”Aina kun astun Suomen graniittiselle maaperälle, tunnen oloni kotoisaksi”, kertoo Rozentāls-seuran residenssitaiteilija Ieva Saulīte. Ensimmäiset Suomen-vierailut vuosia sitten tapahtuivat liki sattumalta opintojen merkeissä, mutta sittemmin maa on kiinnostanut Ievaa sen verran paljon, että hän on omien sanojensa mukaan matkustanut enemmän Suomessa kuin missään muualla ulkomailla. Aiemmat matkat ovat suuntautuneet Helsingin seudulle ja itä-Suomeen, joten Fiskars ympäristöineen on hänelle täysin uusi kokemus.
Keskustelemme pitkään siitä, miten latvialaiset nostavat usein Suomen kivisen maaperän esille. Suomalaisille vastaava Latvian symboli on kattohaikara, joita bongaillaan Latvian-matkoilla innoissaan. Ieva oli yllättynyt kuullessaan haikara-innostukksesta: emme selvästikään voi itse valita, millaisina muut meidät näkevät. Joka tapauksessa täytyy olla oma itsensä, vaikka muiden reaktiot siihen eivät aina ole sitä mitä olisi odottanut.
Ieva palaa vielä myöhemmin graniittiin. Ehkä Latvian kuvataideakatemiassa hankittu kuvanveistäjän koulutus saa kiinnostumaan kivestä ja siitä miltä se tuntuu? Viime aikoina hän on kuitenkin käyttänyt töissään lähinnä materiaaleja, joita paikallisten yhteisöjen jäsenet ovat lahjoittaneet hänelle tai jotka hän on löytänyt. Hän ei halua luoda ympäristölleen täysin vieraita esineitä, vaan luoda jotain uutta tavaroista, jotka ovat jo osa paikallista historiaa. Mukana raaka-aineen valinnassa on myös ympäristöön liittyviä motiiveja, sillä hän haluaa antaa materiaalille toisen tai jopa kolmannen elämän.
Paikan hengen tunteminen ja sen kunnioittaminen on Ievalle tärkeää. Töissään hän käyttää löydettyjen esineiden lisäksi niin piirtämistä, maalausta, valokuvausta kuin performanssitaidettakin. Ihmisten henkilökohtaiset tarinat kietoutuvat Ievan töissä yhteen suuremmaksi kertomukseksi. Häntä kiinnostaa se, miten yhteisölliset kokemukset vaikuttavat yksilöihin.
Taiteilijan ura on Ievan mukaan alkanut jo lapsena ja koko hänen elämänsä on suunnannut sitä kohti. Hänen mukaansa taide ennustaa asioita toisella tavalla kuin informaatio. Taiteen tekemisen lisäksi hän on työskennellyt niin kuraattorina, projektipäällikkönä kuin taidejournalistinakin. Nykyisessä päivätyössään Ieva pääsee kasvattamaan uutta taiteen ystävien sukupolvea, sillä hän työskentelee kuvataiteen opettajana peruskoulussa. Onneksi työt pystyy järjestelemään siten, että esimerkiksi residenssijaksot ulkomailla ovat mahdollisia.
Fiskarsin residenssijaksolta Ieva odottaa tutustumista paikan historiaan, tarinoihin ja ihmisten kohtaloihin. Käytettyjen materiaalien hyödyntäjänä häntä kiinnostaa myös se, millaiset esineet ovat Fiskarsissa yleisiä: millaisia roskia tai ”roskia” ympäristöstä löytyy. Ajaltaan Fiskarsissa hän odottaa myös sisäänpäin katsomista sekä työhuoneella että luonnossa. Aiemmilta residenssitaiteilijoilta hän on jo kuullut alueen upeista sienestysmahdollisuuksista, joten tekemistä riittänee myös vapaa-aikana.
Teksti: Jenni Kallionsivu
Kuva: Didzis Grodzs
Rozentāls-seura järjestää lauantaina 23.9.2023 jäsenretken Fiskarsiin. Retkellä tapaamme Ieva Saulīten ja kuulemme lisää hänen työstään. Lue lisää retkestä tästä linkistä.
Ei kommentteja