Riian taikuri

”Äiti, pojastasi on juuri tullut entinen maailmanmestari!”

Paluu Moskovassa keväällä 1961 käydystä MM-ottelusta Riikaan kotitalolle osoitteeseen Krišjāņa Valdemāra iela 34 olisi toki voinut olla riemukkaampikin, mutta olihan nuorukaisen ura vasta alkutaipaleella…

Onkin sanottu, että Mihails Tāls (1936-92) oli huumorintajuisempi ja itseironisempi kuin kaikki muut shakin maailmanmestarit yhteensä. Ehkäpä nämä ominaisuudet selittävät osaltaan sen, miksi riikalaisen valtakausi kesti vain pari päivää yli vuoden. Toisaalta juuri inhimillisten piirteidensä ansiosta Tāls on aina ollut tavattoman suosittu, kukaties jopa kaikkien aikojen rakastetuin shakkinero.   

Taikuri laudan äärellä

Suosioon vaikutti keskeisesti myös Tālsin räiskyvä pelityyli, joka lumosi niin suuren yleisön kuin asiantuntijatkin 1950-luvun loppupuolelta alkaen, aikana jolloin huipputason shakista oli jo tullut varsin ”tieteellistä” ja sitä myöten varovaistakin.

Tāls ansaitsi hurjilla sommitelmillaan ja uhrauksillaan lempinimen ”Riian taikuri”. Tuntui tosiaan siltä kuin hän olisi loihtinut laudalle mitä mielikuvituksellisimpia käänteitä. Tālsin pelejä esiteltiin lehdissä ympäri maailmaa, ja latvialaisittain oli tietenkin tärkeää, että lempinimeen sisältyi sana Riika (”Magician from Riga”, ”Mago di Riga”, ”Trollkarlen från Riga” jne.); Tāls ei suinkaan ollut venäläinen shakkinero!

Tāls nousi maailmanhuipulle komeetan lailla voittamalla Neuvostoliiton mestaruuden kaikkien aikojen nuorimpana, vain 20-vuotiaana; vuotta myöhemmin hän uusi urotekonsa kotikentällä Riiassa.

MM-otteluun Mihail Botvinnikia vastaan nuori riikalainen eteni pari vuotta myöhemmin. Kun ottelu toukokuussa 1960 päättyi, 23-vuotiasta Mihails Tālsia juhlittiin shakin kahdeksantena ja samalla kaikkien aikojen nuorimpana maailmanmestarina.

Pari vuotta kestänyt nousukiito katkesi kuitenkin heti seuraavana keväänä Botvinnikin valloitettua maailmanmestaruuden takaisin itselleen uusintaottelussa, jossa Tāls ei missään nimessä ollut parhaimmillaan.

Parantumaton boheemi

Vaikka Mihails Tāls pysyi erittäin kovassa lajissa huipulla yli 30 vuotta, paljon pelaten ja kilpaillen ympäri maailmaa, hän eli pikemminkin taiteilijaelämää kuin huippu-urheilijan arkea. Tupakkaa ja alkoholia kului melkoisia määriä, joten raitistamiskampanjoista shakkinerolla oli selvä mielipide: ”Valtioko käy taisteluun vodkaa vastaan? Asetun vodkan puolelle!”.

Aitona boheemina Tāls ei piitannut maallisista, ja ennen muuta hän vieroksui teknisiä laitteita autoa (eihän hänellä ollut ajokorttiakaan) ja rannekelloa myöten. Lompakkokaan ei kuulunut varusteisiin, joten turnauksista saadut palkintorahat saivat pursuilla vapaasti taskuista pieninä seteleinä.

Lääkäriperheessä (Nehemia-isä oli tunnettu neurologi, Jakov-veli työskenteli Jūrmalan sanatoriossa) varttunut riikalainen opiskeli yliopistossa kirjallisuutta ja mieltyi Ilfin ja Petrovin tuotantoon siinä määrin että kirjoitti tutkielman kaksikon veijariromaanista ”Kaksitoista tuolia”, jossa paljon muun ohella pelataan myös shakkia.

Tāls oli kiinnostunut myös musiikista, hän soitti Ida-äitinsä tavoin pianoa (kun taas isän soitin oli viulu) ja meni parikymppisenä naimisiin lahjakkaan riikalaisen laulajan ja näyttelijän Salli Landaun kanssa. Kulttuuripiireissä viihtyneellä shakkimestarilla oli 60-luvulla myös pitkä suhde näyttelijä Larissa Kronbergiin, joka oli käyttänyt viehätysvoimaansa valkokankaan lisäksi myös KGB:n leivissä ns. honey trap’ina.

Horjuva terveys

Tālsin pahin vihollinen oli horjuva terveys, ja onkin suoranainen ihme että peräti kaksitoista leikkausta läpikäynyt mies kykeni tekemään pitkän ja menestyksekkään uran. Eniten harmia oli munuaisista, joiden aiheuttaman kivun määrää voi vain kuvitella. 70-luvulle tultaessa onnistunut leikkaus antoi kuitenkin miehelle lisävoimia laudan ääressä, ja vuosina 1972-73 Tāls pelasikin uskomattomat 86 peliä tappiotta.

Toinen huippukausi osui 70-luvun loppuun, minkä seurauksena Tāls nousi hetkellisesti jopa maailmanlistan kakkoseksi, 20 vuotta maailmanmestaruutensa jälkeen! Uran tunteikkaimpiin hetkiin kuului syksyllä 1979 kotikaupungissa saavutettu ylivoimainen voitto ns. alueidenvälisessä turnauksessa, josta seulottiin MM-ottelijat. Vuonna 1977 avattuun Dailes-teatteriin oli pelipäivinä pitkät jonot, sillä riikalaiset halusivat nähdä idolinsa tositoimissa. Tāls oli miltei hukkua kukkiin ja lahjoihin, niin valtaisaa oli paikallisten tarjoama kannustus.

1980-luvulla Tāls pelasi yhä korkealla tasolla, vaikka taistelikin kelloa vastaan terveytensä suhteen. Vuosi 1989 oli jo lopun alkua; sairastelut vaikuttivat ulkoiseen olemukseenkin, mistä syystä Tāls vitsaili nimikirjoitusta pyytämään tulleille faneilleen:” Kiitos että vielä tunnistitte minut!”.

Kuolinhetki ei olisi voinut sattua surullisempaan ajankohtaan, vaikka siinä onkin nähtävissä koko lailla symboliikkaa. Vuonna 1992 Manilassa näet pelattiin shakkiolympialaiset, joihin myös uudelleen itsenäistyneet Baltian maat osallistuivat ensi kertaa sitten vuoden 1939. Tāls oli nimetty Latvian joukkueeseen, mikä mestarille oli taatusti unelmien täyttymys. Synnyinmaansa riveissä häntä ei kuitenkaan ehditty nähdä, sillä Latvian sijoittuessa upeasti viidenneksi runsaan sadan maan kisassa Tāls oli jälleen kerran sairaalahoidossa Moskovassa, jossa hän kuoli 28. kesäkuuta 1992. Hänet haudattiin Riian uudelle juutalaiselle hautausmaalle (Jaunie ebreju kapi).

Rikkaan elämän elänyt shakkinero ei koskaan surkutellut kovaa kohtaloaan vaan tyytyi osaansa. Viimeisinä aikoinaan hän totesikin itseironiseen tyyliinsä: ”Suvussani on paljon lääkäreitä, vain minä valitsin toisin kun ryhdyin humanistiksi. Lopulta lääketiede sai kostonsa!”

Teksti ja kuva: Erik Rosendahl