Miksi lasten ei ollut jouluna hyvä syödä herneitä? Miksi hiuksia ei saatu kammata? Miten välttyä hammassäryltä tulevana vuonna?
Entisaikoina Latviassa talvipäivänseisauksella oli tärkeä luonnonkiertoa juhlistava merkkipäivä. Talvipäivänseisauksen aikana oli vuoden pisin yö, josta päivä alkoi pidetä. Silloin juhlittiin valon voittoa pimeydestä ja uuden alkua. Silloin myös vuosi loppui ja isäntä maksoi työntekijöilleen korvausta kesän aikana tehdystä työstä. Talvipäivänseisausta, jota nykyään verrataan jouluun, ei suinkaan voitu kutsua rauhalliseksi. Joulua yleensä vietettiin 3 päivää ja 3 yötä, mutta jossain se saattoi kestää jopa viikon. Sen aikana ihmiset tekivät paljon muutakin kuin istuivat pöydän ääressä ja söivät, vaikka silläkin oli tärkeä rooli.
Vuosien varrella latvialainen joulu on kokenut erilaisia muutoksia ja myös synkkiä aikoja. Kuten muissa Euroopan maissa, myös Latviassa kristinuskon tulo toi aikoinaan juhlalle uutta merkitystä, joka on nykypäivän jouluna edelleen vahvasti läsnä. Välillä muistiin palautuu myös hyvin surullinen luku Latvian historiassa, jolloin latvialaisten oli pakko juhlia joulua perhejäsenten kesken salassa ”verhojen takana”. Muutoin juhlinta olisi saattanut päätyä Neuvostoliiton tiedustelupalveluiden tietoon – aiheuttaen ikäviä seurauksia koko perheelle.
Nykyään Latviassa kiinnostus vanhoja perinteitä kohtaan on kasvussa. Ympäri maata toimii erilaisia seuroja, joiden jäsenet elävät ”vanhan kalenterin” mukaan ja juhlivat mm. joulua kunnioittaen vanhoja perinteitä. Ja juuri niihin keskitytään tässä jutussa.
Valmistautuminen juhlaan
Aikonaan ihmiset rupesivat valmistautumaan jouluun jo hyvin ajoissa siivoamalla omaa pihaa ja taloa. Kun koti oli puhdas, huoneita koristeltiin himmeleillä ja muilla koristeilla, jotka oli tehty luonnonmateriaaleista kuten kaisloista, kanervista, ruo’oista, rukiin ja vehnän oljista. Myös kuusen oksia, puuhaketta, linnun sulkia ja munien kuoria käytettiin. Pyöreän muotoiset koristeet olivat hyvin yleisiä, niillä korostettiin auringon merkitystä. Yksi hyvin perinteinen koriste tehtiin perunasta ja kaislojen, viljan tai heinän korsista; nämä pisteltiin perunaan siten, että ne muodostivat aurinkomaisen kuvion.
Ohje miten tehdään koriste perunasta ja korsista tässä linkistä (linkki aukeaa YouTubessa).
Pöllinveto ja perinteiset joululaulut
Yksi tärkeimmistä perinteistä aikoinaan oli pöllin vetäminen (latviaksi – bluķa vilkšana). Sitä varten jo hyvissä ajoin ennen joulua kaadetiin iso pölli, yleensä tammesta. Jouluiltana pölliä vedettiin kylän pihojen läpi, erityisesti sellaisten paikkojen kautta, jotka menneen vuoden aikana ovat kohdanneet paljon surua. Näin pölliin kerättiin kaikki ikävät asiat. Pölli kaikkine pahoine ja surullisine asioineen poltettiin nuotiossa. Perinne symbolisoi uuden alkua, valon voittoa pimeydestä sekä auringon valon ja lämmön paluuta luontoon. Sen jälkeen ihmiset kokoontuvat joululauluja laulaen taloon, jossa odottivat itse jumalan (pakanauskonnon, ei kristinuskon jumalan) tuloa. Juhlan kunniaksi ihmiset laittoivat uuden paidan päälle, mutta hiuksien kampaamista piti välttää. Siihen liittyi uskomus, että hiuksien kampaaminen aiheuttaa karjan kuolemaa.
Joululaulut olivat tuolloin erilaisia kuin nykyään. Latvian kansanperinteen tutkijoiden mukaan jouluna esi-isämme lauloivat ns. puhuttuja lauluja. Niissä tärkeimmässä roolissa oli teksti ja sen sisältö, ei niinkään melodia tai sen kauneus. Laulajat tai tarinankertojat keksivät usein laulujen tekstejä paikan päällä tilanteen mukaan. Joululauluja laulettiin yleensä ryhmässä – esilaulaja (yleensä nainen) lauloi ja muut toistivat saman melodian. Yksi kuuluisimmasta latviaisesta vanhasta joululaulusta on ”Sidrabiņa lietiņš lija”, jossa jokainen nelisäe päättyy sanaan ”kaladū, kaladū”. Riippuen alueesta nelisäkeet saattoivat päättyä myös eri sanaan kuten kūčō, tōtari, tondarō, judabrū, duidō, olilō.
Kuuntele nykyaikainen versio ”Sidrabiņa lietiņš lija” -laulusta tässä linkissä (linkki aukeaa YouTubessa).
Iloiset ja energiset naamiokulkueet
Talvipäivänseisauksen juhlaan kuului naamioituminen. Kulkuesiin -nimeltään ķekatas tai budēļi– osallistuvia kutsuttiin nimellä ķekatnieki (yksikössä – ķekatnieks). Nämä kulkivat huolella tehdyissä erilaisissa naamioissa energisesti ja iloisesti kylästä toiseen antamalla siunauksia muille (latvialaiset esi-isämme tarkoittivat siunauksella ns. eksistentiaalista hyvinvointia – antaa sateen sataa ja auringon lämmittää, olkoon sato ruhtinaallinen, pysykööt ihmiset ja karja terveinä). Näin myös edistettiin hedelmällisyyttä sekä karkotettiin pahoja henkiä. Juuri siitä syystä ķekatnieki olivat hyvin tervetulleita jokaiseen taloon, heille tarjottiin runsaasti syötävää ja juotavaa. Mitä tapahtui, jos naamioituneille ei avannut ovea? Ihan yksinkertaisesti – ei tullut siunausta eikä onnea.
Naamioituneiden kulkuetta johti mieshahmo (latviaksi budēļu tēvs), jonka rinnalla kulki myös naishahmo (latviaksi budēļu māte). Budēļu tēvs aloitti yleensä keskustelun talon emännän kanssa kertomalla, että ķekatnieki-seurueella on kylmä. Kun heidät oli kutsuttu sisään, budēļu tēvs kyseli talon emännältä, onko piiraita leivottu; talon isännältä, onko oluesta tullut makeaa sekä nuorilta, onko omat työt hoidettu. Hän varmisti, että talo on siisti.
Budēļu māte vastasi yleensä tulevaisuuden ennustamisesta korteista tai kädestä. Talon väki toivoi saavansa vierailta piiskaa, koska sen uskottiin tuovan hedelmällisyyttä, onnellisuutta ja siunausta.
Mies- ja naishahmon lisäksi joukkoon kuului muita naamioituneita hahmoja kuten susi, karhu, hevonen, kurki, vuohi, lammas ja kuolema. Eläinnaamioita käytettiin, koska uskottiin, että niiden avulla saattoi kulkea tästä maailmasta ”tuonpuoleiseen”. Hyvin syöneenä ja juoneena ķekatnieki kiittivät talon väkeä ja luvaten palata uudestaan ensi vuonna, lähtivät antamaan siunausta seuraavaan taloon. On muistettava, että tämä perinne vaihteli alueittain.
Uskomukset ja tulevaisuuden ennustaminen
Joulu ei olisi ollut joulu ilman tulevaisuuden ennustamista. Aiemmin erityisen tärkeänä asiana pidettiin naimisiinmenoa, joten jouluna yritettiin ennustaa milloin talossa asuvat tytöt pääsevät naimisiin ja minkälainen tuleva aviomies tulee olemaan.
- Naimattomat naiset heittivät kesällä tehtyjä kukkaseppeleitä kuuseen. Se, miten monen yrityksen jälkeen seppele jäi puuhun kertoi kuinka monen vuoden jälkeen tytöt pääsisivät naimisiin.
- Tytöt toivat polttopuita taloon; jos halkoja on parillinen määrä, he pääsisivät pian naimisiin.
- Risukasasta poimittiin katsomatta yksi risu; jos risu oli runsas ja suora, tuleva aviomies oli terve ja rikas, mutta jos sattui poimimaan lyhyen ja kaarevan, aviomiehestä tuli sairas ja köyhä.
- Nukkumaan mennessä tyttöjen piti laittaa sukka vain toiseen jalkaan; se joka unessa tuli laittamaan toisen sukan oli se, joka tuli viemään tytön alttarille.
Paljon uskomuksia liittyi myös terveyteen ja elämän pituuteen.
- Jotta hammassärky ei vaivaisi tulevaisuudessa, jouluiltana tuli juosta paljain jaloin kolme kertaa talon ympäri.
- Heinänkorret laitettiin pöydälle ja peitettiin pöytäliinalla. Se joka poimi pisimmän niistä, tuli elämään kaikista huoneesta olevista pisimmin.
Jouluna yritettiin ennustaa myös säätä sekä sen vaikutusta seuraavan vuoden satoon.
- Jos ennen joulua oli paljon lunta, ennen juhannusta tuli satamaan paljon.
- Jos oli vihreä joulu, pääsiäinen tuli olemaan valkoinen.
- Jos joulun alla oli kylmää, kesällä oli odotettavissa kuumaa.
- Jos joulun aika vaikka hetkeksi paistoi aurinko, tuli hyvä maitovuosi.
- Tuulinen joulu lupasi hyvää hedelmäsatoa.
- Jos järvet ja joet eivät olleet jäätyneet umpeen jouluun mennessä, seuraavana vuonna oli hyvä kalansaalis odotettavissa.
Jouluna yritettiin eri tavoin päästä eroon kaikesta pahasta. Uskottiin, että pahat ja kateelliset ihmiset pelkäsivät pihlajaa. Jouluna pihlajasta tehtiin pieni risti, joka viettiin ruispellolle ja piilotettiin lumen alle, jotta seuraavana vuonna olisi hyvä ruissato. Myös haavan uskottiin olevan pyhä, siksi sitäkin käytettiin pihlajan tapaan. Joulun iltana navetan ovelle piirretiin risti, jotta karja säästyisi noitien pahoilta loitsuilta. Talojen oviin piirrettiin kolme ristiä – ne varjelivat pahalta. Lasten tuli juosta paljain jaloin kaikkien pihapiirin talojen ympäri ja piirtää jokaisen talon kohdalle risti. Se joka pääsi päärakennuksen ovelle ensimmäisenä, sen uskottiin tulevan onnellisimmaksi.
Jouluruoka – terveyttä ruumiille ja sielulle
Ruokailu alkoi vasta sen jälkeen, kun jumalalle oli osoitettu kunniaa. Ruokailu lauluineen vei suuren osan illasta. Myös syömiseen liittyi paljon uskomuksia, joita koetettiin noudattaa. Keskiyöhön mennessä piti syödä yhdeksän kertaa, jotta kotona olisi rikkautta. Sormia ei saanut nuolla, muuten niihin tulisi usein leikattua veitsellä.
Joulupöydän kattamiseen käytettiin yleensä pellavasta tehtyä pöytäliinaa. Pöytä koristettiin kaikella mitä sinä vuodenaikana oli mahdollista saada – varvuilla, kuusen ja männyn oksilla sekä kuivatuilla kesäkukilla. Jouluna pöytä oli hyvin runsas. Tämän tarkoituksena oli antaa ihmisille elämänvoimaa.
Joulupöytään kuului perinteisesti savustettu sianpää, paistetut porsaan kylkiluut, kinkku, makkaralenkki, ja pekoni-sipulisekoituksella täytetyt piiraat (latviaksi – speķa pīrāgi). Ruokajuomana oli hunajaolut ja maito. Liharuokien ja erilaisten piiraiden lisäksi hyvin tärkeä rooli latvialaisessa joulun ruokakulttuurissa oli aiemmin niin kutsutuilla ”elossa olevilla viljoilla”. Sillä tarkoitettiin sellaista viljaa, josta vain kuoret on poistettu, mutta jota ei ole ollenkaan jauhettu. ”Elossa olevista viljoista” tehtiin erilaisia ruokia, joiden nimi vaihtelee alueittain: koča/kūča/ķūķis (ohrasuurimoista tehty puuro pekonilla ja sipulilla), grūdenis/zīdenis (puolikkaasta savustetusta sianpäästä, perunoista ja ryyneistä tehty ruoka). Jouluruoka, jota osa latvialaisista syö myös nykyään, on ”harmaat herneet” (latviaksi – pelēkie zirņi) paistetulla pekoni-sipulisekoituksella. Jouluna ihmiset söivät paljon herneitä, koska niiden uskottiin tuovan rahaa. Ainoastaan lasten piti välttää herneitä, muuten hiuksiin tulisi täitä.
Vaikka joulupöytä oli täynnä erilaisia suolaisia ruokia, syötiin jotain makeaakin, esimerkiksi paistettuja omenoita hunajalla sekä ruisleivästä, hunajasta ja murskatuista karpaloista tehtyä jälkiruokaa nimeltään Biguzis, joka nykyään hieman tuunattuna tunnetaan nimellä leipäkeitto tai ruisleivästä tehty kerrosjälkiruoka (latviaksi – maizes zupa tai rupjmaizes kārtojums).
Olipa joulu rauhallinen tai vauhdikas ja energinen kuten aikoinaan, sillä on aina ollut tärkeä paikka luonnonkierrossa ja ihmisten sydämissä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa juhlia joulua – jokainen voi tehdä joulusta juuri sellaisen kuin itse haluaa. On kuitenkin hienoa, että vanhoja perinteitä tunnetaan ja kunnioitetaan. Ja jos joku osaa tehdä joulukoristeen perunasta ja korsista – se on jo enemmän kuin ei mitään.
Artikkeli pohjautuu seuraaviin lähteisiin:
- Diāna Karaša, Latviskās sadzīves tradīcijas un godi, 1991
- Ziemassvētki Gadskārtu Ieražas, E.Melngaiļa Tautas mākslas centrs, 1989
- Senlatviešu Ziemassvētku tradīcijas | visisvetki.lv
- Vai zini, kas ir latviešu tradicionālās Ziemassvētku dziesmas un kādi ir to raksturīgie piedziedājumi? / Raksts
Teksti: Ieva Repo
Kuva: Samuli Repo
Ei kommentteja