Imants Kalniņšin maailma

Imants Kalniņš (s. 1941) on saanut peräti kahteen kertaan nimensä Latvian kulttuuriministeriön julkaisemaan ”kulttuurin kaanoniin”, latvialaisten kansallisaarteiden luetteloon. Kalniņšin neljäs sinfonia (1973), joka tunnetaan myös rock-sinfonian tai vapaus-sinfonian nimellä, on yksi harvoista kansainvälisesti tunnetuista klassisista latvialaisista sävellyksistä. Hän sävelsi myös musiikin aikanaan kiellettyyn elokuvaan Elpojiet dziļi (Hengittäkää syvään, 1967), joka lasketaan Latvian elokuvataiteen merkkiteoksiin.

Kalniņš valmistui Riian konservatoriosta 1964 ja ehti jo samana vuonna säveltää ensimmäisen sinfoniansa. Seuraavien vuosien aikana hän sävelsi viisi sinfoniaa, oopperan, laulusarjoja ja näyttämö- ja elokuvamusiikkia. Vuonna 1977 hän sai valtionpalkinnon. Samaan aikaan hän toimi monissa rock-yhtyessä ja kirjoitti lauluja, joista on tullut oman alansa klassikoita. Latvian itsenäistymisen jälkeen hän toimi aktiivisesti politiikassa ja vaikutti kaksi kautta parlamentissa Isänmaan ja vapauden puolesta –ryhmän edustajana.

Kalniņš on siis ollut monessa mukana. Kuunneltuani läpi suuren osan hänen tuotantoaan luulen kuitenkin, että hän on pohjimmiltaan romantikko. Kun kuuntelee Liepājan teatterissa, Kalniņšin entisessä työpaikassa vuonna 2011 järjestettyä konserttia, voi vakuuttua, että hänestä olisi tullut myös loistava musikaalisäveltäjä. Upeaan kukkamekkoon pukeutunut laulajatar on Olga Rajecka, Kalniņšin laulujen luotettu tulkitsija vuosien takaa.

Kun puhutaan Kalniņšin roolista latvialaisessa musiikissa, esiin nousee väistämättä vertailu toiseen ”kanonisoituun” säveltäjään Raimonds Paulsiin. Molemmilla on selvästi tunnistettavissa oleva tyyli, molemmat ovat säveltäneet lukuisia (ainakin Latviassa) klassikoiksi nousseita lauluja mutta paljon muutakin. Molemmat ovat saman musiikkikorkeakoulun kasvatteja, ja molemmilla on ollut myös merkittävä ura politiikassa.

Erojakin löytyy. Kun Pauls on selvästi swing-sukupolven miehiä, niin kuin Suomessa esimerkiksi Toivo Kärki ja Erik Lindström, niin Kalniņš kuuluu rockin ja modernismin aikakauteen. Jos vertailukohtia etsii, voisi sanoa että hän on Latvian Otto Donner. Siinä missä Pauls on ollut valtavirran miehiä, Kalniņš on ikuinen vastarannan kiiski ja oman tiensä kulkija, joka oli neuvostoaikana hankauksissa viranomaisten kanssa. Nykyisinkin hän näyttää ärsyttävän monia latvialaisia mielipiteillään – viimeksi puolustamalla islamia.

Kalniņšin tuotanto on niin laaja ja monipuolinen, että ajattelin käsitellä sitä tarkemmin seuraavissa blogeissani – sinfonioita, rockia ja elokuvamusiikkia erikseen. Tässä kuitenkin yksi näyte. Jos joku ei vielä usko väitettä Kalniņšista suurena romantikkona, otetaan yksi hänen tunnetuimmista lauluistaan, Viņi dejoja vienu vasaru (He tanssivat yhden kesän) elokuvasta Elpojiet dziļi . YouTubesta löytyvä näyte on tallennettu Riian kaupungin 810-vuotisjuhlista. Solisteina ovat Rēzija Kalniņa, Kalniņšin tytär kolmannesta avioliitosta ja Marts Kristiāns Kalniņš, poika neljännestä avioliitosta.

Viņi dejoja vienu vasaru on muistutus siitä, että Kalniņš on aina luottanut hyvien runoilijoiden teksteihin. He tanssivat yhden kesän on Māris Čaklaisin runo päättyneestä rakkaudesta:

Viņi dejoja vienu vasaru
Un pēc tam, pēc tam, pēc tam…
Tagad katrs savam liktenim
Prasa, kam tad bij’ jābūt pēc tam

He tanssivat yhden kesän
ja sen jälkeen, jälkeen, jälkeen
nyt kaikki kysyvät heidän kohtalostaan
kuinka sitten kävi…

Kaikki päättyy tietysti huonosti, koittaa aika kun ei enää tanssita. Enää ei tiedä, katsoivatko he puiden latvoihin vai taivaisiin. Lopulta vain linnut kysyvät, moittivat ja vaativat vastausta, miksi näin kävi … Alkutekstissä ymmärtääkseni hyypät (ķīvītes) kiljuvat, mutta suomeksi riittäisi ehkä kuikkien huuto?

Tā mēs katrs pa vienai vasarai
Un vēl tagad tās ķīvītes kliedz
Kliedz kā jautājums, pārmetums, prasījums

(Otsikkokuvassa kansanedustaja Kalnins virallisessa valokuvassa – Wikipedia)

Teksti: Pekka Gronow
Toimittanut: Jenni Kallionsivu