Vuosikokoustunnelmia 2015

Uusia, ennakkoluulottomia avauksia ja perinteikkäiden, arvostettujen toimintamuotojen kehittämistä. Tämä uuden ja vanhan välinen tasapaino oli teema, joka nousi vuosikokouksessa esille monen eri asian yhteydessä. On hienoa, että seura tekee joka viikko hyvää perustyötä latvian kielen opettamisen suhteen, julkaisee arvonsa säilyttävää Kulttuurikirjaa, pitää tapahtumissa ja julkaisuohjelmassa esillä kulttuurin klassikoita ja järjestää jäsenten jo odottamia vuotuisjuhlia kuten pikkujuhannusta ja kekriä yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. On myös hienoa, että visuaalinen ilme on uudistettu, latviankielisille lapsille suunnattu toiminta on alkanut vauhdikkaasti (tästä suuri kiitos Kristīne Meistere-Peltosen aktiivisuudelle!), seura on avannut oman nettikaupan, kesällä opetellaan latvian kielen alkeita Sarjakuvafestivaalien kanssa järjestettävässä sarjakuvatyöpajassa ja sosiaalisessa mediassa esitellään erilaisia musiikkityylejä suositussa Viideltä saunaan ja kuudelta lauantaitanssit -sarjassa (sen löydät seuran Facebook-sivuilta.). Uutta rakennetaan vanhan pohjalle ja hyväksi havaituista toimintamalleista on syytä pitää tiukasti kiinni. Samaan aikaan kannattaa tarttua uusiin ilmiöihin ja etsiä rohkeasti ennen kulkemattomia polkuja.

Toimintakertomus

Vuosikokouksessa keskusteltiin myös muun muassa Janis Rozentālsin juhlavuodesta 2016, mahdollisuuksista järjestää liiviläisiin liittyvää ohjelmaa sekä tietysti rahasta. Seura on hakenut aktiivisesti uusia rahoituskanavia ja yhteistyökumppaneita, ja työ on tuonut tuloksia. Latvian kirjallisuuskeskus on tukenut sekä tulevia julkaisujamme että helmikuussa järjestettyä Māra Zālīten ja Janis Joņevsin tähdittämää kirjallisuustapahtumaa. Monenlaista muutakin mielenkiintoista on vireillä. Sähköinen taloushallinto, johon seura siirtyi syksyllä 2014, helpottaa osaltaan hankerahoituksen hallinnointia ja seurantaa. Lisäksi seura haluaa kehittää taloutta koskevaa viestintää toimintasuunnitelman ja -kertomuksen osalta. Kokouksessa valittiin myös Marja Leinonen ja Annika Suna toiselle hallituskaudelle sekä Pirkko Hämäläinen hallituksen jäseneksi. Hallituksen jäsenten esittelyt löytyvät täältä.

Hallituksen jäsenenä olen erityisen iloinen siitä, kuinka aktiivisesti seuran jäsenet keskustelivat vuosikokouksessa. Tämä tuo esille sen, miten tärkeä seura monille ihmisille on. Ihmisten välinen kohtaaminen ja Latviaan liittyvien kokemusten ja ajatusten jakaminen on järjestötoiminnan ydintä. Kun samasta aiheesta kiinnostuneet, keskenään ehkä muuten hyvinkin erilaiset ihmiset kokoontuvat yhteen, ajatukset lentelevät ilmassa ja yhdistyvät odottamattomilla tavoilla. Jokainen jäsen on tärkeä ja tuo oman panoksensa seuralle, joskus aktiivisemmin ja joskus taustalta tukien. Monet hienot tapahtumat ja muut toiminnan muodot ovat saaneet alkunsa yksittäisten jäsenten aloitteista. Toiminta kaipaa myös innostujia ja osallistujia, jotka vievät ideoita eteenpäin. Jokaisen panoksella on suuri merkitys, sillä jokainen jäsenmaksunsa maksanut jäsen antaa tukensa seuran toiminnalle Suomen ja Latvian välisten suhteiden kehittämiseksi.

Jenni Kallionsivu

 

Ei kommentteja

Kommentoi ensimmäisenä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *