Janis ja Elli Rozentāls – elämää ja taidetta, toim. Marjo Mela. Rozentāls-seura, Keuruu 2006, 127 s.
Rozentāls-seura sai nimensä, kun v. 1990 haeskeltiin henkilöhahmoa, johon Suomen ja Latvian väliset kulttuurisuhteet voisivat kiinnittyä, Viron Friedebert Tuglaksen tapaan. Itsestään selvä, jollei suorastaan ainoa kandidaatti tähän rooliin oli Janis Rozentāls. Seuran vuosikirjoissa on aika ajoin ilmestynyt hänestä kertovia artikkeleita, ja vuonna 2006 Seura julkaisi otsikoidun teoksen, kun taiteilijan syntymästä oli kulunut 140 vuotta. Nyt, vuonna 2016, siitä on kulunut jo 150 vuotta, mutta kirjoitukset täyttävät edelleen tehtävänsä eli esittelevät tiiviissä muodossa taiteilijan elämää ja taidetta, erityisesti suhteissa Suomeen.
Kirjoittajat ovat Marjo Mela, Anto Leikola, Saara Vaherjoki-Honkala ja Inta Pujāte.
Aluksi Latvian historian tutkija, FT Marjo Mela esittelee artikkelissaan ”Janis ja Elli Rozentālsin Suomi ja Latvia” historian vaiheita, johon taiteilijan elämä sijoittuu: 1800-luvun loppua ja 1900-luvun alkua (ss. 6-20).
Professori emeritus Anto Leikola, maamme varsinainen Rozentāls-asiantuntija, laulajatar Elli Forssell-Rozentālen sisarentyttären poika, kertoo Janis Rozentālsin elämästä ja sidoksista Suomeen artikkelissaan ”Janis Rozentāls ja hänen kaksi kotimaataan” (ss. 21-38). Kirjoittaja esittelee taiteilijan elämänkerran, hänen taiteilijantiensä ja sen kontekstin, tuotantonsa päälinjat, kontaktit vaimon perheeseen ja suomalaiseen taiteeseen, viimeiset vaiheet vuonna 1916, muistonäyttelyt ja Elli-vaimon ja lasten myöhemmät vaiheet. Leikolan runsas kotiarkisto kirjeineen, julkaisemattomine käsikirjoituksineen ja valokuvineen on palvellut lähteenä hänen moniin Janis Rozentālsia koskeviin artikkeleihinsa, niin myös seuraavaan.
HuK Saara Vaherjoki-Honkala keskittyy laajassa artikkelissaan Elli Forssell-Rozentāleen, ”taiteilijan muusaan aikalaislähteiden valossa” (ss. 39-88). Artikkeli esittelee Elli Forssellin lapsuutta ja nuoruutta, monilukuista sukua, musiikkiopintoja ja konserttikiertueita, tapaamista Janis Rozentālsin kanssa Riiassa, häitä, yhteiselämää Riiassa, Suomen-vierailuja, muuton Suomeen maailmansodan alkuvaiheessa, täysihoitolan Kulosaaressa ja sen vieraat, taiteilijan näyttelyt ja kuoleman, Ellin elämää Riiassa., jossa hän piti taidegalleriaa ja toimi kulttuurisiltana latvialaisten ja vierailevien suomalaisten välillä. Kertomusta kuvittaa runsas valokuva- ja sitaattiaineisto Anto Leikolan kokoelmista. Kirjeenvaihto sukulaisten ja ystävien kanssa oli tuona aikana kiitettävän vilkasta, joten siinä kuvastuu elävänä nuoruus, aloittelevan laulajattaren ura, romanttinen rakkaus, idyllin hälveneminen, pariskunnan arki. Sota-aika muodostaa kirjeenvaihdossa aukon, kunnes se 1943 alkaa uudelleen.
Latvialainen taidehistorioitsija, MA Inta Pujāte täydentää kirjaa artikkelillaan ”Janis Rozentālsin taiteesta” (ss. 89-102). Hän on aiemmin koostanut monikielisen loistopainoksen taiteilijan töistä (1991) sekä myöhemmin runsaasti kuvitetun esittelyn tämän elämästä ja taiteesta (2014). Hän on myös kirjoittanut Janis Rozentālsin yhteyksistä pohjoismaiseen taiteeseen kirjassa Latvijas māksla starptautisko sakaru kontekstā (2000).
Taiteilijan tie vei Kuurinmaalta Pietarin Taideakatemiaan, tutustumismatkoilla Tukholmaan (tekijä ei mainitse tässä yhteydessä käyntiä Suomessa, joka kuitenkin on Leikolan artikkelissa), Saksaan sekä Ranskaan, Pariisin maailmannäyttelyyn. Tyylien kehitys eteni realismista uusromantiikkaan, sitten symbolismiin. Maininnan saavat lyyrinen maisemamaalaus, ”biologinen romantiikka”, mytologia ja kaiken aikaa ansiotöinä muotokuvamaalaus ja laatukuva, alttaritaulut, grafiikka, kirjan- ja lehdenkuvitus. Suomalaisista taiteilijoista, joiden kanssa Rozentāls oli kosketuksissa, tekijä mainitsee Albert Edelfeltin ja Akseli Gallén-Kallelan, jonka freskot Pariisin maailmannäyttelyssä ja Porin Juselius-mausoleumissa innoittivat hänen omia freskojaan. Lähteeksi on mainittu Rozentālsin artikkeli Suomen taiteesta (”Par Somijas makslu”). Itse asiassa Rozentāls esitteli tällä otsikolla Suomen huomattavimmat taiteilijat ja kansallisromanttisen arkkitehtuurin edustajat Wehrotajs-lehden vuoden 1905 numeroissa 2-6 ja 9-10 kuvituksen kera, eikä täältä saatuja vaikutteita ole vaikea löytää.
Värikuvina kirjan lopussa saamme nähdä Pujāten v. 1991 koostamasta albumista peräisin olevat yhdeksäntoista maalausta Suomesta (ss. 103-118; muotokuvia ja maisemia) ja symbolistisista teoksista yhdeksän (ss. 119-126). – Mahdollisesti nämä olivat maalauksia, jotka olivat esillä muistonäyttelyssä vuonna 1917 – Leikolan (eli ajankohdan lehdistön) mukaan niitä oli 77. En malta olla lisäämättä, että lehtitietojen mukaan jo alkuvaiheessa myytiin viisitoista teosta ja lopulta lähes kaikki. Lehdet nimeävät viisitoista öljymaalausta ja luonnosta niiden muutaman lisäksi, jotka ostettiin Latviaan. Sopii siis odottaa, että tässä kirjassa esitetyt Suomessa maalatut taideteokset eivät ole ainoita, joita vielä täältä löytyy.
Marja Leinonen
Kirja on saatavilla seuran nettikaupasta.
Ei kommentteja