Yksi kieli, yksi mieli

Blogi

Livi

Yksi kieli, yksi mieli

Vuonna 1986 Latvian radion laulukilpailussa alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Ensimmäistä kertaa kilpailussa oli iskelmälaulajien lisäksi mukana oikeita rock-yhtyeitä, ja lauluissa otettiin kantaa asioihin uudella tavalla. Yleisöäänestyksen voittajaksi nousi tällä kertaa yhtye nimeltä Līvi, ja voittaneessa laulussa Dzimtā valoda julistettiin äidinkielen kunniaa: …

Kirja-arvostelu: Pauls Bankovskis: Kyttiä, paukkuja ja rokkenrollia

Pauls Bankovskis: Kyttiä, paukkuja ja rokkenrollia. Like, 2005 (Čeka, bumba & rokenrols) Suom. Linda Praulina, käännöksen tarkistanut ja korjannut Mirja Itkonen. Harvinaiseksi tapahtumaksi jäi tämän uuden latvialaisen kirjallisuuden ”tulo” Suomeen – sen jälkeen ei muuta ole juuri näkynyt. Bankovskis on …

Stabulnieks

Latvia on kaunein, kuitenkin

Syksyllä 1981 Latvian kodeissa höristeltiin korvia. Radion laulukilpailussa soi Uldis Stabulnieksin romanttinen balladi Tik un tā (Kuitenkin). Siinä ylistettiin kotimaan kauneutta. ”Syksy, tule värittämään Latvia, mutta älä tule liian nopeasti, sillä minulle Latvia on aina kaunein, kuitenkin!” Man viņa ir visskaistākā Tik …

maakantaajuuriasi

Maa kantaa juuriasi – Tavas saknes tavā zemē

Maa kantaa juuriasi -konserttiohjelma on syntynyt sinnikkään työn tuloksena. Vuoden 2017 tuulissa, tuiskuissa ja kevätauringon paisteessa Ziemeļmeita-kuoro ja vastikään perustettu Rozentals-seuran Aurora-kansantanssiryhmä ovat miltei kaksinkertaistaneet harjoittelukertojen määrän läpäistäkseen Latvian satavuotisjuhlien Laulu- ja tanssijuhlat. Yhteiskonsertissamme esitämme ylpeänä kuulijoille, katsojille sekä itsellemme, …

R-5900608-1408908762-1435.jpeg

Kun rock oli vielä nuori Latviassakin

Elettiin vuotta 1969, ja Neuvostoliitossakin moni nuori oli kiinnostunut uudesta beat-musiikista. Arvovaltainen Muzikalnaja zizn-lehti oli jopa julkaissut myönteisen arvion Beatlesien tuotannosta, vaikka enimmäkseen länsimainen rock olikin neuvostolehdistössä vain pilakuvien kohteena. Yksi Beatles-faneista oli Liepajan teatterissa työskennellyt nuori säveltäjä Imants Kalniņš. …

_G1A1651_NETTI

Spēlēju, dancoju ja muita Latvialaisia kauhukertomuksia

  Kevät on kristillisten juhlapyhien aikaa, joista suurimpana pääsiäinen. Kun laskiaispullat on syöty ja laskiaisriehat vietetty alkaa laskeutuminen kohti pääsiäistä. Kristillisen perinteen mukaan pääsiäinen on hiljentymisen juhla. Maallisemman katsomuksen mukaan pääsiäiseen voivat kuulua trollit, eli pääsiäisnoidat, tiput, värikkäät koristellut pääsiäismunat …

Imans Kalnins rita celiens

Imants Kalniņš , toisinajatteleva sinfonikko

Vuonna 1984 silloisessa DDR:ssä ilmestyi mainio teos, jossa esiteltiin aakkosjärjestyksessä 50 Neuvostoliiton tärkeintä nykysäveltäjää Amirowista Zinadzeen (Fünfzig sowjetische Komponisten der Gegenwart). Mukana on nimiä arkkikonservatiivi Hrennikovista modernimpaa tyyliä edustaviin Schnittkeen ja Shtshedriniin.  Yllättäen neljäsosa kaikista kirjaan otetuista säveltäjistä näyttää olevan …

Imants_Kalniņš

Imants Kalniņšin maailma

Imants Kalniņš (s. 1941) on saanut peräti kahteen kertaan nimensä Latvian kulttuuriministeriön julkaisemaan ”kulttuurin kaanoniin”, latvialaisten kansallisaarteiden luetteloon. Kalniņšin neljäs sinfonia (1973), joka tunnetaan myös rock-sinfonian tai vapaus-sinfonian nimellä, on yksi harvoista kansainvälisesti tunnetuista klassisista latvialaisista sävellyksistä. Hän sävelsi myös …

Pauls2

Vielä kerran Raimonds Pauls

Lukija voi ihmetellä, miksi viivyn vielä Raimonds Paulsin musiikissa, kun Latviassa on niin paljon muutakin mielenkiintoista. Mutta kun historiaa alkaa tutkia, löytyy aina lisää asiaa. Vielä jokin aika sitten kuvittelin, että ainoa suomeksi käännetty Raimonds Paulsin laulu on Miljoona ruusua …

Melanijan tie, arvostelu

Suomessa, etenkin Finnkinon levityksessä näkee harvemmin latvialaisia elokuvia. Se jo yksinään oli painava syy mennä katsomaan elokuva. Latvialais-suomalais-tsekkiläinen yhteistuotanto ei anna aihetta epäillä tuotannon laatua. Melanijan tie on kertomus kansan sieluun jääneestä vereslihalla olevasta haavasta. Kuinka ihmeessä piirun verran alle …

Zodiac

Zodiaks, Neuvostoliiton suosituin rock-yhtye

Vuoteen 1980-mennessä Neuvostoliitossa tiukkapipoisinkin ideologinen sihteeri alkoi tajuta, ettei rock-musiikkia vastaan enää kannattanut taistella. Sanoipa puolue mitä tahansa, tuhansilla nuorisotaloilla Liepājasta Habarovskiin toimi innokkaita kitarabändejä. Moskovassa puolueen virallinen nuorisolehti Moskovski komsomolets julkaisi vakituista rock-palstaa, jossa ei tosin käytetty ideologisesti vaarallista …

18.Bauskas-Kantri-Festivals_AFISA-368×521

Latvialaiset cowboyt Bauskan linnassa

Muutama vuosi sitten osuin Bauskan linnan puistossa Latviassa amerikkalaishenkiseen musiikkitapahtumaan. Sekä yleisö että esiintyjät olivat pukeutuneet farkkuihin, ruutupaitoihin, saappaisiin ja stetsoneihin. Naisilla oli hameet. Laulun taustalla vinkui pedal steel –kitara, joka toi mieleen Hank Williamsin ja muut country-musiikin klassikot. Mutta …