Olipa kyse häälahjasta, 50-vuotislahjasta tai mistä merkkipäivästä vain – Riian posliinitehtaan astiasto oli hyvin suosittu lahja neuvostoaikana. Miltei joka ikisen neuvostolatvialaisen kodista löytyi Riian posliinitehtaan ruoka-astiastot sekä kahvi- ja teeastiastot, jotka olivat kovassa käytössä sekä arkena että juhlapäivinä.
Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen astiastoista ja sen ajan muista posliiniesineistä haluttiin päästä eroon. Ajan myötä koteihin hankittiin modernimpia, ulkomailta tulleita astioita. Neuvostoliitosta muistuttavia asioita ja astioita ei enää haluttu, joten niitä joko heitettiin pois tai pakattiin laatikoihin ja viettiin varastoon keräämään pölyä. Kenellekään ei silloin tullut mieleen, että kauan sitten johonkin nurkkaan unohdetut laatikot avataan taas 2000-luvulla.
Riiassa sijaitsevan Zuzeum-taidemuseon koristetaiteen ja muotoilun kokoelman kuraattorilla Marta Šustella on oma näkemyksensä siitä, miksi viime vuosina Latviassa on ruvettu katsomaan neuvostoajan astioita eri silmin:
”Jos aiemmin posliinikeräilijöiden kiinnostus liittyi lähinnä sotien väliseen aikaan – kauniiseen ’isoäitimme’ aikakauteen, niin viimeisten 3–4 vuoden aikana on alkanut mittava neuvostoaikana toimineen Riian posliinitehtaan esineistön kerääminen. Tämä ilmiö sai alkunsa pitkälti koronaviruspandemian aikana, joka pakotti ihmiset arvioimaan elämäänsä uudestaan sekä antamaan asioille ja muistoille uutta arvoa.
Kollektiivisessa muistissa neuvostoaika tullaan aina yhdistämään epämiellyttäviin muistoihin, mutta mitä pitempi aika siitä on kulunut, sitä enemmän nimenomaan myönteisiä ja nostalgisia muistoja jää. Materiaalisessa muodossa Riiassa valmistettu posliini on yksi niistä arkipäivän esineistä, joita monilla on edelleen tallessa. Sen arvoa nostaa myös tietoisuus siitä, ettei esineitä enää valmisteta.”
Astioita moneen makuun ja tarkoitukseen
Suosituimpia tuotteita olivat erityyppiset ja eri kokoiset kahvi- ja teeastiastot. Tyypillisesti astiastoon kuului kannu, sokerikko, kermakko, muki ja aluslautanen. Yleensä kannun muodon mukaan oli mahdollista tunnistaa, onko kyse tee- vai kahviastiastosta. Teekannu ja teekupit olivat matalia, mutta kahviastiastossa kaikki siihen kuuluvat astiat olivat korkeampia. Löytyi myös sellaisia astiastoja, joihin kuului kaksi kannua – sekä tee- että kahvikannu.
Yleensä tee- tai kahviastiastot olivat kuudelle tai kahdelletoista henkilölle. 1980-luvun jälkipuoliskolla myyntiin tuli myös kahviastiasto kahdelle.
Valmistettiin myös suuria, jopa 50-osaisia ruokailuastiastoja. Usein samaan sarjaan kuuluvia tai yhteensopivia astioita oli mahdollista ostaa erikseen: lautasia, kulhoja, astioita hunajalle ja hillolle, kynttilänjalkoja, maljakoita, tuhka-astioita ja joskus jopa koru- ja kosmetiikkarasioita. 50–60-luvuilla tehtiin myös leikkiastioita lapsille. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa kehitettiin lisäksi astioita kahviloiden, ravintoloiden ja baarien käyttöön.
Riian posliinitehtaan tuotannossa olleiden matkamuistojen joukosta erityisen suosituksi tulivat posliiniset kivennäisvesikupit. Niitä valmistettiin pääasiassa käytettäväksi erilaisissa terveyskylpylöissä (usein kunkin laitoksen logolla varustettuina) terveellisten mineraalivesien nauttimiseen. Tällainen astia oli hyvä matkamuisto, jonka neuvostoliittolaiset kylpyläturistit veivät mielellään kotiin.
Neuvostoliitossa arvostettiin Riian posliinitehtaalla tehtyjä astioita. Erityisen onnistuneet astiastot vietiin Neuvostoliiton aikana järjestetyille messuille, joilla oli edustus myös muista neuvostotasavalloista. Yksi onnistumisen avaimista oli astiastojen koristekuviointi, Latvian esteettinen koodi, jossa dominoivat rauhalliset, maanläheiset värit sekä suhteellisen vaatimattomat koristeet.
Myös kansallinen identiteetti heijastui astioihin: tyyliteltyjä latvialaisia koriste-elementtejä näkyi astioiden pinnoilla, posliinihahmoina oli saatavilla kansallispukuisia tyttöjä ja kansanperinteen sankareita.
Astioita oli tehty eri tarkoituksiin ja moneen makuun. Marta Šuste Zuzeumista kuitenkin toteaa, että vaikka Neuvostoliiton aikana tuotanto oli melko yhtenäistä ja teollisen muotoilun esimerkkejä kulki yhdeltä tehtaalta toiselle, Riian posliini kuitenkin erottui neuvostoliittolaisen posliinintuotannon kontekstissa sisällyttämällä nimenomaan paikallisen identiteetin esineiden muotoiluun sekä sotien välisenä aikana luodun laadullisen suunnitteluperustan jatkuvuuden ansiosta.
Uniikkiteoksiakin valmistettiin
Erityisesti 70-luvulla massatuotannon lisäksi yksittäiset taiteilijat loivat uniikkiteoksia ainutlaatuisilla muodoilla ja koristekuvioilla. Yleensä uniikkiteokset päätyivät taiteilijoiden omiin näyttelyihin. Taiteilijat työskentelivät omien uniikkiteoksiensa parissa ns. luovana päivänä, jolloin aikaa sai käyttää inspiraatioon ja luovuuteen eikä tuotantosuunnitelman mukaisten tehtävien toteuttamiseen. Taiteilijoiden muistin mukaan tuo vaihe ei kuitenkaan kestänyt pitkään, ja osa heistä jäi tekemään luovaa työtä työpäivän jälkeen, joskus jopa yöaikaan. Myöhemmin taiteilijat saivat uniikkikappaleitaan omaan käyttöönsä maksamalla niistä tehtaalle. Ehkä tämän takia taiteilijat joskus salakuljettivat omia teoksiaan pois tehtaalta.
Inspiraation lähteenä luonto
Neuvosto-Latviassa tehdyistä astiastoista tekee ainutlaatuisia se, että silloisessa Latviassa kosketus Neuvostoliiton rajan toisella puolella olevaan muunlaiseen elämään jäi vähäiseksi, ja mahdollisuus hakea inspiraatiota jostain muualta oli rajoitettu. Zuzeum-taidemuseon koristetaiteen ja muotoilun kokoelman kuraattori Marta Šuste osaa kertoa, ettätehtaan taiteilijat saivat inspiraatiota toisiltaan ja matkoiltaan muihin Neuvostoliiton tasavaltoihin, joihin he veivät omaa tuotantoaan ja samalla pääsivät oppimaan myös muista kulttuureista sekä tutustumaan kirjallisuuteen visuaalisten esimerkkien avulla.
”Kuten historiallisesti on ollut minkä tahansa käsityön yhteydessä – esihistoriasta nykypäivään –, latvialainen on aina saanut inspiraatiota ensisijaisesti luonnosta. Kollektiivisessa tietoisuudessa oleva yhteys maailmankaikkeuteen, jota materiaalisessa maailmassa symbolisoi luonto ja sen elementit, pohjautuu latvialaiseen muinaiseen elämäntapaan, ja se on aina ollut henkisen turvallisuuden lähde latvialaisille, erityisesti raskaampina aikoina, kuten neuvostoaikana.
Vaikka rajat olivat periaatteessa suljettuina, ei kuitenkaan ole niin, etteikö ’rautaesiripun’ toiselta puolelta tuleva tieto olisi ollenkaan tavoittanut Latviaa, myös muotoilun osalta”, kuvailee Marta Šuste Riian posliinitehtaalla työskennelleiden taiteilijoiden inspiraation lähteitä.
Entinen neuvostoliittolainen janosi uutta
Riian posliinitehtaan toiminnan viimeiset vuodet olivat haasteellisia: rahan tekemisestä tuli päämäärä, taiteellisesta ja teknisestä laadusta ei enää välitetty samalla tavalla kuin ennen. Uusiin projekteihin ei enää keskitytty, muotojen ja koristeiden suunnittelua alettiin replikoida ulkomailta. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Latvian ja Venäjän väliin tuli pitkään toivottu raja, eikä astioita voitu enää samalla tavalla viedä muihin Neuvostoliittoon kuuluneisiin tasavaltoihin. Lopulta ”kotimainen” Riian posliinitehdas hävisi kilpailussa ulkomailta tulevia astioita vastaan. Entinen neuvostolatvialainen janosi jotain erilaista ja uutta. Ja sitähän hän sai.
Riian posliini elää jälleen
Riian posliinimuseo on tehnyt paljon tutkimuksia menneestä posliinituotannosta sekä julkaissut aiheeseen liittyviä kirjoja ja järjestänyt näyttelyitä. Esimerkiksi kirja, joka esittelee kattavasti 1900-luvun jälkipuoliskolla Neuvosto-Latviassa tehtyjä kahvi -ja teeastiastoja, aiheutti niin suurta kiinnostusta, että se myytiin loppuun hyvin nopeasti.
Vuonna 2024 Riian posliinimuseo tuotti dokumenttivideosarjan Kävele ja muista. Riian posliinitehdas entisten työntekijöiden muistoissa. Videot ovat katsottavissa Riian posliinimuseon YouTube-kanavalla: www.youtube.com/@rigasporcelanamuzejs. Englanniksi käännetty haastattelukokoelma Porcelain Stories. Memories of Riga Porcelain Factory Employees on saatavilla myös painettuna. Museon julkaisema tehtaan entisille taiteilijoille omistettu monografiasarja täydentyy jatkuvasti.
Viime vuosina Riian posliinin esineiden keräilijöiden määrä on ollut kasvussa. Myös sosiaalisessa mediassa törmää ryhmiin, joissa myydään Riian posliinin astioita. Näissä ryhmissä kauppa käy kuumana. Ja kyllä, silloin tällöin astioita bongaa myös suomalaisilta kirpputoreilta.
Ripaus historiaa
- Neuvosto-Latvian posliiniteollisuuden ydin muodostui kahdesta ennen sotaa toimineesta posliinitehtaasta: M. S. Kuzņecovs -posliini-, fajanssi- ja keramiikkatehtaasta (perustettu Venäjän keisarikunnan aikana vuonna 1841, yhtenä Kuznetsovin varhaisimmista posliinitehtaista) sekä J. K. Jessenin posliinitehtaasta (perustettu vuonna 1886, omistajana saksalainen yrittäjä Jakob Karl Jessen). Toisen maailmansodan jälkeen molemmat tehtaat siirrettiin Neuvostoliiton omistukseen.
- Vuosikymmenien aikana molemmat tehtaat kokivat lukuisia nimenmuutoksia, mutta vuonna 1963 ne yhdistettiin, ja yrityksen nimeksi tuli Riian posliini- ja fajanssitehdas (RPFR). Vuonna 1968 fajanssin tuotanto lopetettiin, ja tehdas jatkoi toimintaansa nimellä Riian posliinitehdas (RPR). Siihen kuului kaksi eri puolella Riikaa sijaitsevaa osastoa.
- Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen vuonna 1991 Riian posliinitehdas (RPR) jaettiin useisiin pienempiin yrityksiin. Ne kaikki kuitenkin lopettivat toimintansa vähitellen uuden vuosituhannen alkaessa. Riian posliini Oy meni konkurssiin vuonna 1997.
- Nykyään tehtaan ensimmäisen osaston (entinen Kuznecov) paikalla seisoo kauppakeskus Akropole. Piippuja lukuun ottamatta historialliset tehdasrakennukset purettiin vuosina 2013–2014. Osa toisen osaston (entinen Jenssen) rakennuksista on säilynyt tähän päivään asti.
Artikkelin kuvat ovat Zuzāns-kokoelmasta, jonka koti on Zuzeum-taidemuseossa Riiassa. Zuzāns-taidekokoelma on maailman suurin yksityinen latvialainen taidekokoelma. Taidemuseo Zuzeum järjestää sekä paikallisten että merkittävien ulkomaisten kuraattoreiden kanssa näyttelyitä, joissa on esillä teoksia Zuzāns-kokoelmasta. Lisäksi taidekeskus isännöi kiertäviä näyttelyitä muista maista. Taidemuseossa ei ole pysyvää näyttelyä. Zuzeum sai vuonna 2025 valtion akkreditoiman museon statuksen. Tämä vahvistaa museon roolia ammattitaitoisena Latvian kulttuuriperinnön säilyttäjänä ja popularisoijana.
Lue lisää taidemuseosta: www.zuzeum.com
Lähteet:
- Katalogs ”Servīzes A-Z. Rīgas Porcelāns. 20. gs. otrā puse. Katalogista on tehty toinen painos, joka ainakin tällä hetkellä on edelleen myynnissä Riian posliinimuseossa sekä Viron taideteollisuus- ja designmuseossa, joka sijaitsee Tallinnan vanhassakaupungissa.
- Rīgas porcelāns. Sīkplastika. 20. gadsimta 50.–90.gadi
- J.C. Jessen porcelāna fabrika. Stikla un porcelāna rūpniecība
- Rīgas porcelāna fabriku vēsture īsumā un produkcija
Teksti: Ieva Repo
Kuvat: Gvido Kajons, Māris Mikāns (Zuzeum-taidemuseon arkisto)
Ei kommentteja