Tänään, torstaina 16.4. 2020, meidän piti lähteä seuran jäsenmatkalle Zemgaleen, etelä-Latviaan. Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, istuisin nyt bussissa yhdessä 22 matkalaisen kanssa. Sen sijaan istun kotona villasukat jalassa enkä ole pitkään aikaan menossa mihinkään. En tiedä koska pääsen seuraavan kerran Latviaan: uskon kuitenkin, että sekin päivä joskus koittaa.
Henkisesti lähellä
Tähän erikoiseen aikaan kuuluu se, että vietämme paljon aikaa yksin tai vain oman perheen kanssa. Jos kaipaa muuta seuraa tai on pakko saada asioita hoidettua, on tartuttava johonkin laitteeseen. Monille ihmisille ja yhteisöille tämä on merkinnyt valtavaa ja varsin äkillistä digiloikkaa. Ruutuajan käsite on — mielestäni onneksi — katoamassa, sillä nyt erilaisilla ruuduilla hoituvat sekä työ, harrastukset että aivojen narikkaan heitto niin lapsilla kuin aikuisillakin.
Rozentāls-seurassa olemme siinä onnellisessa asemassa, että meillä on hyvät edellytykset toimia aiempaa enemmän netissä. Meillä on toisaalta toimivat kanavat eli kotisivut ja somekanavat kunnossa, kunnon työvälineet ja osaamista käyttää niitä. Lisäksi kanavamme tavoittavat ihmisiä, eli kotisivuilla on kävijöitä ja somekanavissa tykkääjiä ja keskustelijoita. Lisää mahtuu mukaan: seuran Facebook-sivut löytyvät täältä ja Instagram täältä. Lasten kerhotoiminta ja osa kielikursseista jatkavat toimintaansa etänä. Työntekijöillemme Anitalle, Zanelle ja Vivitalle iso kiitos joustavuudesta ja luovuudesta uudessa tilanteessa! Myös nettikauppamme toimii myös nykytilanteessa.
Vaikka olemmekin fyysisesti etäällä, toivon että yhteiset kiinnostuksen kohteet yhdistävät meitä myös näinä päivinä ja löytäisimme toistemme luo sitten, kun se on taas mahdollista. Poikkeustilan aikana olemme panostaneet aiempaa enemmän netissä julkaistavaan sisältöön. Näinä aikoina kaipaamme turvallisen etäisyyden päässä muista nautittavaa kulttuuria ja sisältöä elämään. Toisaalta monet kulttuurialan ammattilaiset kaipaavat kotoa käsin toteutettavia työkeikkoja epidemian viemien mahdollisuuksien tilalle. Olemme parhaamme mukaan vastanneet molempiin haasteisiin.
Jonain päivänä tämä on ohi
Jäsenmatkan peruminen oli iso pettymys. Olimme yhdessä seuran aktiivijäsenten kanssa suunnitelleet matkaohjelman, jonka toteutumista odotin innolla. Jäsenmatka oli myös seuralle yhdistyksenä tärkeä. Helmikuisessa hallituksen kokouksessa puheenjohtaja Linda Prauliņa huokaisi tyytyväisenä, miten hienoa on että seuran pitkäaikainen unelma jäsenmatkasta on nyt viimein toteutumassa. Voimmekin olla ylpeitä siitä, että saimme matkan suunniteltua ja niin monet innostumaan siitä, vaikka se ei nyt suunnitellusti toteutunutkaan. Monien muiden ongelmien rinnalla peruuntunut matka on totta kai pieni asia, mutta pieniäkin menetyksiä on oikeus surra.
Poikkeustilan aiheuttama yhteinen šokki alkaa jo väistyä tottumisen ja suoranaisen ikävystymisen tieltä. Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on minulle ja monille muillekin seuran ja vaihtelun puutteen leimaamaa pakkokotoilua, haukotuttavaa villasukkien aikaa. Mutta jos tylsyyden sietäminen on panokseni ihmiskunnan taistelussa koronavirusta vastaan, voin loppujen lopuksi olla tyytyväinen omaan osaani.
Jäsenmatkaakaan ei ole peruttu, vaan siirretty tulevaisuuteen, pandemian jälkeiseen aikaan. Mikään kulkutauti ei ole koskaan kestänyt loputtomiin eikä kestä tämäkään. Kukaan meistä ei tällä hetkellä tiedä, miten pitkään poikkeustila jatkuu Suomessa, Latviassa tai muualla maailmassa. Varmaa kuitenkin on, ettei se kestä ikuisesti. Joskus rajat taas aukeavat ja on taas turvallista matkustaa. Siloin lähdemme viipymättä matkaan. Mukaan mahtuu niin nyt siirretyn matkan osanottajia kuin uusiakin tulijoita, jotka ehkä löysivät Rozentāls-seuran surffaillessaan netissä koronavirusta paossa.
Teksti ja villasukkaselfie: Jenni Kallionsivu
P.S. Jos kuulut mainitsemiini tuleviin Rozentāls-seuralaisiin, liittyminen onnistuu täällä!
Ei kommentteja