Vuosien varrella Fiskarsin residenssissä on vieraillut latvialaisia eri luovien alojen ammattilaisia kuvataiteilijoista runoilijoihin, mutta vuonna 2025 Rozentāls-seuran residenssitaiteilijaksi on ensimmäisen kerran valittu laulaja, Sniedze Prauliņa, joka on myös huilisti.

Laulajan filigraaninen, hienostunut ääni on varmasti jäänyt mieleen kaikille Rozentāls-seuran jäsenille, jotka osallistuivat seuran 33-vuotisjuhliin Kirjan talolla toukokuussa 2023. Silloin Sniedze esiintyi yhdessä JUUK-yhtyeen muusikon Oskars Jansonsin kanssa. Yhtyeessä Sniedze toimii huilistina, lauluntekijänä ja laulajana. Ammattimaisena huilistina Sniedze on ollut mukana yhtyeissä Levīti, Amorālā psihoze sekä muusikko Gatis Zieman taustaryhmässä. Hän on työskennellyt myös klassisen kuorolaulun parissa ja laulanut naisten lauluyhtyeessä Anima Solla sekä korkeatasoisissa kuoroissa Mūza ja Ave Sol.

Laulajan ensimmäinen sooloalbumi Inkrustācija julkaistiin vuonna 2017. Albumi oli ehdolla vuoden Austras balva -palkinnon saajaksi (palkinto annetaan vuosittain albumille, jonka musiikkikriitikoista ja musiikkialan edustajista koostuva tuomaristo on valinnut vuoden parhaaksi albumiksi Latviassa).  Se on kuunneltavissa täällä:  https://www.youtube.com

Myös JUUK-yhtye on ollut ehdolla sekä Austras balva - että Zelta Mikrofons -palkintojen saajaksi. Vuonna 2024 JUUK-yhtyeen albumi Muļķa stabule voitti Zelta Mikrofons -palkinnon kategoriassa vuoden indie- tai vaihtoehtomusiikkialbumi. Zelta Mikrofons on tunnetuin musiikkigaala Latviassa.

Sniedzen kaunista ääntä on kuultavissa esimerkiksi JUUK-yhtyeen kappaleessa Runoilija (Dzejnieks): https://www.youtube.com

Muusikko sai laajempaa tunnustusta vuonna 2015 osallistumalla Latvian television nuorten muusikoiden kilpailuun Radīti mūzikai (Luotu musiikille).

Vuoden 2025 residenssitaiteilija Sniedze Prauliņa on hyvin luova persoona, joka pitää kaikenlaisista uusista projekteista. Haastattelussa hän kertoo uusimmat kuulumisensa:

”Voin paljastaa, että Latvian esiintyjien ja tuottajien yhdistyksen (LaIPA) JUUK-yhtyeelle myöntämän avustuksen turvin olemme levyttämässä uutta studioalbumia, joka ilmestyy vielä tänä vuonna.

Jo vuoden verran olen tehnyt ns. unelmatyötäni – säveltänyt musiikkia esikouluikäisille lapsille suunnattuun animaatioelokuvaan Urga, Jo un Po, joka kertoo, miten yli-inhimillisiä ominaisuuksia ja hieman yliluonnollisia voimia omaava supersankari Urga-koira ja hänen kaksi ystäväänsä pelastavat pulaan joutuneita eläimiä. Lyhyt traileri katsottavissa täällä: https://www.urgafilm.com/

Erityisen iloinen olen siitä, että yhdessä kolmen lahjakkaan underground-säveltäjän kanssa olen päässyt tekemään musiikkia ensimmäiseen latvialaiseen musikaaliin nimeltään Līgava (Morsian), sitäkin voin kutsua unelmatyökseni. Musikaali on nähtävissä Latvian elokuvateattereissa vuonna 2026.”

Sniedze on kasvanut musiikkirikkaassa perheessä. Molemmat hänen vanhempansa ovat hyvin tunnettuja musiikkimaailmassa: isä on säveltäjä ja muusikko Uģis Prauliņš ja äiti säveltäjä, urkuri ja laulaja Silvija Silava. Sniedzella on ollut ilo päästä esiintymään sekä isänsä että äitinsä kanssa.

Sniedzen mielestä on vaikea arvioida objektiivisesti, olisiko hän kiinnostunut musiikista niin paljon, jos ei tulisikaan niin musikaalisesta perheestä.

”Musiikin kuunteleminen ja sen ymmärtäminen on meille yksinkertaisesti synnynnäistä. Jokainen meistä ymmärtää sen tietysti vähän eri tavalla. Oli ehdottomasti mielenkiintoista tutkia musiikkia, soittimia ja erilaisia musiikkilaitteita vanhempieni kanssa jo lapsena, suuret kiitokset heille siitä, etteivät he estäneet minua soittamasta tai laulamasta aina kun teki mieli”.

Aikoinaan Sniedze opetti äitinsä kanssa musiikkikoulussa. Koulun tavoitteena on iästä riippumatta antaa kaikille mahdollisuus toteuttaa musiikillisia toiveitaan ja tavoitteitaan. Hän muistelee sitä aikaa lämmöllä:

”Ollessani silloin töissä siellä itsellänikin oli pieni vauva. Tuntui siltä, että silloin sain jonkun supervoiman – pystyin vetämään onnistuneesti ainakin tunnin pituiset musiikki- ja tanssitunnit vauvoille ja heidän vanhemmilleen. Todellinen supersankari oli kuitenkin äitini, joka Latviassa tunnetaan myös lastenlaulujen säveltäjänä”.

Residenssitaitelija on hyvin luova ja haluaa kokeilla kaikenlaista uutta. Hän esiintyy yhdessä JUUK-yhtyeen kanssa hyvin aktiivisesti sekä osallistuu erilaisiin muihin projekteihin. Musiikki on Sniedzelle sekä intohimo että työ.

”Olen aina pyrkinyt olemaan luova tai ainakin ’viljelemään luovaa maaperää’, minkä seurauksena tällä hetkellä musiikin luominen ei ole minulla enää vain kokeilun ja harrastuksen tasolla. Se on ihan totinen ammatti. Samalla musiikki on minulle tärkein tapa, jolla voin ilmaista syvimpiä ajatuksiani, tunteitani sekä puhutella ja koskettaa muita ihmisiä. Musiikin hienovaraisuuksien löytäminen, musiikin kielen viljeleminen ja kauneuden etsiminen on loputon polku. Musiikki olisi hieman merkityksetöntä, jos se olisi ilman minkäänlaista viestiä. Annan kuitenkin musiikin myös kehittyä ja virrata vapaasti”.

Pari vuotta sitten Sniedze esiintyi Riga A Cappella -festivaalilla. Konsertissa nimeltään Putekļu cilvēks (Tähtipölyihminen) oli mahdollista kuunnella kuoron, sellomusiikin, elektroniikan sekä Sniedzen äänen vuorovaikutusta. Konsertissa vallitsi kosminen tunnelma, jonka aikana yleisö vajosi meditatiivisille tasoille. Sniedze sai inspiraationsa konsertissa esitettävien teosten luomiseen kosmoksesta ja ideasta, että kaikki luodaan tähtipölystä – planeetat, kasvit ja ihmiset. Konsertti jätti suuren vaikutuksen kuuntelijoihin. Muusikko kertoi, että vielä tänäkin päivänä hänen luoksensa tulee ihmisiä, jotka toivovat kuulevansa lisää musiikkia juuri Tähtipölyihminen -konsertin musiikkimaailmasta.

On mahdollista, että myös Sniedzen kuuntelijat Fiskarsissa pääsevät kokemaan siitä jotakin:

”Aion viedä Tähtipölyihminen -musiikki-ideani Fiskarsiin kukoistamaan. Annan kuitenkin itselleni myös vapautta äänien etsimisessä. Toivon todella, että residenssin aikana pystyn laulamaan koko sydämestäni ilman ympäröivän maailman häiriöitä. Tuon mukanani muutaman äänilaitteen, joiden avulla tämä prosessi tulee muistuttamaan konserttiesitystä”.

Sniedzella on kokemusta erityyppisissä tapahtumissa esiintymisestä. Yhdessä JUUK-yhtyeen kanssa hän on esiintynyt isoillakin festivaaleilla. Vuonna 2020 hän esiintyi yhdessä virolaisen psykedeelisen folk-yhtyeen Puuluupin kanssa Latviassa maailmanmusiikin festivaalilla Porta 2020. Hän on tottunut esiintymään suuren yleisön edessä. Sniedze myöntää, että parhaillaan hän ihan mieluusti keskittyisi vähän rauhallisempiin tapahtumiin ja kuuntelijoihin.

Sniedzen toive todennäköisesti toteutuu Fiskarsissa. Hän on kuitenkin hieman varovainen paljastamaan omia suunnitelmiaan Fiskarsia koskien:

”Mielestäni elämistä Fiskarsin residenssissä voi verrata vähän ns. luovan hengen parantolaan. Ehkä avaan siellä siipeni tai ehkäpä minulle ilmestyy häntä. Ehkä yksinkertaisesti harjoittelen residenssitaitelijana olemista. Ehkä haluaisin sellaisen illan, jossa puhutaan heliumista. Olen joskus onnistunut muuttumaan myös kirjailijaksi. Saa nähdä mitä tapahtuu Fiskarsissa.”

Haluaisitko sinäkin nähdä ja kokea sen, avata omat siipesi johonkin uuteen ja ihmeelliseen?

Teksti: Ieva Repo

Rozentāls-seura tekee lauantaina 27.9. Fiskarsiin retken, joka tehdään tällä kertaa yhdessä Ystävyysseurojen liiton kanssa!

Päivän ohjelma on:

• lähtö Kiasman edestä klo 8.45
• opastettu tutustuminen Mustion linnaan klo 10
• lounas Åminne Gårdissa Nordcenter Golf & Country Clubilla klo 12
• saapuminen Fiskarsiin n. klo 13.30 ja Rozentāls-seuran omana ohjelmana tapaaminen residenssitaiteilija Sniedze Praulinan kanssa
• omaa aikaa, lähtö paluumatkalle klo 16.30

Retken hinta on 50 € sisältäen matkat, Mustion linnan ja lounaan. Ilmoittautumiset seuran toimistolle 30.8. mennessä: info@rozentals-seura-fi

Mahtavaa, kaksi yhden hinnalla, ajattelin, kun kuulin raadin valinneen vuoden 2024 residenssitaiteilijoiksi Rebeka Lukošuksen ja Jurijs Tatarkinsin. Ensimmäistä kertaa koskaan Rozentāls-seuran residenssjaksolle Onoman residenssiin Fiskarsiin on valittu pariskunta. Rebeka ja Jurijs työskentelevät paljon yhdessä, ja olenkin aiemmin tavannut heidät molemmat vetämässä sarjakuvatyöpajaa kansainvälisen nuorisoleirin osallistujille. He järjestävät yhdessä myös zine-festivaalia Riiassa (zine tarkoittaa omakustanteista pienlehteä, jotka ovat sarjakuvakulttuurissa suosittuja).

Itse he kertovat tekevänsä yhdessä nimenomaan opetustöitä ja tapahtumatuotantoa, varsinaisen taiteellisen työnsä kumpikin tekee tahollaan itse. Sekä tyylit että työmetodit ovat erilaisia: Rebeka tekee kuvia käsin, Jurijs digitaalisesti. Fiskarsissa molempien on tarkoitus tehdä omia projektejaan, joihin toinen voi osallistua korkeintaan kommentoimalla. Työn ulkopuolella on kuitenkin mahdollisuus viettää muuten aikaa yhdessä. Siihen on tarvetta, sillä myös residenssihakemuksia lähettäessään he olivat eri maissa, Rebeka Latviassa ja Jurijs Norjassa työmatkalla.

Työ- ja parisuhteen yhdistelmässä haasteena on Jurijksen mukaan nimenomaan se, että joskus yhdessä ollessa tehdään vain töitä. Välillä täytyy muistaa vain olla, jotta suhteessa pysyy tasapaino. Se on työteliäälle pariskunnalle varmasti haaste, mutta Fiskars tarjoaa siihen upeat puitteet.

Jurijs on aikaisemmin käynyt kerran Fiskarsissa aiemmalla Suomen-matkallaan. Tuolloin kylä näytti upealta utopialta: niin paljon taiteilijoita samassa paikassa! Suomeen hän oli tutustunut lukiolaisena hevimusiikin kautta. Oli ollut yllätys huomata, että kuuntelukelpoista musiikkia tehtiin niinkin lähellä Latviaa. Jurijs oli kuulemma äitinsä mukaan jo lapsena ollut kiinnostunut kuvien tekemisestä, mutta elämä vei toisaalle, tarkemmin sanottuna IT-alalle. Lopulta taiteen tekemisen kutsu oli niin voimakas, että Jurijs hakeutui Latvian taideakatemiaan. Opiskeluaikanaan hän sai tilaisuuden matkustaa Suomeen opintomatkalle, jolla vierailtiin myös Fiskarsissa. Vaikka opinnot täydensivätkin aiemmin opittua, tuntee Jurijs olevansa itseoppinut. Hän on tehnyt paljon erilaisia visuaalisia töitä kuvituksista animaatioon ja viimeisen kahden vuoden aikana hän on ollut kiinnostunut sarjakuvista. Hän on tehnyt muistikartan kotikaupungistaan Jēkabpilsistä ja suunnittelee vastaavaa myös Fiskarsista.

Rebeka on pitkäaikaisille Rozentāls-seuran jäsenille tuttu vuoden 2019 Kulttuurikirjasta, johon hän laati Pupunruokaseikkailu Latviassa -sarjakuvan yhdessä Maira Duncker-nimellä esiintyvän kirjoittajan kanssa sekä Turun kirjamessujen yhteydessä järjestetyistä kuvituspajoista. Vuonna 2023 hänen Vallaton vaari -lastenkirjansa julkaistiin suomeksi Annika Sunan kääntämänä, siihen voi tutustua tässä linkissä. Rebeka on sekä kirjoittanut että kuvittanut kirjan. Aiemmin Rebeka on tutustunut Suomeen lähinnä Helsingissä asuvan Maira Dobelen kautta. He tutustuivat Rebekan laatiessa kuvituksen Mairan sarjakuvaan. Vaikka Rebeka ei olekaan aiemmin käynyt Fiskarsissa (Suomessa toki montakin kertaa!), hän on kuullut paikasta paljon kollegaltaan, vuoden 2018 residenssitaiteilija Ingrīda Pičukānelta, jonka haastattelu löytyy tästä linkistä. Ingrīda on kuulemma piirtänyt heille jopa kartan Fiskarsin parhaista sienipaikoista.

Verkoston luominen muiden taiteilijoiden kanssa toistuu tavalla tai toisella useita kertoja Rebekan ja Jurijksen haastattelun aikana. Riiassa järjestettävä zine-festivaali Sābrs on pariskunnan yhteinen voimainponnistus, joka antaa monenlaisille tekijöille mahdollisuuden näyttää kykynsä. Koronapandemian aikana festivaalin aiempi järjestäjä lopetti toiminnan, mutta Rebekan ja Jurijksen mielestä tapahtuma oli niin tärkeä, että sitä oli jatkettava. Tarkoitus on järjestää festivaali myös tulevina vuosina Festivaalin Facebook-sivut löytyvät tästä linkistä.

Sekä Rebeka että Jurijs odottavat Rozentāls-seuran jäseniä luokseen Fiskarsiin jäsenretken muodossa. Samalla seuralaiset pääsevät nauttimaan myös uuden Lavanderia-kahvilan herkuista.

Teksti: Jenni Kallionsivu
Kuvat: Haastateltujen omat kokoelmat

Seuran perinteinen jäsenretki Fiskarsiin järjestetään lauantaina 21.9. Retki maksaa 45 e, mikä sisältää kuljetuksen Helsinki-Fiskars-Helsinki, lounaan ja ohjelman. Retkeläisten on oltava Rozentāls-seuran jäseniä: uudet jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita!

OHJELMA 21.9.2024
10 lähtö Helsingistä Mikonkadun tilausajopysäkiltä
taiteilijatapaaminen Rebekan ja Jurijksen kanssa Lavanderia-kahvilassa
keittolounas & kahvi
vapaata aikaa Fiskarsissa
17 lähtö Helsinkiin
n. 18.30 paluu Helsinkiin

Ilmoittaudu tällä lomakkeella.

Lisätietoja:
Jenni Kallionsivu
jenni@rozentals-seura.fi

”Aina kun astun Suomen graniittiselle maaperälle, tunnen oloni kotoisaksi”, kertoo Rozentāls-seuran residenssitaiteilija Ieva Saulīte. Ensimmäiset Suomen-vierailut vuosia sitten tapahtuivat liki sattumalta opintojen merkeissä, mutta sittemmin maa on kiinnostanut Ievaa sen verran paljon, että hän on omien sanojensa mukaan matkustanut enemmän Suomessa kuin missään muualla ulkomailla. Aiemmat matkat ovat suuntautuneet Helsingin seudulle ja itä-Suomeen, joten Fiskars ympäristöineen on hänelle täysin uusi kokemus.

Keskustelemme pitkään siitä, miten latvialaiset nostavat usein Suomen kivisen maaperän esille. Suomalaisille vastaava Latvian symboli on kattohaikara, joita bongaillaan Latvian-matkoilla innoissaan. Ieva oli yllättynyt kuullessaan haikara-innostukksesta: emme selvästikään voi itse valita, millaisina muut meidät näkevät. Joka tapauksessa täytyy olla oma itsensä, vaikka muiden reaktiot siihen eivät aina ole sitä mitä olisi odottanut.

Ieva palaa vielä myöhemmin graniittiin. Ehkä Latvian kuvataideakatemiassa hankittu kuvanveistäjän koulutus saa kiinnostumaan kivestä ja siitä miltä se tuntuu? Viime aikoina hän on kuitenkin käyttänyt töissään lähinnä materiaaleja, joita paikallisten yhteisöjen jäsenet ovat lahjoittaneet hänelle tai jotka hän on löytänyt. Hän ei halua luoda ympäristölleen täysin vieraita esineitä, vaan luoda jotain uutta tavaroista, jotka ovat jo osa paikallista historiaa. Mukana raaka-aineen valinnassa on myös ympäristöön liittyviä motiiveja, sillä hän haluaa antaa materiaalille toisen tai jopa kolmannen elämän.

Paikan hengen tunteminen ja sen kunnioittaminen on Ievalle tärkeää. Töissään hän käyttää löydettyjen esineiden lisäksi niin piirtämistä, maalausta, valokuvausta kuin performanssitaidettakin. Ihmisten henkilökohtaiset tarinat kietoutuvat Ievan töissä yhteen suuremmaksi kertomukseksi. Häntä kiinnostaa se, miten yhteisölliset kokemukset vaikuttavat yksilöihin.

Taiteilijan ura on Ievan mukaan alkanut jo lapsena ja koko hänen elämänsä on suunnannut sitä kohti. Hänen mukaansa taide ennustaa asioita toisella tavalla kuin informaatio. Taiteen tekemisen lisäksi hän on työskennellyt niin kuraattorina, projektipäällikkönä kuin taidejournalistinakin. Nykyisessä päivätyössään Ieva pääsee kasvattamaan uutta taiteen ystävien sukupolvea, sillä hän työskentelee kuvataiteen opettajana peruskoulussa. Onneksi työt pystyy järjestelemään siten, että esimerkiksi residenssijaksot ulkomailla ovat mahdollisia.

Fiskarsin residenssijaksolta Ieva odottaa tutustumista paikan historiaan, tarinoihin ja ihmisten kohtaloihin. Käytettyjen materiaalien hyödyntäjänä häntä kiinnostaa myös se, millaiset esineet ovat Fiskarsissa yleisiä: millaisia roskia tai ”roskia” ympäristöstä löytyy. Ajaltaan Fiskarsissa hän odottaa myös sisäänpäin katsomista sekä työhuoneella että luonnossa. Aiemmilta residenssitaiteilijoilta hän on jo kuullut alueen upeista sienestysmahdollisuuksista, joten tekemistä riittänee myös vapaa-aikana.

Teksti: Jenni Kallionsivu
Kuva: Didzis Grodzs

Rozentāls-seura järjestää lauantaina 23.9.2023 jäsenretken Fiskarsiin. Retkellä tapaamme Ieva Saulīten ja kuulemme lisää hänen työstään. Lue lisää retkestä tästä linkistä.

Vuoden 2021 alussa taiteilija Aina Bikše löysi metsästä puun, jossa oli valtava reikä. Kun sinne laittoi pään, kuuli ääniä, jotka olivat peräisin puun juurista. Äänet kiehtoivat Ainaa siinä määrin, että hän alkoi äänittämään niitä. Kyse ei siis ole esimerkiksi lehtien havinasta tuulessa, lintujen laulusta tai vaikkapa puun runkoon hakkaavasta tikasta, vaan puiden sisällä kuuluvista äänistä. Nämä äänet muuttuvat olosuhteiden mukana: esimerkiksi sateella puiden äänet ovat erilaisia kuin poutaisella säällä.

Latvian puiden äänet alkavat jo olla tuttuja, joten seuraavaksi Aina suuntaa syyskuussa Rozentāls-seuran residenssiin Fiskarsiin kuuntelemaan, miltä suomalaiset puut kuulostavat. Tarkoituksena on tallentaa ääniä ja tehdä niiden pohjalta puinen veistos. Aina haluaa muuttaa kokemukset ja ajatukset käsin kosketeltaviksi taideteoksiksi ja on aiemmin tehnyt töitä saven, kipsin, betonin ja erilaisten kierrätysmateriaalien kanssa. "Käsin kosketeltava" ei ole tässä yhteydessä pelkkä sanonta, vaan Aina arvostaa tuntoaistia ja pitää tärkeänä sitä, että töihin voi koskea. Ehkäpä tulevaisuudessa tutkimusmatka puiden ääniin vie Ainan muihinkin maailmankolkkiin ja muiden materiaalien pariin. Hankkeen loppu ei ole vielä tiedossa, mutta Aina haluaa ihmisten eri puolilla maailmaa kuulevan puiden äänet.

Luonto on Ainalle intohimo ja on ollut sitä aina. Kun kysyn, onko koronan aiheuttama eristyminen muista ihmisistä saanut häntä suuntaamaan entistäkin enemmän luontoon, Aina kertoo luonnon olleen tärkeä osa hänen elämäänsä lapsuudesta lähtien. Jo pienenä hän vietti aikaansa kiipeilemällä puissa ja veistelemällä puusta kaikenlaista.

Vaikka Ainan molemmat vanhemmat ovat taiteilijoita, alavalinta ei silti ollut itsestään selvä. Aina kertoo, kuinka ajatukset ja kokemukset halusivat vaativat ulospääsyä: ne piti ilmaista muuttamalla ne käsin kosketeltavaksi teokseksi.

Taiteilijoiden yhteisö ja kollegoiden merkitys toistuvat Ainan puheissa usein. Hän kertoo yhdessä muiden kanssa tekemistään hankkeista ja keskusteluista, joissa jokaisen luova panos luo yhdessä suuremman kokonaisuuden. Parhaillaan Aina opiskelee Latvian taideakatemiassa visuaalisen taiteen maisteriohjelmassa valmistuttuaan samasta oppilaitoksesta kandidaatiksi pääaineenaan graafinen suunnittelu. Yhteisöllisyyttä ja ammatillista yhteistyötä arvostavaa Ainaa Fiskars taiteilijoiden ja muiden luovien ammattilaisten kylänä kiinnostaa paljon.

Fiskarsin residenssijaksosta tulee Aina Bikšen ensimmäinen vierailu Suomessa. Suomesta Aina odottaa puiden äänien kuuntelemisen lisäks myös muita luontokokemuksia. Suomen graniittinen kallioperä on hänelle tuttu ilmiö, ja häntä kiinnostavatkin erilaiset kivet sekä vesi. Haastattelun aikana hän saa myös ensimmäistä kertaa kuulla, mitä hänen etunimensä suomeksi merkitsee. Aina-sanan merkityshän on varsin positiivinen, joten tämän nimisenä on mukava tulla tutustumaan suomalaiseen luontoon ja paikallisiin kollegoihin.

Ilmoittaudu jäsenretkelle ja taiteilijatapaamiseen Aina Bikšen kanssa seuran nettikaupassa!

Teksti: Jenni Kallionsivu
Kuvat: Aina Bikšen arkisto