Päivällä saavuimme Maltaan ystäväni isovanhemmille, jotka täyttivät pöydän tarjoomuksillaan ja kehuivat latgaleksi minulle kilpaa suomalaisia. Iltapäivällä vaihdoimme kulkupelimme autoon, sillä ystäväni halusivat jo päästä lepäämään kartanollensa. Matkalla pysähdyimme vielä keraamikko Aivars Ušpelisin pajalle. Hänen kodilleen johtavan tien varren aidassa oli valtavia, puisia pakanauskonnon symboleja ja piha täynnä mitä ihmeellisempiä ja viehättävämpiä oivalluksia. Herra Ušpelisin luona vierailevia suosittelen kiinnittämään huomiota erityisesti talon seinässä riippuviin myrskylyhtyihin, halkopinoista rakennettuun aitaan sekä ulkovessan sisustukseen. Keraamikko näytti meille dreijaamista ja esitteli omistamiaan muinaissoturien sotisopia, joihin ystäväni ja toinen Maltasta mukaamme tulleista restauroijista myös pukeutuivat.

Illalla saavuimme ystävieni perheen kartanolle Arendoleen. Minä rakennusperinteen ja restauroinnin intohimoisena ystävänä olin tietysti onnessani, että pääsin kartanoon asumaan – varsinkin, kun pääsin seuraamaan ammattirestauroijien työtä ja myös osallistumaan siihen. Arendolen poikkeuksellisen koristeellinen ja mutkikas kartanorakennus, suuri puisto lammas- ja hanhilaumoineen, savusauna ja Dubna-joen viileys viihdyttivät minua useita päiviä. Suosittelen todella kartanoista, arkkitehtuurista ja restauroinnista kiinnostuneita kesämatkailijoita järjestämään itselleen vierailun Arendoleen.

Intohimoistani suurimpia on kuitenkin pyöräily, ja pienen painostuksen jälkeen sain ystäväni näyttämään minulle myös Arendolen ympäristöä pyöräillen. Ympäristöstä löytyivät muun muassa jylhä Vārkavankreikkalaistyyppinen kartano sekä valtava kivenlohkare keskellä metsää Nīcgalessa. Pienen pyöräkierroksemme kiinnostavimpia kohteita oli Kalupen luterilainen kirkko, joka seisoo tyhjänä metsän suojassa aivan keskellä peltoja hyvin epämääräisen karjatien päässä. Tässä Latgalessa tietääkseni ensimmäisessä näkemässäni luterilaisessa kirkossa järjestetään jumalanpalvelus kerran kuukaudessa kesäaikaan, ja luterilaisen seurakunnan pienuudesta johtuen rahaa sen kunnostamiseen on vähän. Niinpä se hieman rapistuneena seisoo keskellä ruohokenttäänsä tyhjänä suurimman osan ajasta. Palatessamme kartanolle pääsin kosketuksiin myös erään asian kanssa, josta minua oli peloteltu: vapaana juoksevat, vihaiset koirat. Onneksi pelottelu oli ollut aiheetonta, sillä näiden yksilöiden säkäkorkeus ei ollut lähellä puoltakaan metriä, eikä vauhtia ollut edes pyöräilijän vertaa.

Matka kokonaisuudessaan oli avartava ja leppoisa. Polkeminen verkkaisesti rauhallisia lehmiä katsellen ja hyvän uimapaikan löytämisen päivän päätehtäväksi ottaminen rauhoittavat mielen takuulla, ja tällaiseen toimintaan Latgale antoi loistavat puitteet. Suuremmilla asfalttiteillä ei meidän matkamme aikana ollut liikennettä haitaksi asti, ja pienten hiekkateiden huonosta kunnosta johtuen valitsimmekin usein mieluummin asfalttitiet merkittyjen pyöräilyreittien sijaan. Tienviitat olivat toisinaan puutteellisia tai sekavia, mutta huolellisella valmistautumisella löytyy vaikka Paholaisenjärvi. Paikalliset ihmiset olivat enimmäkseen suunnattoman avuliaita ja vieraanvaraisia, eikä katseltavasta tai koettavasta todella ollut pulaa. Pieni kauppa löytyy joka kylästä, mutta pyöräkorjaamolle voi olla pitkä matka, joten omat korjausvälineet on tietysti syytä pitää mukana.

Kuninkaankukkulan nettisivuilla tietoa ja kuvia