Suitit – mekkoja ja musiikkia Kuurinmaalla

Siitä oli jo jonkin aikaa, kun joku oli viimeksi pukenut minua. Nyt istuin kuitenkin nöyränä tyttönä, kun tomerat emännät pistivät minulle ylle niin mekkoa, vyötä kuin kirjailtuja rannekkeitakin. Hiuksetkin saatiin tungettua koristeelliseen päähineeseen, jolloin noin 95% Jennistä oli värikkäiden kankaiden peitossa. Sitten ei ollutkaan enää muuta tehtävänä kuin näyttää istua viehkosti ujoja katseita ympärilleen heitellen kuin kansanlaulujen vieno morsio.

Päädyin eläväksi kansallispukumallinukeksi kierrellessäni Kuurinmaalla. Oli jännittävää nähdä ja myös kokea ihan omissa nahoissaan, miten perinneasuja käytettiin kulttuurin esittelyyn: ne eivät olleet vitriinissä lasin takana eikä niiden käyttämiseksi vaadittu mitään muuta kuin kiinnostusta. Kulttuuriperintöä sai paitsi ihailla kaukaa, myös kokeilla käytössä.

Alsungassa pääsin pukuleikkien lisäksi kuulemaan tai oikeastaan kokemaan Suitu sievas -lauluyhtyeen (vapaasti suomentaen siis Suitiemäntien) esiintymisen. He ovat ehkä tunnetuin burdon-lauluperinteen edustaja, ja nimenomaan burdonit ovat suitien kulttuurin ydintä. Niitä lauletaan paljon esimerkiksi häissä sekä erilaisissa muissa juhlatilaisuuksissa, kuten tärkeiden vieraiden tullessa. Kiertelin tuolloin Kuurinmaalla kirjailijakiertueen järjestäjän roolissa, eli olin osa tärkeiden vieraiden seuruetta ja pääsin itsekin nauttimaan heille järjestetystä vastaanotosta.

Burdon-lauluperinne

Burdoneita laulavat yleensä nimenomaan vanhemmat naiset: sama ihmisryhmähän on kulttuurielämän tukipylväitä myös nykykulttuurissa niin Latviassa kuin Suomessakin. Kyseessä on aina ryhmätyö, sillä burdoneiden laulamiseen tarvitaan kaksi vahvaäänistä solistia sekä useita kuorolaisia. Laulun aloittaa saucēja, joka laulaa noin lauseen mittaisen säkeistön, jonka locītāja sitten toistaa matalammalta. Muut laulajat säestävät locītājaa laulamalla e- tai o-vokaalia. Tämä ääni muistuttaa siinä määrin kimalaisen hyrinää, että laulutyyli on saanut nimensä ranskan sanasta bourdon eli kimalainen. Tämän laulutyylin uskotaan olevan peräisin ajalta ennen kristinuskon leviämistä Latviaan.

Burdon-laulujen melodiat ovat varsin yksinkertaisia mutta sanat sitäkin nokkelampia. Usein niissä pilkataan ystävällismielisesti eli siis nykytermeillä roustataan laulun kohdetta. Ehkäpä ikä tuo tarkkanäköisyyttä ja verbaalisia taitoja sanoitustyötä varten. Harva myöskään kehtaa loukkaantua mummokuorolle roustatuksi tulemisesta! Laulun viestiä voidaan elävöittää myös erilaisilla eleillä. Oli ehkä jopa armollista, että ensimmäisellä Alsungan-vierailullani oma latvian taitoni oli vielä melko yksinkertaisella tasolla.

Kirjoitetun sanan mahdollisuudet kuvata burdoneita ovat melko rajalliset. Parhaan käsityksen niistä saa tietysti hankkiutumalla katsomaan esimerkiksi Suitu sievas -yhtyeen tai muiden laulajien esityksiä. Ensiavuksi käyvät toki myös videot, joita netistä löytyykin jonkin verran. Suitit ovat ylpeitä omasta kulttuuriperinnöstään ja kertovat siitä mielellään myös muille. Se onkin herättänyt sen verran kansainvälistä kiinnostusta ja arvostusta, että on päässyt UNESCO.n aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Alla olevalla videolla voi muun kiinnostavan lisäksi kuulla myös burdoneita.

Keitä suitit ovat?

Mikä suitit sitten erottaa muista latvialaisista? Kulttuurin ytimenä voi pitää ympäröivästä yhteisöstä poikkeavaa uskontoa, sillä suitit ovat muista latvialaisista poiketen perinteisesti katolisia. Katolilaisuuden taustalla on paikallisen kreivi Johan Ulrich von Schwerinin vuonna 1623 puolalaisen hovinaisen Barbara Konarskan kanssa solmima naimakauppa. Avioliiton ehtona oli kreivin kääntyminen katoliseen uskoon, ja jesuiittojen sekä tehokkaiden taloudellisten kannustinten avulla kreivi sai käännytettyä alamaisensakin. Naapuriaatelisten maiden asukkaiden aktiivinen käännytystyö alkoi kuitenkin käydä protestanttinaapureiden hermoille. Kreivi von Schwerin kuoli vuonna 1637 myrkytyksen uhrina.

Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut enää paikallisten uskontoon. Vaikka hallitsijat ovat vaihtuneet, alueen asukkaat ovat pysyneet katolilaisina. Kun ympäröivien seutujen asukkaat ovat olleet luterilaisia, uskonnolliset eroavaisuudet ovat edistäneet suitien eristäytymistä omiensa piiriin ja myös esikristilliseltä ajalta olevien perinteiden kuten burdonien säilymistä. Maantieteellisessä mielessä suitit eivät asu saarella, mutta kulttuurisessa mielessä suitien maata voi pitää omaleimaisena saarekkeena. Esimerkiksi avioitumista muiden latvialaisten kanssa on katsottu kieroon. Muilla latvialaisilla taas lienee ollut omat käsityksensä suiteista. Niistä kertoo esimerkiksi Vizma Belševican 1940-luvulle sijoittuvassa Bille ja sota -romaanissa Billen täti, joka nähdessään siskonsa kirkasvärisessä, kirjavassa mekossa tokaisee hänelle ”Varsinainen suiti!”

Eristäytyminen on myös säilyttänyt kulttuuria. Alsunga ja lähialueet olivat 1900-luvun alussa viimeisiä paikkoja, missä kansallispukuja on käytetty jokapäiväisenä vaatetuksena ja koklea (siis latvialaista, kannelta muistuttavaa soitinta) ja säkkipilliä soitettu arjessa ja juhlassa tavallisina soittimina, ei niinkään kansanperinteen erikoisuuksina. Vaikka enää nämä eivät kuulu alueen arkielämään, perinteet elävät juhlissa ja muissa tärkeissä tilanteissa ja niitä esitellään mielellään muillekin. Kaikkien kulttuurituristien ei tarvitse välttämättä pukeutua mekkoon, mutta sekin mahdollisuus on onneksi olemassa!

Suiteista voit lukea lisää englanniksi tästä linkistä, joka vie Latvian kansalliskirjaston ylläpitämälle, merkittäviä latvialaisia kulttuuri-ilmiöitä esittelevälle Kultūras kanons -nettisivulle.

Teksti: Jenni Kallionsivu
Kuvat: Kirjoittajan kotialbumi

HUOM! Tutustu suiteihin paikan päällä Rozentāls-seuran ja Tampere-Tartto-seuran yhteisellä jäsenmatkalla Kuurinmaalle elokuussa 2024! Lue lisää tästä linkistä.

Jos haluat lukea lisää Latvia-juttuja samalta kirjoittajalta, tutustu kirjaan Firma maksaa – Löytöretki Latviaan tässä linkissä.