja yksilöiden välisessä vuorovaikutuksessa.  

Köyhyys, toisinaan jopa ruuan puute ja nälkä kuuluvat elettävään arkeen, joka tarjoaa myös iloja, onnistumisia ja huippuhetkiä. Repeämiä työläiselämän niukkuuteen ja tunneilmaston karuuteen tuovat isän työn mukana tulevat mahdollisuudet tutustua vaikkapa oopperaan ja sirkukseen. Bille nauttii, tekee kokemastaan tarkkoja havaintoja ja oppii oman elinpiirinsä ulkopuolista maailmaa nopeasti. 

Ikiaikainen ihminen monisyisine piirteineen piirtyy vahvoin vedoin Belševican kerronnassa. Vaikka aika ja maailmanaika olisi lukijalle vieras, sosiaaliset suhteet, vuorovaikutuksen mallit ja hankaluudet ovat varmasti tuttuja ja tunnistettavia, seikka, joka tekee tekstistä ajatonta ja raskaista teemoista huolimatta vaivatonta luettavaa.

Ilmeisesti Vizma Belševica mursi realistisella ja kaunistelemattomalla kerronnallaan latvialaisen lapsikuvauksen siihenastisen idyllin. Belševicaa on pidetty Nobel-kirjallisuuspalkinnon potentiaalisena ehdokkaana, hän on kansainvälisesti Latvian tunnetuimpia kirjailijoita. Bille-trilogia on klassikko, joka kuuluu Latvian kirjallisuuden kaanoniin ja jota luetaan kouluissa kirjallisuuden opinnoissa. Suomalaisessa kirjallisuudessa ei tällaista tarkkaa, psykologisoivaa ja silti selittelemätöntä sekä paikoin toiminnallisen kepeää kerrontaa 30-40-luvun vaiheista ole juurikaan saanut lukea. Kirjan suomentaminen ja kustantaminen on kulttuuriteko!

Vizma Belševica: Bille ja sota
suom. Mirja Hovila
Paperiporo 2020
Tilaa kirja itsellesi seuran nettikaupasta!

Teksti: Marjo Katriina Saarinen
Kirjoittaja on Tampereen Pispalassa asuva kirjailija ja sanataideopettaja

Kuva: Paperiporo

Ei kommentteja

Kommentoi ensimmäisenä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *