janis rozentals - Rozentāls-seura ry.

Janis ja Elli Rozentāls ja kesät Vihdin Nummelassa

Rozentāls-seura — Wed, 07 Aug 2024 11:13:45 +0000

Latvian kansallistaiteilija Janis Rozentāls (1866–1916) ja suomalainen Elli Forssell-Rozentāle (1873-1943) asuivat perheenä Latviassa 1903-1914, mutta vierailivat useana vuonna kesäisin Suomessa. Janis maalasi täällä ollessaan ahkerasti suomalaista luontoa ja suomalaisia rakkaitaan. On sanottu[1], että hänen Suomessaan oli aina kesä. Tosin kesältä 1905 löytyy myös taulu ”Lietaina Diena Somijā”[2] eli mukaan sateinen päivä jossain Suomessa. Mutta missä? Missä Jānis ja Elli viettivät kesiään Suomessa?

Rozentālsien kesänviettoa Nummelassa. Kuva Rakstniecības un Mūzikas Muzejs.

Rozentālsien tarinaan tutustuneet tietävät, että nuori perhe vietti kesiään Ellin isän, lääninagronomi Theodor Forssellin (1837-1909) vuokraamassa talossa maalla. Kesänvietto maalla oli jo 1800-luvulta asti muodostunut osaksi sivistyneen perheen säännöllistä vuosikiertoa. Perheen äiti ja lapset viettivät omalla tai vuokratulla huvilalla koulujen loma-ajan isän jatkaessa työtään kaupungissa. Näin on saattanut olla jo Ellin lapsuudessa. Vielä lähes 70-vuotiaana Ellin isä vuokrasi kesäpaikan itselleen ja lastensa perheiden käyttöön . Näin tapahtui ainakin kesinä 1904, 1905 ja 1906.

Nummela vuonna 1904. Kuva Heikki K. Lindforsin arkisto.

Näinä kesinä Janis Rozentāls appiukkonsa kesäpaikassa luonnosteli ja maalasi useita tauluja, joiden nimenä on joko pelkästään ”Nummela” tai joiden nimen liitteenä on vain Suomi. Vielä syyskuussa 2023 Janis Rozentāls ja Rūdolfs Blaumaņis museon (Jaņa Rozentāla un Rūdolfa Blaumaņa muzejs) johtaja Dace Vosa totesi allekirjoittaneelle, että hänelle on ehdotettu monia suomalaisia paikkoja tässä ”Nummelaksi”.[3] Tämä ei ihmetytä, koska samannimisiä paikkoja on ympäri Suomea. Merkitseehän kielemme nummi vain kuivaa hiekkaperäistä maapohjaa. Mikä niistä oli siis Janis Rozentālsin ”Nummela”?

Tämän haastava kysymys tavoitti allekirjoittaneen kesällä 2016. Kaksi kuvataiteilijaa Matti ja Irena Kumpulainen olivat käyneet Janis Rozentālsin näyttelyssä Riiassa. Vihtiläisenä Matti jakoi netissä kuvia sekä Nummela-nimisistä tauluista että Forssellien kesäasunnon talosta. Nämä kuvat käynnistivät Vihdin Nummelan Kylähistoria ry:n piirissä selvitystyön. Vastausta ei suoraan löytynyt siitä muistitiedosta, joka Nummelasta on kerätty jo yli 27 vuotta (www.historia.vihti.fi/koti-nummela). Siksi talosta otettujen kuvien tunnistamiseen oli pyydettävä parviälyltä apua. Vihdoin Anu Seppälä tunnisti kuvista mummonsa aikaisemman työ- ja asuinpaikan. Ellin isän kesäpaikan talo oli nyt tunnistettu ja paikannettu.

Vihdin Nummelan taajamasta katsoen Enäjärven vastakkaisella rannalla sijaitsee Friimin talo, jossa Rozentālsien ja Forssellien perheet viettivät kesiään ainakin vuosina 1904, 1905 ja 1906. Keskeisellä paikalla järvimaisemassa sijaitseva Friimin talon päärakennus vuodelta 1859 on vielä samalla paikalla kuin Rozentālsien viettäessä siellä kesiään. Silloin talo oli punainen, nykyisin valkoiseksi maalattu. Huonejakoa on aikojen kuluessa muutettu. Ulkoisesti Friimin kookkaan päärakennuksen pihanpuoleisella sivulla on viisikulmainen lasikuisti ja räystään alla profiloidut konsolit. Ikkunat ovat kuusiruutuiset ja alkuperäiset haukanikkunat kapeita ja moniosaisia.

Friimi 1906. Kuva Rakstniecības un Mūzikas Muzejs.

Talon voi tunnistaa hyvin Janis Rozentālsin yli sata vuotta vanhoista valokuvista, vaikka niissä näkyvä lasikuistin viereinen katos onkin myöhemmin purettu. Janis Rozentālsin ja hänen lastensa albumeista skannattuja valokuvia on digitoituna runsaasti Riiassa kirjallisuus- ja musiikkimuseossa (Rakstniecības un Mūzikas Muzeis).

Samassa pihapiirissä Friimin kanssa on kylän toinen kantatalo Hannula, jossa on vanhaa historiallista kalustoa ja sisustus hyvin säilynyt, mutta Friimin sisätilat ovat tyhjillään. Kokonaisuus on edelleen rakennushistoriallisesti merkittävä. Hannulan ja Friimin nykyinen emäntä Rita Alton suhtautui suopeasti meihin Rozentālsien historiasta kiinnostuneisiin kävijöihin, minkä saimme iloksemme todeta toiminnanjohtaja Jenni Kallionsivun kanssa.

Friimi 2011. Kuva: Heikki K. Lindforsin arkisto.

Selvitystyön kulussa saimme tietoja kahdestakin latvialaisen kuvanveistäjän ja akvarellitaiteilijan Gustavs Šķiltersin (1874- 1954) Friimissä maalaamasta akvarellista. Hän oli yksi niistä latvialaisista taiteilijoista, joille Janis ja Elli tarjosivat turvapaikan Suomessa aikana, joka tunnetaan täällä meillä suurlakkovuotena. Latviassa aika oli paljon levottomampi ja vaarallisempi varsinkin saksankieltä käyttäville. Paitsi saksalaisiin kartanoiden omistajiin ja yleensä sivistyneistöön kohdistui kansanjoukkojen vihaa ja suoranaista väkivaltaa.

Tällaisessa tilanteessa Gustavs Šķiltersmaalasi Forssellien kesäpaikalta Nummelasta akvarellin, jonka alalaidassa on signeerauksen edessä teksti ”Nummela – Hannula - Friimi 30 VI 1906”. Akvarelli on nykyisin Latvian Kansallisen Taidemuseon (Latvijas Nacionālais mākslas muzejs) kokoelmissa, mutta ei julkisesti nähtävillä.

Tämän akvarellin reunuksessa on vasemmalla läsnäolleiden latvialaisten ja oikealla suomalaisten nimikirjoitukset. Alalaidassa on vasemmalla Šķiltersin kaksisäkeistöinen runo ja vasemmalla suomalainen kansanlaulun ”Honkain keskellä mökki seisoo” ensimmäinen säkeistö. Šķiltersin akvarellin teksti sinetöi, että Jānis Rozentāls ja Elli Forssell-Rozentāle viettivät kesiään juuri Nummelan Hannulan ja Friimin maisemissa. Suomalaisista taulun reunukseen ovat kirjoittaneet nimensä Elli Forssellin ohella isä Theodor, veljet Lauri ja Aarne sekä sisaret Liisi ja Anna. Latvialaisista nimensä kirjoitti akvarelliin Aug. (Augusts) Dombrovskis, Marta Rink, Kathe Jaunkalniņ, tuntematon henkilö seka Jul Jaunkalniņ.

Šķiltersin akvarelli. Kuva: Jenni Kallionsivu

Hannulan ja Friimin aikaisemmin omistaneen suvun piiristä löytyi myös toinen Šķiltersin akvarelli. Siinä on päiväys 13.8. ja teksti, jossa kerrotan sen olevan muisto latvialaisista vieraista.

Mutta selvitystyö jatkuu. Tavoitteena on identifioida Janis Rozentālsin tuotannosta kaikki Nummelaan ja Friimiin liittyvät taulut. Riian museon Rozentālsien kokoelmissa on myös valokuvia muista maalaistaloista, joissa mainitaan Teodor Forssellin vuokraamiksi, mutta jotka eivät kuitenkaan ole Nummelan lähellä sijaitseva Friimi. Jotkin näistä Friimiin liittymättömistä taloista ovat Rakstniecības un mūzikas muzejs’in luettelon mukaan otettu ”Ylöjärvellä” tai ”Yläjärvellä”. Tämäkin talo olisi hyvä identifioida Rozentālsien tuotannon ja elämähistorian kannalta. Ehkä joitain vastauksia saattaa löytyä Elli Forssellin laajasta kirjeenvaihdosta, johon en tätä kirjoittaessa ole vielä päässyt tutustumaan.

Lopuksi sana, joka hyvin sopii kuvamaan myös Janis Rozentālsin kiinnostusta suomalaisiin näkymiin Vihdin Nummelan Friimin ja Hannulan ympäristössä: ”Miksi maisema, joka toisen henkilön jättää kylmäksi, saa jonkun toisen suuresti innostumaan, jopa haltioitumaan? Siksi, että edellisellä ei ole siihen mitään henkistä suhdetta, ei mitään muistoja siitä, ei tietoja sen piirteistä ja erikoisuuksista, kun taas toinen juuri näiden seikkojen avulla saa heti mielikuvituksensa liikkeelle…” (Reino Kalliola). Janis Rozentāls omisti taiteilijan tarkkanäköisyyden ja rakasti suurella sydämellä sekä Latvian että Suomen maisemaa.

Heikki K. Lindfors

TM, rovasti, psykoterapeutti Vihdin Nummelan Kylähistoria ry:n puheenjohtaja

Toimittajan lisäys: Rozentālsien kesänviettopaikan historiaan voi tutustua Kesävieraita Vihdissä -näyttelyssä Vihdin Nummelan kirjastossa (Pisteenkaari 9) 30.8. asti.

[1] https://www.pori.fi/uutinen/yleinen/katse-suomessa-syd%C3%A4n-latviassa-latvian-kansallistaiteilija-janis-rozent%C4%81ls/21/09/2022/

[2] Kuva taulusta mm. Pujate, Inta 1991. Jānis Rozentāls. Reprodukeiju albums. “Liesma”. Riga 1991.Kuva 96.

[3] Dace Vosan Suullinen tiedonanto kirjoittajalle 27.9.2023

Haaveiden haaksirikko -kirjan esittely etänä 14.11.

Rozentāls-seura — Thu, 26 Oct 2023 07:16:19 +0000

Haaveiden haaksirikko – Elli Forssell- Rozentālen elämä -kirjan tekijä Saara Vaherjoki-Honkala esittelee kirjaa tiistaina 14.11. klo 17 Rozentāls-seuran järjestämässä etätapahtumassa. Haastattelijana Jenni Kallionsivu. Ilmoittaudu mukaan täällä: https://bit.ly/haaveidenhaaksirikko

Latvian kansallistaiteilija Janis Rozentālsin kohtaaminen suomalaisen laulajan Elli Forssellin kanssa muutti molempien elämän. Avioliittonsa aikana Rozentāls maalasi niin suomalaisia maisemia kuin suomalaisia merkkihenkilöitäkin ja yhdessä pariskunta kehitti suomalaislatvialaisia kulttuurisuhteita. Mutta millainen ihminen oli Rozentālsin ”kauneuden ideaali” Elli?

Saara Vaherjoki-Honkalan kirjoittama Haaveiden haaksirikko – Elli Forssell- Rozentālen elämä kertoo mukaansa tempaavasti Ellin tiestä Helsingin musiikkiopistosta Italian ja Ranskan musiikkiopintojen kautta konsertoivaksi taiteilijaksi. Baltian konserttikiertueella Elli Forssell valloitti eloisuudellaan arvostetun latvialaisen taidemaalarin Janis Rozentālsin ja päätyi Riikaan tämän vaimoksi.

Elli Forssell-Rozentāle oli aikansa naistaiteilija, jonka oma ura hiipui kuuluisan miehen taiteen jalkoihin. Laulajattaresta tuli muusa, puoliso ja äiti, mutta myös vahva Suomen ja Latvian kulttuurisuhteiden kehittäjä ja ylläpitäjä. Avioliitossa oli runsaasti dramaattisia käänteitä, muun muassa kolmoisdraama pariskunnan ja Aino Kallaksen välillä.

Ellin kirjeissä 1900-luvun alun kulttuurielämä avautuu ainutlaatuisesti. Sukuun ja ystäväpiiriin kuului suuri määrä aikansa kulttuuripersoonia kuten Ellin serkku Maila Talvio, Helmi Krohn, Erkki Melartin, E. N. Setälä, Emmy ja Aino Achté. Ellin taidesalongissa vierailivat mm. Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Pekka Halonen, Eliel Saarinen ja Emil Wikström.

Kirjan voi tilata seuran nettikaupasta tästä linkistä.

Ilmoittaudu tiistaina 14.11. klo 17 Zoom-etäyhteydellä järjestettävään tapahtumaan täällä: https://bit.ly/haaveidenhaaksirikko

Katse Suomessa, sydän Latviassa -pienoisnäyttely Janis ja Elli Rozentālsista

Rozentāls-seura — Wed, 19 Oct 2022 13:00:39 +0000

Latvian kansallistaiteilija Janis Rozentālsin (1866-1916) tavatessa suomalaisen vaimonsa Ellin (o.s. Forssell) tämän kotimaa sai erityisen paikan taiteilijan elämässä. Rozentāls piti Suomea toisena kotimaanaan ja ikuisti Suomea ja suomalaisia läheisiään useisiin maalauksiin. Rozentāls maalasi myös vaimonsa serkun ja ystävän Maila Talvion muotokuvan peräti kahdesti. Suhde Suomeen näkyi myös käännöksinä, kulttuuriyhteyksien rakentamisena ja myös hänen suomalaisiin lehtiin tekeminään kuvituksina.

Ensimmäinen maailmansota sai Rozentālsit lähtemään Riiasta etsimään turvallisempaa elinpaikkaa kolmilapsiselle perheelleen. Pakomatka päättyi Helsingin Kulosaareen, jossa Elli piti täysihoitolaa elättääkseen perheen. Sen vieraaksi saapui myös kirjailija Aino Kallas, jonka päiväkirjasta löytyy monisanaisia kuvauksia kohtaamisista Janis Rozentālsin kanssa. Aika Kulosaaressa jäi kuitenkin Rozentālsin osalta lyhyeksi, sillä hän menehtyi tapaninpäivänä 1916 sydänkohtaukseen.

Hänen perintönsä elää monella tapaa: hän on kiistatta Latvian kuvataiteen suuri nimi mutta myös Suomi-Latvia-ystävyysseura eli Rozentāls-seura on nimetty hänen mukaansa. Rozentālsien pariskunnan elämäntarinoiden kautta saamme kurkistaa suomalaislatvialaisten suhteiden historiaan.

Katse Suomessa, sydän Latviassa -pienoisnäyttely kertoo Rozentālsin taiteesta ja pariskunnan elämästä kahdessa kotimaassa. Se on uusittu version vuonna 2016 tuotetusta samannimisestä näyttelystä. Pienoisnäyttely on suunniteltu helposti kuljetettavaksi ja pystytettäväksi kiertonäyttelyksi: se sisältää 6 roll-upia, joissa on lyhyiden tekstien lisäksi runsas kuvitus. Sen yhteyteen on mahdollista järjestää näyttelyn teemoja syventävä luento, jonka pitää näyttelyn kirjoittaja, FM Jenni Kallionsivu.

Lisätietoja:
Jenni Kallionsivu
toiminnanjohtaja
Rozentāls-seura
jenni@rozentals-seura.fi
+358 45 105 881 5

Katse Suomessa, sydän Latviassa – Latvian kansallistaiteilija Janis Rozentāls. Näyttely Satakunnan museossa Porissa

Rozentāls-seura — Tue, 20 Sep 2022 08:13:38 +0000

Janis Rozentāls (1866-1916) oli Latvian kansallistaitelija, joka tunnetaan taiteilijana luonnon ja ihmisen kuvaajana mutta myös aktiivisena taide-elämän vaikuttajana ja yhteyksien rakentajana. Rozentālsin tavatessa suomalaisen vaimonsa Ellin (o.s. Forssell) tämän kotimaa sai erityisen paikan taiteilijan elämässä. Hän piti Suomea toisena kotimaanaan ja ikuisti Suomea ja suomalaisia läheisiään useisiin maalauksiin. Perhe vietti kesiä Ellin sukulaisten luona, jossa Rozentāls maalasi suomalaista luontoa ja suomalaisia rakkaitaan - ja hänen Suomessaan oli aina kesä. Rozentāls maalasi myös vaimonsa serkun ja ystävän, kirjailija Maila Talvion muotokuvan peräti kahdesti.

Katse Suomessa, sydän Latviassa -näyttely kertoo Janis ja Elli Rozentālsin rakkaustarinasta, jolla oli suuri merkitys paitsi päähenkilöilleen, myös suomalais-latvialaisille kulttuurisuhteille. Se on esillä Satakunnan museossa, museon perusnäyttelyn Satakunta-salissa sijaitsevassa Maila Talvion ja J.J. Mikkolan kulttuurikodin huoneinteriöörissä 20.11.2022 asti. Näyttely nostaa esiin Janis Rozentālsin tarinan lisäksi neljä Satakunnan Museossa säilytettävää, Maila Talvion Laaksola-kokoelmaan kuuluvaa taiteilijan teosta.

Näyttelyn avajaisia vietetään luennon merkeissä: Rozentāls-seuran eli Suomi-Latvia-ystävyysseuran toiminnanjohtaja, FM Jenni Kallionsivu kertoo avajaisluennossaan lisää näyttelyn teemoista. Luento pidetään Satakunnan Museossa keskiviikkona 21.9. klo 17.30 ja striimataan myös museon Youtube-kanavalla.

Näyttelyn on tuottanut Rozentāls-seura yhdessä Satakunnan museon kanssa. Se on uusintapainos vuonna 2016 julkaistusta samannimisestä näyttelystä, jonka tuottajana toimivat Rozentāls-seura, Latvian taidemuseo ja Virka-galleria.

Lisätietoja näyttelystä Satakunnan museon kotisivuilla.
Näyttelyn voin myös tilata suoraan seuralta, lue lisää tästä artikkelista.

Viisi Rozentāls-aiheista matkakohdetta Latviassa

Jenni Kallionsivu — Thu, 18 Mar 2021 06:50:32 +0000

Sen lisäksi että on Latvian kansallistaiteilija, Janis Rozentāls on myös suomalaisten vävypoika. Rozentālsin elämäntarinaa on mahdotonta kertoa ilman hänen "kauneuden ideaaliaan", suomalaista Elliä (o.s. Forssell). Heidän rakkaustarinansa muistetaan edelleen, maalasihan Rozentāls sen tauluihinsa, joissa Elli esiintyi koko heidän yhteisen elämänsä ajan. Suomalainen nainen romanttisena sankarittarena maailmalla: ilmiö on sen verran kiinnostava että se innoittaa matkailemaan lemmenparin jalanjäljissä ja tutustumaan samalla Latvian kulttuurihistoriaan.

Samalla voi opiskella myös latvian kieltä, josta Elli kirjoitti heti Janiksen tavattuaan näin: ”Mutta koska en vielä paljon saata ymmärtää hänen kieltänsä (sitä kyllä jo opiskelen), täytyy meidän käyttää saksan kieltä (joka tosin on aivan liian banaali niin pyhälle tunteelle kuin meidän rakkautemme).” Rakkauden arvoisen kielen opettelu ja uuteen kotimaahan sopeutuminen sujui Elliltä hyvin: vaikka suhteen alku olikin ilmeisen roihuavia tunteita herättänyt salamarakastuminen Janiksen nähtyä Ellin tämän konsertissa Riiassa, pariskunta päätyi yhteen kunnes kuolema heidät vuosia myöhemmin erotti.

Itse päädyin Rozentālsien pariin tehdessäni Katse Suomessa, sydän Latviassa -näyttelyä taiteilijan satavuotisjuhlavuoden kunniaksi vuonna 2016. Tutustuin Rozentālsin töihin, sain ilokseni Ellin Suomen-sukulaisille kirjoittamat, vielä suvun hallussa olevat kirjeet tutkittavikseni, kävin useissa eri arkistoissa Suomessa ja Latviassa ja luin kaiken löytämäni, mitä Ellin serkku Maila Talvio ja pariskunnan tuttava Aino Kallas olivat heistä kirjoittaneet. Paljon olisi vielä tutkittavaa! Näitä kiehtovia polkuja suosittelen muidenkin tallattaviksi ja kokosinkin tunnetuimmat Rozentāls-aiheiset matkakohteet muidenkin löydettäviksi.

Jaņa Rozentāla un Rūdolfa Blaumaņa muzejs, Alberta iela 12

Rozentāls-matkailijoiden ykköskohde Riiassa on tietysti taiteilijan ja hänen perheensä ateljeekoti, joka nykyään on museona. Upeassa jugendasunnossa voi tutustua niin taiteilijakodin sisustukseen kuin myös joihinkin Rozentālsin töihin. Asunnon sisustus on upea ja tarjoaa iloa silmälle ja ravintoa ajatuksille pitkäksi aikaa. Ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan asuntoon on melkoinen kapuaminen, mutta onneksi porraskäytävä on jo itsessäänkin näkemisen arvoinen.

Kirjailija Rūdolfs Blaumanis vuokrasi Rozentālseilta huonetta ja oli Ellin Suomen-sukulaisilleen kirjoittamien kirjeiden mukaan "siivo hyyryläinen". Myös hänen huoneensa on museoitu. Ellin avulla pitkään sairastellut Blaumanis pääsi hoitamaan tuberkuloosiaan Takaharjun parantolaan Suomeen. Valitettavasti hoito ei enää auttanut pitkälle edenneeseen sairauteen ja Suomesta tuli Blaumaniksen sekä myöhemmin myös Rozentālsin matkan pää. Blaumaniksesta voi lukea lisää artikkelista Rūdolfs Blaumanis: kirjailijan kuolema Punkaharjulla.

Museon kotisivulle tästä linkistä.

Näin upeaa kierreportaikkoa pitkin Rozentālsien kotiin kiivetään.

Rīgas Latviešu biedrības nams (Riian latvialaisen seuran talo), Merķeļa iela 13

Riian latvialainen seura toimii edelleen samassa talossa, jonka ulkoseinään Janis Rozentāls maalasi kansallisromantiikasta aiheensa ammentavat seinämaalaukset 1900-luvun alussa. Keskimmäisessä maalauksessa nähdään voimaa edustavat muinaiset jumalhahmot Potrimps (meren, maan ja kasvun jumala), Pērkons (ukkosen jumala) ja Pīkols (manalan hallitsija). Pienemmät maalaukset näyttävät ihmiskunnan tavoitteet, viisauden ja kauneiden, ja ovat nimiltään Pie avota (Lähteellä) ja Saules sveiciens (Auringon tervehdys). Niitä puolestaan reunustavat näihin tavoitteisiin pääsyn keinot eli Māksla (taide), Zemkopība (maanviljelys), Rūpniecība (teollisuus) ja Zinātne (tiede).

Kun kysyin maalauksia esittelevältä latvialaisen seuran työntekijältä, miten teoksia on vuosien varrella restauroitu, kuulin ettei mitenkään. Ne on kuulemma aikanaan niin hyvin tehty. Valaisimet niihin on kuitenkin asennettu, joten Riian keskustassa sijaitsevia teoksia voi ihailla koska vain itselle sopii. Parhaiten talon yläosaan maalatut työt näkee asettumalla taloa vastapäätä kadun toiselle puolelle ja nostamalla katseensa ylös, ehkäpä jonkun apuvälineen kanssa.

Tällaista taloa voi tähyillä ja asettua, ehkäpä kiikareiden kanssa, sitä vastapäätä.

Latvian taidemuseo, Jaņa Rozentāla laukums 1

Taiteilijan 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi hän sai vuonna 2016 oman aukion, jonka numerossa 1 sijaitsee Latvian taidemuseo. Kun on ensi ihastallut Rozentālsin patsasta, voi sen jälkeen suunnata sisälle museoon, jonka pysyvässä näyttelyssä on useampia hänen töitään. "Latvialainen taiteilija rakastui suomalaiseen Elliin: katso kuvat!" voisi olla yksi tapa mainostaa museota, jos haluaisi lähteä klikkiotsikoinnin tielle.

Rozentāls maalasi Elliä vuodesta toiseen, usein madonnana lasten kanssa. Vaikka "kauneuden ideaalin" elämä taitelijan muusana ja kolmen lapsen äitinä (oma laulajanura oli ajan tavan mukaan täytynyt jättää taka-alalle) ei aina ehkä ollutkaan pelkästään romanttista satua, Ellin Suomeen kirjoittamista kirjeistä välittyy arvostus puolison työtä kohtaan. Rozentālsit pakenivat ensimmäisen maailmansodan aikana Suomeen, jossa Janis Rozentāls menehtyi tapaninpäivänä 1916. Olojen selkiydyttyä Elli muutti vuonna 1920 lapsineen Latviaan, jossa hän lepää puolisonsa vieressä.

Museon kotisivuille tästä linkistä.

Patsasta ihailtuaan kannattaa suunnata ylös valkoisia portaita latvialaisen taiteen pyhättöön.

Janis Rozentālsin hautamuistomerkki, Rīgas Meža kapi (Riian metsäkalmisto)

”Nuku Suomen kylmässä maassa, kunnes me tulemme ja noudamme sinut kotiin.” luki taiteilijaystävien Rozentālsin Helsingissä helmikuussa 1917 pidettyissä hautajaisissa laskeman seppeleen teksti. He pitivät lupauksensa ja olojen rauhoituttua hänet haudattiin uudestaan Riian metsäkalmistoon vuonna 1920. Hautamuistomerkki on pystytetty vuonna 1983 ja sen on suunnitellut Igors Dobičins.

Vuonna 1943 Elli Rozentāle laskettiin samaan hautaan. Hän oli kärsinyt pitkään sydänvaivoista, joita toisiaan seuraavien miehityksien aiheuttamien vaarojen ja murheiden keskellä eläminen ei ainakaan helpottanut. Lentäjänä Suomen ilmavoimissa toimineen sukulaispojan avulla hänen kirjeensä pääsivät saksalaisten miehittämästä Riiasta Suomeen ja maalavat lukijalleen elävän kuvan aikakaudesta. Kun kynä viimein kirposi kädestä, Riian metsäkalmistosta tuli viimeinen lepopaikka myös naiselle, jonka vuonna 1902 Riiassa pitämästä konsertista alkanut tarina johti viimein myös Rozentāls-seuran nimeämiseen.

Metsähautausmaa on kokonaisuutena mielenkiintoinen kohde, jossa lepää muitakin merkkihenkilöitä.

Jana Rozentāla Saldus Vēstures un mākslas muzejs, Striķu iela 22, Saldus

Vaikka ihmiset ovat poissa, elämäntyö vaikuttaa edelleen ja tarinat elävät. Jos vain mahdollista, Latvian matkalla kannattaa suunnata myös Riian ulkopuolelle. Saldus on Rozentālsin synnyinpaikkakunta ja museo puolestaan hänen opintojensa jälkeen sinne rakennuttamansa ateljeekoti. Pikkukaupungin elämä ei kuitenkaan sopinut taiteilijalle, ja Rozentāls asettui Riikaan, missä hän tapasi konserttikiertueella olleen suomalaisen laulajattaren ja päätyi antamaan nimensä vuosikymmeniä myöhemmin perustettavalle ystävyysseuralle.

Vaikka suuren kaupungin tarjoamat mahdollisuudet vetivät taiteilijan luokseen, Salduksen museo on käymisen arvoinen. Se on nimensäkin mukaan paitsi taide-, myös historiallinen museo ja kertoo siitä, millaista 1900-luvun alun Latviassa oli elää. Samalla se kertoo siitä, millaisen tien Janis Rozentāls joutui kulkemaan tullakseen siksi, mikä hänestä tuli: Latvian kansallistaiteilija ja sen lisäksi myös suomalais-latvialaisten kulttuurisuhteiden merkkihenkilö.

Museon kotisivuille tästä linkistä.

Vierailimme vuonna 2016 Salduksessa Heli Laaksosen ja virolaisen kirjailija Leelo Tungalin kiertueella ja museossa oli käytävä! Patsas-Rozentālsin vasemmalla puolella kääntäjä Guntars Godiņš, Leelo ja Heli: oikealla tämän jutun kirjoittaja Jenni Kallionsivu, kustantaja Inese Zandere, Pohjoismaiden ministerineuvoston Ieva Hermansone sekä mainio autokuskimme.

Lisää luettavaa Rozentālsista:
Janis Rozentāls, suomalaisten vävy ja ystävä

Teksti ja kuvat 1-4: Jenni Kallionsivu
Kuva 5: Jenni Kallionsivun kotialbumi

Rūdolfs Blaumanis: kirjailijan kuolema Punkaharjulla

Jenni Kallionsivu — Sun, 19 Aug 2018 13:24:02 +0000

Blaumanis kestää aikaa

Suomi on paikka, jonne suurmiehet vaeltavat kuolemaan. Siltä ainakin latvialaisesta perspektiivistä voisi näyttää, ovathan täällä vetäneet viimeisen henkäyksensä niin Janis Rozentāls kuin myös Rūdolfs Blaumanis. Näiden kulttuurin merkkimiesten elämäntarinat ja niiden päätösvaiheet muistetaan Latviassa hyvin. Kruunupuistossa, entisessä Takaharjun parantolassa, käy edelleen latvialaisia kulttuurimatkailijoita katsomassa Blaumaniksen viimeistä asuinpaikkaa. Blaumanista ei ole juuri suomennettu. Ainakaan vielä. Joitain novelleja kuitenkin löytyy, uusin julkaisu on 1985 ilmestyneessä kokoelmassa Koti-ikävä ja muita latvialaisia novelleja oleva Raudupen emäntä. Vuonna 1889 kirjoitetun novellin nimihenkilö vaikuttaa omalla hyytävällä tavallaan ajattomalta pohdiskellessaan sinkkuäidin oikeutta uuteen onneen eli naapurin Janikseen. Lemmen asioita pohditaan myös englanninnetussa novellikokoelmassa In the Lap of Happiness, joka on julkaistu Moskovassa 1960-luvulla. Vanhahtava käännös ei kauaa jaksa haitata, kun isännät ja emännät, piiat ja rengit kiskovat lukijan mukaansa mietteisiinsä rahasta, rakkaudesta ja onnen olemuksesta. Varsinaisesti Blaumanis tunnetaan kotimaassaan kuitenkin ennen kaikkea näytelmäkirjailijana. Hänen tunnetuin teoksensa on Skroderdienas Silmačos, joka esitettiin ensimmäistä kertaa Riiassa vuonna 1902. Näytelmä on latvialaisten kesäteattereiden klassikko, jota pääsee halutessaan katsomaan joka kesä. Blaumaniksen tekstit ovat edelleen ajankohtaisia myös ammattilaisnäyttämöillä, sillä tänäkin syksynä Latvian kansallisteatterin ohjelmistossa on Blaumaniksen näytelmä, vuonna 1904 valmistunut Indrāni. Näytelmää on esitetty myös Suomessa, Porin teatterissa nimellä Indranin perhe.

Pitkä tie Punkaharjulle

Rūdolfs Blaumanis syntyi vuonna 1863 ja ehti mittavan kirjailijanuransa lisäksi toimia elämänsä aikana niin maanviljelijänä kotitilallaan Brakissa kuin lehtimiehenä Pietarissakin. Kirjailijanuransa Blaumanis aloitti saksaksi, vuonna 1882 Zeitung für Stadt und Land -lehdessä ilmestyneellä kertomuksella Wiedergefunden. Ensimmäisen latviankielisen runonsa Nakts eli Yö hän julkaisi vuonna 1886. Riiassa Blaumanis asui Riiassa taiteilija Janis Rozentālsin ja hänen suomalaisen vaimonsa Ellin luona vuokraten pientä huonetta taiteilijan ullakkoateljeen vierestä Albertinkadulta, tuolloin vielä uusissa ja jo silloin upeissa jugendkortteleissa. Rozentālsien perheessä oli myös kolme pientä lasta, jotka eivät kuitenkaan näytä vanhapoikakirjailijaa häirinneen. Yhteiselo sujui kaikesta päätellen ystävällisissä väleissä, sillä Elli kuvasi Suomen-sukulaisilleen kirjoittamissaan kirjeissään Blaumanista ”siivoksi hyyryläiseksi”. Kauaa yhteiseloa ei ehtinyt kestää, sillä Blaumanista vaivasi tuberkuloosi. Blaumaniksen terveyden heikennyttyä Elli järjesti hänet Takaharjun parantolaan hoidettavaksi. Vuonna 1903 valmistuneessa parantolassa tuberkuloosia hoidettiin hengittämällä raikasta harjuilmaa pitkillä makuuparvekkeilla ja syömällä ravitsevaa ruokaa seitsemän kertaa päivässä. Muilla tavoin tuon ajan kansansairautta ei vielä pystytty hoitamaan. Blaumaniksella itsellään ei ollut parantolaan varaa, joten latvialaiset kulttuurivaikuttajat järjestivät kustannusten kattamiseksi keräyksen.

Kuolema Suomessa

Rahat parantolaa varten saatiin kasaan ja Blaumanis lähti pitkälle matkalle kohti Punkaharjua. Eikä mille tahansa sairaansijalle, vaan parantolan parhaaseen huoneeseen. Todelliset Blaumanis-fanit voivat yöpyä huoneessa tänäkin päivänä: nykyään se tosin on täysin tavallinen hotellihuone, jonka parvekkeelta voi kuitenkin yrittää löytää Blaumaniksen katselemat näkymät. Hän kuvasi näkymää huoneestaan kirjeessään ystävälleen Kārlis Stralsille seuraavasti ”Metsän edessä, lähellä taloa, seisoo kaksi puuta: mänty ja koivu. Koivu taipuu koko ajan kohti mäntyä kuin lämmin latvialainen nuorimies, mutta mänty suhtautuu tähän kylmästi kuin suomalaisneito.” Tiedossa ei ole, millaiset kokemukset tällaiseen vertaukseen mahdollisesti innoittivat. Hoito Takaharjulla oli tuona ajan mittapuun mukaan hyvää ja kuolleisuus pieni, mutta valitettavasti juuri Blaumanis kuului tuohon pieneen joukkoon. Hän menehtyi Takaharjulla 4.9. 1908. Hänet on haudattu kotiseudulleen Ērgļiin, missä kirjailijan kotitalo Braki toimii museona. Takaharjussa, siis nykyisessä Kruunupuiston kuntoutuskeskuksessa ja hotellissa, Blaumaniksesta muistuttavat Rita Valneren maalaama muotokuva ja "muualla asuvien maanmiesten" vuonna 1988 pystyttämä muistolaatta. Blaumaniksen suhde Suomeen jäi lyhyehköksi eikä kuuluisuuksien kuolinpaikaksi profiloituminen ehkä ole Suomelle kaikkein optimoiduinta maabrändäystä. Tarina Punkaharjulla kuolleesta kirjailijasta on kuitenkin totta. Elämä, jonka jäljet näkyvät latvialaisessa kulttuurissa edelleen, päättyi Saimaan rannalle: vaikka kaikki tehtiin, mitä voitiin, eivät ihmisten voimat aina riitä sairautta vastaan. Suomesta tuli suurmiehen matkan pää monien tarinoiden risteytyessä keskenään ja muodostaessa kertomuksen, joka on edelleen muistamisen arvoinen. Jenni Kallionsivu

Rozentāls-näyttely Kotkassa

Jenni Kallionsivu — Mon, 05 Jun 2017 10:44:30 +0000

Latvian kansallistaiteilija Janis Rozentāls piti Suomea toisena kotimaanaan ja ikuisti Suomea ja suomalaisia läheisiään useisiin maalauksiin. Rozentāls-seura, taiteilijan mukaan nimetty Suomi-Latvia-ystävyysseura, on laatinut taiteilijan Suomen-suhteista Katse Suomessa, sydän Latviassa -näyttelyn, joka on esillä Kotkan kaupunginkirjastossa 6.6. - 21.6.2017. Rozentāls-seuran järjestösihteeri-tuottaja, FM Jenni Kallionsivu kertoo maanantaina 19.6. klo 16.30 - 18.00 Rozentālsien rakkaustarinasta, jolla oli suuri merkitys paitsi päähenkilöilleen, myös suomalais-latvialaisille kulttuurisuhteille. Luento pidetään Kotkan kaupunginkirjaston Stage-lavalla, 2. kerros. Tilaisuuden järjestävät Kymenlaakson kesäyliopisto ja Rozentāls-seura. Rozentāls seurasi aktiivisesti suomalaista ja pohjoismaista taidetta. Hän oli hyvin kiinnostunut Gallen-Kallelasta ja monissa Rozentālsin töissä voikin aavistaa tämän vaikutuksen. Rozentālsin tavatessa vaimonsa Elli o.s. Forssell Suomi sai erityisen paikan hänen elämässään sekä taiteilijana että aviomiehenä, isänä ja ystävänä. Taiteilijan perhe vietti kesiä Ellin sukulaisten luona Nummelassa, jossa Rozentāls maalasi suomalaista luontoa ja suomalaisia rakkaitaan – ja hänen Suomessaan oli aina kesä. Rozentāls maalasi myös vaimonsa serkun ja ystävän Maila Talvion muotokuvan peräti kahdesti. Luennolle ja näyttelyyn on vapaa pääsy. Luennon jälkeen halukkailla on mahdollisuus jäädä suunnittelemaan Kymenlaakson Rozentāls-seuran perustamista. Lue lisää Rozentālsista: Katse Suomessa, sydän Latviassa Janis Rozentāls, suomalaisten vävy ja ystävä

Janis Rozentāls, suomalaisten vävy ja ystävä

Jenni Kallionsivu — Thu, 17 Mar 2016 15:28:33 +0000

”Hänen nimensä on Janis Rozenthal, Portait-Maler . Ja hänen kansansa ovat lättiläiset. Mutta koska en vielä paljon saata ymmärtää hänen kieltänsä (sitä kyllä jo opiskelen), eikä hän minun kieltäni, täytyy meidän käyttää saksan kieltä (joka on aivan liian banaali niin pyhälle tunteelle kuin meidän rakkautemme). Hän on 36 vuotias, pitkä, tumma, kaunis vartalo, komea mies, suuret syvät ruskeat silmät, jotka minun sieluuni niin hellästi, ihanasti katsoivat – ilman intohimoa ja kiihkoa, suuren, syvän tunteen tulkkina.” Näin kirjoitti suomalainen laulajatar Elli Forssell isälleen Helsinkiin silloisen Liivinmaan Wolmarista eli Valmierasta marraskuussa 1902. Hän oli pitänyt Riiassa menestyksekkään konsertin ja sen yhteydessä tutustunut etevään latvialaiseen taidemaalariin Janis Rozentālsiin. Rakkaus oli syttynyt heti. ”Ensi katseemme lahjoitti meidät jo toisillemme – ikuisesti.” Tarinan mukaan Rozentālsilta oli kysytty, mitä mieltä hän oli laulajattaresta, ja vastaus oli yllättävä: ”Tietenkin pidin, hänhän on tuleva vaimoni.” Siinä vaiheessa hän ei vielä ollut edes kysynyt Elliltä tämän mielipidettä asiasta! [caption id="attachment_687" align="alignleft" width="144"] Vastanaineet Janis ja Elli Rozentāls[/caption] Janis ja Elli olivat tavanneet toisensa asianaja Grosswaldin luona. ”Tämä perhe on lättiläisen intelligenssin keskusta Rigassa”, totesi Elli – ja muutama päivä ensitapaamisen jälkeen heidän kihlauksensa julkaistiin samassa kodissa, jossa he olivat kohdanneet. ”Ei ainoastaan Grosswaldin perhe, ja ne lähimmät ystävät, jotka siellä läsnä olivat, iloitsivat, ei, koko maailma iloitsi meidän kanssamme, taivas tuolla ulkona hehkui niin kultaisena, niin täynnä riemua ja iloa.” 1900-luvun alku oli suurten tunteiden aikaa. Mutta se oli myös kansallishengen aikaa. Silti tuntuu melkein oudolta lukea Ellin onnenhuumaisesta kirjeestä: ”Koko luonto iloitsi lättiläisen ja suomalaisen liitosta, ja olihan sitä syytäkin. Meidän liitollamme on suuri kansallinen merkitys, historiallinen merkitys – ensi kertaa kai nämä kansat yhtyvät niin jaloilla edustajilla – tästä tulee ihanata taidetta tulevaisuudelle!”

Rozentālsin suomalaiset sukulaiset

Forssell-nimisiä sukuja on Ruotsissa ja Suomessa useita. Ellin suvun vanhin tunnettu edustaja oli tykkijunkkari Lars Forssell, joka ennen 1700-luvun puoliväliä tuli Padasjoelle Liivinmaalta; tämä maakunta kuului aikanaan Ruotsin valtakuntaan, mutta tiedossa ei ole, oliko Forssellin lähtökohta nykyisen Viron vai nykyisen Latvian puolelle. Forssell meni Padasjoella naimisiin ja asettui vaimonsa Ebba Brummerin iäkkään äidinisän vapaaherra Gustaf Hornin hallitsemaan Nyystelän kartanoon, josta osan hän sai haltuunsa jo vuosisadan puolivälissä. Hornien kautta Forssellit saattoivat laskea polveutuvansa eräistä Ruotsin ja Suomen loistavimmista suvuista, ja Brummerien kautta mukaan tuli joukko balttilaisia ylimyssukuja, sillä Ebba Brummerin isä oli hänkin tullut Padasjoelle Liivinmaalta. Ellin isä, Ilmajoella syntynyt agronomi Theodor Forssell oli Lars Forssellin pojanpojan poika. Hänen helsinkiläinen kotinsa oli vuosikymmeniä ollut suomalaisuuden vahvoja linnakkeita pääkaupungissa, ja Forssell oli aikoinaan kuulunut Aleksis Kiven lähipiiriin, olipa runoilija eräässä vaiheessa suunnitellut ryhtyvänsä hänen tilanhoitajakseenkin. Forssellin veli Albert taas tunnetaan ainoan Kiveä esittävän alkuperäiskuvan piirtäjänä. Tunnettu kirjailija Maila Talvio, alkuaan Winter, Ellin serkku ja aikanaan paras ystävä, kirjoitti 1947 julkaisemassaan muistelmateoksessa ”Rukkaset ja kukkaset” Forssellien kodista: ”Tässä ihanteellisen harmonisessa kodissa olivat kaikki jalot riennot ja pyrkimykset kotonaan, täältä käsin ne ohjattiin Snellmanin hengessä palvelemaan isänmaata ja lähimmäistä.” Talvio kuvaa Forssellien asunnon Antinkatu 30:n (nykyisen Lönrotinkadun) pihamaata suorastaan lasten talviparatiisiksi. ”Lapset itse – ja niitä sattui talossa ja naapuritaloissa olemaan paljon, eri-ikäisiä ja erikokoisia – rakensivat heti kun luonto heitä sopivasti suosi, luistinradan, jonka ympäröivät kuusilla, kelkkamäen, erinäisiä lumi-ukkoja, lumilyhtyjä ja mahtavia lumilinnoja. Juhlapäivinä valaistiin kynttilänpätkillä tornit, lumiukot ja lumilyhdyt, lippuja nostettiin viireihin ja tässä juhlavalaistuksessa luisteltiin ja laskettiin mäkeä, kaaduttiin kumoon ja törmättiin vastatusten. Ilona Jalava ja Aino Ackté kuuluivat ahkerimpiin ’paratiisilintuihin’, pieni Väinö Jalava liehui alati lippu kädessä. Ellin ystävättärenä minäkin sain mahdollisuuden liukua pihamaan välkehtivillä jääpinnoilla. Unohtaa voisiko niitä hetkiä!” Forssellin perheen äiti Anna oli kuollut jo 1897, vain 48-vuotiaana, mutta jäljellä olivat isä Theodorin lisäksi vanhin tytär Elli, poika Lauri, toinen tytär Anna, kolmas tytär Liisi sekä kuopus Aarne, joka oli Elliä peräti seitsemäntoista vuotta nuorempi. Theodor Forssell itse kuoli keväällä 1909, jäätyään eläkkeelle maanviljelyshallituksen sihteerin tehtävästä ja suomennettuaan sukunimensä Koskenalhoksi, minkä nimen myös molemmat pojat omaksuivat. Lauri valmistui maisteriksi ja ryhtyi sitten opiskelemaan lääketiedettä mutta sairastui tuberkuloosiin ja kuoli Takaharjun parantolassa 1912. Anna suoritti ylioppilastutkinnon 1900 – viimeisenä vuonna jolloin tyttöjen oli pyydettävä ”vapautusta sukupuolestaan” päästäkseen ylioppilaiksi – ja opiskeli sitten viulunsoittoa Helsingin musiikkiopistossa, piti konsertteja ja toimi Helsingin filharmonisen orkesterin ensimmäisenä naisviulistina, kunnes meni naimisiin menestyvän nuoren lääkärin Eino Suolahden kanssa, sai pian kolme lasta ja joutui luopumaan muusikon urastaan. Anna Suolahti saavutti korkean iän, sillä hän oli kuollessaan kesäkuussa 1970 jo 87-vuotias. Annan neljästä lapsesta Lauri Suolahti kuoli jo 8-vuotiaana ja nuorimmainen Heikki, lupaava säveltäjä, 16-vuotiaana ylioppilaskokelaana. Vanhin, Elli, opiskeli lääketiedettä avioitui itseään toistakymmentä vuotta vanhemman lääketieteen tohtorin ja sittemmin monitoimisen professorin Erkki Leikolan kanssa mutta jatkoi opintojaan saatuaan neljä lasta – joista tämän kirjoittaja on yksi – ja valmistui lääkäriksi lähes 40-vuotiaana; hän kuoli 85 vuoden iässä 1998. Lauria vain vuotta nuorempi Eino Edvard, ”Nenno”, valmistui historian maisteriksi, toimi sitten vanhan koulunsa, Helsingin Suomalaisen yhteiskoulun, historian ja latinan opettajana, väitteli sodan jälkeen tohtoriksi ja tuli tunnetuksi WSOY:n kirjallisena johtajana ja sen jälkeen Akateemisen kirjakaupan johtajana, suosittuna esseistinä ja kulttuuripiirien henkevänä illallisvieraana. Hän kuoli 1977 melkein 63 vuoden iässä. Liisi avioitui jo 1907 insinööri Jalo Elersin kanssa, muutti Forssaan ja sai kolme poikaa, mutta Elers sai surmansa keväällä 1918 ja Liisi sai yksin kasvattaa pojat, jotka 1930-luvulla muuttivat sukunimensä muotoon Ervi; yhdestä heistä tuli kuuluisa arkkitehti ja muutkin menestyivät elämässään. Aarne puolestaan opiskeli juridiikkaa ja ehti varatuomarin arvoon asti mutta liittyi sitten jääkäriliikkeeseen, kohosi jääkärikapteenin arvoon ja kaatui huhtikuussa 1918, vain muutamia viikkoja ennen lankonsa Jalo Elersin surmaa. Liisi eli leskenä neljä vuosikymmentä ja kuoli Helsingissä joulukuussa 1958. Tärkeä henkilö Elli Forssellille ja Maila Winterille oli myös heidän yhteinen isoäitinsä Isabella Bonsdorff, papinleski, joka hankki toimeentulonsa pitämällä täysihoitolaa Mikonkadun pohjoispäässä, Kaisaniemen puiston tuntumassa. Bonsdorffit olivat alkuaan Saksasta saapunutta sukua, joka jo 1700-luvulla oli tullut tunnetuksi erityisesti ansioistaan yliopistomaailmassa. Ellin äidinisän rovasti Nils Robert Bonsdorffin isä Jacob Bonsdorff oli ollut teologian professori ja runoilija, tämän veli Gabriel, joka aateloitiin nimellä von Bonsdorff, oli ollut lääketieteen professori ja Suomen ensimmäinen arkkiatri, ja toinen veli Johan kreikan kielen professori. Maila asui ”mummu Isabellan” luona koko kouluaikansa, serkusten käydessä Bulevardin ja Yrjönkadun kulmassa sijainnutta Suomalaista tyttökoulua, jossa he saattoivat imeä itseensä ei vain tietoja ja taitoja vaan myös vahvaa kansallishenkeä.

Rozentāls ja hänen toinen kotimaansa Suomi

[caption id="attachment_689" align="alignleft" width="213"] Uz laipām, 1907[/caption] Sama kansallishenki, Latvian puolella koettuna, välittyy myös Rozentālsin saksankielisestä kirjeestä tulevalle apelleen marraskuussa 1902. ”Olen 36 vuoden ikäinen, lättiläinen, ja toivon että kansani vielä on saava jotakin aikaan. Tunnen vain harvoja suomalaisia, mutta ne joihin olen tutustunut, ovat olleet minulle mieleen. Olen myös ollut muutamia päiviä Suomessa, Helsingissä, ja olen ihaillut ja rakastanut Teidän maatanne ja kansaanne enemmän kuin mitään toista. Koko Teidän kulttuurinne, nimenomaan taiteenne, on minulle lättiläisenä esikuvallista, ja maalarina kunnioitan eniten suuria mestareitanne, kuten Gallénia, Järnefeltiä, Halosta, Saarista ym. Salainen kaipuuni onkin, että minusta tulisi lättiläisille jotakin samanlaista, jos vain vähäiset lahjani ja ulkoiset olosuhteemme antavat siihen mahdollisuuden. Meitä on muutamia nuoria taiteilijoita, jotka tahtovat parasta mutta voivat vain suhteellisen vähän. Toivomme silti, että siitä voi vielä tulla jotakin ja että meillä on yhä odotettavaa ei vain taiteilijoina vaan myös ihmisinä.” Kihlausta seurasi avioliitto maaliskuussa 1903. Sulhasen sommittelemaa hääkutsua kuvaili Maila Talvio myöhemmin seuraavasti: ”Ja nähtiin niissä aaltoileva ulappa, ulapalla vene ja veneessä keskituhdolla valkoinen nainen, jonka kasvot vielä olivat käännetyt etenevää rantaa kohden. Mutta voimakkain vedoin ohjasi väkevä tumma mies, kokassa seisoen, melalla venettä uutta rantaa kohden,” (Tarkemmin katsoen tosin valkeapukuinen nainen istuu perätuhdolla ja pitää kiinni peräsimenvarresta, kun taas veneen pohjalla seisova ritariasuinen mies työntää keksillä purtta loitommaksi vaarallisista kallioista!) Saman aiheen oli Rozentāls esittänyt jo 1897 maaalauksessaan Teiksma (”Taru”). Kutsukortin vasemmassa ylänurkassa olivat vierekkäin Suomen ja Liivinmaan-Kuurinmaan vaakunat, sillä Latvia ei vielä ollut valtiollinen kokonaisuus eikä sillä ollut omaa kansallisvaakunaa, ylälaidan keskiosassa oli ihmishahmoja sukupolvien kierron vertauskuvana, ja oikeassa ylänurkassa oli taiteilijanpaletti ja kantele, latviaksi kokle, molempien kansojen yhteinen perinnesoitin. Häät vietettiin Ellin toivomuksesta Helsingissä, mutta sitten Rozentālsit asettuivat Riikaan, missä heidän Albertinkadun ja Jousimiehenkadun kulmassa sijainneesta kodistaan tuli lättiläisen kulttuuriväen suosittu kohtauspaikka. Koko seutua pidetään nykyään Riian tärkeimpänä jugend-arkkitehtuurin keskittymänä. Tänään tuo koti tornikerroksessa sijaitsevine ateljeineen on Rozentālsin ja siellä alivuokralaisena asuneen kirjailija Rudolfs Blaumanisin museona. Perhe karttui nopeasti. Syksyllä 1903 syntyi tytär Laila, tammikuussa 1906 toinen tytär Irja ja vihdoin kesällä 1907 poika Miķelis, joka jatkoi isänsä perinnettä taidemaalarina. Kaikki kolme selviytyivät sodan ajasta ja neuvostovallan puhdistuksista, mutta Miķelis kuoli syöpään jo 1953, kun taas tyttäret elivät pitkään, ja Irja, joka oli aikanaan opiskellut sairaanhoitajaksi Helsingissä, ehti 1978 käydä vielä kerran Suomessakin vanhoja muistoja verestämässä ja sukulaisia tapaamassa. Elli ei ollut Janis Rozentālsille vain puoliso ja lasten äiti vaan myös hänen suosikkimallinsa. Rozentāls maalasi vaimostaan lukuisia muotokuvia, ja erityisesti äiti ja lapsi -aihe, josta hän oli ollut kiinnostunut jo ennen avioliittoaan, innoitti häntä useihin intensiivisiin töihin. Kohtaamme niissä Ellin imettämässä pikku Lailaa, Ellin puistossa lastenvaunujen ääressä, Ellin venerannassa Laila sylissään, Ellin pihlajan alla niin ikään Lailaa sylissään pidellen. Myöhemmin Rozentāls maalasi tyttärensä vanhavenäläiset kokosnik-päähineet päässä, Irjan joulukuusen äärellä ja yhtenä viimeisistä töistään Lailan Kulosaaren huvilan kuistilla. Myös Ellin suomalaisia omaisia Rozentāls ikuisti mielellään: hän maalasi kaksikin muotokuvaa apestaan Theodor Forssellista, kaksi upeaa kokovartalokuvaa kälystään Anna Suolahdesta viulua soittamassa sekä muotokuvan toisesta kälystään Liisi Elersistä ja kuvan koko tämän perheestä. Hän myös hahmotteli paperille nelivuotiaan kummityttönsä Elli Suolahden kesäisellä kukkakedolla; äitini muisti vielä vanhoilla päivillään, miten jännittävää oli, kun ”Jan-setä” maalasi tuota kuvaa. Eräässä maalauksessa serkukset Miķelis eli ”Mikki” Rozentals ja Pauli Elers ovat onkimassa Loimijoella, ja toisessa koko Rozentālsin perhe – Irja, Mikki, Laila ja Elli – ottaa aurinkoa kesäisessä Siguldassa kuin paratiisin rauhassa. [caption id="attachment_690" align="alignleft" width="209"] Zem pīlādža, 1905[/caption] Janis Rozentāls oli pariin kertaan, 1905 ja 1906, ollut vieraana Forssellien silloisessa kesäpaikassa Nummelassa, jossa hän tietenkin myös maalasi, ja toisinaan hän saattoi jopa nimittää Suomea toiseksi kotimaakseen. Hän kirjoitti Vērotājs-kulttuurilehteen – nimi merkitsee ”tarkkailijaa” – artikkelin Suomen taiteesta ja toisen erityisesti Albert Edelfeltistä. Tätä yhteyttä vahvistivat luonnollisesti monien suomalaisten, sekä sukulaisten että muiden, vierailut Albertinkadun kodissa vuosien mittaan. Niinpä oli varsin luonnollista, että kun ensimmäinen maailmansota 1915 pyyhkäisi yli nykyisen Latvian, Rozentālsin perhe hakeutui turvaan Suomeen. He vuokrasivat huvilan Kulosaaresta, ja lapset aloittivat syksyllä suomalaisen koulun. Janis Rozentāls itse oli jo sodan puhjettua ollut lähes epätoivoinen, ja hän oli kirjoittanut Maila Talviolle Helsinkiin: ”Meidän kansamme on nyt hajallaan ja vaeltaa ympäri laajaa Venäjänmaata kuin juutalaiset aikoinaan erämaassa. Kaikki ne yritykset ja hankkeet, jotka viime vuosikymmenellä merkitsivät niin paljon kulttuurin elvyttämisessä, ovat nyt tuhoutuneet, ja ennen kaikkea meiltä on riistetty se maaperä, jolle kulttuuri olisi voitu jälleen rakentaa.” Kaikesta huolimatta Rozentāls työskenteli kiihkeästi. Syksyllä hän oli pitkään Pietarissa järjestämässä latvialaisen taiteen näyttelyä, ensimmäistä joka pidettiin latvialaisen alueen ulkopuolella. Keväällä oli vuorossa samanlainen näyttely Moskovassa. Toivuttuaan siellä saamastaan keuhkokuumeesta Rozentāls palasi Kulosaareen, viimeiseksi kesäkseen. Aino Kallas on 1954 julkaistussa päiväkirjassaan kertonut tästä kesästä, kävelyretkistään Rozentālsin kanssa, rakastumisestaan ja siitä miten Rozentāls oli syksyllä maalannut hänestä tekemäänsä kuvaan uuden, tuntemattoman profiilin hänen päänsä tilalle. Elli oli ilmeisesti tottunut miehensä läikkyvään tunne-elämään, eikä näytä siltä, että Ainon ja Janiksen välille olisi koskaan syntynyt varsinaista rakkaussuhdetta.

Janis Rozentālsin perintö

Sota pitkittyi, ja marraskuun lopulla 1916 Rozentālit ostivat Kulosaaren huvilan 70 000 markalla omakseen, lainarahoilla tosin. Sitten, tapaninpäivän iltana, Janis Rozentāls yllättäen kuoli sydänhalvaukseen, vain viidenkymmenen vuoden iässä. ”Jan oli joulupäivänä leikkinyt lasten kanssa ja pitänyt heille piirustustuntia”, kertoi Ellin ystävätär Ilona Jalava kirjeessään Aino Kallakselle, jatkaen kuvaustaan: ”Töittensä keskellä hän siellä lepäsi – taulut ympärillään työn alla, ja paletti täynnä maalia. Niin kumman rauhalliset ja kauniit olivat hänen kasvonsa, että vain kuvitteli hänen nukkuvan.” Alpo Sailo otti vainajasta kuolinnaamion, ja hautajaiset pidettiin uudenvuodenpäivänä 1917. Jo helmikuun alussa avattiin Helsingissä muistonäyttely, johon sisältyi 17 työtä, joukossa ”Viulunsoittaja” sekä Maila Talvion ja hänen puolisonsa professori J. J. Mikkolan muotokuvat. ”Taulut ja värit, koko Brändön kesä eli seinillä – hän vain oli poissa”, kirjoitti Aino Kallas päiväkirjaansa näyttelyn avajaispäivänä. Yli yhdeksän vuosikymmentä myöhemmin, Latvian tasavallan itsenäisyyden 90-vuotismuistoa juhlittaessa, paljastettiin Kulosaaren sillan tuntumassa olevaan kallioleikkaukseen kiinnitetty pronssilaatta, joka kertoo kuuluisan taiteilijan ja hänen puolisonsa asuneen laatan lähituntumassa. Rozentālsin hautajaisiin oli saapunut joukko latvialaisia taiteilijaystäviä, joista joku oli sanonut: ”Nuku Suomen kylmässä maassa, kunnes me tulemme ja noudamme Sinut kotiin.” Kun maailmansota oli ohi ja Latvia muiden Baltian maiden myötä itsenäistynyt, Rozentālsin arkku todella siirretiin Riian Metsähautausmaalle, missä taiteilija nyt lepää perheensä ympäröimänä. Elli, joka 1920-luvun alussa oli lapsineen muuttanut takaisin Riikaan, kuoli 71 vuoden ikäisenä kesäkuussa 1943, uuden maailmansodan pyyhkäistyä – niin kuin tuolloin näytti – itsenäisen Lavian jälleen pois Euroopan kartalta. Mutta sitä ennen hän oli vielä kokenut vaikeita aikoja. Saksalaismiehityksen aikana 1942-1943 jopa yhteydet Suomeen saattoivat jotenkuten toimia suomalaisten sotilaslentäjien ansiosta, semminkin kun yksi näistä oli Ellin sisarenpoika Pauli Ervi. Säilyneet kirjeet, jotka on julkaistu 1993, kertovat puutteesta ja pessimismistä, ja hänen tyttärensä kertoivat hänen kuolemansa jälkeen: ”Hän oli aivan valmistautunut kuolemaan ja lähti mielellään ja ilolla.” Vielä syyskuussa Laila kirjoitti sukulaisilleen Suomeen – suomeksi: ”Hän kuoli niin rauhallisesti ja tyyneesti. Se että on tällaiset ajat ja emme tiedä mitään tulevaisuudesta, joka on niin epävarma, helpoittaa meillä sen ajatuksen ettei häntä enää ole meidän keskellä. … Hän oli niin valoisa ihminen, ettei hän vaan meille lapsille oli suuresta merkityksestä, mutta koko ympäristöä hän valaisi.” Niin läheinen kuin Suomi Janis Rozentāls olikin, Latvia ja latvialaisuus olivat hänen sydämessään aina ensimmäisellä sijalla. Hänen aihepiirinsä vaihteli eri aikoina: realistiseta kansankuvauksesta hän siirtyi romanttisiin naishahmoihin ja jälki-impressionistisiin maisemiin, mutta Gallen-Kallelan tavoin hän kiinnostui myös kansansa tarustosta. Kun liiviläissyntyisen rovasti Edgar Vaalgamaan suomennos Latvian kansalliseepoksesta ”Karhunkaatajasta”, Lāčplēsis , ilmestyi 1988, tasan sata vuotta alkuteoksen julkaisemisesta, parahiksi keskelle Latvian ”kolmatta kansallista herätystä", sen kansiaiheeksi oli suomalaisesta yksityiskokoelmasta löytynyt julkisuudessa ennestään tuntematon Rozentālsin guassityö ”Karhunkaataja lumotulla saarella”. Näin hän saattoi vielä yli seitsemän vuosikymmentä kuolemansa jälkeen symboloida maantieteellisesti ja paljolti historiallisestikin läheisten mutta toisilleen perin tuntemattomien veljeskansojen yhteyttä. Kun kuvanveistäjä Burkarts Dzenisin suunnittelema Janis Rozentālsin patsas – suomalaisesta graniitista hakatun pylvään päässä seisova rintakuva – paljastettiin 1936 Riian taidemuseon edustalla, Maila Talvio kirjoitti sanat, jotka on neljällä kielellä painettu 1991 ilmestyneen suuren Rozentalsia ja hänen taidettaan esittelevän teoksen kansiliepeeseen: ”Varmaan Janis Rozentāls loistavana persoonallisuutena olisi voinut hurmata ja voittaa missä kulttuurikeskuksessa tahansa. Mutta hän valitsi hengen kuokkamiehen, kyntömiehen ja kylvömiehen osan oman kansansa keskuudessa. – Rozentālsin 22 vuotta kestänyt luomiskausi, niin rikas etsinnästä, vastoinkäymisistä, masennuksesta, voitoista, aurinkoisesta ilosta ja elämän hurmasta, on jättänyt Latvialle suuren joukon hartaita kuvia maalaiselämästä, maisemia, laatukuvia, loisteliaita muotokuvia, ihania alttaritauluja sekä rikkaan kuvituksen latvialaiseen satuun ja kansanlauluun. Koko tätä tuotantoa leimaa ylhäinen vakavuus yhdistyneenä aitoon innoitukseen ja luomisiloon.” Anto Leikola Tämä kirjoitus on mukailtu artikkelistani ”Janis Rozentāls ja Suomi” Kai Kartion ja Ira Westergårdin toimittamassa näyttelyluettelossa ”Latvia taiteiden risteyksessä”, joka ilmestyi Sinebrychoffin taidemuseossa Helsingissä järjestetyn Latvian tasavallan 75-vuotisjuhlanäyttelyn yhteydessä marraskuussa 1993. AL.