Jos päättäisin ryhtyä lauluntekijäksi, en varmaankaan ensimmäiseksi kirjoittaisi laulua nimeltä ”Kurtisaanin nuotio”. Tuntuisi yhtä omituiselta laulu nimeltä kuin ”Viidestoista yö”. Mutta minusta ei tullutkaan lauluntekijää…
Edvīns Zariņšin ”Kurtizāņu ugunskurs” on yksi tämän vuosituhannen suosituimmista latvialaisista lauluista. Sen levytti alun perin Dakota-niminen yhtye, joka perustettiin Bauskassa vuonna 1997. Alkuperäinen levytys löytyy YouTubesta, jossa sitä on kuunneltu jo yli kaksi miljoonaa kertaa. Laulu alkaa iskevästi: Missä on sinun naurusi, missä kyyneleesi? Mitään ei enää ole jäljellä….
En ole oikea henkilö arvostelemaan latviankielisiä tekstejä, mutta minusta tässä on samanlaista tunnelmaa kuin Juice Leskisen lauluissa. Nainen istuu yksinään ravintolassa, edessä lasi punaviiniä ja kädessä savuke. Unelmat sulavat kuin parafiini.
Skatiens pār telpu, lēni kā dūmi krīt,
Nezini vēl, kam mosties uz pleca rīt.
Katso, kuinka savu laskeutuu hiljalleen salin poikki
Et vielä tiedä, kenen olkapäältä aamulla heräät
Alkuperäinen Dakota soittaa country-musiikkia, ja se on vieraillut monilla eurooppalaisilla kantri-festivaaleilla. Valokuvissa laulun tekijä Zariņš poseeraa mieluiten cowboy-asussa hevosen kanssa. ”Kurtisaanin nuotiossa” näyttää kuitenkin olevan jotakin yleispätevää, sillä latvialaisesta YouTubesta löytyy laulusta toistakymmentä erilaista tulkintaa, parodioista koulutansseihin. Oma suosikkini on tämä versio, jossa laulu on taitavasti leikattu ääniraidaksi vanhaan amerikkalaiseen piirrettyyn filmiin. Esityksestä vastaa yhtye nimeltä Sāpju kabinets.
Ehkä liikuttavin on tämä versio, jossa nuori tyttö ja poika esiintyvät koulun juhlasalissa. He selvästi jännittävät esiintymistä, mutta meni se kuitenkin ihan hyvin! Vahinko ettei tätä käännetty suomeksi.
Tässä vielä yksi todiste siitä, että Kurtisaanin nuotiosta on tullut klassikko. Tälläkin hetkellä sata nuorta Liepājasta Daugavpilsiin istuu parhaillaan huoneessaan, laittaa kännykkäkameran päälle ja alkaa näppäillä kitaraansa:
Teksti: Pekka Gronow
Toimittanut: Jenni Kallionsivu
Ei kommentteja