Olipa kyse häälahjasta, 50-vuotislahjasta tai mistä merkkipäivästä vain – Riian posliinitehtaan astiasto oli hyvin suosittu lahja neuvostoaikana. Miltei joka ikisen neuvostolatvialaisen kodista löytyi Riian posliinitehtaan ruoka-astiastot sekä kahvi- ja teeastiastot, jotka olivat kovassa käytössä sekä arkena että juhlapäivinä.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen astiastoista ja sen ajan muista posliiniesineistä haluttiin päästä eroon. Ajan myötä koteihin hankittiin modernimpia, ulkomailta tulleita astioita. Neuvostoliitosta muistuttavia asioita ja astioita ei enää haluttu, joten niitä joko heitettiin pois tai pakattiin laatikoihin ja viettiin varastoon keräämään pölyä. Kenellekään ei silloin tullut mieleen, että kauan sitten johonkin nurkkaan unohdetut laatikot avataan taas 2000-luvulla.

Riiassa sijaitsevan Zuzeum-taidemuseon koristetaiteen ja muotoilun kokoelman kuraattorilla Marta Šustella on oma näkemyksensä siitä, miksi viime vuosina Latviassa on ruvettu katsomaan neuvostoajan astioita eri silmin:

”Jos aiemmin posliinikeräilijöiden kiinnostus liittyi lähinnä sotien väliseen aikaan – kauniiseen ’isoäitimme’ aikakauteen, niin viimeisten 3–4 vuoden aikana on alkanut mittava neuvostoaikana toimineen Riian posliinitehtaan esineistön kerääminen. Tämä ilmiö sai alkunsa pitkälti koronaviruspandemian aikana, joka pakotti ihmiset arvioimaan elämäänsä uudestaan sekä antamaan asioille ja muistoille uutta arvoa.

Kollektiivisessa muistissa neuvostoaika tullaan aina yhdistämään epämiellyttäviin muistoihin, mutta mitä pitempi aika siitä on kulunut, sitä enemmän nimenomaan myönteisiä ja nostalgisia muistoja jää. Materiaalisessa muodossa Riiassa valmistettu posliini on yksi niistä arkipäivän esineistä, joita monilla on edelleen tallessa. Sen arvoa nostaa myös tietoisuus siitä, ettei esineitä enää valmisteta.”

Astioita moneen makuun ja tarkoitukseen

Suosituimpia tuotteita olivat erityyppiset ja eri kokoiset kahvi- ja teeastiastot. Tyypillisesti astiastoon kuului kannu, sokerikko, kermakko, muki ja aluslautanen. Yleensä kannun muodon mukaan oli mahdollista tunnistaa, onko kyse tee- vai kahviastiastosta. Teekannu ja teekupit olivat matalia, mutta kahviastiastossa kaikki siihen kuuluvat astiat olivat korkeampia. Löytyi myös sellaisia astiastoja, joihin kuului kaksi kannua – sekä tee- että kahvikannu.

Yleensä tee- tai kahviastiastot olivat kuudelle tai kahdelletoista henkilölle. 1980-luvun jälkipuoliskolla myyntiin tuli myös kahviastiasto kahdelle.

Valmistettiin myös suuria, jopa 50-osaisia ruokailuastiastoja. Usein samaan sarjaan kuuluvia tai yhteensopivia astioita oli mahdollista ostaa erikseen: lautasia, kulhoja, astioita hunajalle ja hillolle, kynttilänjalkoja, maljakoita, tuhka-astioita ja joskus jopa koru- ja kosmetiikkarasioita. 50–60-luvuilla tehtiin myös leikkiastioita lapsille. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa kehitettiin lisäksi astioita kahviloiden, ravintoloiden ja baarien käyttöön.

Riian posliinitehtaan tuotannossa olleiden matkamuistojen joukosta erityisen suosituksi tulivat posliiniset kivennäisvesikupit. Niitä valmistettiin pääasiassa käytettäväksi erilaisissa terveyskylpylöissä (usein kunkin laitoksen logolla varustettuina) terveellisten mineraalivesien nauttimiseen. Tällainen astia oli hyvä matkamuisto, jonka neuvostoliittolaiset kylpyläturistit veivät mielellään kotiin.

Neuvostoliitossa arvostettiin Riian posliinitehtaalla tehtyjä astioita. Erityisen onnistuneet astiastot vietiin Neuvostoliiton aikana järjestetyille messuille, joilla oli edustus myös muista neuvostotasavalloista. Yksi onnistumisen avaimista oli astiastojen koristekuviointi, Latvian esteettinen koodi, jossa dominoivat rauhalliset, maanläheiset värit sekä suhteellisen vaatimattomat koristeet.

Myös kansallinen identiteetti heijastui astioihin: tyyliteltyjä latvialaisia ​​koriste-elementtejä näkyi astioiden pinnoilla, posliinihahmoina oli saatavilla kansallispukuisia tyttöjä ja kansanperinteen sankareita.

Astioita oli tehty eri tarkoituksiin ja moneen makuun. Marta Šuste Zuzeumista kuitenkin toteaa, että vaikka Neuvostoliiton aikana tuotanto oli melko yhtenäistä ja teollisen muotoilun esimerkkejä kulki yhdeltä tehtaalta toiselle, Riian posliini kuitenkin erottui neuvostoliittolaisen posliinintuotannon kontekstissa sisällyttämällä nimenomaan paikallisen identiteetin esineiden muotoiluun sekä sotien välisenä aikana luodun laadullisen suunnitteluperustan jatkuvuuden ansiosta.

Uniikkiteoksiakin valmistettiin

Erityisesti 70-luvulla massatuotannon lisäksi yksittäiset taiteilijat loivat uniikkiteoksia ainutlaatuisilla muodoilla ja koristekuvioilla. Yleensä uniikkiteokset päätyivät taiteilijoiden omiin näyttelyihin. Taiteilijat työskentelivät omien uniikkiteoksiensa parissa ns. luovana päivänä, jolloin aikaa sai käyttää inspiraatioon ja luovuuteen eikä tuotantosuunnitelman mukaisten tehtävien toteuttamiseen. Taiteilijoiden muistin mukaan tuo vaihe ei kuitenkaan kestänyt pitkään, ja osa heistä jäi tekemään luovaa työtä työpäivän jälkeen, joskus jopa yöaikaan. Myöhemmin taiteilijat saivat uniikkikappaleitaan omaan käyttöönsä maksamalla niistä tehtaalle. Ehkä tämän takia taiteilijat joskus salakuljettivat omia teoksiaan pois tehtaalta.

Inspiraation lähteenä luonto

Neuvosto-Latviassa tehdyistä astiastoista tekee ainutlaatuisia se, että silloisessa Latviassa kosketus Neuvostoliiton rajan toisella puolella olevaan muunlaiseen elämään jäi vähäiseksi, ja mahdollisuus hakea inspiraatiota jostain muualta oli rajoitettu. Zuzeum-taidemuseon koristetaiteen ja muotoilun kokoelman kuraattori Marta Šuste osaa kertoa, ettätehtaan taiteilijat saivat inspiraatiota toisiltaan ​​ja matkoiltaan muihin Neuvostoliiton tasavaltoihin, joihin he veivät omaa tuotantoaan ja samalla pääsivät oppimaan myös muista kulttuureista sekä tutustumaan kirjallisuuteen visuaalisten esimerkkien avulla.

”Kuten historiallisesti on ollut minkä tahansa käsityön yhteydessä – esihistoriasta nykypäivään –, latvialainen on aina saanut inspiraatiota ensisijaisesti luonnosta. Kollektiivisessa tietoisuudessa oleva yhteys maailmankaikkeuteen, jota materiaalisessa maailmassa symbolisoi luonto ja sen elementit, pohjautuu latvialaiseen muinaiseen elämäntapaan, ja se on aina ollut henkisen turvallisuuden lähde latvialaisille, erityisesti raskaampina aikoina, kuten neuvostoaikana.

Vaikka rajat olivat periaatteessa suljettuina, ei kuitenkaan ole niin, etteikö ’rautaesiripun’ toiselta puolelta tuleva tieto olisi ollenkaan tavoittanut Latviaa, myös muotoilun osalta”, kuvailee Marta Šuste Riian posliinitehtaalla työskennelleiden taiteilijoiden inspiraation lähteitä. 

Entinen neuvostoliittolainen janosi uutta

Riian posliinitehtaan toiminnan viimeiset vuodet olivat haasteellisia: rahan tekemisestä tuli päämäärä, taiteellisesta ja teknisestä laadusta ei enää välitetty samalla tavalla kuin ennen. Uusiin projekteihin ei enää keskitytty, muotojen ja koristeiden suunnittelua alettiin replikoida ulkomailta. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Latvian ja Venäjän väliin tuli pitkään toivottu raja, eikä astioita voitu enää samalla tavalla viedä muihin Neuvostoliittoon kuuluneisiin tasavaltoihin. Lopulta ”kotimainen” Riian posliinitehdas hävisi kilpailussa ulkomailta tulevia astioita vastaan. Entinen neuvostolatvialainen janosi jotain erilaista ja uutta. Ja sitähän hän sai.

Riian posliini elää jälleen

Riian posliinimuseo on tehnyt paljon tutkimuksia menneestä posliinituotannosta sekä julkaissut aiheeseen liittyviä kirjoja ja järjestänyt näyttelyitä. Esimerkiksi kirja, joka esittelee kattavasti 1900-luvun jälkipuoliskolla Neuvosto-Latviassa tehtyjä kahvi -ja teeastiastoja, aiheutti niin suurta kiinnostusta, että se myytiin loppuun hyvin nopeasti.

Vuonna 2024 Riian posliinimuseo tuotti dokumenttivideosarjan Kävele ja muista. Riian posliinitehdas entisten työntekijöiden muistoissa. Videot ovat katsottavissa Riian posliinimuseon YouTube-kanavalla: www.youtube.com/@rigasporcelanamuzejs. Englanniksi käännetty haastattelukokoelma Porcelain Stories. Memories of Riga Porcelain Factory Employees on saatavilla myös painettuna. Museon julkaisema tehtaan entisille taiteilijoille omistettu monografiasarja täydentyy jatkuvasti.

Viime vuosina Riian posliinin esineiden keräilijöiden määrä on ollut kasvussa. Myös sosiaalisessa mediassa törmää ryhmiin, joissa myydään Riian posliinin astioita. Näissä ryhmissä kauppa käy kuumana. Ja kyllä, silloin tällöin astioita bongaa myös suomalaisilta kirpputoreilta.

Ripaus historiaa

• Neuvosto-Latvian posliiniteollisuuden ydin muodostui kahdesta ennen sotaa toimineesta posliinitehtaasta: M. S. Kuzņecovs -posliini-, fajanssi- ja keramiikkatehtaasta (perustettu Venäjän keisarikunnan aikana vuonna 1841, yhtenä Kuznetsovin varhaisimmista posliinitehtaista) sekä J. K. Jessenin posliinitehtaasta (perustettu vuonna 1886, omistajana saksalainen yrittäjä Jakob Karl Jessen). Toisen maailmansodan jälkeen molemmat tehtaat siirrettiin Neuvostoliiton omistukseen.

• Vuosikymmenien aikana molemmat tehtaat kokivat lukuisia nimenmuutoksia, mutta vuonna 1963 ne yhdistettiin, ja yrityksen nimeksi tuli Riian posliini- ja fajanssitehdas (RPFR). Vuonna 1968 fajanssin tuotanto lopetettiin, ja tehdas jatkoi toimintaansa nimellä Riian posliinitehdas (RPR). Siihen kuului kaksi eri puolella Riikaa sijaitsevaa osastoa.

• Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen vuonna 1991 Riian posliinitehdas (RPR) jaettiin useisiin pienempiin yrityksiin. Ne kaikki kuitenkin lopettivat toimintansa vähitellen uuden vuosituhannen alkaessa. Riian posliini Oy meni konkurssiin vuonna 1997.

• Nykyään tehtaan ensimmäisen osaston (entinen Kuznecov) paikalla seisoo kauppakeskus Akropole. Piippuja lukuun ottamatta historialliset tehdasrakennukset purettiin vuosina 2013–2014. Osa toisen osaston (entinen Jenssen) rakennuksista on säilynyt tähän päivään asti.

Artikkelin kuvat ovat Zuzāns-kokoelmasta, jonka koti on Zuzeum-taidemuseossa Riiassa. Zuzāns-taidekokoelma on maailman suurin yksityinen latvialainen taidekokoelma. Taidemuseo Zuzeum järjestää sekä paikallisten että merkittävien ulkomaisten kuraattoreiden kanssa näyttelyitä, joissa on esillä teoksia Zuzāns-kokoelmasta. Lisäksi taidekeskus isännöi kiertäviä näyttelyitä muista maista. Taidemuseossa ei ole pysyvää näyttelyä. Zuzeum sai vuonna 2025 valtion akkreditoiman museon statuksen. Tämä vahvistaa museon roolia ammattitaitoisena Latvian kulttuuriperinnön säilyttäjänä ja popularisoijana.

Lue lisää taidemuseosta: www.zuzeum.com

Jotta pääset tarkistamaan, ovatko omat, latvialaiset posliiniastiasi Riian posliinitehtaan tuotantoa, on linkki leimojen kuviin tässä.

Lähteet:

• Katalogs "Servīzes A-Z. Rīgas Porcelāns. 20. gs. otrā puse. Katalogista on tehty toinen painos, joka ainakin tällä hetkellä on edelleen myynnissä Riian posliinimuseossa sekä Viron taideteollisuus- ja designmuseossa, joka sijaitsee Tallinnan vanhassakaupungissa.
• Rīgas porcelāns. Sīkplastika. 20. gadsimta 50.–90.gadi
• J.C. Jessen porcelāna fabrika. Stikla un porcelāna rūpniecība
• Rīgas porcelāna fabriku vēsture īsumā un produkcija

Teksti: Ieva Repo

Kuvat: Gvido Kajons, Māris Mikāns (Zuzeum-taidemuseon arkisto)

Māris Bērziņš: Lyijyn maku (suom. Hilkka Koskela, Aviador 2024)

Rozentāls-seura kutsuu kaikkia vanhoja ja uusia jäseniään latvialaisen kirjallisuuden virtuaaliseen lukupiiriin. Lue kirja ja osallistu keskusteluun!

Lyijyn maku -romaanin voi lainata kirjastoista tai ostaa omaksi Aviador-kustantamon kirjakaupasta alennushintaan 25,50 € (+ postimaksu, jos tilaat kirjan verkkokaupasta). Alennuksen saa, kun laittaa tarjouskoodi-kohtaan koodin LUKUPIIRIALE. Koodi on voimassa lokakuun loppuun, ja se käy myös Aviadorin kaupassa osoitteessa Liisankatu 19, Helsinki. Kirjakaupan kotisivu löytyy täältä.

Māris Bērziņšin Lyijyn maku (suom. Hilkka Koskela, Aviador 2024) sijoittuu Latvian kohtalonvuosiin 1939–1941. Romaanin päähenkilö on nuori riikalainen rakennusmaalari ja gandhilainen pasifisti Matīss Birkens, joka tykkää lukea kirjoja ja haaveilee rakkaudesta. Toinen maailmansota paiskaa Matīssin ja hänen läheistensä elämän ylösalaisin. He joutuvat todistamaan Latvian itsenäisyyden menetystä, neuvosto- ja saksalaismiehistystä, holokaustia, kyydityksiä Siperiaan ja neuvostoideologian toimeenpanoa, jossa tarkoitus pyhittää keinot. Ihmiset katoavat ja ihmissuhteet katkeavat olosuhteissa, joissa jokaisen on valittava puolensa pysyäkseen hengissä.

Māris Bērziņs (s. 1962) on latvialainen kirjailija, jonka tuotannolle on tyypillistä ironia ja absurdi huumori. Latvian yliopistosta ekonomiksi valmistunut Bērziņs on työskennellyt ennen kirjailijanuraansa muun muassa Latvian kulttuuri- ja valtionvarainministeriöissä sekä Riian energiatalouden johdossa. Bērziņs debytoi esikoisromaanillaan Ērika Trauma sapnis (Erika Trauman unelma) vuonna 2007. Hän on julkaissut romaaneja, lyhytproosaa, näytelmiä ja lastenkirjallisuutta. Vuonna 2015 Latviassa ilmestynyt Lyijyn maku valittiin Latvian parhaaksi proosateokseksi. Lisäksi romaani on palkittu Dzintars Sodums - ja Baltic Assembly -palkinnoilla.

Lue kirja-arvosteluja:

https://kiiltomato.net/critic/maris-berzins-lyijyn-maku

https://www.hs.fi/taide/art-2000010948401.html

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/lyijyn-maku/

Lukupiirin keskustelua vetää runoilija, kääntäjä ja kirjallisuuskouluttaja Heidi Iivari (FM). Keskustelun kieli on suomi, mutta olet tervetullut, vaikket puhuisikaan äidinkielenäsi suomea. 

Huom! Ilmoittaudu ko. lukupiiriin viimeistään lukupiiriä edeltävänä päivänä osoitteeseen info@rozentals-seura.fi saadaksesi osallistumislinkin.

Vuosien varrella Fiskarsin residenssissä on vieraillut latvialaisia eri luovien alojen ammattilaisia kuvataiteilijoista runoilijoihin, mutta vuonna 2025 Rozentāls-seuran residenssitaiteilijaksi on ensimmäisen kerran valittu laulaja, Sniedze Prauliņa, joka on myös huilisti.

Laulajan filigraaninen, hienostunut ääni on varmasti jäänyt mieleen kaikille Rozentāls-seuran jäsenille, jotka osallistuivat seuran 33-vuotisjuhliin Kirjan talolla toukokuussa 2023. Silloin Sniedze esiintyi yhdessä JUUK-yhtyeen muusikon Oskars Jansonsin kanssa. Yhtyeessä Sniedze toimii huilistina, lauluntekijänä ja laulajana. Ammattimaisena huilistina Sniedze on ollut mukana yhtyeissä Levīti, Amorālā psihoze sekä muusikko Gatis Zieman taustaryhmässä. Hän on työskennellyt myös klassisen kuorolaulun parissa ja laulanut naisten lauluyhtyeessä Anima Solla sekä korkeatasoisissa kuoroissa Mūza ja Ave Sol.

Laulajan ensimmäinen sooloalbumi Inkrustācija julkaistiin vuonna 2017. Albumi oli ehdolla vuoden Austras balva -palkinnon saajaksi (palkinto annetaan vuosittain albumille, jonka musiikkikriitikoista ja musiikkialan edustajista koostuva tuomaristo on valinnut vuoden parhaaksi albumiksi Latviassa).  Se on kuunneltavissa täällä:  https://www.youtube.com

Myös JUUK-yhtye on ollut ehdolla sekä Austras balva - että Zelta Mikrofons -palkintojen saajaksi. Vuonna 2024 JUUK-yhtyeen albumi Muļķa stabule voitti Zelta Mikrofons -palkinnon kategoriassa vuoden indie- tai vaihtoehtomusiikkialbumi. Zelta Mikrofons on tunnetuin musiikkigaala Latviassa.

Sniedzen kaunista ääntä on kuultavissa esimerkiksi JUUK-yhtyeen kappaleessa Runoilija (Dzejnieks): https://www.youtube.com

Muusikko sai laajempaa tunnustusta vuonna 2015 osallistumalla Latvian television nuorten muusikoiden kilpailuun Radīti mūzikai (Luotu musiikille).

Vuoden 2025 residenssitaiteilija Sniedze Prauliņa on hyvin luova persoona, joka pitää kaikenlaisista uusista projekteista. Haastattelussa hän kertoo uusimmat kuulumisensa:

”Voin paljastaa, että Latvian esiintyjien ja tuottajien yhdistyksen (LaIPA) JUUK-yhtyeelle myöntämän avustuksen turvin olemme levyttämässä uutta studioalbumia, joka ilmestyy vielä tänä vuonna.

Jo vuoden verran olen tehnyt ns. unelmatyötäni – säveltänyt musiikkia esikouluikäisille lapsille suunnattuun animaatioelokuvaan Urga, Jo un Po, joka kertoo, miten yli-inhimillisiä ominaisuuksia ja hieman yliluonnollisia voimia omaava supersankari Urga-koira ja hänen kaksi ystäväänsä pelastavat pulaan joutuneita eläimiä. Lyhyt traileri katsottavissa täällä: https://www.urgafilm.com/

Erityisen iloinen olen siitä, että yhdessä kolmen lahjakkaan underground-säveltäjän kanssa olen päässyt tekemään musiikkia ensimmäiseen latvialaiseen musikaaliin nimeltään Līgava (Morsian), sitäkin voin kutsua unelmatyökseni. Musikaali on nähtävissä Latvian elokuvateattereissa vuonna 2026.”

Sniedze on kasvanut musiikkirikkaassa perheessä. Molemmat hänen vanhempansa ovat hyvin tunnettuja musiikkimaailmassa: isä on säveltäjä ja muusikko Uģis Prauliņš ja äiti säveltäjä, urkuri ja laulaja Silvija Silava. Sniedzella on ollut ilo päästä esiintymään sekä isänsä että äitinsä kanssa.

Sniedzen mielestä on vaikea arvioida objektiivisesti, olisiko hän kiinnostunut musiikista niin paljon, jos ei tulisikaan niin musikaalisesta perheestä.

”Musiikin kuunteleminen ja sen ymmärtäminen on meille yksinkertaisesti synnynnäistä. Jokainen meistä ymmärtää sen tietysti vähän eri tavalla. Oli ehdottomasti mielenkiintoista tutkia musiikkia, soittimia ja erilaisia musiikkilaitteita vanhempieni kanssa jo lapsena, suuret kiitokset heille siitä, etteivät he estäneet minua soittamasta tai laulamasta aina kun teki mieli”.

Aikoinaan Sniedze opetti äitinsä kanssa musiikkikoulussa. Koulun tavoitteena on iästä riippumatta antaa kaikille mahdollisuus toteuttaa musiikillisia toiveitaan ja tavoitteitaan. Hän muistelee sitä aikaa lämmöllä:

”Ollessani silloin töissä siellä itsellänikin oli pieni vauva. Tuntui siltä, että silloin sain jonkun supervoiman – pystyin vetämään onnistuneesti ainakin tunnin pituiset musiikki- ja tanssitunnit vauvoille ja heidän vanhemmilleen. Todellinen supersankari oli kuitenkin äitini, joka Latviassa tunnetaan myös lastenlaulujen säveltäjänä”.

Residenssitaitelija on hyvin luova ja haluaa kokeilla kaikenlaista uutta. Hän esiintyy yhdessä JUUK-yhtyeen kanssa hyvin aktiivisesti sekä osallistuu erilaisiin muihin projekteihin. Musiikki on Sniedzelle sekä intohimo että työ.

”Olen aina pyrkinyt olemaan luova tai ainakin ’viljelemään luovaa maaperää’, minkä seurauksena tällä hetkellä musiikin luominen ei ole minulla enää vain kokeilun ja harrastuksen tasolla. Se on ihan totinen ammatti. Samalla musiikki on minulle tärkein tapa, jolla voin ilmaista syvimpiä ajatuksiani, tunteitani sekä puhutella ja koskettaa muita ihmisiä. Musiikin hienovaraisuuksien löytäminen, musiikin kielen viljeleminen ja kauneuden etsiminen on loputon polku. Musiikki olisi hieman merkityksetöntä, jos se olisi ilman minkäänlaista viestiä. Annan kuitenkin musiikin myös kehittyä ja virrata vapaasti”.

Pari vuotta sitten Sniedze esiintyi Riga A Cappella -festivaalilla. Konsertissa nimeltään Putekļu cilvēks (Tähtipölyihminen) oli mahdollista kuunnella kuoron, sellomusiikin, elektroniikan sekä Sniedzen äänen vuorovaikutusta. Konsertissa vallitsi kosminen tunnelma, jonka aikana yleisö vajosi meditatiivisille tasoille. Sniedze sai inspiraationsa konsertissa esitettävien teosten luomiseen kosmoksesta ja ideasta, että kaikki luodaan tähtipölystä – planeetat, kasvit ja ihmiset. Konsertti jätti suuren vaikutuksen kuuntelijoihin. Muusikko kertoi, että vielä tänäkin päivänä hänen luoksensa tulee ihmisiä, jotka toivovat kuulevansa lisää musiikkia juuri Tähtipölyihminen -konsertin musiikkimaailmasta.

On mahdollista, että myös Sniedzen kuuntelijat Fiskarsissa pääsevät kokemaan siitä jotakin:

”Aion viedä Tähtipölyihminen -musiikki-ideani Fiskarsiin kukoistamaan. Annan kuitenkin itselleni myös vapautta äänien etsimisessä. Toivon todella, että residenssin aikana pystyn laulamaan koko sydämestäni ilman ympäröivän maailman häiriöitä. Tuon mukanani muutaman äänilaitteen, joiden avulla tämä prosessi tulee muistuttamaan konserttiesitystä”.

Sniedzella on kokemusta erityyppisissä tapahtumissa esiintymisestä. Yhdessä JUUK-yhtyeen kanssa hän on esiintynyt isoillakin festivaaleilla. Vuonna 2020 hän esiintyi yhdessä virolaisen psykedeelisen folk-yhtyeen Puuluupin kanssa Latviassa maailmanmusiikin festivaalilla Porta 2020. Hän on tottunut esiintymään suuren yleisön edessä. Sniedze myöntää, että parhaillaan hän ihan mieluusti keskittyisi vähän rauhallisempiin tapahtumiin ja kuuntelijoihin.

Sniedzen toive todennäköisesti toteutuu Fiskarsissa. Hän on kuitenkin hieman varovainen paljastamaan omia suunnitelmiaan Fiskarsia koskien:

”Mielestäni elämistä Fiskarsin residenssissä voi verrata vähän ns. luovan hengen parantolaan. Ehkä avaan siellä siipeni tai ehkäpä minulle ilmestyy häntä. Ehkä yksinkertaisesti harjoittelen residenssitaitelijana olemista. Ehkä haluaisin sellaisen illan, jossa puhutaan heliumista. Olen joskus onnistunut muuttumaan myös kirjailijaksi. Saa nähdä mitä tapahtuu Fiskarsissa.”

Haluaisitko sinäkin nähdä ja kokea sen, avata omat siipesi johonkin uuteen ja ihmeelliseen?

Teksti: Ieva Repo

Rozentāls-seura tekee lauantaina 27.9. Fiskarsiin retken, joka tehdään tällä kertaa yhdessä Ystävyysseurojen liiton kanssa!

Päivän ohjelma on:

• lähtö Kiasman edestä klo 8.45
• opastettu tutustuminen Mustion linnaan klo 10
• lounas Åminne Gårdissa Nordcenter Golf & Country Clubilla klo 12
• saapuminen Fiskarsiin n. klo 13.30 ja Rozentāls-seuran omana ohjelmana tapaaminen residenssitaiteilija Sniedze Praulinan kanssa
• omaa aikaa, lähtö paluumatkalle klo 16.30

Retken hinta on 50 € sisältäen matkat, Mustion linnan ja lounaan. Ilmoittautumiset seuran toimistolle 30.8. mennessä: info@rozentals-seura-fi

Elävä legenda Ieva Akuratere saapuu Helsinkiin 13. marraskuuta!

Ieva Akuratere on yksi suosituimmista ja rohkeimmista latvialaisista muusikoista, joka 1980-luvun lopulla kappaleellaan Manai Tautai vahvasti vaikutti Latvian itsenäisyyden vakiinnuttamiseen. Kappaleesta tuli ns. lauletun vallankumouksen (Dziesmotā revolūcija) tunnuslaulu, joka liikutti ja yhdisti Latvian kansan yhteiseen rukoukseen vapauden puolesta. Hän on saanut Latvian valtion korkeimman kunniamerkin nimeltään Triju Zvaigžņu ordenis erityisistä ansioistaan Latvian valtion hyväksi.

1980-luvun alussa Ieva Akuratere tuli laajemmin tunnetuksi legendaarisen latvialaisen rockyhtyeen Pērkons laulajana. Akuratere on erittäin monipuolinen muusikko, joka on esiintynyt sekä solistina että mukana useissa musiikkiprojekteissa, esimerkiksi uuden aallon ja post-punkin yhtyeessä K. Remonts, kokeellisen musiikin yhtyeessä NSRD sekä neljän latvialaisen nais-poplaulajan projektissa Dāmu pops. 1990-luvulla hän perusti yhtyeen Simulācija, jossa hän lauloi itse säveltämiään lauluja. Hän on toiminut myös kokeellisen kansanmusiikin projektissa Lidojošais paklājs.

Ieva Akuratere on elävä legenda. Häntä on aikoinaan luonnehdittu Baltian Joni Mitchelliksi. Aidolla karismallaan sekä kauniilla ja ainutlaatuisella äänellään hän on lumonnut ihmisiä myös Latvian ulkopuolella. Hänen laulunsa Kā man klājas (1989) säestyksellä ihmiset monissa yhteisöissä Euroopassa ja muualla maailmassa kokoontuvat yhteistanssiin, joka kansainvälisesti tunnettu nimellä ”Elm Dance”. Yhteinen tanssi on osoitus ihmiskunnan rakkaudesta elämään, toivosta ja solidaarisuudesta Maata ja kaikkea elävää kohtaan.

Uransa aikana – sekä sooloartistina että ollessaan mukana erilaisissa musiikkiprojekteissa – Ieva Akuratere on levyttänyt yhteensä noin 30 musiikkialbumia. Hän on esiintynyt eri puolilla Eurooppaa, Skandinaviaa sekä Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa laulaen sekä latvialaisille että muille. Akuratere esiintyy edelleen aktiivisesti eri musiikkitapahtumissa sekä osallistuu erilaisiin Latviassa suosittuihin musiikkiohjelmiin- ja projekteihin.

Konsertin järjestää Rozentāls-seura yhteistyössä Latvian tasavallan suurlähetystön kanssa.

To 13.11.2025 Korjaamon Vintti (Töölönkatu 51 A-B, Helsinki)
Ovet klo 18:00
Konsertti klo 19:00
Lipun hinta palvelumaksuineen 33,60 € + tilausmaksu
Lipun hinta Rozentāls-seuran jäsenille palvelumaksuineen 29 € + tilausmaksu (kysy etukoodi seuran toimistolta: info@rozentals-seura.fi)

Liput: www.lippu.fi

Fiskarsin residenssiin syyskuuksi 2025 haetaan latvialaista luovan alan ammattilaista. Haku on avoinna toukokuun loppuun asti. Lue lisää englanniksi täältä.

Latvialaisen vitsin mukaan kolme virolaista meni kalaan aamulla kello viisi. Kymmeneltä ensimmäinen sanoi ”Ei nappaa”. Kolmelta seuraava totesi ”Ei tosiaankaan nappaa”. Iltakymmeneltä kolmas huomautti ”Ei tietenkään nappaa, kun te hölisette siinä koko ajan.” Kuulostaako tutulta? Samalla kaavalla ruotsalaiset ovat kehitelleet useita suomalaisvitsejä ja epäilemättä samanlaisia vitsejä kerrotaan myös muualla maailmassa. Latvialaiset ottavat ilon irti vitsaillessaan virolaisten hitaudesta. Suomalaisesta näkökulmasta tämä on tietysti hyvin hämmentävää, onhan Suomenlahden eteläpuolen meno meidän silmissämme niin dynaamista, ettei pohjoisen asukki aina meinaa pysyä edes mukana.

Virolaisten ja latvialaisten keskinäiset suhteet näyttävät ylipäätään näin suomalaisen silmään ihailun, puoliksi unohdetuista riidoista juontavan kaunan mutta pohjimmiltaan lempeän hyväntahtoisuuden täyttämiltä. Siis hiukan kuin sisarussuhteelta. ” Mitä kiinnostavaa siellä Latviassa nyt oikein voi olla?”, kyselevät virolaiset tuttavani. Samaan aikaan Latvian ystävyysseura on tervetullut yhteistyökumppani moniin Viron ystävien tapahtumiin eikä virolaisilta juuri kuule varsinaisia ilkeitä sanoja Latviasta – pientä naljailua kyllä senkin edestä.

Monet Rozentāls-seuran jäsenet ovat vanhoja Viro-harrastajia, joita on ajan mittaan ruvennut kiinnostamaan, mitä Viron etelärajan takana oikein on. Näin on käynyt itsellenikin, ja erilaisten käänteiden jälkeen päädyin kirjoittamaan kirjan nimeltä Firma maksaa – Löytöretki Latviaan. Nimi on suomalaislatvialaisten tilaisuuksien klassikkovitsi, sillä se tarkoittaa täsmälleen samaa molemmilla kielillä. Latviaksi se tosin kirjoitetaan Firma maksā (jos et vielä tiennyt, mitä kirjainten päällä olevat viivat latvialaisissa sanoissa tarkoittavat, nyt tiedät: viiva pidentää allaan olevan vokaalin).

Latviaan ei käytännössä edes pääse maanteitse kulkematta Viron kautta, joten latvialaisten ja virolaisten suhtautuminen toisiinsa on näinkin konkreettista kautta suomalaismatkailijan nokan edessä. Sitä paitsi on mukavaa, kun virolaiset nauravat muillekin kuin meille suomalaisille. Latvialaisten ja virolaisten suhde on siis kiinnostava molempien maiden kulttuurin harrastajalle syystä jos toisestakin.

Matka saldējumsien maahan

Niin mitä sieltä Viron etelärajan takaa löytyykään – no tietenkin saldējumsia eli jäätelöä! Virolaisista sanassa on jotain hillittömän hauskaa, mikä ei kuitenkaan tunnu suomalaiselle kuulijalle selviävän. Olen yrittänyt kysellä virolaisilta, mikä saldējumsissa oikein naurattaa, mutta ilmeisesti lystin lähde ei ole sanallistettavissa. Saldējums on hauska sana koska se on hauska sana, ja vielä hauskempaa on, jos siihen lisää ylimääräisen p-kirjaimen: saldejumps!

Ymmärtääkseni latvialaisvirolaisia suhteita ja jäätelön roolia niissä, päätin matkustaa kesäkuussa järjestettäville Riian jäätelöfestivaaleille. Vērmanen puistossa Riian keskustassa suuret ja pienet saldējumsit (sanalla voi virolaisten mielestä viitata myös latvialaisiin henkilöihin) nauttivat kylmiä herkkuja, torvisoittokunta musisoi ja aurinko paistoi. Jäätelöfestivaali ei, yllättävää kyllä, ollutkaan suunnattu virolaisturistien houkuttelemiseksi, vaan vaikutti paikallisten herkkukekkereiltä. Jos joku Riian matkailuinfosta sattuu lukemaan tämän jutun, kehotan vakavasti harkitsemaan kohderyhmän laajentamista seuraavana vuonna!

Hyväähän latvialainen jäätelö tietysti on. Maasta löytyy useita jäätelön valmistajia. Eräs suurimmista on Rūjiena, jonka makuvalikoimaan kuuluvat muun muassa karpalo ja rupjmaizes kārtojums eli paikallinen ruisleivästä tehty jälkiruoka. Aikoinaan Rūjiena on ollut Baltian suurin meijeri: ehkäpä latvialaisen jäätelön tunnettuuden juuret löytyvät täältä? Ainakin monen virolaisen lapsuusmuistoissa syödään latvialaista jäätelöä ja rakastettu virolainen kirjailija Leelo Tungal on julkaissut myös lastenrunokokelman nimeltä Lätikeelne jäätis eli latviankielinen jäätelö.

Aikaansaavat virolaiset

Koska latvialaisvirolaisten suhteiden kiemurat eivät selvinneetkään jäätelöä syömällä, päätin kilauttaa kaverille ja keskustella aiheesta latvialaisen Viro-asiantuntijan, kääntäjä Guntars Godiņšin kanssa. Hän on kääntänyt muun muassa Kalevipoeg-kansalliseepoksen latviaksi ja työskennellyt yli kymmenen vuotta Latvian suurlähetystössä Tallinnassa. Saldējumsiksi nimittely on toki hänellekin tuttua ja lähetystössä työskennellessään hän järjesti myös Latvia-aiheisen seminaarin, jonka otsikko oli ”Kas te teate ainult saldējumsit?” eli Tunnetteko vain saldējumsin? Tavoitteena oli näyttää, että Latviassa on yhden hauskan sanan lisäksi muutakin mielenkiintoista.

Godiņš muistutti siitä, miten etelä-Virossa sanotaan sateen sattuessa ”jumal on lätlane” eli jumala on latvialainen. Toisaalta myös ”iga saunatee viib Riiga” eli jokainen saunatie vie Riikaan. Baltian suurimmassa kaupungissa on iät ja ajat käyty tekemässä monenlaista bisnestä ja muuta puuhaa, ja monista virolaiskaupungeista löytyy etelään johtava Riia tänav eli Riiankatu. Suhteet latvialaisiin näkyvät kansanperinteessä varsinkin Viron eteläosissa.

Vuosien mittaan olen huomannut, että Viroon suhtaudutaan Latviassa usein hieman ihailevasti. Godiņšin mukaan virolaiset saavat asioita aikaan: kun virolainen sanoo ”teeme nii”, hän todellakin tekee niin. Raha-asiansakin virolaiset ovat hoitaneet mallikkaasti, he ymmärtävät digitalisaation päälle ja panostavat koulutukseen. Jos virolaisten hitaudelle vähän naureskellaankin, se johtuu vain hienoisesta kateudesta. Vitsejä kerrotaan nimenomaan virolaisista, sillä vitsien kehittyminen vaatii tuttuutta. Liettualaisista ei kuulemma samassa määrin vitsailla, sillä heidän ajattelutapansa on jo erilaisempia: jo katolisen uskonnon jättämä perintö erottaa, samoin menneisyys suurvaltana sekä Puolan vaikutus liettualaiseen kulttuuriin. Latvian ja Viron historiat ovat kulkeneet enemmän samanlaisia polkuja, ja tämän vuoksi virolaisille voi nauraa ja samalla miettiä, olisiko heiltä jotain opittavaa.

Porsastelu menköön virolaisten piikkiin

Virolaisista kerrotaan siis Latviassa paljonkin vitsejä, mutta suomalaiset eivät naurata. Syyt löytynevät taas historiasta – olihan Suomi neuvostomiehityksen aikana käytännössä valtavan paljon kauempana kuin Viro. Eivätkä kansojen aiemmatkaan kohtalot ole olleet niin samanlaisia kuin latvialaisilla ja virolaisilla keskenään. Suomalaisille Latvia tuntuu myös olevan henkisesti paljon kauempana kuin maantiede antaisi olettaa. Koska asian on oltava jossain määrin tuttu, ennen kuin siitä voi vitsailla, suomalaisvitsit odottavat vielä Latviassa syntymistään. Kuten toki myös latvialaisvitsit Suomessa.

Suomalainen on Riian ulkopuolisessa Latviassa sen verran harvinainen otus, ettei meitä useinkaan eroteta virolaisista. Asioidessani suomalaisseurueen kanssa jelgavalaisessa ruokakaupassa meiltä kysyttiin juttutuokion lopuksi, miten sanotaan kiitos viroksi. Vastasin että ”aitäh”, mutta me olemme kyllä Suomesta ja meillä sanotaan kiitos. Latvialaiseen korvaan suomi kun kuulostaa hyvinkin samanlaiselta kuin viro.  Kielten eroista puhuttaessa voi vaikkapa kertoa, että suomessa sanat ovat pidempiä ja puhe ehkä jopa hitaampaa kuin virolaisilla. (Tai ainakin näin kannattaa toimia, jos on käyttäytynyt jotakuinkin ihmisiksi. Muissa tapauksissa antaa mahdollisten porsastelujen mennä virolaisten piikkiin!) Itse olen ainakin toistaiseksi tunnustanut olevani Suomesta, enkä siis ole päässyt kokemaan, millaista kohtelua Latviassa virolaisena saisi. Kansanperinne kertoo kylläkin opettavaisen tarinan latvialaisen kohtalosta virolaisessa baarissa. Hän oli mennyt väittämään virolaisia hitaiksi ja saanut seuraavana päivänä turpiinsa.

Virossa latvialaisille naureskelu kiteytyy yhteen ruumiinosaan. Se kerrotaan jopa latvialaisten autojen rekisterikilvissä. Niissä nimittäin lukee LV, mikä on tietysti lyhenne sanasta lisavarvas eli lisävarvas. Latvialaisillahan on virolaisten mukaan kuusi varvasta: kohtuullisen normaalista ulkokuorestaan huolimatta naapureissa on oltava jotain outoa.

Kaikesta huolimatta naapuri on rakas niin hidastelijoille kuin lisävarpaiden kantajillekin. Onneksi virolaiset eivät myöskään tiedä, että latvialaiset nauravat heille. Sen saavat tietää vasta heidän lapsenlapsensa.

Teksti ja kuva: Jenni Kallionsivu

Kirjoitus on ilmestynyt ensimmäisen kerran Viro.nyt -lehden numerossa 4/2023.

Firma maksaa -kirjan löydät tästä linkistä.

Tervetuloa latvialaisen ja virolaisen kirjallisuuden etälukupiiriin tiistaina 1.4. klo 18! HUOM! Päivä on muuttunut.

Vuoden ensimmäisellä tapaamiskerralla käsiteltävänä on romaani Bille, jonka on kirjoittanut Vizma Belševica. Kirjan on suomentanut Mirja Hovila ja kustantanut Paperiporo vuonna 2019.

Lukupiiri järjestetään Zoom-etäympäristössä, joten voit osallistua sinne mistä tahansa käsin.

Keskustelua vetää runoilija, kääntäjä ja kirjallisuuskouluttaja Heidi Iivari (FM). Lukupiirin kieli on suomi, mutta olet tervetullut, vaikket puhuisikaan äidinkielenäsi suomea.

Huom! Ilmoittaudu ko. lukupiiriin viimeistään lukupiiriä edeltävänä päivänä osoitteeseen info@rozentals-seura.fi saadaksesi osallistumislinkin.

Lukupiirin järjestävät Rozentāls-seura ja Suomen Viro-yhdistysten liitto.

Seuraavista lukupiirikerroista tiedotamme myöhemmin.

Tammikuussa 2025 seura sai kuulla sen entisen hallituksen puheenjohtajan Olli Ojalan (s. 15.4.1934 Raumalla ja k. 3.1.2025 Porvoossa) kuolemasta. Olli Ojala valittiin Rozentāls-seuran hallituksen puheenjohtajaksi vuosikokouksessa 2000 seuran täyttäessä 10 vuotta. Hän oli toiminut seuran hallituksessa vuodesta 1995 ja jo aiemmin hän oli kartuttanut kokemusta yhdistystoiminnasta ympäristöjärjestöissä. Tätä kaikkea kokemusta hän käytti ahkerasti suomalaislatvialaisten suhteiden hyväksi.

Puheenjohtajana Ojala pääsi viemään vuonna 1990 perustetun seuran uudelle vuosituhannelle. Kotisivut seuralla oli ollut jo aiemmin, mutta Ojalan puheenjohtajuuskaudella ne uudistettiin jäsenistön ja myös Helsingin Sanomien suureksi iloksi. Jäsenten ilahtuminen saatiin tietää jäsenkyselystä, joka Ojalan puheenjohtajuuskauden aikana suoritettiin. Helsingin Sanomat sen sijaan arvosteli seuran kotisivut nettisivuarvostelussaan – tuolloin nettisivuja arvioitiin kuten kirjoja tai elokuvia. Nämä havainnot kertovat innosta ja toisaalta myös huolellisuudesta, joilla seuran viestintää 2000-luvun alussa tehtiin.

Puheenjohtajuudesta Ojala luopui vuonna 2003, mutta jatkoi sen jälkeenkin aktiivisena seuran jäsenenä. Hän toimi seuran hyväksi osallistumalla aktiivisesti vuosikokouksiin ja toimi usein niiden pöytäkirjan tarkastajana.

Ojala työskenteli koko uransa valtionhallinnossa ympäristöasioiden parissa, ensin valtioneuvoston kansliassa, sitten sisäministeriön ympäristönsuojeluosastolla ja ympäristöministeriössä sen perustamisesta lähtien. Ennen virkamiesuraansa hän työskenteli eläinlääketieteellisessä korkeakoulussa muun muassa elintarvikehygienian parissa.

Latviassa häntä kiinnosti muun muassa latvian kieli, jota hän opiskeli seuran kursseilla. Opiskelukaverit muistavat Ollin mukavana ihmisenä, jonka kanssa oli hauskaa tutustua latvian kieleen ja samalla kulttuuriin. Seuralle hänen puheenjohtajuuskautensa jätti hyvän perinnön: Olli Ojala edisti yhteisiä asioita yhdistystoiminnan periaatteita kunnioittaen ja jäsenten toiveita kuunnellen.

Teksti: Jenni Kallionsivu
Kuvat: Olli Ojalan kotialbumi ja Unsplash

Rozentāls-seura järjestää jäsenilleen matkan, jolla tutustutaan latvialaiseen luontoon ja erityisesti sammaleisiin. Matkan asiantuntijaoppaana toimii runoilija, luontoneuvoja Heli Laaksonen. Uudet jäsenet ovat myös tervetulleita!

Matkan ohjelma

4.9. Matka Helsingistä Cēsikseen, jossa majoitumme koko matkan ajan. Matkanjohtaja Jenni Kallionsivu kertoo, millaista on ollut toimia tuottajana Helin Latvian-kiertueilla ja muissa hankkeissa.

5.9. retki Raunaan, jossa tutustumme Helin kanssa Raunas Staburags -jokitörmän sammaleisiin ja putkilokasveihin. Luonnonkaunis paikka kuuluu suojeltuun Natura2000 -alueeseen. Päivän aikana ehdimme myös muihin Raunan kiinnostaviin kohteisiin, kuten keskiaikaiseen piispanlinnaan. Nautimme retken aikana yhdessä lounaan.

6.9. tutustumme Siguldan kauniiseen jokilaaksoon Helin opastuksella, minkä jälkeen lounastamme yhdessä. Illalla saamme nauttia Helin ja hänen pitkäaikaisen latviantajansa Guntars Godiņšin yhteisestä esiintymisestä.

7.9. matka takaisin Helsinkiin. Matkalla pysähdymme Viron puolella, jossa luvassa on yllätysohjelmaa ja yhteinen lounas.

Matka maksaa 650 e, lisämaksu yhden hengen huoneesta 150 e. Hintaan kuuluu laivamatkat Helsingistä/Helsinkiin, bussimatkat (bussissa on WC) ohjelman mukaan, majoitus aamiaisineen, ohjelma sekä lounas kolmena päivänä 5.-7.9. Ohjelma on suomenkielistä: opastetun ohjelman lisäksi aikaa jää myös omatoimiselle kohteisiin tutustumiselle. Majoitus on Hotell Cēsis -hotellissa.

Matkalla kävellään rauhalliseen tahtiin metsäpoluilla, joilla on jonkin verran nousuja ja laskuja. Kyseessä ei siis ole esteetön matka, mutta normaali fyysinen kunto riittää.

Matkalaisten on oltava Rozentāls-seuran jäseniä: jäsenyydestä voit lukea lisää tästä linkistä. Uudet jäsenet ovat tervetulleita!

Matkanjohtajana toimii Jenni Kallionsivu. Vastuullinen matkanjärjestäjä on Baltic Express Tours.

Lisätietoja ja varaukset osoitteesta info@rozentals-seura.fi.

Keväällä 1990 Heikki Koski (1940-2024) kutsui joukon Latviasta kiinnostuneiksi tietämiään ihmisiä silloisen työpaikkansa Alkon auditorioon. Näin sai alkunsa Rozentāls-seura – tuolloin ei vielä ollut mahdollista perustaa Suomen ja Latvian välistä ystävyysseuraa, joten uusi yhdistys nimettiin taiteilija Janis Rozentālsin mukaan. Idea nimeen tuli Heikki Kosken puolisolta Pirkko Koskelta.

Latviasta Koski oli kiinnostunut toimiessaan Porin kaupunginjohtajana vuosina 1970-1975. Ystävyyskaupunkisuhteita Riian kanssa hoidettiin aktiivisesti ja Koski sekä vieraili itse Latviassa aikana, jolloin harva suomalainen niin teki, että isännöi latvialaisia vieraita Porissa. Tuolloin Koski tutustui oppaana ja tulkkina toimineeseen Anna Žīgureen, jonka kanssa ystävyys jatkui vuosikymmeniä. Koski ja Žīgure puolisoineen osallistuivat yhdessä muun muassa laulujuhlille.

Laulujuhlakokemuksista syntyi sittemmin juttu seuran kotisivuille, mutta se ei suinkaan ollut ainoa artikkeli, jonka Koski sivuille ja seuran vuosikirjaan, sittemmin Kulttuurikirjaan kirjoitti. Hänen ansiostaan tiedämme, millaisissa oloissa Suomen ja Latvian välisiä suhteita on luotu ja ylläpidetty neuvostomiehityksen aikana ja millaisella innolla niitä on kehitetty Latvian viimein vapauduttua. Kosken kirjoituksissa omat henkilökohtaiset muistot kuvastivat tarkkanäköisesti kulloisiakin yhteiskunnallisia olosuhteita. Hän kertoo seuran kotisivuille kirjoittamassa artikkelissa muun muassa siitä, kuinka Porin kaupungin musta Chevrolet herätti huomiota Riian kaduilla vuonna 1969. Kosken mukaan se ei suinkaan ollut kaupungin ainoa Chevrolet, muut vain olivat 1930-luvulta.

Pitkäaikaisen Latviaan kohdistuvan kiinnostuksensa ansiosta Koski pystyi havainnoimaan myös kulttuurin muutosta 1960-luvun lopun varovaisista tunnelmista 1980- ja 90-lukujen vaihteen kansallistunteen voimakkaaseen kuohuntaan ja 2000-luvun vakaampiin olosuhteisiin. Seuran kotisivuille vuonna 2023 laatimassaan laulujuhla-aiheisessa artikkelissa Koski kirjoitti: ”… nämä kuvaamani kolme hyvin erilaisina ajankohtina järjestettyä laulujuhlaa ovat kaikkein selvimmin osoittaneet, millainen voima kulttuurilla voi olla kansakunnan kohtaloissa.” 

Historian muistamisen ja muistiin kirjaamisen lisäksi Heikki Koski pysyi mukana kehityksessä ja arvosti uusia ideoita. Ystävyysseuratoimintaan liittyvissä kohtaamisissa hän keskittyi aina hyvään ja oli kannustava taustavoima Rozentāls-seuralle viimeiseen asti. Vielä vuonna 2023 järjestetyissä seuran 33-vuotisjuhlissa – 30-vuotisjuhlien vieton kun oli pandemia siirtänyt kolmella vuodella eteenpäin – Heikki Koski kertoi seuran alkuvaiheista ja perustamisen tavoitteista runsaalle juhlayleisölle. Kosken vuosikymmeniä kestänyt kiinnostus Latviaa kohtaan ja hänen keväällä 1990 Rozentāls-seuraa perustaessaan osoittamansa aloitekyky ja päättäväisyys kantavat hedelmää pitkälle tulevaisuuteen.

Teksti: Jenni Kallionsivu

Heikki Kosken kirjoituksia Rozentāls-seuran kotisivuilla

Rozentāls-seuran historia: https://www.rozentals-seura.fi/rozentals-seura-r-y/historia/

Liivinranta ja laulujuhlat: https://www.rozentals-seura.fi/matkailu/heikki-koski-liivinranta-ja-laulujuhlat/

Matkani Porin ystävyyskaupunkiin Riikaan 1969: https://www.rozentals-seura.fi/matkailu/pori-ja-riika/

Kolme laulujuhlaa – kolme aikakautta: https://www.rozentals-seura.fi/karuselli/kolme-laulujuhlaa-kolme-aikakautta/