Elokuun 23. päivänä vuonna 1988 Latvian sosialistisessa neuvostotasavallassa jyrähti. Ensi-iltansa sai rockooppera Karhunkaataja (Lāčplēsis). Zigmars Liepiņšin säveltämien voimasävelten kajahdellessa sekä Māra Zālīten tekstin paaluttaessa latvialaisuuden perustuksia ja käsitellessä Neuvostoliiton ikeen alla sinnitelleiden latvialaisten patoutunutta vapauden kaipuuta, unelma itsenäisestä Latviasta vahvistui vahvistumistaan katsojien mielissä. Lähes päivälleen kolme vuotta myöhemmin tämä haavekuva toteutui Latvian uudelleenitsenäistyttyä 21.8.1991. Jyrinä, pauhu ja kansan uhraukset olivat tuottaneet toivotun tuloksen.
Rockooppera Karhunkaataja on ikoninen teos, joka perustuu Andrejs Pumpursin kirjoittamaan Latvian Karhunkaataja-kansalliseepokseen. Se kertoo samannimisestä karhunkorvaisesta sankarista, jonka tehtävänä on puolustaa latvian kansaa ja taistella vieraita sortajia vastaan. Rockooppera Karhunkaataja eroaa monilta osin Pumpursin eepoksesta. Musiikilliseksi näyttämöteokseksi sovitettuna se on suoraviivaisempi ja siinä korostuvat teemat, jotka liittyvät Latvian itsenäistymispyrkimyksiin 1980-luvulla. Teoksissa on paljon yhteisiä hahmoja, mutta heidän välillä on myös merkittäviä eroja. Rockoopperassa hahmoja on muokattu tarinan ja sanoman tarpeisiin. Rockoopperan esittäminen juuri ennen uudelleenitsenäistymistä osana kansannousua teki siitä latvialaisille kulttuurisesti ja historiallisesti merkittävän. Se symboloi latvialaisille taistelua vapauden puolesta, itsenäisyyden henkeä ja kansanperinteitä.
Musiikillisesti rockooppera on hyvin monipuolinen vaihdellen rockista, kansanmusiikkiin ja jazziin. Karhunkaatajan ja Kangarsin saapuessa Aizkraukleen, noidat pistävät kabareen pystyyn! Rockoopperan musiikista ja monista sen lauluista onkin tullut osa latvialaista kulttuuriperintöä.
Monitasoinen rakkaustarina
Eepoksessa Laimdota on Karhunkaatajan rakastettu. Rockoopperassa hänen roolinsa on suurempi. Hän symboloi Latviaa – sen kauneutta, identiteettiä ja haavoittuvuutta. Karhunkaataja itse edustaa Latvian kansaa. Heidän rakkaustarinansa on rockoopperan keskeinen ja väkevin symboli edustaen latvialaisten isänmaanrakkautta ja itsenäistymispyrkimyksiä. Karhunkaataja on supersankari, jonka kutsumus on suojella isänmaataan, sen ihmisiä ja taistella heidän puolestaan.
Tätä rakkautta pyritään koettelemaan jatkuvasti monen vihollisen pyrkiessä heidän väliinsä. Etunenässä on Karhunkaatajan hyvä ystävä Kangars, joka osoittautuu kunnianhimoiseksi petturiksi. Kangarsin manipulointi huipentuu kohtauksessa, jossa hän uhkaa ottaa Laimdotan väkisin ja jakaa hänet kaikkien kanssa. Rockoopperan lopussa Kangars pettää isänmaansa paljastaen valloittajille Karhunkaatajan heikon kohdan. Vasta tämän tehtyään hän ymmärtää tulleensa harhaanjohdetuksi ja katuu syvästi.
Latvialaisten syvä suhde luontoon
Luonto on vahvasti läsnä Karhunkaatajassa. Sitä ilmentävät monet hahmot olemuksellaan ja lauluissaan. Staburadze, myyttinen vedenväki ja luonnon hengetär symboloi Latvian kansanperinteessä luonnonvoimia. Hänellä on teoksessa erityinen rooli Karhunkaatajan pelastajana ja oppaana. Hän onkii sankarimme Daugavasta (suom. Väinäjoki), jonne Aizkrauklen veltot noidat ovat hänen syösseet. Tämä hetki on Karhunkaatajan ensimmäinen “kuolema”, jonka yhteydessä Staburadze opettaa Karhunkaataja ja Latvian kansaa:
Muista lentävät järvet.
Muista sydän, joka notkuu kuin täysi naulakko.
Sinä olet elossa, jos muistisi on elävä.
Kenties ”Lentävät järvet” kuvastavat Latvian kansan henkeä ja kykyä ylittää maallisia esteitä. Mutta ennen kaikkea se liittyy latvialaisten kaipuuseen vapaudesta ja yhteydestä luonnonvoimiin, erityisesti aikana, jolloin Latvia oli vielä kamppailun keskellä. Lentävät järvet ovat siten kuin unelmia tai toiveita, jotka kantavat kansaa eteenpäin.
Daugava on aina ollut latvialaisille elintärkeä, pyhä paikka ja myös runsaasti legendoja synnyttänyt luonnonelementti. Olemuksen ja mahdin Staburadzelle antaa myyttinen Daugava-joesta noussut kallio, Staburags, joka jäi veden alle Pļaviņasin vesivoimalan rakentamisen jälkeen. Paikka oli aikoinaan pyhiinvaelluskohde ja on tarinoissa Staburadzen kotipaikka. Staburadze muistuttaa meitä, että maa ja sen voimat voivat suojella kansaa ja antaa sille toivoa. Hänen rooli on olla salaperäinen pelastaja, joka auttaa Karhunkaataja voittamaan vastustajansa ja jatkamaan matkaansa entistä viisaampana ja tiedostavampana.
Lavalle astelee Koknesis (Puuntuoja). Koknesis on taipumaton, kova sälli sekä Karhunkaatajan luottomies, joka edustaa yksinkertaisen ja ahkeran kansanihmisen arkkityyppiä, joka käyttää fyysistä voimaansa ja työskentelee pyyteettömästi kansakunnan hyväksi. Hänen läsnäolonsa muistuttaa, että suuriin saavutuksiin – kuten itsenäistymiseen ja vapauteen – tarvitaan sankareiden lisäksi jokapäiväistä ponnistelua ja yhteishenkeä. Koknesis kantaa isänmaata rakennettaessa rakennusmateriaalit paikalle ja on valmis uhraamaan voimansa sen hyväksi. Järkkymättömällä uskollaan ja taipumattomuudellaan hän muodostaa vastapainon Kangarsille ja toisaalta täydentää Karhunkaatajaa. Siinä missä Karhunkaataja tekee sankaritöitä puolustaen kansaansa vihollista vastaan, Koknesis keskittyy pitkäjänteisesti vankan ja kestävän perustan rakentamiseen. Puilla on latvialaisessa kansanperinteessä iso merkitys. Lauluissaan Koknesis puhuu eri puulajien kautta. Hän esittelee itsensä ja samalla ohjeistaa latvialaisia seuraavasti:
Tammi on isäni.
Lehmus on äitini.
Minulla on pihlajan sielu.
Katajan sitkeydessä,
Tuomen hellyydessä,
Kaikukoon kotimaamme.
Tammi symboloi voimaa, maskuliinisuutta, vakautta ja kestävyyttä. Lehmus liittyy feminiinisyyteen, lempeyteen ja kotiin. Sen yhteydessä nähdään usein Laimdota. Pihlajan lailla Koknesis on vankkumaton, suojaa tarjoava luotettava kaveri, joka auttaa selviytymään vaikeista ajoista. Katajan ja tuomen kautta Koknesis viestittää sitkeyden, uudistumisen ja kestävyyden tärkeydestä Latvialle.
Karhunkaataja Suomessa
Kangarsin huijaaman Karhunkaatajan saapuessa Pohjolan tytön pakeille murheen murtamana ja allapäin epäillen olevansa kuollut, hän saa Pohjolan tytöltä kelpo ripityksen. Tästä voimaantuneena hänen miesflunssansa hellittää ja hän saa elämänilonsa ja tarmonsa takaisin. Karhunkaatajan toistuvat kysymykset omasta kuolemastaan on merkittävä teema, johon liittyy hänen henkinen kasvu kohti supersankaruutta.
Pohjolan tyttö toimii oppaana Staburadzen tavoin. Hän nostaa Karhunkaatajan murheen alhosta ja auttaa häntä kirkastamaan tehtävänsä ja löytämään tiensä eteenpäin. Pohjolan tyttö edustaa kauneutta, salaperäisyyttä, pohjoisen luonteenvoimaa ja viisautta. Suomalaiseen korvaan tämä saattaa kuulostaa tutulta. Samanlaisia ominaisuuksia on tunnistettavissa kotoisen Kalevalan Pohjanneidossa. Hän ja Karhunkaatajan Pohjolan tyttö jakavatkin samoja ominaisuuksia. On vähintään mielenkiintoinen ajatus, että Pohjolan tytön hahmo voisi sisältää tietoisia viittauksia Pohjanneidon edustamaan mytologiseen hahmoon. Erityisesti, kun otetaan huomioon, että Latvian ja Suomen kansanperinteet sisältävät samankaltaisia elementtejä, aikojen saatossa yhteyttä on pidetty tiiviisti ja Kalevala oli aikansa merkittävä ja kansainvälisestikin suosittu eepos. Kenties Pumpurs viittaakin eepoksessaan tietoisesti naapurin “best-selleriin”.
Vallanhimoa ja väkivaltaa
Pahuutta ja uhkaa Latvian kansalle edustava monet hahmot. Ylitouhukkaat, mutta yksinkertaiset pirut, joita ristiretkeläisten johtaja pastori Dīterihs ohjailee ovat miltein simbergiläisen hellyttäviä. Vallanhimoinen Dīterihs edustaa hengellistä sortoa ja uskonnolla hallitsemista. Hän osoittaa, että valtaa ei luoda pelkästään miekalla, vaan myös ideologian ja hengellisen manipuloinnin kautta. Dīterihsin julma käsikassara on Musta Ritari, synkkä hornan henki, jonka kohdatessaan Karhunkaataja vaikeroi:
Kuka olet?
Ilman silmiä, korvia ja kieltä?
Läheisyytesi on musta sumu,
Joka tahraa sieluni.
Hengityksesi on musta tuuli,
Joka riisuu toiveiltani seppeleen.
Jaloissasi on tuhat jalkapohjaa,
Jotka juhannuskukkiani tallaavat.
Juhannuskukat ja -seppele ovat latvialaisuuden timanttisinta ydintä. Alistamista ei voine dramaattisemmin kuvata, vaikka säkeestä puuttuu timantin kolmas kulma – sienet ja jokaisen latvialaisen tarkimmin vaalittu salaisuus – sienipaikka! Juhannuksen merkitystä korostaa myös keskivaiheilla lavalle lampsiva kansanlauluryhmä līgo- eli juhannus-lauluineen.
Karhunkaataja kohtaa Mustan ritarin suuressa ja kohtalokkaassa taistelussa, jonka tuoksinassa kumpikin syöksyvät Daugavan syvyyksiin. Daugavan pyhyys ja merkitys latvialaisille korostavat taistelun kohtalokkuutta entisestään. Tämä, yhäkin Daugavassa jatkuva taistelu, on monumentti Latvian kansan kamppailulle vapaudestaan ja identiteetistään.
Vaikka rockooppera Karhunkaataja sijoittuu Latviaan, sen käsittelemät aiheet ovat universaaleja ja tuttuja myös suomalaisille. Eritoten vapauden ja alistamisen teema on ikävä kyllä hyvin ajankohtainen tämän päivän Euroopassa ukrainalaisten taistellessa jo kolmatta vuotta olemassaolostaan ja oikeudestaan omaan kulttuuriin ja maahan.
Intensiteetti kasvaa teoksen edetessä kohti loppuaan, viesti voimistuu ja tunteet nousevat pintaan. Lopussa Mustan ritarin uuvuttama Karhunkaataja valaa toivoa kansaan ja kutsuu sitä toimeen. Esityksessä pääosan esittäjä, Dons, nielee vaivoin kyyneleensä tuhatpäisen kuoron vastatessa kutsuun huutaen Karhunkaatajaa.
Minä kuulen vielä.
Minulla on vielä kieli ja nimi.
Kutsu minua, lapsonen!
Kutsukaa minua kovempaa!
Rockooppera tekstitetty suomeksi
Vuoden 1988 ensi-illan jälkeen rockoopperaa on esitetty useasti ja eri kokoonpanoilla. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin, marraskuussa 2018, teos esitettiin Riika-areenalla osana Latvian 100-vuotisjuhlallisuuksia. Esiintyjien joukossa oli näyttelijöitä ja laulajia alkuperäisesityksestä! Minulla oli suuri kunnia osallistua ja laulaa teosta säestäneessä suurkuorossa. Harjoitellessamme kuoro-osuuksia suomalais-latvialaisen Ziemeļmeita-kuoron (linkki kuoron kotisivuille tässä) kanssa halusin tarjota suomalaisille kuorokollegoilleni mahdollisuuden tutustua teokseen ja aloin tehdä libretosta käännöstä. Pian kävi selväksi ettei pikapikaa kasattu käännös olisi tehnyt oikeutta Māra Zālīten väkevälle libretolle. Ei auttanut muu kuin tarttua toimeen ja uhrata Rockooppera Karhunkaatajalle sen kääntämisen vaatima aika. Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, työstin aiemman käännöksen pohjalta tekstitykset Riika-areenan konserttitaltiointiin (kts. yllä oleva video). Myös alkuperäinen 80-luvun versio löytyy Youtubesta (kts alla oleva video).
Helsingissä, Karhunkaatajan päivänä 11.11.2024
Henri Ranki
Lisää tekstiä
Ei kommentteja