Pauls Bankovskis: Kyttiä, paukkuja ja rokkenrollia. Like, 2005
(Čeka, bumba & rokenrols)
Suom. Linda Praulina, käännöksen tarkistanut ja korjannut Mirja Itkonen.
Harvinaiseksi tapahtumaksi jäi tämän uuden latvialaisen kirjallisuuden ”tulo” Suomeen – sen jälkeen ei muuta ole juuri näkynyt. Bankovskis on tähän mennessä kirjoittanut monia romaaneja ja on noussut Latvian johtavien ja palkittujen prosaistien joukkoon. Viimeisin palkinto tuli romaanista ”18”, joka liittyy vuoteen 1918 ja Latvian historiaa kuvaavien romaanien sarjaan nimeltä ”MĒS. Latvija, XX gadsimts”.
Tässä otsikoitu romaani oli ensimmäinen, jolla Bankovskis tuli tunnetuksi kotimaassaan v. 2002. Suomennoksen ilmestymisvuonna 2005 hän vieraili Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa.
Romaania mainostettiin tuolloin ”rujon hauskana sukelluksena Latvian lähihistoriaan”; ”satiirisen hauskana ja runollisen realistisena kuvauksena elämästä urkinnan ja sotilaallisten pelotteiden keskellä”. Todettiin, että ”kirjailija ei sommittele Latvian lähihistoriasta kaunista tarinaa, vaan survoo tekstiinsä kaiken”. Ja todella, jo otsikko viittaa pääteemoihin: ”čeka” (suomeksikin tsheka) on KGB, ”bumba” viittasi (atomi)pommiin ja myös halpaan, huonoon punaviiniin, ja ”rokenrolin” voi ehkä assosioita aikanaan kuuluisaan kappaleeseen Sex, Drugs % Rock’n’roll.
Tapahtumat sijoittuvat neuvostoajan lopulle, ja kuten tekijä ilmoittaa, ”on mahdollista, että osa romaanissa kuvatuista tapahtumista ja henkilöhahmoista muistuttaa todellisia tapahtumia ja tunnettuja henkilöitä, mutta se johtuu vain siitä, että historialliset henkilöt ja faktat usein muistuttavat mielikuvituksen tuotteita.”
Konstailematon kertomus esittää henkilöhahmojen elämää surkeimmillaan. Ensimmäinen osa on ajoitettu vuosiin 1978-1979 ja keskittyy päähenkilöön, runoilijaan ja hänen asuinympäristöönsä – rahattomaan mutta juhlivaan toveripiiriin (samanlaisia pitkätukkaisia ja parrakkaita kuin hän itsekin), ja kuhisevaan taloon, josta löytyy monta tarinaa kerrottavaksi. Ajan henkeä kuvaa talon seinään ilmestynyt kirjoitus ”Jumala, siunaa Latviaa”. Tästä riittää juonen juurta sitten pidemmäksikin. Pitkälle kantava episodi on myös teini-ikäisen Evan matka uintikilpailuihin Itä-Saksaan, joka johtaa tapaamiseen länsisaksalaisen pojan kanssa. Evalle se merkitsi uran loppua, pojalle jatkuvaa muistelua. Romanttisen tarinan eteneminen jääköön paljastamatta. Tässä onkin ehkä romaanin ainoa valoisa aihelma, muutoin tapahtumien kehitys käy yhä kurjemmaksi. Tunnelmaa tuovat Radio Luxembourg ja BBC, joista kuunnellaan salaa varsinkin rokkia, soitetaanpa itsekin.
Toinen osa sijoittuu vuosiin 1982-1989. Ajankuva on sekin, että pennitön runoilija ryhtyy pian salaisen poliisin pyynnöstä vasikoimaan tuttaviaan. Nuoriso kuitenkin viettää vapaata elämää ympyröissään. V. 1982 kuolee Brezhnev, ja Riiassakin surraan. Tai ei surra. Henkilögalleria on varsin laaja ja kohtalot solmiutuvat toisiinsa kaikkien pyristellessä niukkuudessa omilla tavoillaan, historian viedessä kohti perestroikaa. Viimeisessä vaiheessa seurataan sairaalasta, kuinka kongressitalon korokkeella pidetään puheita. Eniten suosionosoituksia saavat ne, jotka puhuvat Latvian itsenäisyyden palauttamisen puolesta – asian, joka ei tunnu suuresti kiinnostavan tätä henkilögalleriaa.
Epilogi on otsikoitu ”Valtakunta”. Siinä poika leikkii autoa, Challengeria, panssarivaunua, sähköjunaa, kilpa-autoa päristen asiaankuuluvasti. ”Poika, jolla on raidallinen nailonkassi, olen minä”.
Suomalaiselle kirjaa lukiessa tulee mieleen nykykirjallisuutemme tylyt dialogit, ylevyyden ja korkealentoisuuden välttely. Muutoin sosialistisesta realismista on pudonnut pois sosialistisuus, jäljelle on jäänyt oma napa. Teksti on taitavasti laadittu, tapahtumat kehittyvät eri henkilöiden perspektiivistä sisäisenä tajunnanvirtana. Lopussa näiden laitapuolen kohtaloiden tapaamiset todella yllättävät.
Marja Leinonen
Lue myös Lauri Sihvosen arvostelu Kiiltomadosta!
Ei kommentteja