Pekka Gronow tutkii latvialaista musiikkia

Pekka Gronowin blogi

Pekkka Gronow tutkii latvialaista musiikkia

Pekka Gronow tutkii latvialaista musiikkia

Pekka Gronowin vuosina 2017-18 kirjoittama, latvialaista musiikkia, tarkemmin sanottuna rockia, iskelmää ja välillä jopa countrya tarkasteleva blogi on laajin suomenkielinen esitys aiheesta. Kirjoituksissa tutkitaan 1900-luvun loppua, jolloin musiikilla oli merkittävä osa Latvian uudelleenitsenäistymisessä. Jokainen aika näyttää ja kuulostaa omanlaiseltaan: Latviassa …

Dundurs

Latvialainen paarma

Pakolaisilla on ollut suuri merkitys Baltian historiassa. Viron edellinen presidentti Toomas Hendrik Ilves oli syntynyt Tukholmassa. Latvian presidentti Vaira Vīķe-Freiberga oli kasvanut Kanadassa. Myös monilla kulttuurielämän aloilla ulkobaltialaiset ovat näytelleet merkittävää roolia – ei vähiten popmusiikissa. Tukholman vanhassakaupungissa oli kuusikymmenluvulla …

Vizma_b

Reunamerkintöjä Liivinmaan kronikkaan

Vizma Belševica (1931 – 2005) oli yksi Latvian merkittävimpiä runoilijoita. Suomeksi häneltä ei tietääkseni ole käännetty mitään, mutta useimmat hänen runokokoelmansa on julkaistu ruotsiksi, samoin kuin kolmiosainen omaelämänkerrallinen romaanisarja Bille. [Bille-trilogian on kääntänyt suomeksi Mirja Hovila. Kustantanut Paperiporo, 2019-2021. Toim. …

mazo_dziesmas_latvijai

Tenavatähtien vuoro

Latvia on todellinen laulujuhlien ja kilpailuiden maa. Olihan niitä ennen Suomessakin, mutta Latviassa suuret laulu- ja tanssijuhlat ovat edelleen tärkeä osa kansallista kulttuuria. Kevyen musiikin alalla taas Latvian radion laulukilpailut olivat vuosina 1968 – 1994 tärkein kanava uudelle musiikille, ja …

Tihovska

Latvian laulavat perheet

Yksi Latvian televisiovuoden suurista tapahtumista on ohjelmasarja Laulavat perheet. Sarja on jatkunut jo toistakymmenen vuotta. Joka vuosi kymmenet musikaaliset perheet Balvista, Talsista, Ludzasta ja muualta Latviassa hiovat taitojaan ja osallistuvat ensin karsintakilpailuihin. Parhaiten onnistuneet pääsevät kansalliseen finaaliin, jossa on kunniavieraana …

Dakota

Kurtisaanin nuotio

Jos päättäisin ryhtyä lauluntekijäksi, en varmaankaan ensimmäiseksi kirjoittaisi laulua nimeltä ”Kurtisaanin nuotio”. Tuntuisi yhtä omituiselta laulu nimeltä kuin ”Viidestoista yö”. Mutta minusta ei tullutkaan lauluntekijää… Edvīns Zariņšin ”Kurtizāņu ugunskurs” on yksi tämän vuosituhannen suosituimmista latvialaisista lauluista. Sen levytti alun perin …

LAcplesis

Hyvää karhunkaatajan päivää

Muistatte kai, että ensi lauantaina 11. marraskuuta on Karhunkaatajan päivä, Lāčplēša diena? Silloin juhlitaan taistelua, jossa latvialais-virolaiset joukot marraskuussa 1919 voittivat Riikaan tunkeutuneen saksalais-venäläisen armeijan. Heidän esikuvanaan oli kansallissankari Lāčplēsis, karhunkaataja, joka 1200-luvulla taisteli urheasti maahan tunkeutuneita saksalaisia vastaan. Jos …

Flag_of_Latgale.svg

Latgallialaisen rockin lyhyt historia

Kun ajaa Virosta itäistä reittiä Latviaan, ensimmäinen vastaan tuleva kaupunki on Alūksne. Jos jatkaa Venäjän rajan pinnassa vielä etelään, seuraavina tulevat Balvi, Ludza, Dagda ja Krāslava, kunnes saavutaan Daugavpilsiin [vanhahtavalta suomalaiselta nimeltään Väinänlinna. Toim. huom.]. Täällä ollaan 400 kilometriä itään …

Damu pops

Maailman paras tyttöbändi?

Tyttöbändeillä on ollut merkittävä sija rockin historiassa. Niiden ensimmäinen loistokausi oli jo 1960-luvulla, ja 1990-luvulla ne nousivat uuteen kukoistukseen Spice Girlsin mukana. Suomessa idea ei jostakin syystä ole oikein ottanut tulta, ellei sitten lasketa mukaan Metro-tyttöjä, mutta Latvian popmusiikin historiasta …

Jaak Joala

Jaak Joala, Raimonds Pauls ja Molotov – Ribbentrop – sopimus

Muutama viikko sitten käteeni sattui riikalaisessa divarissa pieni neuvostoaikainen levy, jossa virolainen kultakurkku Jaak Joala tulkitsee Raimonds Paulsin lauluja. Pauls ja Joala olivat pitkäaikaisia työtovereita. Paulsin elämänkerrassa on jopa pieni episodi, jossa kerrotaan miten maestro halusi puhelimessa neuvotella laulajan kanssa …

Livi

Yksi kieli, yksi mieli

Vuonna 1986 Latvian radion laulukilpailussa alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Ensimmäistä kertaa kilpailussa oli iskelmälaulajien lisäksi mukana oikeita rock-yhtyeitä, ja lauluissa otettiin kantaa asioihin uudella tavalla. Yleisöäänestyksen voittajaksi nousi tällä kertaa yhtye nimeltä Līvi, ja voittaneessa laulussa Dzimtā valoda julistettiin äidinkielen kunniaa: …

Stabulnieks

Latvia on kaunein, kuitenkin

Syksyllä 1981 Latvian kodeissa höristeltiin korvia. Radion laulukilpailussa soi Uldis Stabulnieksin romanttinen balladi Tik un tā (Kuitenkin). Siinä ylistettiin kotimaan kauneutta. ”Syksy, tule värittämään Latvia, mutta älä tule liian nopeasti, sillä minulle Latvia on aina kaunein, kuitenkin!” Man viņa ir visskaistākā Tik …