Kun rock oli vielä nuori Latviassakin

Elettiin vuotta 1969, ja Neuvostoliitossakin moni nuori oli kiinnostunut uudesta beat-musiikista. Arvovaltainen Muzikalnaja zizn-lehti oli jopa julkaissut myönteisen arvion Beatlesien tuotannosta, vaikka enimmäkseen länsimainen rock olikin neuvostolehdistössä vain pilakuvien kohteena.

Yksi Beatles-faneista oli Liepajan teatterissa työskennellyt nuori säveltäjä Imants Kalniņš. Yhdessä saman mielisten muusikoiden kanssa hän perusti yhtyeen nimeltä 2xBBM. Yhtye esitti Beatles-ohjelmistoa ja Kalniņšin omia sävellyksiä. Vuonna 1970 2xBBM oli mukana Ogren legendaarisilla festivaaleilla, joista tuli yksi balttilaisen rockin ensimmäisistä katsauksista. Festivaaleilla tapahtui kuitenkin levottomuuksia, jotka saivat viranomaiset puuttumaan asiaan. Suojasää oli muutenkin päättynyt, ja yhtye lakkautettiin ”taloudellisten epäselvyyksin vuoksi”. Festivaaleilta on säilynyt joukko mielenkiintoisia nauhoituksia, muun muassa seuraava, jossa 2xBBM tulkitsee Lennonin ja McCartneyn tutun kappaleen When I’m sixty-four. Näin puoli vuosisataa jälkeenpäin esitys voi tuntua liikuttavalta, mutta ei sitä lainkaan tarvitse hävetä samanaikaisten suomalaisten rocklevytysten rinnalla.

Neuvostoliitossa ei ollut samanlaista kuilua ”kevyen” ja ”vakavan” musiikin välillä kuin Suomessa ennen. Jopa säveltäjäliiton elinikäinen puheenjohtaja, kolminkertainen Stalinin palkinnon saaja Tihon Hrennikov sävelsi oopperoiden ja konserttojen lomassa ihan mukiinmeneviä iskelmiä. Moskovan valot on levytetty suomeksikin. Rock-musiikki oli kuitenkin eri juttu: se oli ideologisesti vaarallista, eivätkä rock-bändit tyytyneet esittämään vain virallisesti hyväksyttyä ohjelmistoa. 1970-luku oli balttilaisen rockin sankariaikaa, bändejä perustetiin ja kiellettiin. Harri Rinteen mainio kirja ”Laulava vallankumous” kertoo virolaisten muusikoiden kokemuksia tältä ajalta, samanlaista oli Latviassakin.

Bändin lopettamiseen suivaantuneena Kalniņš sävelsi nyt neljännen sinfoniansa, joka tuli tunnetuksi ”rock-sinfonian” nimellä. Samaan aikaan kuitenkin aloitti yhteistyön uuden bändin kanssa. Menuets-yhtyeestä tuli 1970-luvulla Kalniņšin laulutuotannon tärkein tulkitsija, ja vuonna 1979 yhtye levytti kokonaisen albumin Kalniņšin lauluja, Dzeguzes balss (Käen ääni). Sitä voisi luonnehtia lähinnä nimellä ”taide-rock”. YouTubesta löytyy useita näytteitä levyltä. (Vikipedijan mukaan Menuets olisi esiintynyt Suomessakin. Mahtaako kellään olla tästä mitään tietoa?)

Vuonna 1980 Kalniņš osallistui ensimmäistä kertaa Latvian radion ja television Mikrofons-laulukilpailuun, jota olivat siihen saakka hallinneet Raimonds Paulsin laulut. Dziesma, ar ko tu sācies (Laulu, mistä olet saanut alkusi) saavutti Menuetsin tulkitsemana kilpailussa toisen sijan. Pian lähetyksen jälkeen television johto sai kuitenkin Latvian kommunistipuolueen keskuskomitealta vihaisen kirjeen, jossa moitittiin sävellyksen pääsyä mukaan kilpailuun. Siinähän lietsottiin selvästi protestimielialaa:

Pasmejies, ja tu gribi,
Paraudi ja tev vajag,
Tikai pavisam klusu,
Tikai pa visam klusu –
Tu jau zini, kas būs,
Ja tu kliegsi!

Naura jos haluat, itke jos haluat…
mutta tosi hiljaisesti, vain hiljaisesti.
Sinä tiedät mitä tapahtuu jos huudat!

Kirjeen takia laulu ei ilmestynyt neuvostoaikana ainakaan levyllä, vaikka muuten oli tapana, että Mikrofons-kilpailun kymmenen parasta laulua julkaistiin tuoreeltaan kokoomalevyllä. YouTubesta löytyy kuitenkin kilpailusta tehty nauhoitus, johon liittyy sisäpiirin vitsi: kuvituksena on Mikrofons 1980-levyn kansi. Tällä levyllä laulun olisi pitänyt olla mukana, mutta ei se ole. [Alkuperäinen linkki sisäpiirivitseineen on kadonnut netistä: kappaleen voi kuitenkin kuunnella toimittajan valitsemasta linkistä.]

]Vuonna 1985 Kalnins perusti oman yhtyeen, jonka nimeksi tuli Turaidas Roze. Turaidan ruusun esikuvana oli vuonna 1620 surmansa saanut legendaarinen Maija-neito, jonka kohtaloa Adalbert Cammerer käsitteli 1800-luvulla romanttisessa runoelmassaan Die Jungfrau von Treiden. Yhtyeestä ja varsinkin laulusolisti Olga Rajeckasta tuli nyt Kalniņšin laulujen tulkitsija, ja vuosina 1986 – 88 se ylsi kärkisijoille Mikrofons-kilpailussa nousematta kuitenkaan ykköseksi. Laulut olivat Svētku diena, Mežā ja Vējš un liepa– kaikki tulevia klassikoita.

Vuonna 1989 Baltian laulava vallankumous oli jo pitkällä, ja se näkyi laulukilpailussakin. Kalniņš osallistui tällä kertaa kilpailuun kansanrintaman (Tautas fronte)  tunnussävelellä. Se oli todella kaukana tavanomaisesta iskelmämusiikista. Vuoden 1989 historialliseen Mikrofons-kilpailuun on syytä palata myöhemmin, todettakoon nyt vain, että tällä kertaa voitto kuitenkin meni Kalniņšin perheeseen. Voittajasävelmä oli Pērkons-yhtyeen filosofinen Mēs pārtiekam viens no otra (Me tarvitsemme toisiamme), jonka oli sanoittanut Imantsin veli Viktors (nimimerkki Viks).

Latvian vapautumisen jälkeen Imants Kalniņš omistautui lähes päätoimisesti politiikalle mm kansanedustajana. Hän jatkoi kuitenkin myös musiikin tekemistä, josta olivat näkyvänä osoituksena hänen vuosittain järjestämänsä musiikkijuhlat, Imantdienas. YouTubessa on paljon upeita äänityksiä näiltä juhlilta, oma suosikkini on Cēsisin linnan puistossa vuonna 2011 nauhoitettu Pūt vējiņi!, tulkkina Turaidas roze. Kalniņš itse vilahtaa taustalla kosketinsoitinten äärellä.

Teksti: Pekka Gronow
Toimittanut: Jenni Kallionsivu