Homo Novus – festivaali uuden äärellä

”Tänä vuonna festivaali puhuu selkeästi epävarmuudesta, jollaisessa elämme”, kuvailee taiteellinen johtaja Bek Berger mielestäni hieman arvoituksellisesti festivaalin ohjelmistoa. Syyskuun 8.-18. päivinä 2021 pidetty Homo Novus on Bekin ensimmäinen kuraattorin pesti Latvian Uuden Teatteri-instituutin johtajana. Hänen johdollaan festivaali laajeni Riiasta myös muualle Latviaan. Festivaalin pääteema oli saavutettavuus ja esitysten aiheet käsittelivät paljon myös ekologisia muutoksia ja muutostarpeita. ”Newyorkilaisen” Terike Haapojan Festival School – The Journey vei katsojat eli osallistujat viikon mittaiselle vaellukselle Latvian maaseudulle.

Suomesta oli festivaalille kutsuttu kaksi esitystä. Esitystaiteen seuran Kuunteleminen (Listening), jonka esiintyjä, näyttelijä Silva Belghiti veti paikallisille viittomakielisille myös esiintymistyöpajan. Hoivaaminen (Nurture) tutki rintaruokinnan kautta huolenpidon, yhteiselon ja sukupuolisuuden teemoja nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä. Yhden katsojan kohtaaminen kerrallaan on esitystaiteilija, lavastaja-valosuunnittelija Samuli Laineen luoma uusi esityskonsepti.

Suomalaisesityksiä yhdisti Latviaan myös verkosto, johon kuuluvat kuopiolainen nykytaidefestivaali ANTI ja helsinkiläinen teatterifestivaali Baltic Circle. Homo Novus on aina ollut verkostoitumisen taitaja ja linja jatkuu. ACT – Art/Climate/Transition on eurooppalainen yhteistyöhanke, joka ilmastonmuutoksen, massasukupuuton ja kasvavan eriarvoisuuden aikakaudella etsii toivonkipinää yhdistelemällä laajoja näkökulmia pieniin paikallisiin akteihin.

Saavutettavuus-teema näkyi festivaalilla myös festivaalikeskuksen sijainnissa, joka oli Vapaudenkadun varrella sijaitsevalla Vidzemes-torilla (Brīvības iela 90). Esityksiä pystyi seuraamaan vaikkapa puhelimitse ja ohjelmisto huomioi liikuntaesteisten ja viittomakielisten lisäksi myös näkövammaiset. Torilla keskusteltiin aamuisin, kuultiin erilaisia ratkaisumalleja ja kehitysideoita eri maista sekä juhlittiin musiikin tahtiin iltaisin. Esteettömästi.

Teksti ja kuvat: Hyde Hytti
Kirjoittaja on Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) kansainvälisten asioiden päällikkö ja Baltic Circlen perustajajäsen.

Ei kommentteja

Kommentoi ensimmäisenä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *