Latvian kauniit kartanot ja linnat

Ennen Neuvostoliiton vallan aikaa maata hallitsivat vuorotellen saksalaiset, puolalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset. Liivinmaasta tuli ruotsalaisten hallitsema 1629 ja noin sata vuotta myöhemmin Pultavan taistelun kautta se päätyi venäläisten haltuun. Latviassa niin kuin myös naapurimaissa Virossa ja Liettuassa syntyi itsenäisyyteen pyrkiviä liikkeitä jo 1800-luvulla. Marraskuussa vuonna 1918 Latvia julistautui itsenäiseksi, ja Venäjä vahvisti tämän vuonna 1920.

Pienessä maassa ja sen kauniissa pääkaupungissa on nykyään vajaa kaksi miljoonaa asukasta. Latviassa on paljon linnoja ja kartanoita luonnonkauniissa ympäristöissä. Keskiajalla rakennettiin paljon linnoja ja linnoituksia, mutta suurin osa niistä on nyt raunioina. Niitä kuitenkin restauroidaan sitä mukaa, kun niihin saadaan rahoitusta. Keskiaikainen Cēsisin linnoitus ja Turaidan linna kuuluvat äskettäin korjattuihin, ja niihin pääsee jo sisälle. Molemmat sijaitsevat Gaujan kansallispuistossa lähellä Riikaa ja tältä alueelta löytyy myös kauniita kartanoita kuten Ungurmuiža, Dikļu, Mālpils, Bīriņu ja Kārļamuiža.

Turaida ja Cēsis

Turaidan keskiaikainen linna oli Riian arkkipiispan toimipaikka. Linna sijaitsee Siguldassa, vain viidenkymmenen kilometrin päässä Riiasta ja toimii hyvin porttina koko Gaujan alueelle. Linnassa on hyvin säilynyt torni, josta on kauniit näkymät alueelle sekä useita nyt jo kunnostettuja rakennuksia, joissa esitellään liiviläisten historiaa ja kulttuuria. Liivinmaa oli alue, joka nyt on osa Latviaa ja Viroa. Liiviläiset kuuluivat suomalais-ugrilaisiin kansoihin, ja rautakauden ja keskiajan aikana suurin osa alueen asukkaista oli heitä. Liiviläisiä on toki vieläkin, mutta heidän oma kielensä on kuolemassa, koska liiviä osaa äidinkielenään tiettävästi enää yksi henkilö.

Cēsisin kaupunki sai kaupunkioikeudet vuonna 1206 ja se sijaitsee noin 90 kilometrin päässä Riiasta. Linnoitus, jonka ympärille kaupunki kasvoi oli Liivinmaan ritarikunnan esikunta. Täältä on turha etsiä valaistusta tai matkamuistokaupaa, mutta täällä voi vaeltaa kynttilälyhdyn valossa ja käydä katsomassa keskiaikaista vankilaa. Linnoituksen puisto ja sen lampi ovat suosittuja erityisesti kesäisin, kun siellä järjestetään klassisia konsertteja. Vuosittain järjestettävä Šūbertiāde- eli Schubertiade-konsertti on kuuluisa, ja se houkuttelee paikalle maailmankuuluja muusikoita ja musiikin opiskelijoita.

Ungurmuiža

Noin kahdeksankymmenen kilometrin päässä Riiasta ja Cēsisin lähellä sijaitsee Ungurmuižan kartano vuodelta 1732. Kartano on Baltian ainoa puusta rakennettu, ehjänä säilynyt barokkikartano. Se säilyi kuin ihmeen kaupalla ehjänä vuonna 1905 puhjenneiden levottomuuksien aikana, aikana jolloin vallankumoukselliset ja bolševikit polttivat suurimman osan baltiansaksalaisista kartanoista. Perimätiedon mukaan Ungurmuižan kartano ja sen rakennukset säästettiin siksi, että omistajaperhe oli seudulla niin pidetty. He olivat herrnhutilaisia ja perhe oli pitänyt huolta siitä, että seudun lapset saivat kunnollisen koulutuksen, tarpeeksi ruokaa ja oppivat soittamaan jotakin instrumenttia.

Ungurmuižan päärakennuksen hirsiseinät on koristeltu temperamaalauksilla, osa niistä on vielä restauroinnin alla. Neuvostoliiton aikana päärakennus toimi kouluna, ja tuolloin kaikki kauniit maalaukset peitettiin kipsillä, tapeteilla ja sanomalehtipaperilla. Ungurmuiža on erittäin suosittu häiden viettopaikka. Itse vihkiminen toteutetaan usein ulkona kauniissa, pienessä teepaviljongissa ja illallinen voidaan nauttia päärakennuksessa, joka toimi muutoin museona.

Kartanon vanhassa koulurakennuksessa voi myös yöpyä, siellä on kolme erilaista sviittiä, päärakennuksessakin on puolestaan kaksi lämmitettyä ja nykyaikaistettua vierashuonetta. Seinältä yöpyjän unia valvoo Pietari Suuri. Kartanon ensimmäinen omistaja, ruotsalaissyntyinen paroni Baltazar von Campenhausen, tilasi maalauksen molemmille puolille makuuhuoneensa ovea. Paroni von Campenhausen palveli sekä Saksan että Puolan armeijassa ennen kuin palasi Venäjän armeijaan ja toimi Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1742–1743.

Teksti ja kuvat: Ulla Miettunen