Latvia ja Liettua saattavat mennä fiksummaltakin suomalaiselta sekaisin, minkä vuosien kokemus Rozentāls-seuran edustajana erilaisilla messuilla ja markkinoilla on minulle näyttänyt. Jos tämä jotain todistaa, niin sen, että koulusivistyksellä on väliä: nuoremmat ikäpolvet nimittäin paitsi erottavat maat toisistaan, osaavat myös sijoittaa ne kartalle. He kun ovat päässeet opiskelemaan aihetta peruskoulun neljännellä luokalla. Vanhemmille ikäpolville Latvia, kuten myös Liettua ja jossain määrin Virokin, ilmaantuivat kartalle vasta heidän ohitettuaan alakouluvuodet, jolloin maantiedettä koskevat tiedot näköjään omaksutaan.
Nippernaati-antologia tuo suomalaisten lukijoiden käsiin nykykirjallisuutta Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Ehkäpä myös tämä kirja asettaa maita suomalaisten päänsisäiselle kartalle oikeaan järjestykseen. Kirjan päätoimittajina ovat toimineet Annika Suna (Latvia), Anniina Ljokkoi (Viro) ja Reeta Tuoresmäki (Liettua). ”Mukaan on tarkoituksella valittu eteenpäin katsovia, nyky-Baltiasta kertovia tekstejä ja pyritty eroon toisen maailmansodan teemoista – siinä kuitenkaan täysin onnistumatta”, kirjoittavat päätoimittajat kirjan esipuheessa. Heidän mukaansa pyrkimys leikata historia nykykirjallisuudesta on tuhoon tuomittu.
Vaikka historia on aina läsnä, Nippernaatiin valitut tekstit ovat selvästi nykykirjallisuutta. Annika Sunan suomentamassa katkelmassa Jānis Joņevsin novellista “Metodi” Latviaa etsitään ranskalaisessa kapakassa.
”– Anteeksi, mistä te olette? Kiinnostava aksentti.
Alvis puuskaisi:– Latviasta.
– Siis mistä?
– Latviasta.
Hän taisi kuulostaa surkuttelevalta, sillä joku etäämmällä istuva sanoi kuin rohkaisten tai vahvistaen:
– Minä tiedän, loistavaa koripalloa! Ja alkoi kertoa ympäröiville ihmisille Euroopan mestaruushopeasta. Alvis ei kyennyt vastaanottamaan näitä veljille tarkoitettuja laakereita ja puuttui puheeseen:
– Ei! Se on Liettua. Minä olen Latvia.
.Joku kääntyi:
– Liettua?
– Ei, Latvia! Nämä katsahtivat toisiaan, selvä, päättivät, että ulkomaalainen siis lausuu Liettuan näin, ehei, se ei kävisi:
– Liettuan pohjoispuolella!
– Ahaa! Ensimmäinen kysyjä jopa läimäytti kämmenet yhteen:
– Viro! Arvo Pärt on sieltä! Ja alkoi hyräillä jotain, oikea intellektuelli.
Alvis olisi voinut jättää heidät hukkumaan omaan tyhmyyteensä, mutta juuri silloin paikalle tuli tyttö John Bullin kanssa ja liittyi keskusteluun:
– Viroko? Luin Virosta jotakin…
Joukkoon liittyi vielä yksi lukeneisuutensa esittelijä
:– Se on ateistisin valtio Euroopassa, ellei jopa koko maailmassa!
– Mutta kun en minä ole Virosta! Olen Latviasta!”
Novellin voi lukea loppuun hankkimalla Nippernaatin esimerkiksi seuran nettikaupasta viiden euron (+postikulut) hintaan.
Nippernaati tuo suomalaisten lukijoiden eteen neljä kirjailijaa kaikista kolmesta osallistujamaasta. Virolaisista kirjailijoista mukana ovat Eia Uus (Tüdrukune “Tyttönen”), Martin Algus (Midagi tõelist “Jotain todellista”), Susan Luitsalu (Ka naabrid nutavad “Naapurissakin itketään”) ja runoilija Tõnis Vilu Tundekasvatus (“Sydämen oppivuodet”). Latviaa edustavat Andra Neiburga (Stum, stum ”Työnnä, työnnä”), Māris Bērziņš (Svina garša “Lyijyn maku”), Jānis Joņevs (Tīģeris “Tiikeri”) ja runoilija Anna Auziņa (Annas pūra govs “Annan myötäjäislehmä”). Liettuasta mukaan ovat valikoituneet Jaroslavas Melnikas (Adata “Neula”), Undinė Radzevičiūtė (Apversti piramide ”Kuinka kääntää pyramidi ympäri” kokoelmasta Baden badeno ne bus ”Baden-badenia ei tule”), Sigitas Parulskis (lyhytproosaa) ja Danute Kalinauskaitė (Daiktai “Tavarat” kokoelmasta Niekada nezinai (”Koskaan ei tiedä).
Baltia-Nippernaatin tekstejä ovat olleet suomentamassa Mirja Hovila, Sini Katainen, Hilkka Koskela, Kaisu Lahikainen, Alexandra Lahti-Nuuttila, Katja Meriluoto, Annika Suna, Akira Takaki, Annamari Typpö ja Jouko Vanhanen sekä Helsingin yliopiston latvian ja liettuan kielen opiskelijoita.
Nippernaatin tekoprosesista voi lukea lisää Viro.nyt -lehdessä ilmestyneestä artikkelista Nippernaati ja kaverit.
Teksti: Jenni Kallionsivu
Kuvat: Viro-instituutti
Ei kommentteja