Miksi lasten ei ollut jouluna hyvä syödä herneitä? Miksi hiuksia ei saatu kammata? Miten välttyä hammassäryltä tulevana vuonna?

Entisaikoina Latviassa talvipäivänseisauksella oli tärkeä luonnonkiertoa juhlistava merkkipäivä. Talvipäivänseisauksen aikana oli vuoden pisin yö, josta päivä alkoi pidetä. Silloin juhlittiin valon voittoa pimeydestä ja uuden alkua. Silloin myös vuosi loppui ja isäntä maksoi työntekijöilleen korvausta kesän aikana tehdystä työstä. Talvipäivänseisausta, jota nykyään verrataan jouluun, ei suinkaan voitu kutsua rauhalliseksi. Joulua yleensä vietettiin 3 päivää ja 3 yötä, mutta jossain se saattoi kestää jopa viikon. Sen aikana ihmiset tekivät paljon muutakin kuin istuivat pöydän ääressä ja söivät, vaikka silläkin oli tärkeä rooli.

Vuosien varrella latvialainen joulu on kokenut erilaisia muutoksia ja myös synkkiä aikoja. Kuten muissa Euroopan maissa, myös Latviassa kristinuskon tulo toi aikoinaan juhlalle uutta merkitystä, joka on nykypäivän jouluna edelleen vahvasti läsnä. Välillä muistiin palautuu myös hyvin surullinen luku Latvian historiassa, jolloin latvialaisten oli pakko juhlia joulua perhejäsenten kesken salassa ”verhojen takana”. Muutoin juhlinta olisi saattanut päätyä Neuvostoliiton tiedustelupalveluiden tietoon - aiheuttaen ikäviä seurauksia koko perheelle.

Nykyään Latviassa kiinnostus vanhoja perinteitä kohtaan on kasvussa. Ympäri maata toimii erilaisia seuroja, joiden jäsenet elävät ”vanhan kalenterin” mukaan ja juhlivat mm. joulua kunnioittaen vanhoja perinteitä.  Ja juuri niihin keskitytään tässä jutussa.

Valmistautuminen juhlaan

Aikonaan ihmiset rupesivat valmistautumaan jouluun jo hyvin ajoissa siivoamalla omaa pihaa ja taloa. Kun koti oli puhdas, huoneita koristeltiin himmeleillä ja muilla koristeilla, jotka oli tehty luonnonmateriaaleista kuten kaisloista, kanervista, ruo’oista, rukiin ja vehnän oljista. Myös kuusen oksia, puuhaketta, linnun sulkia ja munien kuoria käytettiin. Pyöreän muotoiset koristeet olivat hyvin yleisiä, niillä korostettiin auringon merkitystä. Yksi hyvin perinteinen koriste tehtiin perunasta ja kaislojen, viljan tai heinän korsista; nämä pisteltiin perunaan siten, että ne muodostivat aurinkomaisen kuvion.

Ohje miten tehdään koriste perunasta ja korsista tässä linkistä (linkki aukeaa YouTubessa).

Pöllinveto ja perinteiset joululaulut

Yksi tärkeimmistä perinteistä aikoinaan oli pöllin vetäminen (latviaksi - bluķa vilkšana). Sitä varten jo hyvissä ajoin ennen joulua kaadetiin iso pölli, yleensä tammesta. Jouluiltana pölliä vedettiin kylän pihojen läpi, erityisesti sellaisten paikkojen kautta, jotka menneen vuoden aikana ovat kohdanneet paljon surua. Näin pölliin kerättiin kaikki ikävät asiat. Pölli kaikkine pahoine ja surullisine asioineen poltettiin nuotiossa. Perinne symbolisoi uuden alkua, valon voittoa pimeydestä sekä auringon valon ja lämmön paluuta luontoon. Sen jälkeen ihmiset kokoontuvat joululauluja laulaen taloon, jossa odottivat itse jumalan (pakanauskonnon, ei kristinuskon jumalan) tuloa. Juhlan kunniaksi ihmiset laittoivat uuden paidan päälle, mutta hiuksien kampaamista piti välttää. Siihen liittyi uskomus, että hiuksien kampaaminen aiheuttaa karjan kuolemaa.

Joululaulut olivat tuolloin erilaisia kuin nykyään. Latvian kansanperinteen tutkijoiden mukaan jouluna esi-isämme lauloivat ns. puhuttuja lauluja. Niissä tärkeimmässä roolissa oli teksti ja sen sisältö, ei niinkään melodia tai sen kauneus. Laulajat tai tarinankertojat keksivät usein laulujen tekstejä paikan päällä tilanteen mukaan.  Joululauluja laulettiin yleensä ryhmässä - esilaulaja (yleensä nainen) lauloi ja muut toistivat saman melodian. Yksi kuuluisimmasta latviaisesta vanhasta joululaulusta on ”Sidrabiņa lietiņš lija”, jossa jokainen nelisäe päättyy sanaan ”kaladū, kaladū”. Riippuen alueesta nelisäkeet saattoivat päättyä myös eri sanaan kuten kūčō, tōtari, tondarō, judabrū, duidō, olilō.

Kuuntele nykyaikainen versio ”Sidrabiņa lietiņš lija” -laulusta tässä linkissä (linkki aukeaa YouTubessa).

Iloiset ja energiset naamiokulkueet

Talvipäivänseisauksen juhlaan kuului naamioituminen. Kulkuesiin -nimeltään ķekatas tai budēļi- osallistuvia kutsuttiin nimellä ķekatnieki (yksikössä - ķekatnieks). Nämä kulkivat huolella tehdyissä erilaisissa naamioissa energisesti ja iloisesti kylästä toiseen antamalla siunauksia muille (latvialaiset esi-isämme tarkoittivat siunauksella ns. eksistentiaalista hyvinvointia – antaa sateen sataa ja auringon lämmittää, olkoon sato ruhtinaallinen, pysykööt ihmiset ja karja terveinä). Näin myös edistettiin hedelmällisyyttä sekä karkotettiin pahoja henkiä. Juuri siitä syystä ķekatnieki olivat hyvin tervetulleita jokaiseen taloon, heille tarjottiin runsaasti syötävää ja juotavaa. Mitä tapahtui, jos naamioituneille ei avannut ovea? Ihan yksinkertaisesti – ei tullut siunausta eikä onnea.

Naamioituneiden kulkuetta johti mieshahmo (latviaksi budēļu tēvs), jonka rinnalla kulki myös naishahmo (latviaksi budēļu māte). Budēļu tēvs aloitti yleensä keskustelun talon emännän kanssa kertomalla, että ķekatnieki-seurueella on kylmä. Kun heidät oli kutsuttu sisään, budēļu tēvs kyseli talon emännältä, onko piiraita leivottu; talon isännältä, onko oluesta tullut makeaa sekä nuorilta, onko omat työt hoidettu. Hän varmisti, että talo on siisti.

Budēļu māte vastasi yleensä tulevaisuuden ennustamisesta korteista tai kädestä. Talon väki toivoi saavansa vierailta piiskaa, koska sen uskottiin tuovan hedelmällisyyttä, onnellisuutta ja siunausta.

Mies- ja naishahmon lisäksi joukkoon kuului muita naamioituneita hahmoja kuten susi, karhu, hevonen, kurki, vuohi, lammas ja kuolema. Eläinnaamioita käytettiin, koska uskottiin, että niiden avulla saattoi kulkea tästä maailmasta ”tuonpuoleiseen”. Hyvin syöneenä ja juoneena ķekatnieki kiittivät talon väkeä ja luvaten palata uudestaan ensi vuonna, lähtivät antamaan siunausta seuraavaan taloon. On muistettava, että tämä perinne vaihteli alueittain.

Uskomukset ja tulevaisuuden ennustaminen

Joulu ei olisi ollut joulu ilman tulevaisuuden ennustamista. Aiemmin erityisen tärkeänä asiana pidettiin naimisiinmenoa, joten jouluna yritettiin ennustaa milloin talossa asuvat tytöt pääsevät naimisiin ja minkälainen tuleva aviomies tulee olemaan.

• Naimattomat naiset heittivät kesällä tehtyjä kukkaseppeleitä kuuseen. Se, miten monen yrityksen jälkeen seppele jäi puuhun kertoi kuinka monen vuoden jälkeen tytöt pääsisivät naimisiin.
• Tytöt toivat polttopuita taloon; jos halkoja on parillinen määrä, he pääsisivät pian naimisiin.
• Risukasasta poimittiin katsomatta yksi risu; jos risu oli runsas ja suora, tuleva aviomies oli terve ja rikas, mutta jos sattui poimimaan lyhyen ja kaarevan, aviomiehestä tuli sairas ja köyhä.
• Nukkumaan mennessä tyttöjen piti laittaa sukka vain toiseen jalkaan; se joka unessa tuli laittamaan toisen sukan oli se, joka tuli viemään tytön alttarille.

Paljon uskomuksia liittyi myös terveyteen ja elämän pituuteen.

• Jotta hammassärky ei vaivaisi tulevaisuudessa, jouluiltana tuli juosta paljain jaloin kolme kertaa talon ympäri.
• Heinänkorret laitettiin pöydälle ja peitettiin pöytäliinalla. Se joka poimi pisimmän niistä, tuli elämään kaikista huoneesta olevista pisimmin.

Jouluna yritettiin ennustaa myös säätä sekä sen vaikutusta seuraavan vuoden satoon.

• Jos ennen joulua oli paljon lunta, ennen juhannusta tuli satamaan paljon.
• Jos oli vihreä joulu, pääsiäinen tuli olemaan valkoinen.
• Jos joulun alla oli kylmää, kesällä oli odotettavissa kuumaa.
• Jos joulun aika vaikka hetkeksi paistoi aurinko, tuli hyvä maitovuosi.
• Tuulinen joulu lupasi hyvää hedelmäsatoa.
• Jos järvet ja joet eivät olleet jäätyneet umpeen jouluun mennessä, seuraavana vuonna oli hyvä kalansaalis odotettavissa.

Jouluna yritettiin eri tavoin päästä eroon kaikesta pahasta. Uskottiin, että pahat ja kateelliset ihmiset pelkäsivät pihlajaa. Jouluna pihlajasta tehtiin pieni risti, joka viettiin ruispellolle ja piilotettiin lumen alle, jotta seuraavana vuonna olisi hyvä ruissato. Myös haavan uskottiin olevan pyhä, siksi sitäkin käytettiin pihlajan tapaan. Joulun iltana navetan ovelle piirretiin risti, jotta karja säästyisi noitien pahoilta loitsuilta. Talojen oviin piirrettiin kolme ristiä - ne varjelivat pahalta. Lasten tuli juosta paljain jaloin kaikkien pihapiirin talojen ympäri ja piirtää jokaisen talon kohdalle risti. Se joka pääsi päärakennuksen ovelle ensimmäisenä, sen uskottiin tulevan onnellisimmaksi.

Jouluruoka - terveyttä ruumiille ja sielulle

Ruokailu alkoi vasta sen jälkeen, kun jumalalle oli osoitettu kunniaa. Ruokailu lauluineen vei suuren osan illasta. Myös syömiseen liittyi paljon uskomuksia, joita koetettiin noudattaa. Keskiyöhön mennessä piti syödä yhdeksän kertaa, jotta kotona olisi rikkautta. Sormia ei saanut nuolla, muuten niihin tulisi usein leikattua veitsellä.

Joulupöydän kattamiseen käytettiin yleensä pellavasta tehtyä pöytäliinaa. Pöytä koristettiin kaikella mitä sinä vuodenaikana oli mahdollista saada - varvuilla, kuusen ja männyn oksilla sekä kuivatuilla kesäkukilla. Jouluna pöytä oli hyvin runsas. Tämän tarkoituksena oli antaa ihmisille elämänvoimaa.

Joulupöytään kuului perinteisesti savustettu sianpää, paistetut porsaan kylkiluut, kinkku, makkaralenkki, ja pekoni-sipulisekoituksella täytetyt piiraat (latviaksi - speķa pīrāgi). Ruokajuomana oli hunajaolut ja maito. Liharuokien ja erilaisten piiraiden lisäksi hyvin tärkeä rooli latvialaisessa joulun ruokakulttuurissa oli aiemmin niin kutsutuilla ”elossa olevilla viljoilla”. Sillä tarkoitettiin sellaista viljaa, josta vain kuoret on poistettu, mutta jota ei ole ollenkaan jauhettu. ”Elossa olevista viljoista” tehtiin erilaisia ruokia, joiden nimi vaihtelee alueittain: koča/kūča/ķūķis (ohrasuurimoista tehty puuro pekonilla ja sipulilla), grūdenis/zīdenis (puolikkaasta savustetusta sianpäästä, perunoista ja ryyneistä tehty ruoka). Jouluruoka, jota osa latvialaisista syö myös nykyään, on ”harmaat herneet” (latviaksi - pelēkie zirņi) paistetulla pekoni-sipulisekoituksella. Jouluna ihmiset söivät paljon herneitä, koska niiden uskottiin tuovan rahaa. Ainoastaan lasten piti välttää herneitä, muuten hiuksiin tulisi täitä.

Vaikka joulupöytä oli täynnä erilaisia suolaisia ruokia, syötiin jotain makeaakin, esimerkiksi paistettuja omenoita hunajalla sekä ruisleivästä, hunajasta ja murskatuista karpaloista tehtyä jälkiruokaa nimeltään Biguzis, joka nykyään hieman tuunattuna tunnetaan nimellä leipäkeitto tai ruisleivästä tehty kerrosjälkiruoka (latviaksi - maizes zupa tai rupjmaizes kārtojums).

Olipa joulu rauhallinen tai vauhdikas ja energinen kuten aikoinaan, sillä on aina ollut tärkeä paikka luonnonkierrossa ja ihmisten sydämissä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa juhlia joulua - jokainen voi tehdä joulusta juuri sellaisen kuin itse haluaa. On kuitenkin hienoa, että vanhoja perinteitä tunnetaan ja kunnioitetaan. Ja jos joku osaa tehdä joulukoristeen perunasta ja korsista – se on jo enemmän kuin ei mitään.

Artikkeli pohjautuu seuraaviin lähteisiin:

• Diāna Karaša, Latviskās sadzīves tradīcijas un godi, 1991
• Ziemassvētki Gadskārtu Ieražas, E.Melngaiļa Tautas mākslas centrs, 1989
• Senlatviešu Ziemassvētku tradīcijas | visisvetki.lv
• Vai zini, kas ir latviešu tradicionālās Ziemassvētku dziesmas un kādi ir to raksturīgie piedziedājumi? / Raksts

Teksti: Ieva Repo
Kuva: Samuli Repo

Siitä oli jo jonkin aikaa, kun joku oli viimeksi pukenut minua. Nyt istuin kuitenkin nöyränä tyttönä, kun tomerat emännät pistivät minulle ylle niin mekkoa, vyötä kuin kirjailtuja rannekkeitakin. Hiuksetkin saatiin tungettua koristeelliseen päähineeseen, jolloin noin 95% Jennistä oli värikkäiden kankaiden peitossa. Sitten ei ollutkaan enää muuta tehtävänä kuin näyttää istua viehkosti ujoja katseita ympärilleen heitellen kuin kansanlaulujen vieno morsio.

Päädyin eläväksi kansallispukumallinukeksi kierrellessäni Kuurinmaalla. Oli jännittävää nähdä ja myös kokea ihan omissa nahoissaan, miten perinneasuja käytettiin kulttuurin esittelyyn: ne eivät olleet vitriinissä lasin takana eikä niiden käyttämiseksi vaadittu mitään muuta kuin kiinnostusta. Kulttuuriperintöä sai paitsi ihailla kaukaa, myös kokeilla käytössä.

Alsungassa pääsin pukuleikkien lisäksi kuulemaan tai oikeastaan kokemaan Suitu sievas -lauluyhtyeen (vapaasti suomentaen siis Suitiemäntien) esiintymisen. He ovat ehkä tunnetuin burdon-lauluperinteen edustaja, ja nimenomaan burdonit ovat suitien kulttuurin ydintä. Niitä lauletaan paljon esimerkiksi häissä sekä erilaisissa muissa juhlatilaisuuksissa, kuten tärkeiden vieraiden tullessa. Kiertelin tuolloin Kuurinmaalla kirjailijakiertueen järjestäjän roolissa, eli olin osa tärkeiden vieraiden seuruetta ja pääsin itsekin nauttimaan heille järjestetystä vastaanotosta.

Burdon-lauluperinne

Burdoneita laulavat yleensä nimenomaan vanhemmat naiset: sama ihmisryhmähän on kulttuurielämän tukipylväitä myös nykykulttuurissa niin Latviassa kuin Suomessakin. Kyseessä on aina ryhmätyö, sillä burdoneiden laulamiseen tarvitaan kaksi vahvaäänistä solistia sekä useita kuorolaisia. Laulun aloittaa saucēja, joka laulaa noin lauseen mittaisen säkeistön, jonka locītāja sitten toistaa matalammalta. Muut laulajat säestävät locītājaa laulamalla e- tai o-vokaalia. Tämä ääni muistuttaa siinä määrin kimalaisen hyrinää, että laulutyyli on saanut nimensä ranskan sanasta bourdon eli kimalainen. Tämän laulutyylin uskotaan olevan peräisin ajalta ennen kristinuskon leviämistä Latviaan.

Burdon-laulujen melodiat ovat varsin yksinkertaisia mutta sanat sitäkin nokkelampia. Usein niissä pilkataan ystävällismielisesti eli siis nykytermeillä roustataan laulun kohdetta. Ehkäpä ikä tuo tarkkanäköisyyttä ja verbaalisia taitoja sanoitustyötä varten. Harva myöskään kehtaa loukkaantua mummokuorolle roustatuksi tulemisesta! Laulun viestiä voidaan elävöittää myös erilaisilla eleillä. Oli ehkä jopa armollista, että ensimmäisellä Alsungan-vierailullani oma latvian taitoni oli vielä melko yksinkertaisella tasolla.

Kirjoitetun sanan mahdollisuudet kuvata burdoneita ovat melko rajalliset. Parhaan käsityksen niistä saa tietysti hankkiutumalla katsomaan esimerkiksi Suitu sievas -yhtyeen tai muiden laulajien esityksiä. Ensiavuksi käyvät toki myös videot, joita netistä löytyykin jonkin verran. Suitit ovat ylpeitä omasta kulttuuriperinnöstään ja kertovat siitä mielellään myös muille. Se onkin herättänyt sen verran kansainvälistä kiinnostusta ja arvostusta, että on päässyt UNESCO.n aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Alla olevalla videolla voi muun kiinnostavan lisäksi kuulla myös burdoneita.

Keitä suitit ovat?

Mikä suitit sitten erottaa muista latvialaisista? Kulttuurin ytimenä voi pitää ympäröivästä yhteisöstä poikkeavaa uskontoa, sillä suitit ovat muista latvialaisista poiketen perinteisesti katolisia. Katolilaisuuden taustalla on paikallisen kreivi Johan Ulrich von Schwerinin vuonna 1623 puolalaisen hovinaisen Barbara Konarskan kanssa solmima naimakauppa. Avioliiton ehtona oli kreivin kääntyminen katoliseen uskoon, ja jesuiittojen sekä tehokkaiden taloudellisten kannustinten avulla kreivi sai käännytettyä alamaisensakin. Naapuriaatelisten maiden asukkaiden aktiivinen käännytystyö alkoi kuitenkin käydä protestanttinaapureiden hermoille. Kreivi von Schwerin kuoli vuonna 1637 myrkytyksen uhrina.

Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut enää paikallisten uskontoon. Vaikka hallitsijat ovat vaihtuneet, alueen asukkaat ovat pysyneet katolilaisina. Kun ympäröivien seutujen asukkaat ovat olleet luterilaisia, uskonnolliset eroavaisuudet ovat edistäneet suitien eristäytymistä omiensa piiriin ja myös esikristilliseltä ajalta olevien perinteiden kuten burdonien säilymistä. Maantieteellisessä mielessä suitit eivät asu saarella, mutta kulttuurisessa mielessä suitien maata voi pitää omaleimaisena saarekkeena. Esimerkiksi avioitumista muiden latvialaisten kanssa on katsottu kieroon. Muilla latvialaisilla taas lienee ollut omat käsityksensä suiteista. Niistä kertoo esimerkiksi Vizma Belševican 1940-luvulle sijoittuvassa Bille ja sota -romaanissa Billen täti, joka nähdessään siskonsa kirkasvärisessä, kirjavassa mekossa tokaisee hänelle ”Varsinainen suiti!”

Eristäytyminen on myös säilyttänyt kulttuuria. Alsunga ja lähialueet olivat 1900-luvun alussa viimeisiä paikkoja, missä kansallispukuja on käytetty jokapäiväisenä vaatetuksena ja koklea (siis latvialaista, kannelta muistuttavaa soitinta) ja säkkipilliä soitettu arjessa ja juhlassa tavallisina soittimina, ei niinkään kansanperinteen erikoisuuksina. Vaikka enää nämä eivät kuulu alueen arkielämään, perinteet elävät juhlissa ja muissa tärkeissä tilanteissa ja niitä esitellään mielellään muillekin. Kaikkien kulttuurituristien ei tarvitse välttämättä pukeutua mekkoon, mutta sekin mahdollisuus on onneksi olemassa!

Suiteista voit lukea lisää englanniksi tästä linkistä, joka vie Latvian kansalliskirjaston ylläpitämälle, merkittäviä latvialaisia kulttuuri-ilmiöitä esittelevälle Kultūras kanons -nettisivulle.

Teksti: Jenni Kallionsivu
Kuvat: Kirjoittajan kotialbumi

HUOM! Tutustu suiteihin paikan päällä Rozentāls-seuran ja Tampere-Tartto-seuran yhteisellä jäsenmatkalla Kuurinmaalle elokuussa 2024! Lue lisää tästä linkistä.

Jos haluat lukea lisää Latvia-juttuja samalta kirjoittajalta, tutustu kirjaan Firma maksaa - Löytöretki Latviaan tässä linkissä.

Kaikki vuoden perinteiset juhlat Latviassa muodostuvat pitkälti samoista aineksista. Ikivanhat pakanuuden ajalta periytyvät elementit antavat niille merkityksen ja nykyisenkin ilmeen. Aurinkoa ja valon voittoa pimeydestä juhlitaan. Juhlan valmisteleminen ja sen vietto on aina yhteisöllistä; tämä on oleellista juhlan vietossa. Tuli ja vesi ovat tärkeimmät tekijät kesäpäivänseisauksen juhlassa.

Vasaras saulgrieži on myös tänä vuonna 21. kesäkuuta: juhlitaan vuoden pisintä päivää. Koska piirissä lauletaan ja leikitään yhdessä, ei tänäkään poikkeusvuonna voida järjestää yleisiä juhlia kuten ennen: oltaisiin liian lähekkäin.

Alūksnessa alettiin viettää kesäpäivänseisauksen juhlaa 2007, ensimmäisenä Latviassa, yleisötapahtumana. Juhlinnalla on niin pitkät perinteet, ettei niistä haluta luopua tänäkään vuonna. Siksi niitä on nyt muokattu yön yli kestäväksi taidetapahtumaksi Sauksim sauli.

Edellisinä vuosina juhla aloitettiin Alūksnessa aamulla jo kello 4, sen naapuripitäjässä vasta iltapäivällä ja jossain muualla vasta illalla. Aamujuhla on aito; halutaanhan tervehtiä aurinkoa sen noustessa.

Kesäpäivän seisausta juhlitaan paljolti samoin menoin kuin juhannusta. Jotkut sekoittavat nykyään nämä kaksi luullen niitä samaksi. Kesäpäivänseisausta on juhlistettu ikiajoista lähtien omana alkuperäisenä juhlanaan.

Katolinen kirkko sijoitti muutkin kristilliset juhlansa kansojen omien pakanallisten juhlien vieton aikoihin, jotta kansa vähitellen unohtaisi omat jumaluutensa ja niiden kunnioittamisen.

Vasaras saulgriežiin valmistautumiseen kuuluu puhdistautuminen: käynti saunassa ja mielen rauhoittaminen. Villiyrttejä ja kukkia käytetään Latviassa yleisesti ruokailussa, teenä ja rohtoina. Mutta keskikesän juhlassa ne auttavat myös puhdistautumaan. Niitä lisätään kokkoon, ja niillä myös virvotaan tai hierotaan Alūksnen juhlassa. Ison rannan nurmikolle pystytettiin jonain vuonna myös telttasauna. Uiminen luonnonvesissä tai edes kastautuminen on tärkeää keskikesän päivänä.

Pyöreä kokko on aina kauniisti koristeltu. Sen ympärillä maassa on metrinen kehä kukkia, ja kukkia myös uhrataan tulelle.

Iso kukkaseppele lasketaan järveen. Se tervehtii aurinkoa sen noustessa. Seppeleenkin ympyrä on ikivanha symboli iättömyydelle ja täydellisyydelle.

Osallistujille tarjotaan leipää ja hunajaa ja juhannusjuustoa. Olut kaadetaan isosta keramiikkakannusta. Olut symboloi elämää: se tehdään elävästä viljasta kuten tarjoiluissa hyvin tärkeä leipäkin.

Ympyrä kuvaa ikuisuutta, sillä ei ole alkua eikä loppua. Siksi kokko ja seppeleet ovat pyöreitä, mutta myös juhannusjuusto tehdään pyöreäksi. Juusto symboloi muutosta ja kasvua: maidosta saadaan juustoa. Hunaja on luonnon ja mehiläisten antama lahja meille.

Musiikista huolehtii naapuripitäjän naiskuoro. Soittajat, myös osa yleisöstä, ovat pukeutuneet kansallispukuihin tai vanhakuosisiin pellavavaatteisiin. Kaikilla on päässään kukkaseppele.

Laulu ja piirileikit alkavat. Ensin piirissä kulkee kädestä toiseen pieni kello, jonka helinä puhdistaa koko ympäristön ja läsnäolijat kaikesta tarpeettomasta ja haitallisesta.

Ihminen pyrkii kaikilla toimillaan takaamaan itselleen ja läheisilleen hyvän elämän: menestystä, onnea, terveyden. Vuodenkierron merkkipäivät antavat tähän erityisen tilaisuuden, kun irtaudutaan arkisesta työntouhusta. Juuri keskikesän yönä tulen ja veden puhdistava energia on voimakkaimmillaan. Vanhojen juhlaperinteiden noudattaminen saa meidät harmoniaan luonnon kanssa.

On ihailtavaa, kuinka latvialaiset noudattavat ikiaikaisia perinteitään ja kansa palaa omille juurilleen. Tästä on kiittäminen myös kouluja, joissa perinnekasvatus on nivottu opetussuunnitelmaan. Lapset oppivat tiedostamaan, keitä he ovat ja mistä oman kansan tavat kumpuavat.

Lec, saulīte, tu saulīte
Spīd ar mūsu sētiņā,
Ir mums tava gaišumiņa
Vajadzēti vajadzēja.

"Nouse, aurinko, aurinkoinen,
paista meidän pihaamme,
on meille valosi
tarpeen, kovasti tarpeen."

Teksti: Liisa Wright
Kuvat: Alūksnen museo
Laulun suomennos: Jenni Kallionsivu

Juhannus on monelle latvialaiselle vuoden tärkeintä juhla-aikaa. Yleensä juhlitaan perheen ja suvun sekä lähimpien ystävien kanssa.

Laulut ja piirileikit kuuluvat jokaiseen juhannusjuhlaan. Perinteisin tarjottava on juhannusolut ja -juusto. Perinteet ovat kaikkialla voimissaan, mutta koko kylän yhdessä viettämä Aplīgošana lienee nykypäivää enää vain yhdessä kylässä Koillis-Latviassa. Aplīgošanalle ei ole löytynyt tarkkaa käännöstä; ehkä sen voisi selittää yksinkertaisesti juhannuslaulajaisiksi.

Joitakin kyläläisiä, etupäässä nuoria perheitä, kulkee laulaen kylän halki aattoiltana ja käy tervehtimässä juhannuksen nimipäiväsankareita. Aattona nimipäiväänsä viettää Līga ja juhannuspäivänä Jānis. Ne olivatkin ennen kaikkein yleisimmät etunimet; nykylapsilla etenkin Līga on käynyt aika harvinaiseksi.

Meidän kylässä yhteisen aattoillan vieton valmistelu alkaa jo iltapäivällä. Aikaisemmin on sovittu, keiden luona vieraillaan. He tietävät odottaa tervehtijöitä, ja tarjoilut ovat jo valmiina vieraita varten.
Iltapäivällä kokoonnutaan solmimaan Jānisten miehiset tammenlehväseppeleet. Līga saa naisen kukkaseppeleen. Myös jokaisen talon väelle taiteillaan luonnonkukista tervehdyskimppu.

Illalla kokoonnutaan - nyt on myös pelimanni haitarineen paikalla. Koska
juhannuslaulu on todella pitkä, on sen sanat varmuuden vuoksi monistettu laulajille. Ensimmäisen talon piha täyttyy onnittelijoista ja talonväestä. Laulutervehdyksen jälkeen alkaa tarjoilu: isäntä itse kaataa olutta, ystävä tarjoaa snapsit. Käytössä on vanhan tavan mukaan yksi tuoppi oluelle ja yksi viinalasi snapsille. Olut tarjotaan vanhasta hienosta ruukusta, joita käytetään joka talossa. Itse pantua olutta ei ole enää tehty joka talossa. Naiset tarjoilevat juhannusjuustoa ja pieniä piirakoita.

Sitten alkaa piirileikki, johon enemmän tai vähemmän kaikki liittyvät, jos ei täällä niin seuraavassa talossa. Oira,oira raikaa soittimelta. Parit voivat olla hyvinkin erikokoisia, kun lapset ja aikuiset tanssivat yhdessä. Yksi Oira, oiran liikkeistä on sama kuin nykyisen korona-ajan jalkatervehdys.

Kun lähdetään seuraavan Jāniksen talolle, alkaa pelimanni taas soittaa, ja kulkijat laulavat. Juhannuslauluja on Latviassa todella useita. Meidän kylässä lauletaan vain yhtä, joka sekin on nimeltään Aplīgošana. Tässä versiossa on yhdeksän säkeistöä, ja niitä lauletaan myös tervehdykseksi nimipäiväsankarille. Hänelle on voitu tehdä myös henkilökohtainen lisävärssy.

Labvakaru, Jāņa māte.
Vai tu mūsu gaidījusi?
Mīkstu sieru sasējusi?
Saldu alu darījusi?

(Hyvää iltaa, Emäntä. Oletko jo odottanut meitä? Oletko tehnyt maistuvat juustot? Oletko pannut makeaa olutta?)

Myös lapset jaksavat kävellä alkuillan mukana talosta taloon. Jossain löytyy
leikkikavereita; kukaan ei pitkästy, kun kaikki tuntevat toisensa.

Olemme käyneet onnittelemassa kuutta Jānista, joista yhden pikkupoikakin on Jānis, sekä yhtä Līga-rouvaa. Kierros on kestänyt lähes kolme tuntia, kun vihdoin erotaan. Suurin osa lähtee koteihinsa oman juhlan viettoon ja sytyttämään oman kokon. Nuoret miehet suuntaavat juhannustansseihin kylän Kansantalolle.

Līgo, līgo!

Teksti ja kuvat: Liisa Wright

Lue lisää Liisa Wrightin artikkeleita:
Pääsiäistä vietetään Latviassa ikivanhoin perintein
Keväällä lauletaan Marian kunniaksi

Martinpäivän pidot

[caption id="attachment_977" align="alignleft" width="300"] Tarjolla on syksyn sadosta ilolla tehtyjä herkkuja![/caption] Lippujen hinnat: - 20 e - 15 e Rozentāls-seuran ja/tai Ziemeļmeita-kuoron jäsenet - 20 e lippu ja Rozentāls-seuran jäsenyys yhteishintaan Lapset 7-17 v. puoleen hintaan! Martinpäivää on perinteisesti vietetty sekä Suomessa, Latviassa että muualla Euroopassa valon juhlana keskellä alkavan talven pimeyttä. ... Tule mukaan tuomaan valoa pimeyteen ja nauttimaan hyvästä seurasta, ohjelmasta ja upeista pitoherkuista! -----------------------------------------------------------------

Mārtiņdienas svinības

Pasākuma ieejas maksa: - 20 e - 15 e Rozentāla biedības biedriem un/vai kora Ziemeļmeita dalībniekiem - 20 e ieeja un Rozentāla biedrības dalības maksa kopā