Internetin aikakone siirtää meidät vuoden 1988 lopulle Riikaan. Konserttisalissa on käynnissä radiokuuntelijoiden valitseman vuoden parhaan latvialaisen laulun palkitseminen. Lavalla on neljä muodikkaasti pukeutunutta nuorta miestä, yhtye nimeltä Remix, ja pian mikrofonin ääreen kiiruhtaa yhtyeen solisti, kiharatukkainen Igo. Musiikki on reipasta europoppia, mieleen tulee ruotsalaisen Europe-yhtyeen parin vuoden takainen hitti Final countdown. Laulun sanat pakottavat kuitenkin yleisön kuuntelemaan tarkemmin:
Klusē akmens lūpas
Kas pārvērtis mūs?
Asinis dzīslās atmiņas plūst
Kāds reiz pārtrauks klusēt
Suomeksi suunnilleen
Kiviset huulet vaikenevat
Mikä teki meistä tällaisia?
Verisuonissamme muistot virtaavat
Jonakin päivänä joku katkaisee hiljaisuuden
Kun päästään kertosäkeeseen, laulun sanomasta ei enää ole mitään epäselvyyttä:
Dzīvību, dzīvību Tēvzemei
Nelūdzam – pieprasām
Elämä isänmaalle! Emme pyydä, me vaadimme
Viimeisessä säkeistössä vaaditaan ja suoraan ”brīvību Tēvzemei”, vapautta isänmaalle.
[Alkuperäinen linkki on kadonnut netistä: nykyinen on toimittajan valitsema.]
Vuonna 1985 alkanut perestroika oli jo jatkunut muutamia vuosia. Moskovassa käytiin kovaa kamppailua Gorbatšovia tukevien uudistusmielisten sekä vanhoillisten välillä. Keskustelevision uudet kriittiset ohjelmat herättivät valtavaa mielenkiintoa yleisössä. Keväällä 1988 Gorbatšov erotti Baltian vanhoilliset puoluejohtajat ja nimitti tilalle uudet – Latvian johtoon nousi Anatolijs Gorbunovs. Latviassa alkoi ”atmoda”, kansallisen herätyksen kausi. Kansanrintaman, Latvijas tautas fronten perustava kokous oli pidetty lokakuussa 1988.
Vuoden 1988 voittajasävel ”Pie laika” kuvastaa hyvin atmodan tunnelmia. Laulun nimeä ei ole helppo kääntää, se voisi olla vaikka ”Aika vaatii” tai ”On jo aika”. Vaikka ajat olivatkin muuttuneet, oltiin sentään Neuvostoliitossa, ja vaati melkoista rohkeutta vaatia vapautta isänmaalle. Tv-katkelman loppupuolella kamera viipyy hetken yleisön joukossa, ja voi huomata, etteivät kaikki suinkaan taputa – osa yleisöstä vaikuttaa on hyvin vakavana, epäilevänä. Pari vuotta aikaisemmin sensuuri olisi poistanut tällaisen laulun heti ohjelmasta.
Vuoden 1988 laulukilpailu, ”Mikrofona aptauja”, muodostui muutenkin atmodan lähtölaukaukseksi televisiossa. Toiseksi äänestyksessä nousi Ieva Akuratere, joka oli tullut tunnetuksi Pērkons-yhtyeen solistina. Hänen kappaleensa oli Eduards Veidenbaumsin runo 1800-luvun ensimmäisen kansallisen herätyksen ajalta. Reiz Zaļoja Jaunība kuvaa, miten vihreässä nuoruudessa veri oli kuumaa ja kaikki kaunista. Ieva laulaa tunnelmallisesti kuin latvialainen Joan Baez.
[Alkuperäinen linkki on kadonnut netistä: nykyinen on toimittajan valitsema.]
Ievan toinen kilpailukappale ei noussut kolmen suosituimman joukkoon, vaikka se oli aiheeltaan huomattavasti poliittisempi kuin Reiz Zaļoja Jaunība. ”Vihreä laulu”, Zaļā Dziesma on hätähuuto luonnon turmeltumista vastaan (yksi atmodan suurista teemoista). Laulun lopussa luvataan sytyttää merkkituli jokaiselle kalliolle. Joku lavan takaa ojentaa Ieva Akuraterelle vihreän lipun, joka mittasuhteitaan tuo mieleen Latvian vanhan (ja nykyisen) lipun, jonka käyttäminen ei neuvostoaikana ollut sallittua. Kun tv-ohjaaja vielä asettaa solistin taakse valonheittimen, mieleen nousee etsimättä Delacroixin kuuluisa maalaus ”Vapaus johtaa kansaa” Ranskan vallankumouksen ajoilta.
[Alkuperäinen linkki on kadonnut netistä: nykyinen on toimittajan valitsema.]Kun Mikrofons-kilpailun voittajasävelmät kohta tuoreeltaan julkaistiin levyllä Neuvostoliiton valtiollisen Melodija-yhtiön toimesta, levyn takakannen tekstin kirjoitti Kansanrintaman uusi pääsihteeri Danis Ivāns. Atmoda oli alkanut, ajat muuttuneet.
(Musiikkinäytteet YouTubesta. Jos linkit eivät toimi, voi hakea lauluja uudelleen nimen mukaan. Käännösavusta suuret kiitokset Janis Ķirpitisille.)
Teksti: Pekka Gronow
Toimittanut: Jenni Kallionsivu
Ei kommentteja