Alussa oli rakkaus
”Kaksi sielua, jotka syntymästä toisillensa jo kuuluivat, ovat kohtalon, ei, Jumalan ihmeellisen käden kautta toisensa löytäneet”, kirjoitti Elli Forssell kotiin Helsinkiin konserttimatkalta Riiasta vuonna 1902. Kirje kotiin tulvii voimakasta tunnetta Ellin kuvaillessa kuinka jo ”ensi katseemme lahjoitti meidät toisillemme ikuisesti.” Elli Forssellin konserttia oli tullut kuuntelemaan myös taiteilija Janis Rozentāls. ”Mitä pidit laulajattaresta”, kysyi ystävä Janis Rozentālsilta konsertin jälkeen. ”Tietysti pidin – hänhän on tuleva vaimoni”, hän vastasi. Konsertin jälkeisellä vastaanotolla hän ojensi naiselle kimpun ruusuja ja esittäytyi – nimi oli Janis Rozentāls eli saksalaisittain Jan Rosenthal (Ruusulaakso). ”Rosenthal ja ruusuja!” kerrotaan Elli Forssellin vastanneen tavattuaan miehensä ensimmäistä kertaa. Vuonna 1903 solmittu avioliitto Elli Forssellin kanssa ei vaikuttanut pelkästään Rozentālsin henkilökohtaiseen elämään, vaan myös vahvisti tämän kiinnostusta suomalaista taidetta kohtaan.
Tavatessaan Ellin Janis oli 36-vuotias ja jo saavuttanut taiteilijana menestystä. Hän kirjoitti tulevalle apelleen Theodor Forssellille itsestään näin: ”Koko Teidän kulttuurinne, nimenomaan taiteenne, on minulle lättiläisenä esikuvallista, ja maalarina kunnioitan eniten suuria mestareitanne kuten Gallenia, Järnefeltia, Halosta, Saarista ym. Salainen kaipuuni onkin, että minusta tulisi lättiläisille jotain samanlaista, jos vain vähäiset lahjani ja ulkoiset olosuhteemme antavat siihen mahdollisuuden.” Kosijalla oli suuret luulot itsestään, mutta aika näytti niiden olevan oikeutettuja. 1, 2, 3
Elli Rozentālen muotokuva, 1906
Elli ja Janis, 1903
Elli ja Janis, 1903
Janis Rozentāls oli syntynyt vuonna 1856 Saldusissa kyläsepän perheeseen. Koulutie oli katkennut varojen puutteessa jo varhain, ja 15-vuotiaana nuori Janis lähti Riikaan etsimään onneaan – tai edes toimeentuloa. Nuoren Janiksen ura tarjoilijana ei ottanut tuulta alleen, kun asiakkaille tarkoitettu kokonaisen kolmen ruplan sokerikakku lässähti ravintolasalin lattialle. Onneksi piirtämisestä kiinnostunut poika pääsi pian maalarin oppipojaksi. Pestyään pari vuotta pensseleitä Janis pääsi viimein maalaamaan seiniä ja kattoja. Kovalla työllä hän onnistui pääsemään Pietarin taideakatemiaan, jossa hän aloitti opintonsa 1888. Rozentālsin diplomityö Jumalanpalveluksen jälkeen herätti suurta huomiota. 4
Jumalanpalveluksen jälkeen, 1894
Pietarissa hän kuului latvialaisten taiteen ja musiikin opiskelijoiden ryhmään nimeltä Rūķis (Tonttu). Rūķis oli kansallismielinen ryhmittymä, johon kuuluivat muiden muassa säveltäjät Jāzeps Vītols, Emīls Dārziņš, kuvanveistäjä Teodors Zaļkalns ja taidemaalari Vilhelms Purvītis. Latviaan Rozentāls palasi vuonna 1899. Hän rakensi kotiseudulleen Saldusiin talon, jossa ei kuitenkaan kauaa asunut pikkukaupungin käytyä taiteilijalle liian ahtaaksi. Vuonna 1901 Rozentāls asettui pysyvästi Riikaan, ja jo seuraavana vuonna kohtalokas konsertti toi hänen elämäänsä Ellin – ja Suomen.
Rakastavaiset kihlautuivat muutaman päivän kuluttua ensitapaamisestaan. Elli olisi halunnut mennä naimisiin heti, ja pyysikin isäänsä lähettämään vihkimistä varten tarvittavat paperit Riikaan. Hän kertoi Janiksen toivovan pienimuotoista vihkitilaisuutta ja kirjoitti isälleen ”… minä olen hengessäni jo Janin vaimo ja teen kaikki niin kuin mieheni parhaaksi näkee”. Vihkiäiset järjestettiin kuitenkin Helsingin saksalaisessa kirkossa maaliskuussa 1903. Kutsukortti oli tietysti sulhasen itsensä piirtämä. Kuvassa tummiin pukeutunut mies ohjaa venettä, jossa istuu valkopukuinen nainen. Kutsukortti pohjautuu Rozentālsin vuonna 1897 tekemään maalaukseen Teiksma (Taru). Nämä olivatkin harvoja Rozentālsin töitä, joissa hän kuvasi merta. 5, 6
Hääkutsu, 1903
Taru, 1897
Suomessa on aina kesä
Kuukausi häitten jälkeen Elli kirjoitti isälleen ”Onhan äidiksi tuleminen suuri lahja – siksipä iloitsen siitä, että olen siksi mahdollinen.” Syksyllä Rozentālseille syntyi esikoinen, tytär Laila. Tuore isä kirjoitti apelleen Theodor Forssellille ”Lieber Papi! Ich bringer Dir die frohe Botschaft, dass Dun ein glücklicher Grossvater geworden bisst” (Rakas isä! Tuon Sinulle iloisen viestin, että Sinusta on tullut onnellinen isoisä.). Nelisivuisessa kirjeessä kuvataan pikkutytön syntymä isän näkökulmasta ja ihastellaan pienen Lailan kauneutta ja älykkyyttä. Pian syntyi myös toinen tytär Irja Austra. Perheen kuopus, poika Miķelis eli Mikki syntyi vuonna 1907. Isäksi tuleminen toi äiti ja lapsi -aiheen Rozentālsin tuotantoon, ja hän maalasi useita kuvia Ellistä pienen Lailan kanssa. 7, 8
Janis ja Laila, 1904
Janis Rozentālsin kirje Theodor Forssellille, 1903
Rozentāls oli löytänyt vaimossaan kauneuden ideaalin, jota halusi kuvata mitä erilaisimmin tavoin. Rozentāls aloitti taiteilijanuransa realistisena maalarina, mutta sai myöhemmin vaikutteita impressionismista ja symbolismista. Elli oli tauluissa milloin Eeva, milloin Maria Magdaleena. Useimmiten hän kuitenkin esiintyi Madonnana. Pienet lapset valvottivat äitiään öisin, palvelijoiden kanssa oli ongelmia, mutta kauneuden ideaali jaksoi silti olla miehensä mallina. Vaihtelua perheen elämään toivat kesät Suomessa. Forsselleilla oli Nummelassa, noin 50 kilometrin päässä Helsingistä kesäpaikka, jossa Rozentālsit viettivät useita kesiä. 9, 10
Pihlajan alla, 1905
Janis maalasi aurinkoisia perhekuvia, joissa esiintyvät myös Ellin sukulaiset. Rozentālsin Suomessa oli aina kesä. Luonnon kuvaajana häntä kiinnostivat nimenomaan kesäiset maisemat, tosin joskus myös syksyn väriloisto. Talvisia maisemia Rozentāls ei juurikaan maalannut. 11, 12, 13
Laiturilla, 1907
Kesä Suomessa, Rozentālsin valokuvia, noin 1908
Kesä Suomessa, Rozentālsin valokuvia, noin 1908
Elämän korkeuksissa
Suomalaisen taiteen selkeys ja jopa tietynlainen kovuus vaikutti Rozentālsiin myös taiteilijana. Vērotājs (Tarkkailija) -lehteen vuonna 1905 kirjoittamassa artikkelissa Rozentāls ylisti Gallen-Kallelan maalaamia Juseliuksen mausoleumin freskoja Porissa. Sanotaan hänen saaneen Gallen-Kallelan freskoista – sekä Juseliuksen mausoleumissa olevista että Pariisin maailmannäyttelyn Suomen-paviljongista— vaikutteita erääseen näkyvimpään työhönsä, Riian latvialaisen seuran talon julkisivun maalauksiin. Elli auttoi miestään tämän löytöretkillä suomalaisen taiteen parissa kääntäen tämän kanssa aihetta käsitteleviä artikkeleita: Elli käänsi suomesta saksaksi ja ja Janis saksasta latviaksi.
Rozentāls kirjoitti suomalaisille sukulaisilleen saksaksi, olihan saksa aikakauden lingua franca. Janis kirjoitti Suomen-sukulaisilleen saksaksi – tosin kirjeet apelle alkoivat usein puhuttelulla ”Lieber Isä!” Elli oli rakkauden ja käytännön pakon innoittamana opetellut latvian kielen. Jo heti tavattuaan Janiksensa syksyllä 1902 hän kirjoiti isälleen: ”Mutta koska en vielä paljon saata ymmärtää hänen kieltänsä (sitä kyllä jo opiskelen), täytyy meidän käyttää saksan kieltä (joka tosin on aivan liian banaali niin pyhälle tunteelle kuin meidän rakkautemme).”
Lapsilleen Elli puhui aina suomea, ja Rozentālsien koti olikin kaksikielinen. Kun Irjalta vuosikymmeniä myöhemmin kysyttiin, mikä hänen äidinkielensä oikeastaan on, hän kertoi ettei oikeastaan tiedä: äiti puhui aina hänelle suomea ja isä latviaa. Irjan opiskellessa Suomessa sairaanhoitajaksi 1920-luvulla veli Miķelis kirjoitti sisarelleen suomeksi ja isosisko Laila latviaksi.
Alberta ielan – eli Alberstrassen – asunnon ylimmässä kerroksessa oli valoisa ateljee, jossa Rozentāls maalasi ja myös opetti taideoppilaitaan. Perheen varoja lisäsivät myös vuokralaiset, joiden täysihoidosta Elli vastasi. Rozentaleilla oli useampaan otteeseen vuokralaisia täysihoidossa. Tunnetuin heistä oli eräs Latvian kuuluisimmista kirjailijoista, Rūdolfs Blaumanis. Ellin sanojen mukaan Blaumanis oli ”siivo hyyryläinen”. Blaumanis kärsi tuberkuloosista, ja viimein Elli onnistui hankkimaan hänelle paikan Takaharjun parantolasta Suomesta. Tauti oli kuitenkin edennyt liian pitkälle, ja Blaumanis kuoli Suomessa vuonna 1908.
Rozentālsien koti oli Riian kulttuuriväen kohtauspaikka ja myös monien suomalaisten itseoikeutettu tukikohta Baltian-matkoilla. Ellille perhe ja sukulaiset olivat ensiarvoisen tärkeitä. Kirjeet kulkivat Helsingin ja Riian välillä vinhaa vauhtia ja myös vieraita kävi paljon.
Tärkeitä vieraita olivat esimerkiksi ”Mikkolaiset”, Ellin rakas serkkuystävä, kirjailija Maila Talvio puolisonsa, kielitieteilijä Juuse Mikkolan kanssa. Kirjeiden lisäksi myös paketteja kulki niin postin kuin matkustavaistenkin välityksellä. Elli sai suomalaisia lehtiä, Maila-serkun kirjoja ja poronlihaa, Suomen-sukulaiset Ellin ja tyttärien käsitöitä ja jossain vaiheessa myös latvialaiset kansanjalkineet ”pastelit”. 14, 15
Rūdolfs Blaumaniksen muotokuva, 1908
Maila Talvion muotokuva, 1904
Suomeen turvaan
Vuonna 1914 syttyi ensimmäinen maailmansota. Elämä Riiassa kävi vaaralliseksi, ja vuonna 1915 Rozentālsien perhe pakeni Suomeen. Ensimmäinen maailmansota kävi Latvian ylitse raskaana eri armeijoiden kulkiessa edestakaisin maan yli. Saksalaiset – ja heidän mukanaan suomalaiset jääkärit – , Venäjän punainen ja valkoinen armeija kuin myös Latvian oma armeija yhdessä virolaisten kanssa soti maassa vuosien ajan. Rozentālsit asettuivat Helsinkiin. ”Kolme pientä lasta niillä oli silloin, ja ne tulivat melkein ilman päällysvaatteita tänne,” muisteli Maila Talvio myöhemmin serkkunsa perheen pakoa Suomeen. Elli kirjoitti 1915 kuvanveistäjä Emil Wikströmille ja tämän vaimolle Forssasta Liisi-siskonsa luota perheen olevan nyt kodittomia ja Janiksen koettavan löytää perheelle asuinpaikkaa. Sellainen löytyikin Kulosaaresta, huvilasta jossa ”… vesi jäätyi aamulla lattialle ja seinät olivat huurteessa”. Perhe oli kuitenkin turvassa.
Saatuaan perheensä turvaan Rozentāls matkusti takaisin Riikaan pelastamaan maalauksiaan. Hän vei työt Pietariin latvialaisen taiteen näyttelyyn. Onnistuneen näyttelyn jälkeen häntä pyydettiin järjestämään vastaava myös Moskovassa. Tällä matkalla Rozentāls sairastui keuhkokuumeeseen kuljettuaan tuulessa ja pakkasessa vähin vaattein. Rozentāls houraili sairaalassa, ja huolestuneet ystävät päättivät sähköttää Suomeen. Elli lähti vaiherikkaalle matkalleen halki sotaa käyvän Venäjän – osaamatta itse lainkaan venäjää. Suomea tai latviaa kukaan ei tietenkään ymmärtänyt eikä vihollismaan kieltä saksaa voinut käyttää, joten Elli kirjoitti tärkeimmät sanat paperilapulle, jota kuljetti mukanaan. Näin varustautuneena Elli löysi Moskovaan ja sai haettua Janiksen Suomeen toipumaan.
Ulkomaiselle, Suomessa tuntemattomalle maalarille ei kuitenkaan tahtonut löytyä työtä. Rozentāls maalasi toki jatkuvasti. Kesällä 1916 hän maalasi innokkaasti Helsingissä kesäänsä viettävän kirjailija Aino Kallaksen muotokuvaa. Maalaamisen ohessa ehdittiin myös kokea suuria tunteita, sillä heinäkuussa 1916 Aino kirjoitti päiväkirjaansa: ”Hän on minun mieheni, hänessä yhtyy voima ja hienostus, aistillisuus ja puhtaus. Ei hetkeäkään ole minulla tunne vääryydestä. Tämä ei voi olla väärin, se on liian suurta, liian koko olemusta ja elämääni koskevaa, liian kohtalokasta, oma tahtoni ei tule siinä lainkaan kysymykseen.” Kävelyretkillä meren rannalle myös Rozentāls kertoi ettei kaivannut lupauksia ja valoja, vaan on otettava se mitä hetki antaa.
Tunteissaan ailahtelevainen Rozentāls aiheutti kuitenkin pettymyksen Kallakselle, joka myöhemmin kirjoitti päiväkirjassaan itselleen: ” …olisit tietysti halunnut antaa kaiken kehittyä äärimmäiseen asti, sitten sankarillisesti kieltäytynyt ja voitonriemussa eteenpäin elänyt. Nyt kävikin toisin: mitään kieltäymystä ei tarvittukaan, täytyy vain alistua pakon alle, ei kysytä kiusauksen voittamista, sillä kiusausta ei ole.” Välien viileneminen lienee aiheuttanut sen, että Rozentāls maalasi Kallaksen kasvojen päälle tuntemattomat kasvot, joiden epäillään kuuluvan Rozentālsien palvelijalle. Maalaus päätyi Rozentālsin muistonäyttelyyn, josta se ostettiin ja jäi siten Suomeen. 16, 18
Elli ja Janis matkalla 1905
Aino Kallaksen muotokuva, 1916
Rozentāls maalasi kesällä 1916 myös tyttärensä Lailan Kulosaaren rannassa. Saman vuonna syntyi myös maalaus Mustikkamaa. Raha oli tarpeen ja töitä piti saada myös kaupaksi. Elli-vaimon serkku, kirjailija Maila Talvio koetti auttaa Rozentālsia monin tavoin. Rozentāls teki muun muassa kannen Sydäntalvi- ja Kulkuset- joululehtiin. Maila Talvion toimittamaan Kulkuset-lehteen olivat aiemmin tehneet kansikuvia muun muassa Akseli Gallen-Kallela, Erno Järnefelt, Pekka Halonen, Väinö Blomstedt ja Venny Soldan-Brofeldt. 19, 20, 21
Huvila Kulosaaressa, 1961
Mustikkamaa, 1916
Sydäntalvi, 1916
Äkkiä kaikki oli ohi
Rozentāls oli tunnettu lahjakkaana muotokuvamaalarina, ja Maila Talvio halusi saada hänelle tilauksia myös Suomessa. Esitelläkseen maalarin kykyjä Talvio pyysi häntä maalaamaan itsestään kuvan, jota voisi näyttää ja esitellä mahdollisille tilaajille. Malli pukeutui mustaan pukuun ja pitsikaulukseen ja asettui maalattavaksi Kulosaaren huvilassa. ”…nyt minä en voi puhua sinun kanssasi yhtään, sillä minun täytyy jouluksi saada valmiiksi kirja, ja minun täytyy se tässä ajatella sillä aikaa kun sinä maalaat,” kertoi Maila Talvio myöhemmin sanoneensa Rozentālsille. Kirja, jota hän tuolloin kirjoitti, oli romaani Elämän kasvot.
Maalaus valmistui ja täytti tehtävänsä: Rozentāls sai useampia muotokuvatilauksia. Maila Talvion muotokuva jäi Talvion omistukseen ja pysyi Suomessa. Maalausta voidaan pitää yhtenä Rozentālsin parhaista muotokuvista. 22
Tilatut muotokuvat jäivät kuitenkin maalaamatta. Tapaninpäivänä 1916 hän kuoli sydänkohtaukseen Kulosaaressa. Janis Rozentāls haudattiin vuoden 1917 ensimmäisenä päivänä Helsinkiin. ”… ei nyt ohjannut voimakas mies kulkua tummassa kiiltävässä vedessä, eikä istunut tuhdolla valkopukuinen morsian, niin kuin kerran hääkutsukortissa”, kuvasi Maila Talvio uuden vuoden päivän hautajaissaattoa Kulosaaresta Helsingin Vanhalle hautausmaalle.
Latvialaisia ystäviä oli saapunut Pietarista hautajaisiin ja he toivat haudalle seppeleen, jossa luki: ”Nuku Suomen kylmässä maassa, kunnes me tulemme ja noudamme sinut kotiin.” Heti helmikuussa 1917 Ateneumissa järjestettiin Rozentālsin muistonäyttely. ”Taulut ja värit, koko Brändön kesä eli seinillä – hän vain oli poissa.”, kirjoitti Aino Kallas päiväkirjassaan näyttelykokemuksestaan. Myöhemmin Latvian suuri poika pääsi lepäämään kotimaan multiin, kun hänen jäännöksensä siirrettiin Riian Metsäkalmistoon vuonna 1920. Rozentālsin töitä – niin maalauksia kuin pieniä piirroksiakin – jäi Suomeen useita muistoksi taiteilijan viimeisistä vuosista Kulosaaressa.
Elli asui Suomessa vielä neljä vuotta, kunnes vuonna 1920 palasi lapsineen Riikaan. Siellä hän jatkoi toimintaa suomalais-latvialaisten kulttuurisuhteiden parissa. Elli menehtyi sydänvaivoihin Riiassa vuonna 1943. Nykyään tunnetuimman suomalais-latvialaisen rakkaustarinan päähenkilöt lepäävät yhdessä Riian Metsäkalmistossa. Rozentālsin perintö elää monin eri tavoin: yhtenä esimerkkinä siitä on Rozentāls-seura, Suomi-Latvia-ystävyysseura, tämän näyttelyn tuottaja. 23
Elli ja Janis, 1905
