riika - Rozentāls-seura ry.

Jäsenmatka Riikaan 24.–27.9.2026

Rozentāls-seura — Fri, 26 Jun 2026 09:45:46 +0000

Rozentāls-seuran syksyn 2026 jäsenmatka suuntaa jäsenistön toiveita kuunnellen Latvian pääkaupunki Riikaan. Luvassa on monipuolista kulttuuriohjelmaa sekä tietysti paikallisia herkkuruokia ja -juomia.

OHJELMA:

to 24.9.

Eckerö Line klo 9.00–11.15 Helsingistä Tallinnaan, josta matka jatkuu bussilla kohti Riikaa. Matkalla syödään lounas Jaanihanson tilalla ja tutustutaan siiderin valmistukseen.

pe 25.9.

Ohjelmassa on opastetut vierailut Janis Rozentālsin ja Rūdolfs Blaumanisin museossa sekä Latvian taidemuseossa, jossa pääpaino on Rozentālsin taiteessa.

Lounasta syödään Āgenskalnsin kauppahallissa, jossa on latvialaisten ruokien lounasmaistelu.

la 26.9.

Lauantaina vieraillaan Latvian kansalliskirjastossa ja Laiman suklaamuseossa, jossa on opastettu kierros.Pääsemme myös opastetulle Riian bussikierrokselle, jonka vetää seuran oma latvian opettaja Jānis Mednis!

Illallinen on Folkklubs ALA Pagrabs -ravintolassa.

su 27.9.

Lähtö kohti Tallinnaa klo 9.30. Matkalla pidetään tauko Riianlahden rannalla, lounas syödään Pärnussa Hotelli Strandissa.

Eckerö Line Tallinnasta Helsinkiin klo 18.30–21.00.

Latvian kansalliskirjasto. Kuva: Jon Pauling

Matkan hinta on 495 € (1 hh -lisä 105 €)

Hinta sisältää:

laivaliput
hytin matkatavaroille meno-paluu
bussimatkat Tallinnan satamasta Riikaan ja takaisin
3 yötä hotellissa aamiaisineen (Hestia Hotel Jugend)
ohjelman mukaiset ruokailut
sisäänpääsyt ohjelman mukaisiin kohteisiin + opastukset
Riian kiertoajelun
matkanjohtajan palvelut

HUOM! Opastukset museoissa ovat englanniksi, Riian kiertoajelu on suomeksi.

Matkalle ilmoittaudutaan 2.8. mennessä osoitteeseen: info@rozentals-seura.fi

HUOM! Kerro ilmoittautumisen yhteydessä syntymäaikasi, huonetoiveesi ja mahdollinen erityisruokavaliosi.

Matkalaisten on oltava Rozentāls-seuran jäseniä: jäsenyydestä voit lukea lisää tästä linkistä: Uudet jäsenet ovat tervetulleita!

Matkalla tulee olla mukana voimassa oleva passi tai EU:n virallinen henkilökortti sekä mielellään eurooppalainen sairaanhoitokortti, jonka saa Kelasta. Seura suosittelee, että matkalle osallistuvalla on matkavakuutus, jossa on peruutusturva.

Matkanjohtajana toimii Jari Forsblom ja vastuullinen matkanjärjestäjä on Baltic Express Tours.

Hyvää karhunkaatajan päivää

Pekka Gronow — Tue, 07 Nov 2017 17:08:58 +0000

Muistatte kai, että ensi lauantaina 11. marraskuuta on Karhunkaatajan päivä, Lāčplēša diena? Silloin juhlitaan taistelua, jossa latvialais-virolaiset joukot marraskuussa 1919 voittivat Riikaan tunkeutuneen saksalais-venäläisen armeijan. Heidän esikuvanaan oli kansallissankari Lāčplēsis, karhunkaataja, joka 1200-luvulla taisteli urheasti maahan tunkeutuneita saksalaisia vastaan. Jos teillä ei ole lauantaina mahdollisuutta sytyttää Riian linnan juurella kynttilää, voitte juhlia päivää katsomalla YouTubesta Lāčplēsis – oopperan. Tässä on näytteeksi Lāčplēsisin ja Laimdotan duetto Zigmārs Liepiņš rock-oopperasta, jota esitettiin valtavalla menestyksellä Latvian kansallisoopperassa vuonna 1988. [Alkuperäinen linkki on kadonnut netistä, tilalla toimittajan valitsema.] [embed]https://youtu.be/UT3CS4lT7aA[/embed] Latvian kansalliseepos Lāčplēsis julkaistiin ensi kerran vuonna 1888. Se kertoo karhunkaatajan, Lāčplēsisin taistelusta 1200-luvulla ulkomaisia valloittajia vastaan. Runomuotoisen kertomuksen sepitti kansantarujen pohjalta Andrejs Pumpurs (1841–1902). Eepoksen hahmot, kuten Laimdota, Kangars ja Staburadze ovat latvialaisille tuttuja siinä missä Väinämöinen ja Joukahainen meille, ja jokaisesta Latvian kaupungista taitaa löytyä Pumpursin katu. Lāčplēsis on on sankari, joka on kerran vapauttava Latvian kansan. Vaikka hän kaatuu taistelussa, Väinäjoella voi yhä vielä katsella keskiyöllä ikivanhaa näkyä: Kerran aika koittaa, jolloin Karhunkaataja yksin syöksee vainolaisen alas virran syöveriin. Latvialle uusi aika, vapaa kansa syntyy niin. (suom. Edgar Vaalgamaa) Lāčplēsis ilmestyi ensi kerran 1888, ja sillä oli suuri vaikutus Latvian kansalliseen herätykseen. Latvialaisilla oli nyt oma kansalliseepos, niin kuin suomalaisilla ja virolaisillakin. Kun vuonna 1986 valmistauduttiin juhlimaan eepoksen satavuotisjuhlia, Latvian kansallisooppera päätti tilata säveltäjä Zigmārs Liepiņšilta siihen perustuvan oopperan. Libreton teki kirjailija Māra Zālīte. Zigmārs Liepiņšin valinta tehtävään oli aika rohkea veto. Latviassa olisi toki ollut myös ”vakavaan” musiikkiin erikoistuneita säveltäjiä. Liepiņš kuului siihen muusikkojen piiriin, jotka olivat 1980-luvulla vieneet latvialaista populaarimusiikkia modernimpaan, kansainvälisempään suuntaan. Liepiņšin 60-vuotispäivien kunniaksi järjestetyssä konsertissa vuonna 2012 kuultiin uusi versio vanhasta hitistä Ceļojums (Matka). Solistina on Ivans Vanzovičs ja pianon ääressä säveltäjä itse. [embed]https://www.youtube.com/watch?v=dvgG_Iwd8fI[/embed] 1980-luvulla Liepiņšin musiikki alkoi kuitenkin saada yhä enemmän poliittista väriä. Vuonna 1985 radion laulukilpailun voitti hänen sävellyksensä Zibsnī zvaigznes aiz Daugavas (Tähdet tuikkivat Daugavan takana). Elettiin aikoja, jolloin Neuvostoliitto kävi sotaa Afganistanissa ja joukossa oli myös balttilaisia asevelvollisia. Laulun viittaus kaukana vaeltaviin sotilaisiin oli vahvasti ajankohtainen, mutta ei kuitenkaan niin osoitteleva, että sensuuri olisi poistanut laulun. [Alkuperäinen linkki on kadunnut netistä, tilalla on toimittajan valitsema.] [embed]https://youtu.be/CIoFHAUhxCo[/embed] Vuonna 1987 Liepiņš osallistui laulukilpailuun vielä selvemmin poliittisella laululla, joka ei kuitenkaan menestynyt äänestyksessä. Sena kalpu dziesma (Vanhan palvelijan laulu) kertoo Latvian valtiaista, jotka huomenna tai ylihuomenna heräävät. Toisissa olosuhteissa laulussa olisi voinut olla kyse vaikka tontuista, mutta vuonna 1987 Neuvostoliitossa aavisteltiin jo vallan vaihtumista. [Alkuperäinen linkki on poistunut netistä, tilalla toimittajan valitsema.] [embed]https://youtu.be/1nP6kPYOqZY[/embed] Vuonna 1988 Latviassa vietettiin siis kansalliseepoksen satavuotisjuhlia. Kansalliseepoksen pohjalta tehty rock-ooppera oli rohkea veto. Voisitteko kuvitella, että Suomen Kansallisooppera olisi 1980-luvulla tilannut Otto Donnerilta Kalevala-aiheisen oopperan? Väinämöisenä olisi ollut Pepe Willberg, Joukahaisena Rauli Badding Somerjoki ja Ainon roolissa Arja Saijonmaa? Ei ikinä. Mutta Latviassa näin tehtiin. Lāčplēsisin roolissa oli Igo ja Laimdotana Zodiac-yhtyeestä tunnetuksi tullut Maija Lūsēna. Oopperan roisto, Kangars, oli Imants Vanzovičs. Kun rock-ooppera Lāčplēsis valmistui eepoksen satavuotisjuhliin vuonna 1988, uusi kansallinen herätys oli jo alkanut. Elokuun 8. päivä oli perustettu kansanrintama. Oopperan ensi-ilta oli kaksi viikkoa sen jälkeen, 23. elokuuta. Marraskuun 11. 1988 Latviassa vietettiin taas ensi kerran 40 vuoteen Lāčplēsisin päivää. Oopperasta tuli valtava menestys. Se esitettiin 43 kertaa täysille katsomoille, ja sen näki lähes kaksisataa tuhatta ihmistä. Se näytettiin myös televisiossa ja siitä julkaistiin kolmen levyn paketti. Koko tv-taltioinnin voi edelleen katsoa YouTubesta. Vuosia on mennyt. Latvian kansallisoopperan johtaja toimii nykyisin Zigmārs Liepiņš. Ja kun ensi vuonna [vuonna 2018, toim. huom.] juhlitaan satavuotiasta Latviaa, juhlaohjelmassa on tietysti Lāčplēsis. Teksti: Pekka Gronow Toimittanut: Jenni Kallionsivu

Kirja-arvostelu / René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan

Jenni Kallionsivu — Mon, 11 Jul 2016 09:49:22 +0000

René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan. Siltala, 2015, 224 sivua. Tuore kirja on sekä sukukronikka että sen havainnollistama katsaus historiaan: juutalaisten historiaan Venäjällä, Baltiassa ja Suomessa, Baltian ja Euroopan historiaan ja erityisesti Latvian ja Riian vaiheisiin. Tekijä on paneutunut runsaaseen lähdeaineistoon - kirjoihin, arkistoaineistoon ja haastatteluihin - asianmukaisin viittein. Omat muistelot jäävät tekijältä (s. 1946) vähemmälle, mutta hänen vanhempiensa tarina tuo omakohtaista tuntua kerrontaan. Isän elämänkerta valottaa myös Suomen urheiluelämän, varsinkin painonnoston, ja Neuvostoliitto-suhteiden historiaa. Varsinainen holokaustin historia ei juuri koske Suomea sattuneesta syystä. Kirja keskittyykin henkilötarinoittensa osalta helsinkiläisen juutalaisperheen tyttären ja tämän Riiassa asuvan suvun kohtaloihin. Edellisestä kehkeytyy merkillinen tarina uskonnon sanelemasta hylkäämisestästä – tekijä nimeää sen jopa ”kunniamurhaksi”: eriuskoinen aviomies ja luterilaisuuteen kääntyminen tuottivat ekskommunikaation ja merkillisiä temppuja isän puolelta. Välirikon tuloksena juutalaisesta traditiosta erillään kasvanut poika kävi synagogassa ensi kertaa vasta 1971 Leningradissa! Antisemitismiä Suomessa kuvastaa äidin veljen, pikajuoksija Abraham Tokazierin mitätöity voitto, joka nousi julkisuuteen vasta viime vuosina Kjell Westön romaanissa ja lehdistössä. Äidin serkun Maschan ja hänen aviomiehensä Josefin tarina sen sijaan leikkaa läpi Riian sotaa edeltäneen ajan vuoden 1940 neuvostomiehitykseen asti, ja se antaa aiheen kirjan otsikolle, sillä he pakenivat saksalaisia viimeisellä Riiasta itään päin lähtevällä junalla välttäen siten sukulaistensa kohtalon Riian getossa. Neuvostopassin haltijoina he selvisivät pakolaisuudestaan kohtalaisen hyvin. Sujuvasti sukkuloiva kerronta vie lukijan Alma-Ataan, Ivanovoon ja taas Riikaan. Sinne palattuaan pariskunta asettui Maschan entiseen kotitaloon, tosin kommunalkaksi muunnettuun, ja sai työtä omalta alaltaan musiikin parista. Hankaluuksia alkoi ilmetä Neuvostoliitossa kehittyvän antisemitismin myötä, varsinkin niille, jotka halusivat Maschan ja Josefin tavoin muuttaa Israeliin. Tässä yhteydessä tekijä selvittää ytimekkäästi Israelin, Neuvostoliiton ja Saksan väliset poliittiset suhteet sekä Saksan maksamien korvausten taustan toteutuksen. Mascha ja Josef eivät kuitenkaan viihtyneet Israelissa, jonka oloja kuvastelee kiintoisasti myös tyttären elämä, johon yllättäen liittyvät Latvian valtion myöntämät restituutiot uuden itsenäisyyden jälkeen. Latvian lainsäädäntö oli tältä osin tekijän mukaan Baltian ja Itä-Euroopan maihin verrattuna hyvin pitkälle menevä, jopa radikaali. Tytär sai takaisin isovanhempiensa talon Ģertrūdes iela 4:n . Vanhusten toive päästä takaisin Eurooppaan, Berliiniin, toteutui, ja he saivat saksaa puhuvina baltianjuutalaisina Saksassa varsin mukavan eläkkeen ja kansalaisuuden. Näiden kohtaloiden täydennykseksi tekijä kertoo muusta suvustaan, joka jäi Neuvostoliittoon ja johon itse tutustui . Kirjan kuvituksena on suvun valokuvia (oma perhe, Tokazierit ja serkun perhe eri puolilla maailmaa, isä ja Kekkonen). Kirjan lopussa on pikkuserkun, tunnetun runoilijan Aleksandr Kušnevin runo Apollo lumessa. Kansien kääntöpuolia kuvittavat tekijän sukupuu ja kartta Euroopasta vuonna 1939 sekä Ilja Komovin muotokuva tekijästä. Muutama harhalyönti latvialaisissa nimissä ei lukemista haittaa. Tekijä on kirjan lopussa selostanut kirjansa taustaa. Itse tekstissä hän on erinomaisen selkeästi esittänyt tapahtumien poliittista historiaa, onhan hän diplomaatti, joka on toiminut mm. suurlähettiläänä Venäjällä ja Saksassa. Vaikka suomeksi onkin jo ilmestynyt muutamia Baltian ja Latvian historiaa käsitteleviä teoksia (Kari Alenius, Jukka Rislakki, Andres Kasekamp) ja Siperiaan kyydityksistäkin on kirjallisuutta käännetty (Latvian osalta Sandra Kalniete), juutalaisuuden aspekti tuo lisäyksen, joka on varmasti uutta monelle lukijalle. Kaiken kaikkiaan suositeltava tiivis tietopaketti! Marja Leinonen

Lomalla töissä ja töissä lomalla Riiassa – Opas lomaan läppärin kanssa

Tero — Tue, 07 Jun 2016 08:46:41 +0000

"Kun tarviset uutta virtaa, uusia kokemuksia ja etsit inspiraatiota, sinun vain yksinkertaisesti täytyy tehdä näin. Haluat varmasti paikkaan, joka on kiinnostava, edullinen ja joka tarjoaa monia uusia juttu. Joten, lähde siis läppärisi kanssa Riikaan viikoksi tai ehkä useaksi kuukaudeksi”, kehottaa Riiassa DarbaVieta-työyhteisötilassa tekstisuunnittelijana työskentelevä Kristīne Zamurajeva. Hän tuntee Riian luovan yhteisön hyvin ja parhaat paikat läppärinomadeille, koska hän myös työskentelee DarbaVietassa tilan yhteisömanagerina.

Vuokraa ensin kiva ja kodikas asunto Airbnb:n kautta keskustasta, Agenskalnsista tai läheltä Miera-katua. Näiltä alueilta löydät parhaimmat pubit ja ravintolat, tuottajamarkkinat, parhaat kahvit ja tunnet Riian parhaimmat hipsterivibat (hipsteriyden parhaassa merkityksessä).
Valitse työskentelypaikkasi. Vaihtoehtoja on moneen makuun. Voit esimerkiksi istua johonkin läppärikansan keskuudessa suosittuun kahvilaan kuten hyvästä sisustuksesta tunnettuun kahvilaketju Coffee Inn:n, paikallisesti suosittuun Innocent Cafeen (Blaumaņa ielā 34-1a), hyvää ruokaa, kahvia ja polkupyöräilykulttuuria arvostavaan vegetaristikahvila Miit:n ( Lāčplēša iela 10) tai aina tyylikkääseen Rocket Bean Roasteryyn (Miera iela 29/31).
Jos haluatkin työskennellä hiljaisemmassa paikassa, mene Birojnīcaan (Berga Bazārs, Dzirnavu iela 84 k-2), joka on erityisesti työskentelyyn suunniteltu kahvila. Se on rauhallinen, siellä on lähes aina tilaa ja jokainen tilaa käyttävä arvostaa työskentelyrauhaasi.
Kun tarvitset tilaa pidemmäksi aikaa ja haluat tutustua paremmin paikalliseen luovan alan freelencer-yhteisöön, järjestä työtilasi DarbaVietasta (Blaumaņa iela 34-1). Se on Riian ainut yhteisöllisyyteen perustuva freelancereiden ja pienten tiimien yhteistyötila. Se on levittäytyy kolmeen huoneistoon Riian keskustassa ja siihen kuuluu noin 45 jäsentä, jotka edustavat eri ammattikuntia kuten graafisia suunnittelijoita, tekstisuunnittelijoita, projektipäälliköitä, markkinoinnin ammattilaisia, valokuvaajia, arkkitehtejä, animaattoreita ja bloggaajia. Tila on pääasiassa pysyville jäsenille, jotka tarvitsevat tilaa kuukausien ajaksi, mutta se on myös avoinna digiajan nomadeille tai työlomailijoille. Yhteisömanagerina esittelen mielellään tarkemmin luovan alan toimijoita Riiassa ja auttaa kontaktien luomisessa.
Jos muotoilu, koodaaminen ja tech-start-upit kiinnostavat, halunnet ottaa yhteyttä The Mill:in (Brivibas 33-8). Työtilassa järjestetään erilaisia tapahtumia aiheeseen liittyen. Jos olet sittenkin kiinnostunut kaikista vekottimista ja 3D-printtereistä, suuntaa siis Hackersspace Rigaan (Dzērbenes 14), jossa voi luoda ja puuhata tuntikaupalla.
Ensin työ ja sitten huvit, sanotaan. Kun työt on tehty, Riiasta löytyy paljon vaihtoehtoja rentoutumiseen. Suuntaa pubiin tai ravintolaan ja nauti maukkaista paikallisista mausta. Riian kokit suhtautuvat ammattitaitoonsa ylpeydellä, kokeilevat ja luovat uusia makumaailmoja. Nauti myös paikallisesta oluesta Valmiermuižan (Aristida Briāna street 9A) tai Labietisin (Aristida Briāna iela 9A2 ) panimoravintoloissa ja testaa heidän valikoimansa. Jos pidät enemmän viinistä, tulet rakastumaan Vīna studijaan (esim. Stabu iela 30) ja viinibaari Garageen (Berga Bazārs, Elizabetes iela 83/85 ) valikoimiin.
Seuraavaksi on aika mennä johonkin underground-henkiseen vapaaseen kulttuuritapahtumaan tai tälläytyä oopperailtaa varten. Paikalliset edellä mainituissa yhteistyötiloissa neuvovat suosituimmille keikoille ja muihin tapahtumiin, kunhan vaan kysyy. Vanhastakaupungista kannattaa pysytellä poissa, koska miellyttävän inspiroivia tunnelmia löytää muualtakin.
Anna Riian yllättää sinut aitoudellaan ja erinomaisuudellaan. Tulet varmasti uudestaan. Nauti!

Teksti ja vinkit: Kristīne Zamurajeva.

Käännös ja edit: Tero H. Savolainen

Verot ja rakennusarkkitehtuuri Latviassa

Pauliina Sundqvist — Fri, 22 Jan 2016 16:00:02 +0000

Latvialaiseen rakennusarkkitehtuuriin ovat luonnollisesti vaikuttaneet kunkin aikakauden trendit aina Riian kaupungin perustamisesta lähtien. Myös verottaja on muinaisina aikoina saattanut hieman omia arkkitehdin roolia itselleen, mitä tulee siihen, miltä Latvian suurimmissa kaupungeissa kuten Riiassa vanhimmat talot näyttävät ulkoasultaan - kuinka koreita tai oikeastaan kuinka korkeita ne ovat. Latvian menneisyydestä löytyy aika, jolloin luonnonvoimienkaan verottaminen ei ole ollut liian mahtipontinen idea, kun valtion kassan kasvattamiseen on täytynyt löytää uusia keinoja. Palataan siis ohi hämärän keskiajan taaksepäin aikaan, jossa auringonvalo asetettiin Latviassa verolle pantavaksi. Verotukselle on olemassa monta nimeä - vastikkeetonta pakkoperintää - verotusta – fiskaalia, minkä tavoitteet voidaan jakaa karkeasti kahtia. Julkisen sektorin toiminnan rahoittaminen tai muut yhteiskunnalliset tavoitteet, jotka johtavat julkisen sektorin toiminnan rahoittamiseen. Riiassa näkee paljon vanhoja taloja, joissa saattaa olla pienen pienet ikkunat kuten ”kolmella veljeksellä.” Tämä ei kuitenkaan välttämättä selity sillä, että valon määrä haluttiin minimoida asunnoissa, jotta veroa jouduttaisiin maksamaan vähemmän. Riian kaupunki perustettiin vasta 1200 – luvun alussa ja valoveronkantoa on erään lähteen mukaan harjoitettu muinaisen bysantin aikaan eli se voitaisiin sijoittaa jonnekin Itä-Rooman valtakauden aikoihin ennen kaupungin perustamista. Latvia ei kuulunut alueeseen, mutta valoveronkannon ajankohta voitaisiin näin ollen sijoittaa jonnekin 300 -luvun ja 1100 - luvun välille, joista todennäköisempää on että ollaan lähempänä 1100 -1200 lukua , eli kaupunkien perustamista. Toisaalta nykyisen Riian alueella on ollut tiettävästi asutusta jo 100-luvulla eaa.Väinäjoen varrella on kulkenut niin viikinkejä kuin saksalaisia kauppiaita sekä ristiretkeläisiä. Tarkkaa tietoa ilman vanhojen historiankirjojen syvällisempää tutkimusta valoveronkeruun alkamisen ja päättymisen ajankohdasta ei ole. Varhaisina aikoina ei ollut olemassa tekniikkaa, jolla olisi voinut mitata valoa tieteellisin menetelmin, joten valoveron periaate oli hyvin yksinkertainen. Varakkailla ihmisillä oli tapana rakennuttaa itselleen korkea talo. Mitä korkeammalla katto tuvassa oli – sitä suurempi verokarhu poikkesi kylään. Alla olevasta linkistä voi käydä tutustumassa Latviaksi mitä kaikkea onkaan keksitty aikojen saatossa verottaa. Verotuksen erikoisuuksia [caption id="attachment_530" align="aligncenter" width="520"] Puutaloja Riian kaupungissa[/caption]

Heikki Koski: Matkani Porin ystävyyskaupunkiin Riikaan vuonna 1969

Jenni Kallionsivu — Sat, 11 Apr 2015 06:50:58 +0000

Pori ja Riika, ystävyyskaupungit

Muutin perheineni Poriin syksyllä 1965 ja aloitin apulaiskaupunginsihteerin virassa. Pori ja Riika olivat vähän aikaisemmin sopineet ystävyyskaupunkisuhteesta. Riian kaupunginjohtaja Janis Pakalns oli vieraillut Porissa, ja hänen kollegansa kaupunginjohtaja Oiva Kaivola oli vienyt hänet myös Lappiin. Kaupunginsihteeri Jalo Ahlsten muisteli vielä minulle, kuinka hän oli ollut kauhuissaan kuultuaan, että kaupunginjohtajat olivat erään kostean illan tuloksena päättäneet poiketa myös Ruotsissa. Neuvostokansalainen Pakalnsilla ei ollut viisumia kuin Suomeen, joten jos rajalla olisi tarkastettu paperit, seuraukset olisivat saattaneet olla kohtalokkaat. Papereita rajalla ei kuitenkaan kyselty. Talvella 1968 asuin perheineni viitisen viikkoa Michiganissa Yhdysvaltain oleskelumme aikana. Siitä kerrottiin eräässä sikäläisessä lehdessä, taisipa olla kuvakin, jossa luovutin Porin kaupungin viirin Kalamazoon kaupunginjohtajalle. Tuloksena oli vierailukutsuja, mutta myös 19.1.1968 päivätty kirje, jossa A. Stunda, Alise Osis ja Kārlis Stunda -nimiset henkilöt esittivät USA:ssa asuvien latvialaisten tervehdyksen Suomen kansalle. Kuori, jossa tämä kirje tuli, oli mielenkiintoinen. Koska edellinen vuosi oli ollut Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlavuosi, koko karttaosa oli otsikoitu englanninkielisin tekstein: “Suomi 1917-1967. Latvian kansa tervehtii sankarillista Suomen kansaa.” Postimerkkinä oli käytetty Yhdysvalloissa julkaistua Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlamerkkiä, jossa valkoinen vaakunaleijonamme kohottaa miekkaansa syvänsiniseltä pohjalta. [caption id="attachment_167" align="aligncenter" width="1024"] Latvian people salute heroic nation of Finland[/caption] Vaikka karttapiirros osoitti, että Latvia on meitä maantieteellisesti hyvin lähellä, etäisyys tuohon aikaan oli todellisuudessa pitkä. Toisen maailmansodan jälkeen yhteydet, myös kulttuuriset ja taloudelliset, olivat vähäiset. Latvia katosi miltei viideksi vuosikymmeneksi Suomen näköpiiristä. Yhteydenpito jäi lähinnä kahden ystävyyskaupunkisuhteen, Porin ja Riian sekä Pietarsaaren ja Jūrmalan varaan.

Autolla Suomenlahden ympäri Riikaan

Juuri Porin ja Riian ystävyyskaupunkiasioissa kävin ensimmäisen kerran Latviassa syksyllä 1969, puolitoista vuotta sen jälkeen, kun olin saanut Kalamazoossa latvialaisten emigranttien kirjeen. Olin silloin Porin sosiaali- ja sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja, joka oli kaupunginjohtaja Kaivolan sairastuttua määrätty hoitamaan oman virkansa ohella myös vt. kaupunginjohtajan tehtäviä. Matkalla olivat mukana valtuuston kansandemokraattinen varapuheenjohtaja, myöhemmin kansanedustajanakin toiminut Matti Järvenpää, Satakunnan museon johtaja, myöhemmin Turun yliopiston professori Unto Salo sekä vaimoni Pirkko. Matkustimme Riikaan Porin kaupungin autolla, jota ajoi autonkuljettaja Jaakko Santanen, Leningradin, Narvan, Tallinnan ja Pärnun kautta. Silloin tuo reitti ei vielä ollut avoin, niinpä meillä oli erityislupa, jota jouduimme näyttämään lukuisia kertoja. Riiassa Porin kaupungin musta Chevrolet keräsi hotellin eteen heti suuren katsojajoukon, jolle Jaakko Santanen silminnähden nauttien esitteli autoa. Auto vietiin nopeasti Riian kaupungin autotalliin. Ei se suinkaan ollut ainoa Riian kaduilla näkemämme Chevrolet; muiden mallit vain olivat 1930-luvulta. Koska valtuuskuntamme edusti Riian ystävyyskaupunkia Poria, ohjelmamme oli virallinen: neuvotteluja siitä, miten ystävyyttä parhaiten vaalittaisiin, tutustumiskierros vanhassa kaupungissa ja käynti sodanaikaisen keskitysleirin muistomerkillä. Kukkalaite laskettiin kirjailijan, 1920-luvun opetusministerin ja Latvian sosialidemokraattisen puolueen perustajan Jānis Rainisin haudalle. Kun jälkeenpäin olen katsonut vierailusta ottamaani amatöörimäistä lyhytfilmiä, siinä korostuvat vanhan kaupungin historialliset ja kaunislinjaiset rakennukset. Samoin tulevat esiin rajun syysmyrskyn jäljet Jūrmalan hiekkarannoilla; poikkeuksellisen kova myrsky oli vähän aiemmin pyyhkäissyt pitkin Itämeren rantoja ja saanut aikaan runsaasti tuhoa, katkenneita puita ja irronneita kattoja. Tulkkimme Nina Veselova teki parhaansa kuvatessaan saksalaisten aiheuttamia kärsimyksiä ja sitä, kuinka neuvostojärjestelmä oli ensimmäisen kerran Latvian historiassa aikaansaanut mittavaa teollista kehitystä ja hyvinvointia. Hän osasi myös liioittelun taidon; historian dramatiikka ei hänelle vielä sellaisenaan riittänyt. Teollisuutta neuvostojärjestelmä todellakin oli siirtänyt Latviaan. Samalla tämä neuvostotasavaltojen työnjako-oppi toi uusia asukkaita laajan valtakunnan eri osista. Sen sijaan Nikita Hrushtshevin suunnitelmat maissin viljelemiseksi Latviassa eivät olleet onnistuneet. Teollinen kehitys johti kuitenkin siihen, että 1980-luvulla oli lähellä, etteivät latvialaiset olisi enää olleet enemmistönä omassa maassaan. Siksi latvialaiset vastustivat niin uuden ydinvoimalan rakentamista Liepajan lähelle kuin Riian metronkin töiden aloittamista. Tämä tapahtui viime hetkellä. Mutta syksyllä 1969 meille kerrottiin kansallisuussuhteista vain vältellen. Ystävyys edellytti maljojen taajaa kohottamista. Siihen tarkoitukseen oli oivallinen juoma, Riga balsam, ruskeisiin ruukkumaisiin pulloihin pakattu yrttijuoma, munkkien kehittämä. Isännät nauttivat sitä viisi prosenttiyksikköä miedommalla vodkalla laimennettuna, minä mieluummin aitona ja alkuperäisenä. Kun Riga balsamin lääkkeenomaista merkitystä oikein mainostettiin, raittiusmies Matti Järvenpääkin suostui maistamaan, hyville pyrkimyksillehän maljoja kohotettiin. En tuolloin aavistanut, että Riga balsam myöhemmin tulee eteeni ammattiasiana: 1990-luvun alussa Alko etsi myös Riga balsamin kautta jalansijaa Latviassa." Teksti: Heikki Koski

Vanhankaupungin yöelämää

Tero — Fri, 20 Mar 2015 06:57:06 +0000

Kokemukseni Riian Vanhankaupungin yöelämästä eivät ole aina olleet miellyttävimpiä, joten illan oppaani on tarkoitus näyttää minulle toisenlainen Vanhankaupunki – sellainen, jossa kaupunkia voi ihailla omassa hyvässä seurassaan ja nainenkin viettää iltansa rauhassa miesturisteilta. Oppaakseni kohti iloisempaa Vanhaakaupunkia on lupautunut uusi ...

Riian kasvot: Matka historiallisiin työläiskaupunginosiin

Tero — Fri, 20 Mar 2015 06:38:00 +0000

Pauls Bankovskiksen kirjassa Kyttiä, paukkuja ja rokkenrollia henkilö pyytää taksia ajamaan Sarkandaugavaan, ja taksikuski vastaa: ”Ai pöpilään, hä?” Psykiatrinen sairaala ei toki ole ainoa asia, varsinkaan nykyään, johon riikalaiset Sarkandaugavan mielissään yhdistävät, vaan kertoessani latvialaisille tutuilleni yöpyväni usein matkoillani Sarkandaugavassa ...