Firma maksaa eli huomioita latvian kielestä

Latvian kielen ja kulttuurin kesäkoulu — voiko ihminen kuvitella parempaa tapaa nauttia heinäkuun helteistä? No en minä ainakaan, joten opiskelin pari viikkoa intensiivisesti latviaa Riiassa ja haluan jakaa tekemäni huomiot kanssanne.

Huominen on huomenna: turhaa optimismiako?

Vierasta kieltä on luontevaa lähestyä oman äidinkielen kautta ja havainnoida kielten eroja. Eräs latvialainen kääntäjäystäväni on kiteyttänyt huomionsa suomen kielestä englanniksi muotoon “no sex, no future“. Eli ei kieliopillista sukua eikä tulevaa aikamuotoa. Sukupuolten erottelu ei useiden indo-eurooppalaisten opiskelun jälkeen tunnu enää yhtä erikoiselta kuin 9-vuotiaana ensimmäisellä englannintunnilla. Es esmu gudra un arī viņš ir gudrs, eli minä olen viisas ja salaperäinen, miespuolinen hän on myös viisas, eli tämähän alkaa hyvin.

Sen sijaan latvian futuuri eli nākotne tuntuu haastavalta. Siis miten voi muka olla niin varma, että tulevaisuus tulee? Tuntuu jotenkin hämmentävän itsevarmalta sanoa vaikkapa es braukšu uz Rīgu eli matkustan, tulevaisuudessa, Riikaan. Entä jos maailmanloppu tulee ennen kuin ehdin Riikaan asti? Joudunko Tuonelassa tilille täyttämättömistä lupauksistani?

Latvian historiassa on ollut, aivan lähimenneisyydessäkin, vaiheita, jolloin tulevaisuus on näyttänyt varsin synkältä. Aina se on kuitenkin tullut. Ehkä minunkin on uskottava, että ehdin Riikaan ennen maailmanloppua, kenties jopa useampaan otteeseen. 

Latvialainen deminutiivi eli pikku demskuliini

2 x lācītis eli kaksi nallukkaa Riiassa

Latvialaisilla on intensiivinen suhde deminutiiviin eli hellittelymuotoon. Tyypeillä on oikeasti säännöt, joiden mukaan deminutiivi muodostetaan! Suns on koira, joten sen deminutiivi on sunītis, siis vaikkapa koiruli, koiruus tai doggo. Oma nimeni Jenni taipuu muotoon Jennīte. Se tuo mieleeni joko tyttöjen illan loppupuolen (“Sä oot tosi ihana, Jennīte!” “No ite oot vielä ihanampi! Ota lisää skumppaa!”) tai tädin Bauskasta eli Pihtiputaan mummon latvialaisen kollegan, joka kehottaa laittamaan villahousut jalkaan kylille lähtiessäni.

Deminutiivi ei ollut kurssin päättökokeessa omaa vahvinta osaamisaluettani, sen sijaan pärjäsin hyvin numeroiden taivuttelussa, joten olen päättänyt keskittyä latviaksi haastellessani asiallisiin puheenaiheisiin. Erityisen taitava olen keskustelemaan hinnoista sekä siitä, mihin kellonaikaan jotain tapahtuu. Molemmat ovat ammatissani tärkeitä asioita, joten tähän kannatti selvästi panostaa.

Deminutiivin käyttö ei kuitenkaan rajoitu hempeilyyn, vaan sitä voi käyttää myös pilkallisesti tai jopa täysin asiallisesti. Sen käyttö on niin vivahteikasta, että graniittimöhkäleen herkkyydellä varustettu suomalainen ei ainakaan ilman perustavanlaatuista harjoittelua kykene sitä ymmärtämään.

Elämän kauneus ja paijaus

Kukkaloistoa Riian ulkoilmamuseossa

Havaintojeni mukaan latvialainen kansanluonne on varsin kykeneväinen huomaamaan hyviä asioita ympärillämme.  Sekä futuurin olemassaolo että deminutiivin intohimoinen käyttö sopivat kansalle, joka rakastaa kukkia, piirileikkejä ja kansanlaulujaan, jotka usein – tämä on ihan käsittämätöntä – kulkevat duurissa ja käsittelevät samoja aiheita kuin nykyajan popahtavat räppärit kaikkialla maailmassa eli “kaikki neidot haluu mua ja mun hevonenkin on nopein ja paras”.

Hevosista tulee mieleen laukkaaminen, ja laukkaamisesta sana lauks eli pelto. Kun joku on maalla, hän on laukos eli sananmukaisesti pelloissa. Kaunis ajatus sinänsä, ja varsinkin juhannusyönä varmasti ihan todenmukainenkin. Itse jäin miettimään laukkaamista: mistähän tuokin sana on tullut ja onko sillä jotain yhteyttä sanaan lauks? Päivystävät kielentutkijat vastatkoon kommenteissa.

Ihan tutkitustikin yhteisiä sanoja löytyy runsaasti liivin kielen perintönä latvialle sekä tietysti myös uudemman kulttuurivaihdon tuloksena. Uskomattomimpia sanalöytöjä on paijāt  eli paijata. On jotakuinkin helposti ymmärrettävissä, miksi maksāt, siis maksaa,  on säilynyt molemmissa kielissä samanlaisena. “Firma maksaa” on tietääkseni ainoa lause, joka lausutaan täysin samalla tavoin sekä suomen että latvian kielissä, ja hyvä lause onkin! Mutta paijaaminen? Miksi juuri se sana on säilynyt samanlaisena tuhansia vuosia? Ehkäpä syynä on se, että maailmaa pyörittää paitsi raha, myös hellyys ja hempeys paijauksineen.

Jenni Kallionsivu

Latvian kurssit alkavat pian Helsingissä. Lue lisää: http://www.rozentals-seura.fi/kielikurssit/

Vastaa