Rundalen häitä tanssittiin Maija Tabakan tahtiin 1974. Maija syntyi remontin keskelle Rundalen linnaan - nimittäin taiteilijana. Hän koki luomisidentiteettinsä kliseisesti sanoen puhjenneen teoksen valmistumisen aikaan kukkaan. Maijan omin sanoin hän kokee olevansa ohjaaja, joka etsii teoksiinsa näyttelijöitä, jotka osaavat kantaa roolinsa. Tämän teoksen keskipisteenä on hääpari linnan keltaisessa salissa vieraiden ympäröimänä rokokootyylissään. VIENAS GLEZNAS STĀSTS: Maija Tabaka. Kāzas Rundālē. 1974 - YouTube Omia häitään Maija pääsi tanssimaan aviomiehensä arkkitehti Atis Klavinsin kanssa.

Maijan ensi-ilta maailmassa oli 5. Marraskuuta 1939, jolloin hän syntyi Jelgavassa. Maijan isä oli rakennusinsinööri ja äiti ompelija. Perhe on aina ollut Maijalle hyvin tärkeä.

Maija alkoi maalata 60-luvun alussa. Hän kokee , että maalaaminen on sitä, mitä näkee. Jokaisella taiteilijalla on individuaalinen tapa nähdä. Maija maalaa ihmisiä. Maija oli itsenäinen ja kaunis sekä taiteellisesti lahjakas. Ominaisuuksia, jotka alistivat hänet yleisille vaikeuksille elämässä. Vuonna 1957 hän meni Taideakatemiaan. Siellä hänen taiteellinen näkemyksensä kolahteli opettajien näkemyksien kanssa yhteen. Matka ei ollut helppo. Ananaksen syöjät olivat liikaa. Liian värikkäitä ja tottumatonta värinkäyttöä. Kyseinen teos ei ole kai nähnyt yhtään hedelmää vaan kyse on oudoista hahmoista oudoissa vaatteissa surrealistisessa asetelmassa. Maijan kerrotaan luoneen lopulta oman mystisen universumin ja oman taiteenkielen (mākslas valoda) , jotka tekivät hänestä kuvataiteen kirkkaimpia tähtiä Latviassa.

Maija sai kutsun Ranska-ryhmään opiskelijana. Ryhmä oli ranskalaisesta taiteesta, impressionismistä kiinnostuneille. Maija valmistui akatemiasta vuonna 1969. Venäjä ja Eremitaasi kutsui Maijaa impressionistiselle seikkailulle vuosikymmenen vaihteessa. Maijan omat teokset valloittivat maailman- hänen töitään oli esillä Moskovassa, Berliinissä, Budabestissä, Prahassa, puolalaisessa satamakaupungissa Gdanskissa ja tietysti Riiassa.

Taiteilija otti vauhtia uralleen Länsi-Berliinistä ja hän sai erityisen kutsumanimen saksalaisten taidekriitikoiden parissa - paratiisilintu. Maijan tyyli ja identiteetti vahvistui 70- luvulla. Hänen teoksensa olivat suuria , värikkäitä ja yllätyksellisiä. Niihin voi käydä tutustumassa tästä linkistä.

Rīgas Galerija (rigasgalerija.com)

Maijan taiteilijaura huipentuu 90-luvun vaihteen molemmin puolin huomionosoituksiin kuten kansantaiteilijan arvonimeen. Maija on myös ehtinyt saavuttaa lukuisia muita palkintoja. (Mākslinieku savienības medaļa un diploms par radošiem sasniegumiem (1973), Latvijas PSR Ļeņina komjaunatnes prēmija (1980),Latvijas PSR Tautas mākslinieces goda nosaukums (1989), Īpašais Kultūras ministrijas Atzinības raksts par izcilu ieguldījumu Latvijas mākslā un sasniegumiem starptautiskā kontekstā (2019) Triju Zvaigžņu ordenis (2000).

Maijaa ei ole unohdettu uudella vuosituhannellakaan eikä Maija ole unohtanut yleisöään. Vuoden 2021 kesä-heinäkuussa Daugavan galleriassa oli esillä Maijan näyttely Saulainä diena Aurinkoinen päivä). Värien täyttämän näyttelyn nimi olisi voinut hyvin olla Juhlan päivä tai Ilon päivä.

Mākslas galerija Daugava | Ausekļa iela 1

Maijaan päättyy tämä neliosainen minisarja latvialaisista 60-70-luvun taiteilijoista.

Kirjoittaja Pauliina Sundqvist

Mikäli kuvataiteilija, graafikko, postikorttitaiteilija Māris Ārgalis olisi tehnyt mitä teki 2000 - luvulla häntä voisi estoitta kutsua kohujulkkikseksi. Surrealistista on vaikea kertoa epäsurrealistisesti.

Uudenvuoden tervehdykset, " jaungada kartiņas", jotka johtivat epäilyyn terrorismiin yllyttämisestä ja apinasarja, joka johti epäilyyn apinan vuotena 1980 Brezhnevin pilkkaamisesta. 

https://www.antonia.lv/lv/grafika/argalis-maris/jaungada-grafisms-11-2629/

Hyvää uutta vuotta.

https://www.mutualart.com/Artwork/Graphism/302A66052F206CBA

Apinapistooli

Tavallinen työ pankissa, joka johti pidätykseen ja eristykseen rikollismielisten kanssa tekivät tehtävänsä Māriksen mielelle. Vapautui aikanaan fyysisesti mutta murtui henkisesti. Tienasi vielä pörssissä. Pankkiirimies kun oli. Pian olimme kuitenkin hänen postuumin näyttelynsä Piena ceļsin äärellä. 

"Hän oli nero", lausui mies,  joka ei mielellään käytä sanaa nero. Ivars Poikāns Māriksen luokkatoveri. Māriksen esikuvat eivät yllätä. Heitä oli ainakin salvador Dali ja Rihards Else. Māris luki myös Freudia.

Miervaldi Poli, joka oppi tuntemaan Mariksen taideakatemian ensimmäiseltä kurssilta itse ollen jo neljännellä. Märis oli niin lahjakas , että tämä tuli tunnetuksi jo nuorena. Modeļin aikaan Māris oli vasta 25 - vuotias. 

Miervaldi ei ollut omien sanojensa mukaan hullu eikä nero. Mārista hän nimitti neroksi. Māriksesta selviää mielenkiintoinen yksityiskohta. Hän oli värisokea. Māris lainaili kirjoja Miervaldille, joka vieraili tämän luona Pumpura ielan kodissa, toisessa kerroksessa. Heitä voisi kutsua ystäviksi.https://www.rigaslaiks.lv/zurnals/mans-draugs-maris-argalis-18654

Māriksella oli vain yksi henkilökohtainen näyttely

Modeļi. https://m.facebook.com/makslaivajagtelpu/photos/jau-r%C4%ABt-r%C4%ABgas-m%C4%81kslas-telp%C4%81-tik-atkl%C4%81ta-izst%C4%81de-m%C4%81ris-%C4%81rgalis-piena-ce%C4%BC%C5%A1laikmet%C4%AB/953305571355208/

Eräälle näyttelylle kävi niin, että kollegoiden kanssa Riian taideakatemian aulassa se avattiin, ja suljettiin sitten muiden toimesta tunnin kuluttua Māriksen teosten vuoksi. 

Taiteilija lähti lätkimään Latvian taideakatemiasta ( Latvijas mākslas akadēmija) parin vuoden opintojen jälkeen.

Māriksen grafiikat ovat väärän vänkyröitä, outoja, epämiellyttäviä, mutta samalla kiehtovia, hauskoja ja jopa viehättäviä. 

Kuinka surrealistin voi sulloa sanoihin? Annetaan hänen elämänkumppaninsa kertoa. Anda puhuu Māriksesta teosten kautta ja iloitsee yhteisistä vuosista. 

Kirjoittaja Pauliina Sundqvist

Daina pakeni vanhempiensa kanssa neuvostomiehittäjiä 40-luvulla. Hän vietti suurimman osan elämästään muualla kuin Latviassa. Saksassa pakolaisleirillä hän oppi latvian kieltä ja  isänmaallisuutta. Vuonna 1951 hän lähti vanhempiensa matkassa Yhdysvaltoihin Detroitiin. Daina oli syntynyt vuonna 1937, joten hän oli vasta 14-vuotias tuolloin. Daina matkusti 1954 New Yorkiin opiskelemaan NY:n taideakatemiaan (New York art students league) , josta hän palasi takaisin Detroitiin. Vanhempiensa luokse. Todelliseen kotiinsa Daina palasi vasta vuosikymmenien päästä.

Taiteilija palasi kuitenkin lapsuuteensa maalaamalla millaista se hänen muistoissaan oli. Kaksi tyttöä sievissä mekoissaan, essuissaan ja valkoisissa sukissa ja kengissä niityllä auringon valossa. Taustalla näkyi kuitenkin lentokoneen kaukainen hahmo. Sotaa ei lopulta päässyt pakoon mielikuvituksessakaan.

Los Angeles, enkelten kaupunki. Daina saapui unelmien kaupunkiin vuonna 1959, mutta ehti opiskella siellä The Chouinard Instituutissa vain vuoden kunnes hän kohtasi miehen. Latvialainen nuorukainen, josta tuli hänen aviomiehensä. USA:n armeijan komennuksella mies päätyi Okinawaan, jonne Daina seurasi ja ihastui ikihyviksi Okinawalaisiin maisemiin. Taitelijana Daina kehitti itseään Okinawassa löytäen leveäliikkeisen ja värikkään abstraktisen tavan maalata ihmisiä ja maisemia. Dainan oma esikoinen syntyi vuonna 1963.

http://www.dagnija.com/okinawa-period.html

Daina palasi kuitenkin Yhdysvaltoihin. New Jersey sai hänet vuosiksi 1985-2001. Daina oli itsenäinen, vahva, hän tiesi mitä halusi tehdä. Trendit tulivat ja menivät. Dainan taiteelliseen identiteettiin ne eivät vaikuttaneet. "Hän maalaa kuin mies!". Näin kuului hänen teoksistaan kootun Latvian kansallisessa taidemuseossa 2021 syksyllä pidetyn näyttelyn nimi. Daina ei ollut mies. Daina oli Nainen. Expressionisti. Feministi. Hän korosti itseään eurooppalaisena.

Kaikki tavallaan alkoi "Immigrant boy" teoksesta. Hänen nuoremman veljensä Ukrainalainen ystävä, jonka Daina vangitsi kankaalle ja näin oli syntynyt teos, jolla taiteilija voitti stipendin. Van Goghin "perunankuorijoiden" värimaailmoissa viihtyvän teoksen laiha poika vakavine ilmeineen hieman likaantuneessa valkoisessa t-paidassa on liiankin ajankohtainen teos omassa nykyhetkessämme.

Dainan sivellin ja väripaletti ovat aina olleet jokseenkin poliittisesti latautuneita. Erityisesti 60 - luvulla. Erityisesti Yhdysvalloissa, joissa naisten oikeudet olivat vahvasti esillä tuolloin. Daina maalasi naisia. Historian tietojen mukaan maalausten henkilöillä oli aina esikuva. Hän ei ehkä osallistunut mielenosoituksiin tai muihin marsseihin, mutta taulukankaat olivat hänen plakaattejaan. Jos niitä osasi lukea, ne kertoivat mitä Daina ajatteli yhteiskunnasta.Esimerkiksi Eartha Kitt. ( latviski Erta Kita) Amerikkalainen laulajatar, jolle ei tuottanut vaikeuksia ottaa puheeksi kevyellä lounaalla valkoisessa talossa kesken small talkin Vietnamin sotaa. Eartha oli yksi Dainan malleista, kuvattuna esiintymässä estradilla iltapuvussa ja puuhkassa. Tarina ei kerro oliko valinnan syy poliittinen skandaali.

Kahdeksankymmentäluvulta on nostettava esiin nainen ja lehmä.  Mitä mahtoivat miettiä siinä nautaeläinten jaloissa maatessaan. Daina maalasi 12 taulua aiheesta nainen ja lehmä.  Tämä teossarja nostaa naiseuden ja ihmisen koko elämänrytmin jalustalle ja tarkasteltaviksi. Teema on siten ajankohtainen vielä tänäkin päivänä. https://jaunagaita.net/jg155/JG155_Dagnija.htm

Oli aika palata Latviaan. Daina ehti olla 18 vuotta Latviassa kunnes nukkui pois vuonna 2019. Hän ehti myös järjestää yli 20 näyttelyä Latviassa.

Kirjoittaja

Pauliina Sundqvist

"Man nepatīk cilvēki" Naurahtaa Helēna.

Helēnasta olisi voinut tulla elokuvaohjaaja, mutta ei tullut. Hän ei koskaan lähtenyt Moskovaan opiskelemaan alaa.

Helēna on palkittu ja kiistatta lahjakas latvialainen taiteilija, joka on kuvittanut elämänsä teoksiinsa. Niiden on kerrottu olevan hänen päiväkirjansa. Kaikille avoin. Nainen, joka tervehtii pimeää kun päivä laskee yöksi, mutta joka silti nauttii kirkkaista väreistä. Voisi sanoa, että meno on maalauksissa väliin melko dekadenttia.

Hän nauttii työskennellä itsenäisesti, mutta ei ole kuitenkaan yksinäinen saari vaan jakaa elämänsä puolisonsa Ivarsin kanssa. Tämä on kuitenkin Helēnan tarina.

Omien sanojensa mukaan hän ei ole koskaan kokenut mitään vastaavaa ihmisten kanssa kuin viettäessään aikaa omien tai toisten maalausten kanssa. Videohaastattelussa tarinankerronta jatkuu vaikka taiteilija katoaa välillä suuren kirkkaan vihreän taulukankaansa taakse etsien sille sopivaa paikkaa siihen hetkeen. 

Helēna onkin suurten teosten nainen. Hän pitää suurikokoisten taulujen maalaamisesta.

Liian värikäs, liian paljas ja avoin. On hänen teoksiaan kritisoitu. Jos vaaleanpunaiseen mekkoon pukeutunut kuolema tai kevytpukeiset naiset eivät miellytä niin älkää suotta kääntäkö selkäänne Helenalle. 

Helēnan aiheita ovat myös luonto sekä olotilat ," noskaņojumus" joita hän maalaa omalla persoonallisella tavallaan. Kukkia. Ruusuja. Meksikolaiset vaikutteet näkyvät toisinaan hänen teoksissaan. Matkoillaan Helēna inspiroitui muunmuassa Frida Kahlosta sekä Francisco Goyasta.( Mainittakoon jälkimmäisen olleen espanjalainen ).

Punainen näyttelee hänen teoksissaan miltei pääroolia kaikkine sävyineen. "Ilman punaista olisi vaikeaa elää", kertoo Helēna. 

Punainen on voimakas väri. Helēnan puhetyyli on rauhallinen mutta koko teos nimeltä Helēna uhkuu sisäistä voimaa hänen kertoessaan tarinaansa. Ilze Zeivate, taidegalleria Mäksla XO :n omistaja, puhuukin kauniisti taiteilijasta kuin tämä olisi itse ruusu.

Itseäni ihastuttavat kirkkaiden värien sekalainen pursuilu, mitkä muodostavat eri teoksissa tunnistettavia hahmoja. Nämä työt korvaavat mennen tullen kirkasvalolampun syksyn pimeyden aiheuttamissa ahdistuksissa!

Helēna sai oppinsa Riikan taideakatemiassa ( Rīga art akademy ) ja Jānis Rozentāls taidekoulussa Riiassa  ( Jānis Rozentāls Rīga art school ) kuusikymmentäluvulla. Hänen teoksensa eivät lopu kesken. Hänestä on kerrottu, jotta hän maalaa joka päivä. Miksipä ei tehdä sitä, mitä rakastaa niin joka päivä!

Mutta voi mikä on Helēnan suurin pettymys?! Hän itse kun on epäonnistunut maalaamisessa. Ihmisten kanssa ei koskaan synny samanlaista draamaa kuin maalausten kanssa. Ihmisfiguurit ovat hänen teostensa usein toistuva teema.

Vaikka Helēnasta ei tullut ohjaajaa työskenteli hän myös animaatioiden parissa ja niin menestyksekkäästi, että hänet on palkittu Lielais Kristaps elokuva-alan palkinnolla animaation Spēlēju , Dansoju! ( 2007 ) kuvittamisesta.

Lielais Kristaps ei jäänyt ainoaksi kunnianosoitukseksi vaan taiteilija on ollut sekä ehdolla että saavuttanut muitakin palkintoja.

Vuonna 48 syntynyt taiteilija on ehtinyt 73 vuoden ikään ja jatkanee edelleen maalaamista.

Haastattelu luettavissa kokonaisuutena alapuolella ja muita lähteitä

https://arterritory.com/en/gallery_supportissimo/gallery_supportissimo/24894-helena_heinrihsone

https://www.makslaxogalerija.lv/eng/artists/helena-heinrihsone-2/

Kirjoittanut Pauliina Sundqvist